Viimeistä lomapäivää

Ulkona paistaa ihana loma-aurinko. Pimeyden päivät alkavat hiljalleen olla luetut, eli on totuteltava ottamaan paikkansa valossa. Pimeys palaa aina, mutta niin palaa aurinkokin. Polttaa omalla tavallaan.

Lomaviikko lapsen kanssa on ollut onnekkaita sattumia täynnä. Ehtimisiä bussiin, junaan, ratikkaan, levykauppaan, kahville ja syömään. Vasta eilen universumi alkoi työskennellä sen eteen, että saisi ujutettua kapuloita rattaisiini. Sain hirvittävät kilarit keskellä päivää. Kodin kaaos on sellaista luokkaa, että oli pakko kaivaa imuri ja luuttu ja ties mitä esiin. Auringonpaiste oli sitä luokkaa, että kääntyessäni tuolissa, näin harmaan pölypilven leijuvan ympärilläni. Se yhdistettynä vienoon punaviinikrapulaan, sai minut tomeraksi. Lapsikin imuroi oman huoneensa.

Mitä tästä energian tuhlaamisesta sitten syntyi? Ainakin kissan mielenterveys järkkyi vakavalla tavalla. Se oli sängyssäni piilossa siivousmaniaani ja tullessani imurin kanssa huoneeseen, se ei enää kestänyt enempää odottamatonta kauhua, vaan kusi paniikissa petarit ja peitot. Sitten se pakeni. Minä vedin älyttömät kilarit. Juoksin sen raukan perässä ympäri kämppää ja huusin, että sä kuolet nyt ja jos et, niin maanantaina piikille. En enää ikinä tee tässä saatanan kirotussa murjussa yhtään mitään. Paitsi siis tapan! Kissa pakeni lapsen huoneeseen, piiloon peittojen alle. Lapsi katsoi minua vakava kysymys kasvoillaan. Että ihan tosi? Tapatko? Aloin tasailla hengitystäni ja totesin että no en oikeesti, kunhan uhkailen. Seisoin siinä keskellä lattiaa ja katsoin lasta. Sillä oli pää paketoitu elmukelmulla. Kelmussa oli reikiä, jotta happi kulkisi. Näyn kruunasi päässä keikkuva karvalakki. Aloin nauraa ihan hulluna. Että me ollaan muuten kaikki ihan hulluja.

Tänään kissa on elossa. Aiheutin sille kuitenkin kattavan mielenterveysongelman, sillä se kyräilee minua yhä. Pissaleikkiensä jälkeen se oksensi sängyn alle ja lapsen huoneen lattialle. Lässytin sille ja siivosin jäljet, mutta se ei auttanut. Se odottaa uutta hetkeä. Minä käyttäydyn kuin en odottaisi. Se asuu lapsen huoneessa ja minä olen imurin kanssa olkkarissa. Yrittäkääpäs tänne sisään....niin minä imuroin.

Perjantaina vietin huonoa elämää. Oli pakko mennä baariin. Tilasin polleana punaviinini, mutta sitten tajusin, ettei minulla ole rahaa. Join silti neljä lasillista punaviiniä, koska oli pakko. Tarkistelin mieslistaani sillä silmällä. En voi kertoa kuka on johdossa, eikä se olisi oikeastaan edes mahdollista, sillä olen ollut jo vähän aikaa kallistuneena jonnekin suuntaan, josta en mitään tiedä. Se on mahdollisesti heräilevää ystävyyttä tai jotakin synnynnäistä samuutta täynnä erilaisuutta, joka on luontevasti balanssissa. Ei mustasukkaisuutta, ei draamaa, ei hulluutta, vaan hiipimistä luottamuksen rajamaille, avautumista, arvostamista, nauramista, kuuntelemista ja puhumista. Sinne menee paljon pisteitä.

A vakoili merkintöjäni ja sen mielestä mun olisi pitänyt mm. kosia sitä karkauspäivänä heti ensimmäisenä. En tajunnut, että se tehdään aakkosjärjestyksessä. Tajusin kuitenkin, että A saattaa saada ihan hyvät pisteet, jos vain annan mahdollisuuden. Annoin tänään aamukahvilla huvikseni sille pisteitä, ja se sai toistaiseksi 18/48. Se on helvetin hyvin, sillä yksi miehistä joita olen jo kosinut kahdesti ja johon olen ollut suorastaan ihastunut, sai vaivalla 9/48! Eli A voi hyvinkin toimia jonkinlaisena keskivertona, johon verrata muita. Aikamoinen kunnia.

Puhuin eilen Joonakselle listastani ja yritin selittää, kuinka listan kirjoittamisen jälkeen näin heti, että jotkut miehet (saati naiset, lapset, yksisarviset sun muut) eivät täytä vienointakaan toivettani hyvästä suhteesta. Eli osittain vitsinä alkanut listaaminen onkin kehittynyt oikeaksi työkaluksi. Luopuminen on aina vain helpompaa ja rakastaminen yksinkertaista. Onhan se työkaluna vähän epäreilu, koska siellä on ominaisuutena esimerkiksi hyvä muna. Harvalla naisella on mua tyydyttävä muna. Joonaksen myötä listalle tulee ehkä uusi ominaisuus. Se on nauru. Olen kuunnellut Joonaksen naurua ja tulen siitä iloiseksi. Ihan vitun iloiseksi.

Puhuin myös Vuoren kanssa. Miehistä, naisista, vanhoista miehistä ja nuorista naisista ja nuorista miehistä ja vanhoista naisista. Ja ihmisistä. Ja itsetunnosta ja neljänkympin kriisistä ja rakkaudesta ja biologiasta ja lapsista ja ajasta ja elämäntilanteista. Rakastan Vuorta kuin kalliota. Se rauhoittaa minut aina. Joonaksesta on tullut täällä nyt Joonas. Sekin taitaa olla kunnia. Olla olemassa itsenään. Sama kunnia on, ainakin joskus, Piialla ja Pialla. Ja Namusetä sai nimensä kuin vahingossa, koska pitää minut namuissa. Minulla on tikkari joka viheltää. Toppa tupakkaa ja kivi joka kävelee, jos taas saan mukailla Jarkko Lainetta. Toppa tupakkaa ja tikkari joka viheltää.

Ja aurinko vaan paistaa. On pakko jättää tämä bunkkeri ja kävellä ulos ja viettää viimeistä lomapäivää kuin viimeistä lomapäivää.