30.1.2017

Kaaosasentaja




Kahvila oli tänään auki. Harva tämän sekasorron keskelle uskaltautuu, mutta noukin asiakkaita jonosta, sitä mukaa kun aukkokohtia paljastuu. Seuraavaksi alan ottaa näistä palveluista (taas) rahaa. Muistaakseni joskus lupasin keittiöpsykologiaa kavereille n. 700 e/h ja tuntemattomille 350e/h. Tervetuloa. Jos haluaa pelkän kahvin, se maksaa 2e/h. Voit nauttia sen parvekkeella, joka tällä hetkellä muistuttaa venäläisen vankileirin sisäpihaa. Siperiassa.

Sohva oli paljas, joten rojahdimme sille. Puhuimme kodista, miehistä, seksistä, naisista, rakkaudesta, yhteydestä, kahvista, hellyydestä, vanhuudesta, sohvista, nuotiopaikoista, rovioista, bilettämisestä, hiljaisuudesta, puheesta, puhumattomuudesta, hyvistä tyypeistä, läskistä ja tunteista. Siitä kun kukaan ei halua sinua tai siitä, että saa nuoren rakastajan sormia napsauttamalla. Kyllä kannatti. Napsauttaa sormiaan.

En saanut raivaustani päätökseen vielä tänäänkään. Mielikuvissani vankileirille laskeutuu universumin syövereistä kultainen sohva. Vielä nyt se on mielikuvitussohva, mutta se aineellistuu pian. Ennen sitä, on vielä leikittävä elämänhallintaleikkiä, itkettävä vähän lisää, juotava paljon kahvia ja romahdeltava reippaasti minne huvittaa.

Askartelin uuden valaisimen. Iso osa valostani tulee kynttilöistä ja jouluvaloista, tähdestä ja muista, joten on aiheellista näin maaliskuussa naamioida niistä osa. Kunhan istun ja katselen valojani. Löysin universumin peränurkasta laatikon ja sen pohjalta lapsen viimeisen harsovaipan. Tai mikä se nyt olikaan. Maitoyrjörätti. Leikkelin sen paloiksi ja pyyhin niillä osan vuosisatojen tomusta pois. Se kangas tuntuu aina hyvältä kädessä. Kosteana ja auliina hävittämään. Löysin myös viimeisen muiston miehestä.

Se on pala paperia. Aika vähiin käy.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti