9/05/2016



Dagia katsoessa moni asia kuulostaa ja näyttää tutulta. Dagin paras ja ehkä ainoa ystävä sanookin sille, että jos kaikki maailman ihmiset olisivat Dagin kaltaisia, niin maailmassa olisi 11 ihmistä, kuudella mantereella. Koska koen taas haaveilleeni liian vähän, alan miettiä millä mantereella itse olisin. Ilmeisesti sillä minne mahtuu yksi ihminen ja suppilovahverometsä saunoineen. Dag sulkee ansiokkaasti maailman kotinsa ulkopuolelle, mutta eteinen toimii ainoan ystävän, seksiaddiktin Benediktin turvakotina. Jos Dag on vaarallisen introvertti, on Benedikt vaarallisen sosiaalinen addiktioineen. Dag on ikävä kyllä avioliittoneuvoja ja asiakkaat saavat yleensä jo ensimmäisellä tapaamiskerralla neuvon erota ja heti. Tänä aamuna pääsin neloskauden puoleenväliin ja huokaisin. Dagilla on oma pekonidiileri ja hopeisissa kehyksissä kuva possusta joka seuraavaksi pesii jääkaappiin. Arvostan suuresti.

Tiskitkin huokailevat. En tiedä uskallanko jättää ne yksin kotiin vielä huomiseen asti, mutta ajatus menee nopeasti ohi. Ihan sama vaikka ne opettelisivat tanssimaan poissaollessani. Kirjoitan muistilappuun pekonin ja mietin, miksi ajatus kasvissyönnistä saa minut himoamaan lihaa ja ajatus tupakoinnin lopettamisesta tekee minusta ketjupolttajan. Jos en koskaan ajattelisi, elämäni olisi helpompaa kuin annospakatulla possun perseellä.

Luulen että inhimillisesti nähtynä älykkyysosamääräni on keskivertoa alhaisempi ja tunneälykkyysosamääräni hälyttävän alhainen. Vaikka hetkellisesti rakastankin ihmistä jonka kohtaan. Osa ihmisistä saa minussa läikkymään haalean rakkauden ja osa inhonsekaisen vihan. Ainoa joka pitää yllä liikkumatonta pakkorakkautta, huolta ja jonkinasteista välittämistä on oma lapsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...