Muistelin miltä tuntuu

Jokin pääsi tapahtumaan minussa. Hetkellinen kuolemankauhu. Kävelin sen pois, itkin äänekkään kadun varressa ja lopulta korjasin tasapainoni rommisuklaajäätelöllä ja hiussävytteellä, joka ei peitä harmaita. Yhtäkkiä en enää osaa olla blondi. En ole koskaan ollutkaan, aito. Olen vain pyrkinyt antamaan itsestäni kuvan helppona ja yksinkertaisena kapistuksena. Blondit on niin paljon pehmeämpiä ja pantavampia. Ja punatukkaiset villejä. Olin ennen aina punatukkainen. Nyt en voi sietää kemiallista villeyttä omassa päässäni. Olen siihen aivan liian rauhaton. Enkä halua luopua vapaaehtoisesti yhdestäkään harmaasta hiuksestani.

Istuin myöhään yöhön parvekkeella, silitin pöytäliinan ja itseäni, päätin siirtää amppelin ylemmäs heti huomenna. Piia sanoi sen hyvin, kuinka ilon rippeitä ja toivoa kyllä löytyy, mutta suussa maistuu koko ajan multa.

Tunsin ikävää, sellaista haparoivaa, jonka kynsissä tutisee hetkittäin. Se menee aina ohi. Se ei koskaan lyö maahan tai katkaise kaulaa, mutta se väsyttää ja pakottaa opettelemaan hengitystä aina uudelleen. Nielemään kaiken.

Jos on mahdollisuus elää, suhteellisen turvassa, ilman suurempaa tuskaa, lähestulkoon terveenä, niin miksi kieltää se itseltään aktiivisesti joka päivä? Jos kaipaa toisen syliin, miksi jättää menemättä tai jos haluaa syödä litran jäätelöä, niin miksi jättää syömättä? Kärsimyksen määrä tuntuu aina kuitenkin olevan väärä ja se kohdistuu väärin, väärään ositteeseen ja väärässä suhteessa.

Miksi keksiä päivittäin tekosyitä ja pidätellä luontoaan niin että pää ritisee? Huominen tulee aina. Eilinen menee aina. Siinä välissä on vähintäänkin paljon kahvia. Ei se ole sen kummempaa.

Tartu kahviin ja tartu ihmiseen. Puhu ja änkytä ja etsi. Tee. Voi pahoin ja oksenna. Älä välitä. Juo tarpeeksi vettä. Älä suotta iloitse, että olet hengissä. Anna mennä. Älä selitä. Muista rajasi.

Söin kaksi desiä rommisuklaajäätelöä ja muistelin miltä tuntuu. Ostin menolipun Ouluun. Nukahdin ja heräsin. Kirjoitin vastauksia omiin kysymyksiini ja sitten vain kirjoitin. Uusia sanoja vanhojen päälle. Helposti, terävällä viikatteella vanhoja sanoja niittäen. Ajattelin hetken, että tiedän mitä teen ja se tuntui täydelliseltä.