Sydän vastaan delete-auto

Jos et osaa päättää mitä elämälläsi tehdä, niin odota rauhassa oikeaa hetkeä ja universumin delete-autoa. Delete-auton ilmestymisen jälkeen kaikki lokasahtaa kohdilleen.

Tämä saattaa vaikuttaa järjettömältä neuvolta, mutta toimii lähipiirissä. On toiminut todistettavasti ainakin kolme kertaa. Ei ole vahinko tämän auton ilmaantuminen sun kotikadulle. Minulle se ilmestyi eilen, mutta ehdin unohtaa sen ilmestymisen, kun olin niin ajatuksissani. Se toimi silti. Muistin sen vasta yöllä, kun terapoin kuilun partaalle (onneksi vihdoinkin) pysähtynyttä sydäntäni rakkaan naiseni kanssa. Nojailin tukipylvääseeni ja ihmettelin, kuinka venyvä käsite omanarvontuntoni on ja kuinka olematon itsesuojeluvaistoni yhden helvetin miehen suhteen. Nainen oli vähän ihmeissään, että onpa iso delete-auto! Minun kohdallani sen ilmeisesti pitääkin olla.

Selvisin siis kosinnasta kuin koira veräjästä. Selvisin yhteen muuttamisesta, rakkaudesta, toisista naisista ja batmanhäistä, toisen ihmisen kunnoittamisesta ja tyydyttävästä seksielämästä tuosta noin vaan. Kiitos delete-auto. Ja ennen kaikkea kiitos mies, joka kykenee kosimaan vitsinä ja perumaan puheensa häpeilemättä ja samalla syyttämään minua pikkumaiseksi. Miestä joka onnistuu samassa lauseessa vaatimaan yksinoikeutta seksiin kanssani ja pidättämään option itse tehdä mitä lystää ja kenen kanssa sattuu haluamaan. Mies joka tarvitsee paljon aikaa miettiä. Ja sitten taas aikaa miettiä. Ja ehkä vähän vielä aikaa miettiä. Sellainen pistää lopulta itsenikin miettimään. Mies joka soittaa ja sanoo rakastavansa minua, kunnes miettiikin olevansa ehkä hyvä ystäväni, kunnes miettii tarvitsevansa aikaa miettiä, koska tarvitsee aikaa miettiä.

Näillä main sydämeni heräsi ja alkoi vihdoinkin sykkiä ihan normaalisti ja elämisen tahtiin. Näillä main myös fyysinen ällötys, nopeasti poispyyhkityvät mielikuvat miehestä tunkeutumassa spermaa ja kuolaa valuen pullean ja nauravan kenen tahansa naisen tai miehen ruumiinaukkoihin, kasvoi niin voimakkaaksi, että tajusin heti, että minä hyppään nyt. Mutta en tähän kuiluun.

Valaistumisen hetki ei ollut mikään ilotulitetehtaan räjähdys. Enemminkin se oli se kynttilä, jonka sytytin illalla parvekkeelle. Soitin naiselle ja itkin vähän. Kirjoitin nopeasti ylös pääkohdat siitä mitä sanoa miehelle ja sitten sanoin ne, enkä enää itkenyt.

Soitan nyt, en ylihuomenna tai huomenna, koska alan suojata itseäni tästä hetkestä alkaen. Mun sydäntä pitää varjella ja helliä, ei loukata ja moukaroida ja hämmentää. Se on nyt sellaisella tulilinjalla, että on valmis valahtamaan taas kohta sinne kuukausia kestävään itkuun. Minulla ei ole siihen voimia, eikä halua. Minua ei voi kohdella näin ja minun rajani kulkee juuri tässä ja näissä sanoissa. On sairasta kosia ja puhua yhteen muuttamisesta vitsinä, niin sairasta, että neuvoisin olemaan tekemättä sitä enää kenellekään. Se ei välttämättä tee niistä yhtä tyyniä ja raivottomia kuin minusta. On kyse myös minun rakkaudestani ja tunteistani, jotka ovat todellisia ja syviä. Niitä ei voi tämän enempää venyttää, eikä loukata.

Kauhee olo. Voimakas ja ihan lyöty.

Nukuin yöni hyvin. Nyt minulla on toinen kuppi höyryävän kuumaa kahvia käsissäni, koko taivas täynnä aurinkoa, rakkautta niin paljon kuin jaksan kantaa ja likaiset hiukset. Minulla on kaksi uusinta jaksoa Twin Peaksia vielä näkemättä. Vieressäni kyyhöttää terve itsesuojeluvaisto ja sen sylissä pieni itserakkaus etsii äidin rintaa. Minä olen kaunis ja osaan hengittää. Ja kaikki jotka minut menettävät, menettävät kaiken minun mitä maa päällään kantaa. Mentorini laulaa ja minua vähän itkettää, koska minulla on mahdollisuus olla juuri niin rakas kuin uskallan olla.