11/06/2015

En minäkään jaksa säätää




Seitsemän lihavaa lehmää ja seitsemän laihaa lehmää. Oliko se seitsemän. Seitsemän sormea. Siihen heräsin aamulla. Heräsin viideltä, mutten suostunut vielä nousemaan. Päänahkaa kutitti. Varmaankin ajatukseni. Oli pehmeä ja hyvä olla ja mietin miltä tuntuisi herätä jonkun vieressä. Kissa työnsi persettä naamaan. Se on sen fetissi. Se kellahtaa nukkumaan ja kehräämään niin, että asentaa perseensä naamani viereen ja ryhtyy takomaan rytmikkäästi poskeani hännällään. Sellaista se rakkaus ja tarvitsevuus on. Kuuden jälkeen heräsi lapsi ja tuli katselemaan untani ja sitten vaati, että keittäisin kahvia. 06.28. Sanoin että nukun vielä kaksi minuuttia ja tosiaan nukuin. Uni on seitsemän lihavaa lehmää.

Joka päivä saan punnita mikä tai kuka on hyväksi minulle ja miksi. Kenet päästän lähelle. Joistakin ihmisistä luopuminen on helppoa. Jotkut voi unohtaa päättämällä, etteivät he ole olemassa. Jotkut haalistuvat. Jotkut kuolevat oikeasti. Jotkut eivät edes pääse olemassaoloon asti. Joillekin voin sanoa suoraan, että mene pois. Jotkut tekee mieli vain tappaa. Joidenkin olemassaolo on yhdentekevää, vaaratonta ja epäoleellista, sellaista ettei se vaadi mitään. Sitten on niitä, jotka ovat lähellä ja aina jossakin muualla ja joiden osalta en osaa päättää tuottavatko he iloa vai kauhua. Ihmisimurit ja ilmaisten keittiöpsykopalvelujen käyttäjät. Rajatilalliset ja minä. Rakkaat.

Minua koskettaa kaikki. Liha on verillä ja itku taas herkässä. Se kestää melkein 20 sekuntia. Viikonlopun pakokauhun myötä maiseman pakopiste on tarkentunut. Ihmiseen. Hei ihminen, olet hullu ja tyhmä. Hei ihminen, olen ihminen. Suojaan päätäni ja sydäntäni. Peitän silmäni. Teen päätöksiä. Rajaan vammoja. En minäkään jaksa säätää. Etäisyyteni kasvaessa, jotkut ihmisistä ryömivät takaisin kuin loiset ja sitkeä ihottuma. Jos tunne omasta riittämättömyydestä vain kasvaa ja laajenee, hengittämättömyyteen asti, ei ole mitään järkeä jäädä tähän istumaan ja katsomaan kun itsetunto varisee. Perse ylös penkistä ja helvettiin tästä. Siellä on ainakin lämmintä.

Pyyhkäisen pöytää. Reunan yli varisee kaikenlaista. Tuoksuu tupakka ja ikuisesti tuore kahvi. Jonkun partavesi, vanilja, kaneli ja pöly. Minulla ei ole mitään mitä minulla ei ole. Otan siitä kiinni. Kaikki on säädetty.



1 kommentti:

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...