Olen hyvään tyytyväinen

Askartelin tällaisen unikaverin yöllä.

Miesvitsikirja jäi ostamatta. 

Lajittelen aluskalsareita. Niitä on paljon, mutta silti liian vähän. Isommista saa merenkävijöille purjeita ja pienemmistä ei ole kenellekään mitään hyötyä, ainakaan vielä. Minulla on päällä selän paljastava musta kokohaaremihaalari joka sidotaan niskan takaa kiinni ja joka on talvella varsin kätevä vaate. Onneksi on myös vinoon leikatulla vetoketjulla varustettu huppari. Mitään muuta mukavaa ei ole puhtaana. Näytän sukupuolineutraalilta roistolta joka on karannut jostakin idästä. Sillä on kolmatta päivää kaiken kestävä ripsiväri ripsissä ja poskilla.

Nukuin eilen päiväunia ja siivosin hirvittävällä vimmalla vaatekaappia. Multitaskingin lomassa muistin, että minunhan pitää olla pikkujoulujuhlissa juhlimassa ja juomassa punaviiniä! Siellä on varmana niitä appelsiinipipareitakin! Ja joku pukkikin voi olla! Lakkasin sitten kynteni sillä pikkujoulujuhlalakalla, jonka T osti minulle keskiviikkona lahjaksi ja suunnittelin kohta taas suunnittelevani jouluvalojen asentamista. Niissä on hirveä työ, kun täytyy se töpselikin tökätä seinään. Sitten pikkujoulujuhlat olivatkin jo ohi. En ehtinyt koko päivänä edes pyjamaa riisua.

Koska olin jo nukkunut kellon ympäri ja yhdet erikoispitkät päiväunet, sain yöllä unta aika huonosti. Yö on kyllä mahtavaa aikaa rauhassa suunnitella kaikkea minkä voi aloittaa aamulla kuudelta. Siinä muuttuu uudeksi ja ehommaksi ihmiseksi, kun mielikuvittelee juovansa kaksi pannullista kahvia jo viideltä ja imuroivansa kaiken kattoa myöten 06.01, ehtiäkseen päivän töihin. Sitä ennen on kuitenkin tulkittava kalenterimerkintöjä, jotka eivät välttämättä ensinäkemällä avaudu edes itselleni. T tulee kaaoksen keskelle juomaan kahvia ennen kolmea ja kysyy ensimmäiseksi, että mitä minulla on oikein päälläni?

Puhumme treffit, päivät ja pohjoiset, ihmiset, miehet ja elukat. Sivuamme joulun ja itsenäisyyden ja keskitymme siihen, kuinka minun pitäisi alkaa nähdä. Lähinnä potentiaaliset ja käyttökelpoiset miehet. Kukaan ei pokaile minua iltapäivällä vessajonossa ("Tiedän tuon vessan koodin ja olen muuten sinkku!"). Ei tietenkään, kun en käy vessajonossa päivällä. Ja vaikka kävisinkin, teen sen jossakin toisessa kaupungissa, avain kaulassa ja marimekko päällä. Luulen myös, että murhaava katseeni ja lähes kuulumaton sihinä/näkymätön sylki, ei kutsu ketään ottamaan kontaktia. En silti usko, että minun kannattaa katsoa peiliin. Olen hyvään tyytyväinen. Sorrun yhä mieluiten ihmisiin, jotka ovat kivoja ja lahjakkaita ja asuvat vähintään 400 kilometrin päässä meiltä.

Turha takertua tarpeisiin joita ei ole. Tänään on aivan varmasti naisten ilta. Puolet on peruttu, koska kukaan ei jaksa juoda punaviiniä ja tehdä sieniöljyä juuri nyt. Annan meille lopuille lahjan. Murhaballadin, ehkä irtokarkkejakin.