1/23/2017

Voimistelua ja La La Landia



Empiiristen tutkimusteni mukaan on minulta jäänyt ainakin 2 Star Warsia väliin. Tilannetta korjatessa olen nähnyt nyt kolme kahteen kertaan, eli alkuperäisen trilogian. Aivan uutta universumin saagaa syöpyy aivoihin. On varmaan aikoinaan ollut jokin kuuma runotyttötaideälykkyyskausi päällä, niin tällainen massojen viihde on jäänyt väijymättä. Onneksi voi tehdä korjausliikkeitä.

Pidän Darth Vaderista yhä enemmän. Vader, jos joku, on reissussa rähjääntynyt. Omat pienet vastoinkäymiset - ihmissuhdesotkut ja vuotaminen kuiviin - on pientä Vaderin kärsimysten rinnalla. Ei ole enää niin kädetön olo. Eikä ole kyllä ihmissuhdesotkujakaan. On vain eri tavoin sotkuisia ihmisiä. Jokusen heistä olen päästänyt jo käsivarren mitan päähän. Enimmäkseen sellaiset, joiden kyky tuomita on elämänkokemuksen myötä heikentynyt. Olen ehkä palaamassa sille kaikella on tämänsä - kiertoradalle, jolla olen joskus aiemminkin ollut. Tai joskus tulevaisuudessa palailemassa sen liepeille. Turha olla Voimakas, kun ei ole.

Oli pakko katkaista avaruusputki La La Landilla. Kannatti, sillä näin Ryan Goslingin steppaamassa. Ei mennyt kuten Gene Kellyllä, mutta vei ajatukset Star Warsista ja pienestä Darth Vaderista. Taivaankappaleista myös aurinko on vetänyt puoleensa. Samalla tavalla pimeys houkuttaa sytyttelemään öisin valoja ja valvomaan hiljaisuutta. Yöt jäävät lyhyiksi, mutta energiaa tulee silti jostakin lisää. Lueskelen aamuyöhön Amy Hempeliä, nukahdan ja kaadan vajaan vesilasin päälleni. Makaan hitaasti lämpenevän veden päällä ja luen artikkelin heikkoudesta.

Alkaa itkettää. En tiedä kuinka paljon ja kauan omaa heikkouttani pitää vielä jalostaa. En ehkä osaa olla tämän heikompi ja pienempi. Ehkä se on se arvottomuus minussa. Armottomuus. Ei kaikilla ole mahdollisuutta olla rakastettu. Voi vain rakastaa. Maailma on täynnä lukemattomia sanoja. Maailma on muutenkin täynnä. Olen niin pieni, että mahdun olemaan jonkin pölyhiukkasen varjossa ja pienen kirjaimen alla olemattomissa. Ei sellainen ole näkyvänä olemista.

Päähän sattuu. Täytän ison lasin, kylmällä ja puhtaalla hanavedellä. Pilkon joukkoon sitruunaa. Leikkaan sitä ilmassa, en jaksa etsiä pimeässä leikkuualustaa. Mehu valuu pitkin sormia ja haavaan etusormessa. Jos on avoimia haavoja, on varmasti tehnyt jotakin käsillään tai mielellään.

Ihan selvästi kuulen puhelimen soivan. Leikkaan mielelläni sitruunaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...