Eilen aloitin uuden elämän. Se alkoi kangerrellen. Luku- ja kirjoitustaito saattoivat mennä siinä rytäkässä, mutta muutoin olen tolpillani. (Miten joku voi keksiä sellaisen sanan kuin kangerrellen?! Se on täysin mahdoton kirjoittaa ja lausua.)Tälle päivälle on sovittu kiusantekoa ja huomiselle taidetta. Sitten täytyy vain kirjoittaa. Jotakin olen varmasti unohtanut, mutta olkoon hyvä niin. Olkoon myös unohdus kanssani. Kantavana voimana.
Saatan myös terapoida itseäni koko rahan edestä, eli ilmaiseksi Piian ja Anjan terapialassa. Eilen olin Jannen terapiassa ja vähän Anjankin, itse asiassa myös Nimettömän. Olen lievästi sekava, mutta täysin parantumaton. Terapian ansiosta hyppään tänään parvekkeelta vain kerran tai kaksi, enkä ollenkaan.
On erityinen aamu. Kahvi on loppu ja näen yöllä unta Johnny Deppistä. Kumpikaan asia ei herätä mitään tunteita. Herään kuudelta, seitsemältä, kahdeksalta ja nousen ennen yhdeksää. Istun parvekkeella ja mittailen säärikarvojani. Yksi on ainakin 6 mm pitkä. Annan sen olla ja käyn hakemassa kaupasta kahvia. Aurinko on ihanana ja tarjoilen sille puolialastoman itseni, säärikarvoineen kaikkineen. En löydä avaintani ja unohdan hameen, mutta sillä ei ole mitään väliä. En aio tänään syytellä itseäni mistään.
Ajattelen tunteita ja pelastavia enkeleitä. Aina ne tunteet ja ajatukset eivät ole totta. Ajattelen mennä sillä. Ruoskimatta itseäni, ruoskimatta rakkaimpiani. Rakastamalla, jos vaan osaan. Suren sitä millaisiin turboahdettuihin sfääreihin saankaan itseni kiihdytettyä ja miksi kukaan ei auta minua pysähtymään. Vai auttoiko joku juuri?
Mitattavissa oleva määrä energiaa, joka menee kokonaan hukkaan. Jos saisin sen kaiken kauhun, pelon ja epävarmuuden valjastettua ja suunnattua kohti hyvää ja rakasta, olisin aikamoinen. Melkein yhtä ihana kuin aurinko.
Pää on täynnä kitiseviä huoria.
Kalakeitto on punainen. Kala on lohenpunainen.
Valtavan ponnistelun tuloksena keinovalossa kiiltelee neljä kuorittua perunaa.
Mitä on olla yksikään meistä joka hukkuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti