24.1.2018

Välilyönti






Kehon jännite on alkanut hellittää. Pahimpia sudenkuoppia ovat taivutukset ja väännöt, kumartumiset lasten puoleen, kiemurtelu epämukavissa linja-auto-olosuhteissa ja istumaan unohtuminen. Tällä viikolla saan venyttelyn lisäksi keppijumpata jos uskallan. Katselin jo eilen mopin vartta sillä silmällä, mutta sen levyosa olisi ensin pitänyt kiertää pois paikaltaan ja juuri siinä hetkessä ajatus minkään kiertämisestä kuvotti.

Naistensaunassa P:n kanssa puhuin kivusta ja kuuntelin sitä. Hieroimme itseemme kahvia ja öljyä ja istuimme hiljaa hikoillen, kahvia varisten. Pitkittynyt kipu tekee äkäiseksi, vittuuntuneeksi ja höttöpäiseksi. Äksyilyn määrä kasvaa salakavalasti ja hitaasti ja kun se ylittää keskimääräiset hyvät tavat, sitä ylitystä ei edes noteeraa. Yhtäkkiä tajuaa vain olevansa piittaamaton ja itsekäs marttyyripaskiainen, joka aloittaa lauseensa sanomalla au ja lopettaa ne jonnekin pikkukallonsa sisään. Tällainen takertuminen omaan epämukavaan oloon ei jalosta eikä opeta mitään, vaan halvaannuttaa pian aivotoiminnan ja kaiken normaalin sosiaalisuuden. Se tekee tyhmäksi. Mietin tätä, kun eilen bussissa viereisellä penkkirivillä istunut nainen rapisteli kasaan jotakin sipsipusseja ja se ärsytti niin, että halusin tappaa äänen aiheuttajan. Tapoinkin, katseellani. Täysin hukkaan mennyttä parantamatonta energiaa se.

Kotihoitona olen sitonut muutaman vihon. Se on mainiota zeniläistä yksitoikkoisuuden tietoista laajentamista, tyhjän tilan manipuloimista neulalla ja langalla. Samalla tavalla kierrätän kesällä polttamatta jääneen päiväkirjani, maalaan sen satunnaisin vedoin umpeen ja kirjoitan päälle. Muusa on käynyt istumassa ja puhumassa ja olemme kahmineet ympärillemme universumin tyhjyyttä, metodeja ydintyhjyyden käsittämiseen, piirrelleet pöytälevyyn, vesilasin ympärille, näkymättömiä kaaria kuvaamaan laajenemista, oppimista, ytimestä etääntymistä ja muistelleet kaikkea jo koettua runoutta ja sitä kuinka millään ei ole mitään väliä.

Puhumme koko tähänastisesta elämästä, nauramme sille hölmölle tunteelle joka syntyy kun tajuaa, että tällainen välitön välinpitämättömyyden ja hiljaisuuden hetki elämässä on juuri se mitä on aina toivonut tulevaksi. Kun se on kohdalla, tuntee itsensä jättiläisidiootiksi kaikkien ponnistelujensa jälkeen, eikä voi olla nauramatta mielikuvalle itsestä kamppailemassa tietään tähän pisteeseen. Jos ei olisi ponnistellut, olisi ollut perillä jo ajat sitten, mutta todellisuudessahan sitä ei voi etukäteen tietää. Senkun riuhtoo elämään.

Tämä on selvästi välilyönti. Välilyönti elämässä. Kohta tapahtuu jotakin, millä ei ole mitään väliä. Olen valmis ja samalla en ole. Ei nimittäin kiinnosta.

Olen puhunut tästä muutenkin ääneen. Kun tämä Tyttökään ei niin paljoa kiinnosta. Yleisöni älähti ja pyöritteli silmiään, että et saatana lopeta Tytön spämmäämistä faseen. Koska se on parasta mun fiidissä. Se on varmasti totta. Pitäkää hyvänänne.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti