Stop Making Sense

Viimeiset kuusi kuukautta elämästäni ovat menneet lähestulkoon näin:
A Most Wanted man
The Lobster
If Cats Disappeared from the World
Eternal Sunshine of The Spotless Mind
Into the Wild
Before The Devil Knows You're Dead
Louder Than Bombs
A Beautiful Mind
The Wolfpack
Heart of a Dog
The Wrestler
Groundhog Day
Absolutely Fabulous
Doctor Strange
La la Land
Manchester Bt The Sea
Blue Valentine
The Escort
Kyyhkynen oksalla istui, olevaisuutta pohtien
The Thing
The Hitchikers Guide to the Galaxy
Stop Makin Sense


Ja näin:
Gilmore Girls
The Fall
Siniset silmät
Midsomer Murders
Hannibal
Sorjonen
The House
Doctor Who
Broadchurch
Peaky Blinders
Broadwalk Empire
Viikingit

Anteeksi. Te kaikki kolme lukijaani. Tämä lista näyttää kammottavalta. Olen palannut tähän. Ainakin jotenkin, osa-aikaiseksi kiemurtelemaan. Yksi teistä kirjoitti minulle sähköpostia. Minä vastasin. Siitä tuli sanomattoman hyvä mieli.

Ajatuksissani oli sanoa jotain merkittävän merkityksellistä. Kesken päiväkahvin ja vetisten, vapunjälkeisten sitruunanriekaleitten ja vaalenavihreäksi muuttuneen rään keskeltä.

Minulle tapahtuu pieniä asioita, joiden myötä notkahdan eteenpäin. Ne voivat olla isojakin. Riippuu siitä, mihin niitä jaksaa verrata.

Istuin äsken parvekkeella polttelemassa tupakkaa ja katselemassa kirkkaanpunaista varpaankynttä, joka näyttää talven jälkeen muumioituneelta. Keittiön pöydällä on vaalenapunaisia sydänilmapalloja, jotka näyttävät irvokkaasti paljailta tisseiltä. Teini hekottaa ja örisee headsetti päässä jollekin kaverilleen. Meillä naureskellaan ääneen ja ollaan ääneen väsyneitä. Lauantaina on hautajaiset. Minä en mene sinne.

Näin unta, jossa katsoin vanhoja valokuvia itsestäni ja hämmennyin siitä, kuinka tuttuja ne ovat ja samalla täysin unohtuneita. Unissani tajusin, ettei niitä valokuvia ole olemassakaan, vaikka ne olivat hyvin todellisia. Sitten aloin katsoa niitä tarkemmin. Näin itseni hetken aikaa jotenkin toisin. Ajattelin että pimeännäkölaitteena uni on, jos ei paras, niin edullisin. Korvaamaan menetettyä todellisuutta. Valaisemaan pimeitä kohtia, vaikka ne näyttävätkin sen valossa vähän erilaisilta. Ehkä ne olivat kuvia siitä millainen ehkä olin tai kuvia siitä millainen pian taas olen.

Jos minulla olisi Jumala, niin rukoilisin muutakin kuin iltarukouksen. Rukoilisin varmaan lakkaamatta. Olen kuullut sen armosta. Luulen, että todellisuudessa sekin on juoppuhullu ja itsekäs paska.