24.1.2017

Minä annan aina

 Jos toissayönä nukuinkin 17 minuuttia, niin viime yö korvasi kaiken. Taisi mennä 10 tuntia huomaamatta. Autuasta ja armotonta unta. Kakkoskodin uni on onnistuessaan kuin kuolema. Pitkä, pimeä ja häiriötön. Ylösnousemuksen kruunaa pakkanen ja kultainen aurinko.

Kuolemanuneen päästäkseen täytyy vähän ruoskia väsynyttä läskiä lihaa. Kannoin puita, lämmitin saunaa, tein lumitöitä. Jos lumitöitä ei ole pakko tehdä, niiden tekemisen zen-arvo on jotakuinkin palapelin luokkaa. Viskoin lunta ja hymyilin itselleni. Tein sieviä ja suoria reunuksia kinoksille. Silmä lepäsi. Osa pihasta piti jättää talon teinille, ja se virnuilikin hyväksyvästi kun pyysin anteeksi. Onhan se noloa, ettei voi lopettaa lumitöiden tekemistä.

Siskonmakkarakeitosta löytyi kolmetoista pippuria. Minulla on niin monta ihailijaa. Koetin syöttää ihailijat Nellille, mutta eivät ne kelvanneet. Edes sille, joka syö varmasti ihan kaiken ja itkee vieressä, kun lapan soppaa. Pitäisi luottaa koiraan enemmän. Se pitäytyy perusasioissa. Mikä on syötävää ja mikä ei. Keneltä kannattaa pyytää rakkautta, keneltä ei. Kakkoskodin eläimillä on suhteellisen vahva intuitio siitä, että minulta kannattaa aina pyytää. Minä annan aina.

Mummoudun näkyvästi päivittelemään säätä. Kun eilen tuli vettä ja tänään pakkasta. Eilen tuli kiire lähtö, kirjoitin toisaalla nopeaa tilannekatsausta ja katsoin kelloa väärin. Lopulta käsitin, että tunnin sijaan minulla on viisi minuuttia aikaa poistua rakennuksesta. Niin jäi ikkunat auki, bussikortti keittiöön, tiskit altaaseen (ne tosin jää aina), kissa paniikkiin ja osa valoista päälle. Pipokin jäi, kalsarit ja neule. Ehdin. Niin hyvin, että määränpäässä poikkesin minuutiksi kirpparille hakemaan pitkähihaisen paidan, etten vallan kohmetu. Olen selkeästi edistynyt tässä. En itkenyt bussikortin perään, saati tiskien. Sanoin että tämä on hyvä näin ja niin se oli.

Lapset, nuo Jumalista seuraavat, saivat parasta mahdollista opetusta, kun huolehdin siitä, että kaikilla on kaikkea, eikä kukaan tarvitse apua. Sanoin ettei minua kannata nyt vähään aikaan häiritä ja aloin maalata. Maalaminen on joskus orgasmista seuraava. Tai jotakin sitä edeltävää. En oikein muista millainen on orgasmi, mutta muistan miltä tuntuu maalata pakon edessä ja saada kaikki. Tarpoa hangessa, palella ja vuotaa. Saada kaikki mitä en koskaan halunnut.

Plaa plaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti