3/31/2016

Epäilyksen polttopiste





Aurinko tekee joka päivä ihmeitä. Sitten kun se menee pilveen, on maailmassa taas neljänkympin rajoitus ja sanat uupuvat ja takeltelevat itsestään. Voi nukkua ja ehtii istua paikoillaan. Vaikka kahvilla E:n kanssa. Työ ja miehet! Kuvat, bileet, pesiminen, pitkä raskas talvi, oppiminen, kasvaminen ja kehittyminen ja lapsuus! Kahvi, miehet, astma ja muna! Kaikki tärkeimmät. Miehet jotka häpeilemättä! Ja entä naiset, entä me? Kaikki vaan nippusiteillä yhteen. Vielä sanatkin.

Puhuimme tästä jo viime syksynä. Muutoksesta. Nyt muistan sen paremmin ja nimeän muutoksia. Nimesin ne varmasti silloinkin, mutta pääni sumensi ihastuminen, kauhu, masennus ja ahdistus. Muutto. Rakkaus. Nyt en tunnista rakkauttani vaikka se kävelee kadulla vastaan. Tervehdin sitä kuin omille teilleen karannutta hulttiota tervehditään, lyhyesti. Tankkaan surua, odotusta, kiusantekoa ja tietoa. On rakkauksia ja rakkauksia. On iloja ja iloja. On eroja, äärilaitoja ja tavallisen kauniita tekoja ihmisten kesken.

Enkä nyt ole surullinen. Olen iloinen ja lähes turvallisella tavalla pelokas ja kauhuissani. Äärilaidat vaihtuvat, äärilaidat valehtelevat. Tiedän ettei tämä ole helppoa ja että voin tippua nuoralta milloin tahansa, mutta opettelen saamaan kaiken. Tai liikaa. Tai tarpeeksi. Opettelen ottamaan edes yhden askeleen.

Toistaiseksi koen olevani vain nälästä kiimainen koira, joka ei uskalla hotkia kaikkea kerralla. Täällä jossakin on varmasti ansa, en vain näe sitä. Voi se olla myrkkykaasuakin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...