22.12.2017

No ei mun takia tarvii puuta tappaa....






Olin ystäväni ja kollegani kanssa keskustelemassa kiinalaisessa ravintolassa kaloreista, kiloista ja joulukuusista. Ystäväni oli aikeissa tehdä hyväntekeväisyyttä viidentoista joulukuusen verran. Sellaista metsänhoidollista. Minusta se tuntui äkkiseltään hirveältä määrältä joulukuusta ja koin osattomuutta ja puutetta ainakin silmänräpäyksen ajan. Sanoin ettei minun takiani tarvitse puuta tappaa. Olin sitä mieltä monta päivää.

Satuin kuitenkin lukemaan elähdyttävän (kirja-arvion) internetin Aamulehdestä viime vuodelta ja sinä kerrottiin joulupuusta hirveitä juttuja. Kuinka se hitaasti kuolee janoon ja saa myös huonekasvit ympärillään hermostumaan. Se tietää kituvansa hengiltä. Lisäksi valo saa sen kitumaan vielä vähän enemmän. Fiilistelin tätä pelosta ja tuskasta kiljuvaa vauvapuuta toiselle ystävälleni, joka esitteli kuvia oman kuusensa vaiheista. Jouluihmisenä hän oli aloittanut tappamisen jo marraskuun alussa. Sain nähdä yksityiskohtaisia kuvia joulupuun murhasta ja olihan niissä oma viehätyksensä. Alkoi tehdä mieli itsekin tappaa. 

Seuraavana päivänä raahasin vastaanpyristelevän uhrini kinkkuverkossa kotiin. Toisessa kainalossa kannoin nautaa. Nyt kuusivauva on jo asemissa keskellä olkkaria ja tuoksuu kuolemalle. Löysin asianmukaista saattoväkeä joulukoristelaatikosta. Mielestäni heistä huokuu ripaus makaaberia käsityötaidetta. 

Olen katsellut muitakin joulujuttuja sillä silmällä. Ei ole elävää olentoa tai asiaa, joka ei vuokseni kärsisi. Jeesus on pientä tämän rinnalla. Juuri äsken mietin tuota mandariiniraukkaa jonka kuorin lounaaksi. Jos alan miettiä lanttuja, saatan purskahtaa itkuun. Muistelen, että on olemassa ainakin pekoniolutta (kermalikööristä puhumattakaan), joten sitä voisin hakea jostakin pullollisen joulun kunniaksi. Ikään kuin sinetöidä tämä loputon tuska. Tarpeeksi kun joisi eläinperäistä alkoholia, voisi tanssia ja laulaa kuusen ympärillä. Se vasta makaaberia olisi. 

Lapsi saa lähinnä kirjallisuutta joululahjaksi. Twin Peaksissakin tuntuu nyt kulminoituvan havumetsävyöhyke ja sen kärsimys. Turha esittää, että tämän laajamittaisen piittaamattomuuden ympäristöstä aiheuttaisi lapsi ja lapsen toiveet. Minähän niitä toiveita toteutan.

Oikeasti tulin kertomaan, että kaamos on pysynyt hevonkuusessa tähän asti. Olen huudellut siitä ääneenkin, eikä mitään ole tapahtunut. Juhla on seurannut toistaan ja jokainen juhla on ollut hyvä. Ja eilenkö taivuimme taas valoon päin? En voi olla hymyilemättä. Johnny Cash laulaa Silent Nightia ja mihinkään ei ole kiire.

Siellä kiinalaisessa puhuimme ystäväni kanssa myös siitä, kuinka yhä rasittavampaa läsnäolo kaiken maailman somessa on. Miten esimerkiksi fyysisen kirjan lukeminen on vaikeutunut, kun keskittymiskyky on someoravan. Sillä istumalla poistin fasen puhelimesta. Se on osa uudenvuodenlupaustani. Pakolliset käynnit saa suorittaa ja viestejä lukea, mutta muuten se saa olla kiinni vaikka koko vuoden. 3D-kohtaamiset kun on aina omaa luokkaansa ja olen niistä enimmäkseen nauttinutkin koko joulukuun.

Varmaan ennen vuoden vaihtumista ehdin ottaa vegaanihaasteenkin vastaan. Tosin se voi olla kuolettava valinta, sillä silmät kostuvat jo lanttujen ja porkkanoiden puolesta. Kahvikerma on  juuri vaihtunut Arlan cafe maitoon ja senkin vaihtoehdon löytäminen oli helvetillinen rulijanssi. Maitohyllyt ja vaihtoehtomaitohyllyt lähinnä oksettaa.

Jospa pienin askelin kuitenkin. Menen tästä pilkkomaan lähilihaa, sillä jo sana vegaaninen saa aina lihanhimon pintaan. Lasken samalla kaiken mitä vuokseni tänäänkin tapetaan ja kuuntelen vauvakuusen avunhuutoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti