25.9.2015

Mulla on uusi mekko



Olin tänään vahingossa kahvilla poikain kanssa. Puhuttiin enkelimarsuista ja naisista ja pakolaisista ja yksisarvisista ja Siskonpedistä ja viinasta ja sen juomisesta ja juottamisesta ja miehistä ja. Että jos ei itse juo, niin saattaa muuttua sellaiseksi tyypiksi, joka juottaa muita humalaan. Työkseen. Sikakänniin. Se on kyllä aika kinkyä.

Sitten pojat alkoivat puhua poikien juttuja. Sellaisia, että taidan tästä lähteä parturiin värjäyttämään nämä harmaat piiloon ja katso nyt tätä tukkaa, tän verran tää on kasvanut, voi ei, mä en ala tän kanssa, mitä mä teen?! En aina tajua miten nää jutut menee, mutta joskus, ihan joskus pieni siru mun päässä aiheuttaa sähköisen reaktion ja näen asiat kuten ne tositeeveessä nähdään. (Mun teeveestä ei tule mitään, kun en ole kolmessa viikossa saanut kanavia näkymään. Ei niin, että katsoisin teeveetä muutenkaan ikinä, mutta nyt kipeydessä olen hetkittäin kaivannut sitä.)

Sanoin niille pojille, että tämä menee nyt väärin. Minä olen tässä se nainen jonka pitäisi ulista hiuksista sun muusta. Sitten katsoin, että kumpikin niistä oli kuin joku saatanan joulukuusi. Että teillä on enemmän korujakin kun minulla! Heti tuli noottia, että voi vitsi kun mun korut on kulunut puhki ja tiiätkö sä sen yhden korutaiteilijan, kun pitäisi saada heti lisää. Ja minä tiesin. Soitin sille, että ollaan tässä poikien kanssa kahvilla ja niitten pitäisi saada shoppailla lisää koruja, että onnistuuko, nyt heti tai kohta? Onnistuu kyllä.

Ongelmani ei ehkä olekaan minä. Ongelmani on ehkä nää tytöt joiden kanssa hengailen. Välillä tulee sellainen olo, että olen ainoa mies koko porukassa, enkä kuitenkaan. En taida tarvita miestä. Tarvitsen jonkun vitun hyvän naisen. Ikävä kyllä se vitun hyvä nainen on jo tässä. Ikuisesti. Vittu että vituttaa.

Jätin ne poitsut lakkaamaan kynsiään ja menin kirpparille ja ostin uuden mekon. Se maksoi kolme euroa ja siinä on höyheniä. Katsoin kirpparilla, että siinä on kivoja kukkia, mutta vasta kotona huomasin ne höyheniksi. Varmaan marsuenkelin höyheniä. Siinä on myös joku nirunaruliehuke, jonka voi sitoa rusetille tuohon tissien päälle. Huomasin tänään siis senkin, että mulla on tissit. Ja vasemmassa tississä on nytkin jotain glitteriä. En tajua. Voi se olla syöpäkin. Ja korkokengät. Korkokengät pukee mua, mutta mä en todellakaan aio pukea korkokenkiä. Ei sitä tiedä, vaikka tänään taas joutuu hukuttautumaan. Hukun mieluummin niin sanotusti saappaat jalassa.

Iloiseksi minut teki eilinen lukijapalaute. Tai ystävyyspalaute. Puhuttiin Marian kanssa puhelimessa. Sanottiin monta kertaa, että vitun elämä ja vitun kaikki. Se on naiseutta parhaimmillaan. Tänään, kävellessäni kahvilaan ja muotoillessani päässäni kolumnia Lahden yöllisestä tötteröpaskanatsikyrvästä ja kotimaani kiputilasta ja kaikesta ihmispaskasta, minut pysäytti ihminen. Se oli mummo ja se oli yli 80 v. Se sanoi, että anteeksi nyt kun minä teitä näin häiritsen, ja näin hupsulla asiallakin, mutta kun katsoin teitä jo kaukaa ja sitä miten reippaasti te oikein kävelette! Minä niin haluaisin jaksaa kävellä samalla tavalla ja olla noin määrätietoinen mutta kun en enää pysty. Siinä suli natsikyrvät atomeiksi. En kyllä kertonut, mikä sai askeleeni niin ylvään reippaaksi, vaikka luulen, että se mummo olisi ymmärtänyt kaiken. Siinä me olimme, kaksi vierasta ihmistä, itku silmässä ja puhelimme vaeltamisesta Lapissa ja tuntureista ja kaduista ja maailmasta.

Ei saa unohtaa, että tämäkin maailma on.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi25/9/15

    No tämä oli just se postaus joka selitti miksi nämä vuodet olen seurannut tätä blokia. Just tän vuoksi. Ja tietysti kaikkien muidenkin blogausten vuoksi mutta just tän erityisesti tai ei niin siltikiään mutta silti. Anteeksi ja poistun taakse mutta silti ja kaikki. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Oh, kiitos ole hyvä! Jään odottamaan sitä postausta joka selittää kaiken mulle. Eturivissä istun ja odotan.

    VastaaPoista