20.9.2017

Huomautuksia kaamosmanuaaliin






Kiusallinen aivotoimintaa kangistava pikkuflunssa on pakottanut minut yli viikoksi sänkyyn ja sohvan nurkkaan jatkamaan väkivaltaviihdeputkea. Välillä nousen ja niistän, ruokin lapsen ja jatkan raatoilua. Olen iloinen tuotettuani perheeseen olennon, joka sarkastisen olemassaolonsa lisäksi aiheuttaa soittoa ja laulua. Öisin se on hyvin hiljaista ja rauhoittavaa.

Unissa on esiintynyt eriskummallisia olentoja, kuolettavasti haavoittuneita ja silti hiljaa eläviä, rauhassa kituvia. Herään kissan rikkinäiseen selkärankaan joka törröttää rumasti sen selkänahan läpi. Kannan sitä edestakaisin tuntemattomassa talossa, johon en muista muuttaneeni. Unesta poikkeavassa todellisuudessa näen siipensä teloneen joutsenen, poikasen vasta, valtavan ruskean höyhenpallon, raahautuvan paniikissa eteenpäin, toinen siipi taittuneena väärinpäin.

Silloin kun unilla oli vielä merkityksensä, kun muistin niitä aktiivisesti, näin hieman samalla tavalla haavoittuneita kissoja. Näin myös petoja, joita en uskaltanut edes katsoa, tunnistin vain niitten läsnäolon. Ne hengittivät yleensä pimeässä selkäni takana, niin että kuumat hönkäilyt värisivät ilmassa. Tunnistan niiden avulla itseni. Nyt unet eivät tunnu ahdistavilta, enemmänkin toteavilta. Tiedän missä mennään ja millä voimavaroilla.

Voimavaroja saan naisilta. Toivon etten kuormita ketään heistä kohtuuttomasti ja luulen, että vastavuoroisuus on vielä tasapainossa. Viikko sitten istuin valtavan juustokimpaleen ääressä, kynttilän valossa A:n kanssa ja puhuin tuntikausia kaikista näistä siipirikoista kuukausista. Tilannekatsaus oli hyväksi. Puhuimme rakkaista miehistäni, siitä miten vierastan myös heitä ja miten vaikea minun on puhua siitä ääneen tai siitä kuinka sammunut tunnen olevani. Vaikeudesta paljastua juuri heille, joiden seurassa se on turvallisinta.

Seuraavaksi puhuin Vuorelle. Siitä hatarasta mitättömyyden tunteesta tai luottamuspulasta kaikkia miehiä kohtaan. En ole tajunnut sitä oikeastaan itsekään. Tai olen sepittänyt sen joksikin muuksi, haluksi olla yksin, tarpeeksi miettiä asioita ja vähän häpeälliseksi kyvyttömyydeksi jakaa oma rikkinäisyyteni. Vuori ei ole koskaan pettänyt luottamustani, eikä petä nytkään. Se totesi että kyllä tämä suhde auki saadaan. Vaikka kuokalla jos ei muuten. Se kuulostaa juuri meille sopivalta työltä.

Toisaalta, kuukausien harharetket ja tipahtamiset kuiluihin ja kaivoihin alkavat kyllästyttää. Rakkauden vuoristorata alkaa fyysisestikin näyttää rappeutuneelta ja käyttökieltoon asetetulta. Se on säälittävä, laho ja vaarallinen, vaikka saattaa syysiltaisen sateen kimaltaessa näyttääkin esteettisesti mielenkiintoiselta.

Kaamosmanuaalin ensihönkäisyt lähtivät matkalle Amerikkaan. Kuollut hanhi ja minä turvavillatakissani olemme nyt digiheijasteena jossakin Michiganissa, luulen. Höpisemme ääneti siitä, kuinka selviytyä kaamoksesta. Maanantaina istuin P:n kanssa saunassa ja tapailin kaamosmanuaalia ja sitä, kuinka se ei saisi olla pakottava aikataulu suorittamiselle, vaan tapa selviytyä marraskuusta (ja kokonaisesta pimeästä talvesta). P huomautti, etteä eihän kukaan selviä marraskuusta! Väitin laiskasti ja räkä hikoavalla poskella, että kyllä siitä on mahdollisuus selvitä, kunhan vain neuloo tarpeeksi ja pesii sitä varten rakennetussa pesässä. Emme ehkä päässeet täyteen yhteisymmärrykseen selviytymisestä tai marraskuun värillisyydestä, mutta harhailimme puhumaan jouluista ja kinkuista ja lohipateesta ja lahjoista. P ei ole koskaan selvinnyt joulustakaan. Lopulta meillä oli niin hauskaa, että lisäsin kaamosmanuaaliin saunomisen P:n kanssa ja nauramisen. Se on itsestään selvää ja jatkuvaa, mutta lisäsin sen silti, koska mikään ei ole niin itsestään selvää, etteikö sitä voisi lisätä kaamosmanuaaliin.

Kaamosta ei voi selättää kieltolauseilla. Marraskuu sylkee päin naamaa, jos sille tielle lähtee. Jos sanoo itselleen, että älä murehdi, niin jo on toinen jalka ja kohta molemmat haudassa. Murehtimisen sijaan, täytyy etsiä oikea tapa murehtia, tarpeeksi armollinen ja lämmin. On tärkeää pitää huolta niistä ihmisistä joita jo valmiiksi rakastaa ja joiden rakkaus on läsnä luotettavina tekoina ja sanoina. Muun saisi unohtaa.

Tänään kaamosmanuaalissa lukee, että mene kuuntelmaan Joose Keskitaloa. Koska räkä velloo aivoissa, kaamosmanuaali vaihtuu teehen ja nenäsumutteeseen. Kerin itseni sohvalle ja kissan siihen päänaluseksi. Saatan puhua puhelimessa ja ehkä särkylääkesession avittamana hakea kermaa lähimmästä maitokaupasta. Ei se selviäminen sen kummempaa ole. Kuin huomaamattani toteutan kirjoittamattomia ohjeitani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti