27.7.2017




Yhtenä yönä nukun hyvin. Läpi unen limittäisten kenttien, tunnen hymyileväni. Tulpat korvissa eivät paina ja mikään sisälläni ei syki tai piipitä. Parveke on sopivan viileä, varpaat paljaat ja minä alaston ja syvällä peiton sylissä.

Namusetä ruokkii minut metsästämillään (harvinaisilla) pitkillä viinereillä, kahvilla, ruispizzalla ja millä tahansa haluankaan. Tarjoaa elokuvaillan, joka on playta vailla valmis soittaessani ovikelloa. Ei tarvitse muuta kuin olla ja toivoa, niin kaikki toteutuu. Ei tarvitse miettiä, onko kommunikaatio helppoa tai vaikeaa, koska se vain on, tapa viettää aikaa, painaa välillä pausea ja käydä pihakeinussa tupakalla. Keskustella ilmiselvästi vajaamielisen lokinpojan kanssa ja seurata sen kummallista hiippailua ja varomattomuutta. Mietimme, milllaiseksi maailma muuttuisi, jos heräisimme aamuun, jolloin jokainen lokki olisi samalla tavalla erikoinen, mykkä ja mielenvikainen. Hiljaista se ainakin olisi. Hymyilen vielä kotimatkankin, lokille ja uudelle tuulettimelle jonka sain Venäjän hellettä varten. Ja tietenkin ystävyydelle. Sille ettei koko ajan tarvitse itkeä ja kyseenalaistaa välittämistä. Ettei tarvitse ikävöidä, seota, eikä ottaa iskuja vastaan.

Puhummeko me nyt lokeista vai lokeista? Missä se helle on? Taivas on pilvessä ja heinäkuu on marraskuisen harmaa. Laitan silti tuulettimen pyörimään. Kissa poistuu kodin kaukaisimpaan nurkkaan, Narniaan, ja palaa takaisin vasta tunteja myöhemmin.

Hetken aikaa aamuyöstä, uskon olevani viehättävä. Menen vieläkin usein paniikkiin kaikesta kivasta mitä minusta sanotaan. Nyt en jaksa olla paniikissa enkä varsinkaan väkisin antaa sen tulla sisääni. Yritän vain kuulla ja nähdä vähän paremmin, hämärässäkin, olla hetken aikaa ihan rauhassa viehättävä.

Minulla on mitä parhaat ja ihmisyydessä erityispätevät taustajoukot. Vaikka itse olen vieläkin enimmäkseen kuin vajaaälyinen lokinpoika, niin minulla on paikka monessa maailmassa. Jossakin olen viehättävä, jossakin olen rakas ja jossakin olen paras ja joissakin paska. Ne maailmat menevät limittäin, leijuvat ja liikkuvat. Missään ei ole päätä eikä häntää ja se ehkä onkin elämän tarkoitus. Ainakin hetkittäin, valvotun yön jälkeen ja aamun.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti