Spoiler alert

Tiedän että todellisuus on jo vaihtanut vuoden, mutta minä roikun vielä vanhassa. Jokin selkiytymätön odottaa vapauttavaa lausuntoani ja sitten tulee vuoden ensimmäinen päivä. Todelliset ilonhetket voi minusta nyppiä esiin pinseteillä, mutta ne ovatkin sitten tärkeitä.

Olen aavistuksen verran vältellyt sosiaalisia tilanteita, koska olen kykenemätön vastailemaan korrektisti sellaisiin "mitä sulle kuuluu?" -kysymyksiin. Eilen olin maailman ihanimmalla brunssilla, jossa ei kuulumisia kyselty ja se vapautti minut hikoiluttavaan nauruun. Teimme valtavan määrän uudenvuodenlupauksia, jotka sitten samantien rikoimme. Ensin korkkasimme skumpan, jouduttaaksemme tipattoman tammikuun loppua. Sitten lopetin tupakanpolton ja kävin samoilla lämpimillä tupakalla. Yksi vieraista oli aloittanut vegaanikuukauden ja pisteli juustoa menemään. Välillä sanottiin että ai kauheeta ja syötiin lämpimiä sämpylöitä ja hihitettiin. Ei kai sitä muuta ihminen tarvitse? Vähän riisipuuroa. Ei itsekuripuuroa ollenkaan.

Olin jo aiemmin luvannut huorata vähän enemmän tänä vuonna, mutta se on toistaiseksi jäänyt. Siitä tuli mieleeni, että matkalla brunssille törmäsin Johnny Deppiin ja pyysin sitä mukaan. Se hyppäsi askeleen taakse ja huusi että en lähde! Tykkään selkokielisistä miehistä. Kerroin emännälle saaneeni jo vuoden ekat pakit keskellä päivää ja toria, mutta emäntä jakoi taakkani, sillä on mahdollista, että vastalause koski sekä ruokaa että seuraa. Onneksi seura ja ruoka oli niin hyvää, että Johnny Depp olisi pitänyt laittaa salongin nurkkaan yksinään mököttämään. Kylmä teekuppi käteen ja silleesti. Kaikella lämmöllä.

Kävin myös P:n kanssa alennusmyynneissä, heti Han Solon kuolemasta toivuttuani. Minusta on kehkeytynyt aika mummo, sillä nuori isänmurhaaja Kylo Ren olisi saanut minulta läksytyksen. Että nyt se miekka tuppeen siitä ja nukkumaan! Peliaika on päättynyt! Muista pestä kädet! Nyt puhelin pois, kello on jo 11! Alennusmyyntikin oli kummallista. Löysin niin järjettömiä kauneudenhoitotuotteita, etten keksinyt mihin sijoittaa. Egoboosti suklaaseen vai johonkin naamavahaan, jonka paketista voi askarrella lintulaudan? 

Satunnaisten kohtaamisten lomassa, olen lähinnä neulonut lapasia, nukkunut ja katsonut putkeen Downton Abbeya. Mikään ei kiinnosta tuon taivaallista. Mieli alkaa olla sileä ja vaitonainen. Jos saan korjattua perustuksistani pehmeän betoniset, olen onnistunut. Muusa neuvoi rakastamaan minua, koska olen ihminen isolla iillä. Sellaisia tällaisia ei ole liikaa. Se on hyvä neuvo. Kaikille vuosille, menneille ja tuleville. Voi olla, ettei sitä rakkautta nyt sitten riitäkään enää muille. Olen niin usein pettynyt itseäni rakastaessani.

Monet tärkeät ihmiset ahtautuvat elämääni jotenkin vaikean kautta. Hukkaan elämäni siinä, mutta onneksi se on lyhyt ja sen jälkeen ei ole mitään. Sitten valoisina hetkinä, nypitään niitä pinseteillä tai kauhalla, on varaa olla onnellinen, kokonaan. Muutama kuukausi on kai mennyt, kun olen ottanut etäisyyttä ihmisiin, mutta se on ollut yksinkertainen keino selvittää ketä todellisuudessa kaipaan, miksi ja kaipaanko tarpeeksi halutakseni niitä takaisin elämääni. Asianosaiset tietävät kyllä, koska olen opetellut sanomaan sen ääneen. Ihan sama oikeastaan miksi kaipaan. Se on usein vähän häilyvää ja selittämätöntä. Antaa olla niin. Ehkä tästä tulee mysteerivuosi. Alan odottaa yksisarvista.