1/04/2017

Elämä on rottakoe




Vietin eilisen eräänlaisessa rottakokeessa. Jälkikäteen, vaikkakin päänsäryllä höystettynä, kiitin toimeliaita rotanaivojani, jotka pysyivät toimintakykyisinä labyrintin mutkissa. Jouduin illalla nukkumaan päänsärkyä ja uupumusta pois, joten yöunet jäivät puoleentoista tuntiin. 

En uskalla öisessä kerrostalossa tarttua ompelukoneeseen ja imuriin, joten tartuin kaulaliinaan ja Houseen. Uuden puhelimen kylkiäisenä tuli kolmen kuukauden ilmainen tutustumisjakso yhteen suoratoistohelveteistä ja House on jäänyt vuosia sitten kesken. Oli varsin iloinen kohtaaminen. En muista mihin aikoinani jäin, joten aloitin Housen mielisairaalareissusta. Kyllästyttyäni neulomiseen, näpräsin puhelimen uuteen uskoon. Varsinkin nyt kun enimmäkseen jätän puhumatta, ilahduin löytäessäni siitä sellaisen toiminnon, joka estää sitä toimimasta. Aivan mahtava ominaisuus! Laitoin sen heti päälle. Annoin armon vain lapsen viesteille ja puheluille.

Aamu oli vähän kankea, mutta tein silti vähän töitä kynttilänvalossa ja join liian vähän kahvia. Annoin puhelimellekin toimintavapauden joskus puolenpäivän jälkeen ja se alkoikin heti soida. Jos saisin palkkaa jokaisesta puhumastani työpuhelusta, olisin kohta matalapalkkainen nainen ja elinolosuhteeni kohenisivat merkittävästi. Koska en ole, aloin miettiä pitäisikö sittenkin äkkilähteä kahdeksi viikoksi Kanarialle, vain siksi, että se kävi mielessä. Sen jälkeen mielessä alkoi käydä kaikenlaista. Hetken mielijohteesta päätin meditoida hetken, eli olla miettimättä yhtään mitään. Hokea vain mantraa ja katsoa mitä siitä seuraa. Olen joskus ohjatusti oppinut tekemään sitä säännöllisesti. Ei niin että olisin tehnyt sitä paljoakaan tai että se olisi vaikuttanut minuun paremmin kuin John Cagen kuunteleminen. Tämän päähänpiston ansiosta iltapäivästä kehittyi aivan eriskummallinen miettimättäolemisen jakso, jonka jälkeen vaivuin uniin, joiden myötä lävitseni taisi kulkea kaikki. 

Hetken aikaa pidin kiinni ajatuksesta, että tämän haluan muistaa, mutta päästin sitten menemään. Kaikesta ja kaikista. Pidäkkeettömät assosiaatiot toivat niskaani jonkinlaisen painottoman surun, joka leijaili yhdessä ilon ja muun moskan kanssa ja niitten seassa leijui paljon väriä ja aivan pieniä ja unohtuneita muistoja. Kaikki oli pumpulinpehmoista ja painotonta pölyä ja samalla hirveän nopeaa ja liikkuvaa. Ennen nukahtamista ehdin ajatella miten kevyeksi suru voi käydä. Nukuin kaksi ja puoli tuntia, samassa asennossa, minkään painamatta ja minkään herättämättä. Koko ajan näin unta siitä, kuinka hereillä olen.

Huomenna ajattelin kokeilla levitoimista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...