Ihmissaldo

Päivän ihmissaldo

Illan ihmissaldo (keskeneräinen)

Päästin käsistäni erittäin hedelmällisen päivän. Minulla oli kaikki mahdollisuudet, itsemurhaan asti, mutta jokin valtava voima pidätteli minua. Ehkä se oli rakkaus, ehkä pelkkä Voima. Tunsin sen nahoissani ja lihoissani, varpaissa ja puutuvissa sormenpäissä. Se valui pitkin selkärankaa hikenä, purkautui ulos kirosanoina ja pumpulina, mutta enimmäkseen mykkyytenä ja pienenä hysteerisenä pelkona ja nauruna. Se tykitti sydämen täyteen kaviaaria ja nuoli lautasensa puhtaaksi. Oli pakko päästä pois.

Vaikeaa purkaa tätä, kun ei tiedä istuinko iltamyöhää Saatanan vai jonkun muun enkelin ja helvetillisen sotajoukon kanssa. Kieli keskellä suuta, hitaasti arvioiden jokaisen provokaation, lähteäkö mukaan vai ei. Olin lähtemäisilläni, monesti, mutta pidin terävää kieltäni suljetun suun sisällä piilossa. Jotakin pientä purskahti ehkä Mennenin päälle, mutta mitäs söhlää sen spermansa kanssa. Siis kerman. Mukavuusalueeni on suurin epämukavuusalueeni.

Olen silti ylpeä itsestäni. Olen myös ylpeä Nimettömästä, jonka tilannetaju oli kerran elämässä kohdallaan. Annoin melkein jo anteeksi senkin, että se on tunkeutunut mm. kolmanneksi kohteeksi treffeilleni, mukamas tajuamatta ollenkaan missä on. Nimetön näpäytti isoon ääneen Johnny Deppiä, jonka plussapisteet ropisivat lattialle, sen latoessa sanoja suuhuni. On siis syntynyt keskusteluyhteys. Vaude. Se tosin kuuli minun puhuvan jotakin mitä en puhunut ja näpäytti minua siitä. Pisteet kolisivat kuin keilapallot. Ei ole ihan vesiliukumäki tämä yhteys paikasta A paikkaan Ö. Tai en tiedä onko se keskustelua ollenkaan. Se on vähän kuin piikkaisi betonia, mutta parempi sekin kun ei mitään. Minä en ole mielipuoli, eikä ehkä Johnny Deppkään. Emme edes betonia. Ainakaan minä, koska minusta vuotaa verta. Ja kyllä niitä plussapisteitä Johnny Deppillä riittää, vaikkei se siihen itse usko. Terapeutti sanoi, että se näyttää sellaiselta ressukalta. Että se pitäisi ottaa syliin kuten vauvat otetaan ja vähän keinuttaa. (Kirjoitin vauvat ensin, että vaivat. Kiitos Freud.) En sano mitä sanoin. En kerro koskaan. Kenellekään. Eikä Terapeuttikaan kerro. Sen ei tarvitse pönkittää yhtään mitään itsessään tai maailmassaan jakamalla meidän puheitamme. 

Muusa näyttää väsyneeltä, villaiselta ja syksyiseltä. Se lukee silmiäni kuin silmiäni ja meidän on pakko nauraa kuin idiootit. Rakkaus ympäröi meitä. Ei voisi pahemmin mennä pieleen. Kuulen liian monta kertaa sanan draama sen suusta ja meinaan purskauttaa sisäelimiä suun kautta ulos. Kaikki leikkivät etteivät tiedä draamasta mitään. Ei voisi mennä pahemmin pieleen. Naurattaa hullusti ja enemmän. Ilmaa saa huitoa lekalla, eikä se liikahda. Happi loppuu tämän paksun ja pöyhkeän pahoinvoinnin ja hysteerisen raukean paniikin keskellä. Hiki valuu varpaisiin. Sitten pussaan melkein kaikkia ja kahdesti Johnny Deppiä ja lähden kotiin. En tuhkaa matkalla yhtään ajatusta. Päästän ne avaruuteen ja olen tyhjä.

Enimmäkseen tiedän missä kuljin. Tein päivän työni ja kohtasin korkeanpaikan pelkoni kuin vapiseva ja jalaton muurahainen. Olen treenannut liian vähän. Olen joskus työkseni rakentanut vuoria, jopa huippuja, kankaasta ja kuumaliimasta, mutta silloin minulla oli vielä uskoa elämään ja siihen, etten tipu päälleni ja kuole heti. Ripustin hirtettyä kattoon. Kollegani on sarkasmin kuningas ja hän kertoili siinä samalla tarua isästään joka tippui selälleen samalta korkeudelta jossa itse juuri keikuin ja tippuessaan meni pikkuisen rikki. Naru kirposi käsistäni ja kiljuin. Meitä pelotti. Siellä se hirtetty nyt kuitenkin kiikkuu.

Seuraavaksi makasin rakkaan naiseni sohvalla ja puhuin suuni puhtaaksi ja join kannullisen maailman ihaninta teetä. Ja yhtä paljon kahvia. Ehkä se rauhoitti minut olemaan turvassa, angoran sisällä, ryystäen ja niistäen. Puhuimme kuukausia ja ehkä vuosiakin jatkuneen paskapuheen viimeisimpiä aaltoja läpi. Sitä, mitä se on kenellekin aiheuttanut ja mitä hyvää siitä on seurannut. Omalla kohdallani ainakin yksi uusi ikuinen ystävyys on kahvipöydässä sinetöity. Se on aika helvetin paljon enemmän, kuin yksikään juorukiimassa ejakuloiva huoranpenikka osasi edes toivoa. Anteeksi rumat sanani. Ne olisivat vielä rumempia, jos viitsisin takianne ryhtyä niitä tässä muotoilemaan. Ja jatkakaa rauhassa. Haen meille muille popcornia.