9/19/2015

"Mun tukka nousee pystyyn, aina kun näen sut."




Saan sen lapsen hengiltä. Olen nuijinut, potkinut ja viillellyt sitä kaksi viikkoa. Nyt se alkaa vihdoinkin päästä hengestään. Ei nosta enää päätään tai yritä olla mieliksi. Sen inhimilliset piirteet alkavat haalistua ja kellertävät mustelmat muuttuvat pieniksi auringoiksi. Se laajenee ja se supistuu, se alistuu ja voittaa mielitekonsa. Se on värikkääksi murjottu, se on ilotulitus jokaisen voittomaalin jälkeen. Hengitän vapaammin. Mätä valuu hiljalleen ulos.

Lapsen isä sanoo, että mene lääkäriin. Jos et itsesi takia, niin lapsen. En mene. En jaksa. Ei kiinnosta. Luulen että flunssaan voi kuolla, mutta en kerro mitä kaikkea tämä flunssa pitää sisällään. Tämä on viimeinen flunssani. Tähän on yksi hyvä lääke. Minua ei enää kiinnosta mitä minulle tapahtuu tai ei tapahdu. Hengitys kulkee helpommin. Kirjoitan sen käsin päiväkirjaan.

Sivut loppuvat. Eivät kesken. Ne vain loppuvat. Kirjoitan, kuinka kolmiviikkoiseni rakkaudettomuuden kourissa on pelkkää matelijan paskaa, nöyryytystä ja itkua. Rakkaudettomuus on itsemurha, itseinhon bakkanaali ja lämmin kusi kasvoilla. Haluan vain, että tämä on ohi, eikä mitään tällaista enää tule. Kai sellaisesta voi itse päättää? Kun tämä tie on ohi, ei ole enää mitään. Se on umpikuja jonka päässä on tiilimuuri, tai se on umpikuja jonka päässä loistaa valo, mutta se on loppu kuitenkin. En vaan enää ala. Se mitä siellä on, on yhdentekevää.

Lopulta vaikka kuinka vähän voi olla liikaa. Ihan hippunen vaan. Ilmassa leijuva pölyhiukkanen. Se on niin paljon, että siihen sortuu ja romahtaa, kuolee vähän ja itkee viikkoja. Liikaisuuden nuppu aukeaa. Räjähtää kukkimaan ja märkimään.

"Mun tukka nousee pystyyn, aina kun näen sut." Hirveän kaunista. Jälkipölyä. Pyydän automaattisesti anteeksi, mutta lauseen onkin tarkoitus olla positiivinen. Olen jo kävelemässä pois, pelkään että joku on tappamassa minua taas, ennen kuin ehdin kuolla rauhassa. Joku silittää poskeani. Se on kuin lyönti. Suuri ilveily. Katso kuinka me murhaamme sinut. Hymyilemme kohteliaasti, kun hirtämme sinut ja hukutamme.

Kävelen rauhassa rantaan. Miten voisi hukkua, kun märkä sukka tossun sisällä ärsyttää? Jos huomenna ei sada, menen takaisin rantaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...