11/21/2015

Tänä yönä kaikki




Turhaa on melskata riittämättömyyteni kanssa, sillä sitä ei ole. Istun itkevän lapsen kanssa pöydän alla. Se ei saa nukuttua. Se on alle kymmenen ja sen silmäpussit ovat kolminkertaiset omiini verrattuna. Huomaan, etttä oma tuska on hetkeksi ohi ja elän rauhassa hetkeä. Lapsi pysyy paikoillaan ja silitän sen polvea ja hiuksia. Kohta meitä konttaa pöydän alla useampi ja väsynyt lapsi nauraa ujosti. Integroituminen ryhmään on tapahtunut. Annan mitalin itselleni. Kotona paistan oman lapsen kanssa joulutorttuja ja puhumme samalla päivän. Tulen liian myöhään kotiin, olen liian väsynyt, mutta ehdimme silti tehdä vielä kissalle kurkkukepposen. Odotamme hengittämättä kissan reaktiota. Kissa nuuhkaisee kurkkua ja katsoo meitä kuin halvinta makkaraa, nuolaisee huuliaan ja tassuttelee pois. Se kääntää vielä kerran katseensa meihin, kuin alleviivauksena. Ulvomme naurusta ja purkautuvasta hengityksestä. Alan olla tarpeeksi. Uupunut mutta riittoisa. Hoitaja toruu minua. En saisi olla töissä.

Olen tavallaan pahoillani, etten jaksa itkeä ja surra kovin laajasti maailman absoluuttista pahuutta. Tarvitsisin siihen ihokosketuksen, eikä minulla ole sitä. Suren pieniä pahoja, niitä joita voi hypistellä. Ihmismuruset, jotka aiemmin pyyhkäisin ohimennen pöydältä, hivuttautuvat takaisin. Kaikkia en voi vastustaa. Ne ovat niin lämpöisiä ja pesuaineentuoksuisia ja koostuvat oikeasta lihasta. Jotkut niistä kuolaavat ja kirkuvat. Ne ovat katkeria, vahingoittuneita, humalaisia ja kauniita imbesillejä. Lupaan vastustaa minkä voin. Lopuille kirjoitan järjestyssäännöt. Minussa ei voi melskata miten lystää. Paitsi erikoisluvalla. Tai koska minäkin melskaan. Sarin käytössä on noudatettava siisteyttä eikä sitä saa vahingoittaa.

Puhun rauhassa Johnny Deppin kanssa. Jokin ihmetys hiipii lähelle. Tässä on jotakin mätää. Ymmärrän mikä asetelmassamme on pielessä ja sanon sen ääneen. Sinä et vittuile minulle. Kuuntelen kuinka molempien ihokarvat nousevat pystyyn, mutta ne palaavat nopeasti takaisin lepotilaan. Laiska vittuiluyritys valahtaa ulos puoliavoimesta suusta ja katoaa hymyn sekaan. Sanon, että voi se olla niinkin, että vainoharhaani on laimennettu. Katselemme silmiämme. Johnny Deppillä on hienot silmät, ei ollenkaan savolaiset. Taidan olla lääketokkurassa. Tämä saattaa olla rauha. Siitä ei kannata puhua ääneen, koska muuten raukeaa tulitauko.

Tänä yönä kaikki alkaa aina alusta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...