Katso aurinkokuntasi rannat

Tänään oli pakko laahautua jonkin muiston perässä. Toisenkin. Ja Päivi Paunun. Se heräsi ja vaani koko kotimatkan, ei Päivi Paunu, vaan se muisto. Vaikka watsappi soi ja kotona maito oli pitkään ollut loppu.

Jos ostan litran maitoa, teini juo sen alle päivässä. Jos ostan 1,5 l, teini juo sen alle päivässä. Jos ostan l,75 litraa (en edes tiedä sellaista ostaneeni, mutta teini tietää), se juo sen alle päivässä. Jos ostan lehmän, se varmaan syö sen raakana. Ei meidän kerrostalossa voi pitää elävää lehmää. Vaikka se siis pian kuolisikin.

No mutta löysin sen muiston. On aina jotakin mihin palata. Olen usein palannut sinne, missä olen 14 v ja kokenut harrasta lohtua siitä, että kaikki on aika lailla samaa yhä. Päiväkirjojen tekstit ja muu sellainen. Kohta varmaan elämä alkaa tai loppuu, miten milloinkin.

Tätä etsin:

pidän naisista,
jotka eivät ole eläneet liian monien miesten kanssa.
en odota neitsyyttä,
mutta pidän enemmän naisista joita kokemus
ei ole raastanut vereslihalle.

naisissa jotka valitsevat miehensä huolella on laatua;
se näkyy heidän kävelytyylissään
silmissään
naurussaan ja
hellissä sydämissään.

naiset joilla on ollut liikaa miehiä
tuntuvat valitsevan seuraavan
paremminkin kostoksi kuin tunteella.

kaikki kääntyy vastaan
kun pelaa itsekkäästi:
rakkautta ei voi kahlita
eikä tunnetta vaatia.

lopulta jäät sen kanssa mitä
olet itse ollut halukas antamaan
mikä on usein:
ei mitään.

jotkut naiset ovat hienoja olentoja
jotkut naiset ovat herkullisia ja
ihmeellisiä.

jos haluat kusta aurinkoon, niin sen kuin kuset
mutta ole hyvä ja jätä hyvät naiset rauhaan.


Charles Bukowski
 ---

Hommage á Bukowski


pidän miehistä,
jotka  ovat eläneet
naisten kanssa.
en odota paljoakaan,
mutta pidän enemmän miehistä joita kokemus
on raastanut vereslihalle.

(pidän miehistä joiden päälle on kustu)

miehissä jotka valitsevat naisensa huolella ei
ole mitään laatua;
se näkyy heidän liikkumattomuudessaan
silmissään
tukahtuneisuudessaan ja
kivettyneissä sydämissään.

(pidän miehistä ja naisista)

miehet joilla on ollut tarpeeksi naisia
tuntuvat valitsevan seuransa
paremminkin huolimattomasti ja tunteella.

(pidän tunteista)

kaikki kääntyy vastaan
kun pelaa itsekkäästi:
rakkautta ei voi
tunnetta ei voi.

(pidän)

lopulta jäät sen kanssa mitä
olet itse ollut halukas antamaan
mikä on usein:
jo annettu.


jotkut miehet ovat hienoja olentoja
jotkut miehet ovat herkullisia ja
ilmeisiä.


jos haluat kusta aurinkoon, niin sen kun kuset
kuset ja kuset. ei kusi lopu.

---

Bukowski on Bukowski ja jälkimmäinen on tietenkin minä. Tässä ei ole mitään suurta inhimillistä takana. Vain tämä auringontäyteinen päivä ja pimeä yö. Junamatkaa ja puheluita. Runous ja täyttymätön punaviinin kaipuu ja kipeä jalka, jolla ei ehdi junalta punaviinikauppaan. Päiväys on 20.2.2010 ja tämänpäiväinen.Vanha blogi joka ei enää vuosiin ole ollut julkinen, mutta joka joskus herää pikaiseen sormeiluuni. Siellä ihmisillä on nimet. Joku on esimerkiksi Jussi ja joku Eeva Kilpi. Eeva Kilpi sanoo siellä, ettei eläimiä saa syödä, mutta että kinkkua tekee joskus mieli. Seuraavaksi hän lukee runonsa joka kehottaa vanhuksia tappamaan ihmisiä ennen kuolemaansa. Niitä metsänriistäjiä (ja paperintekijöitä!). Tuula-Liina Varis kysyy onko Kilpi elänyt eläimen kanssa? Kyllä hän on.

Minä siis elän itseni kanssa ja kaivan täältä näkyville senkin hetken, viikonlopun ennen kosintaa. Sen kohdan kun tekokuu ei ollut Tekokuu, eikä oikein mitään. Pelkkää käyttistä vaan. Tanssia tyhjällä terassilla. Liikutun vähän. En silloin ajatellut että se kosii minua takaisin, pari vuotta myöhässä. Kaikkien niitten öitten jälkeen, joina sen ääni on soinut päässäni. Perkele. Ehkä se on oppinut huumorintajulleni, ehkä se on oppinut, etten sano sille koskaan että joo. Mikä miehekäs ja savolainen hitaus. Kuolemankankeus. Tule Helsinkiin. Kun sinua tarvitaan siellä. En tule. Mene sinä kuuhun.

Ajattelen vähän silleesti, että menkää ja tehkää ja olkaa onnessanne. Hykertelen katsoessani ja kuullessani sitä onnea. Usein itkien ja itsemurhan partaalla, mutta sitten löydän taas itseni ja sitä ei minulta voi viedä. Eikä niitä mustia öitä ja ikävää ja harhailua. Ajattelen ne voimavaroiksi aina kun ne eivät tapa. Eivät ole vielä ikinä tappaneet. Eivät pettäneet.

Uusin miestuttavuus sanoo, että ääneni muuttuu kun tätiyteni muuttuu mummoudeksi. En tiedä mitä se tarkoittaa, ehkä jotakin katkeraa. Ajattelen, että se on niin kovin nuori. Mutta ei se olekaan. Tekokuukin on nuorempi. On ikiä ja ikiä. Eikä niillä ole paljoakaan väliä, paitsi sitten kun se väli muuttuu kuiluksi. Sukupuolien väliseksi. Polvienväliseksi. Tähtienväliseksi.

Maailmassani on paljon hyvää ja rauhatonta kiitoskiimaa. Paljon myös kohellusta. Lääkäri on löytänyt röntgenkuvani ja sanoo, että siellä on sidekudos mömmönä, muttei murtumia ja että pitää ottaa iisisti. Voi kestää paraneminen. Minulla soi päässä Kauko Röyhkä.

Ja kaikki muukin soi. Rakastan valtion apurahoja ja kuivunutta ruohoa. Tyhmiä ja rujoja olentoja. Aivovammaisia imbesillejä. Ja erilaisia kyniä.