 |
| Antti Immonen, yksityiskohta teoksesta. |
 |
| Timo Kokko, yksityiskohta teoksesta. |
Unohdin eilen tunnustaa, että pääni on soittanut Tuula Amberlaa yli 48 tuntia, kaiken muun toimen lisäksi, aikana ja jälkeen. En oikein tiedä mitä sille tehdä. Olen tehnyt voitavani, eli luukuttanut youtuben punaiseksi ja tunkenut napit liian syvälle korviini, että josko tämä auttaisi. Ei ole auttanut ei. Amberlaa ei tapa Jaakko Laitinen tai edes Nick Cave. Pelottavaa.
Tunnen silti taipumatonta rautakangen ylpeyttä työmotivaation liepeillä. Vuosikymmenen pätevimmät avajaiset ovat ohi ja tämänpäiväisiin kykenivät vain kokeneimmat rohkelikot. Kollektiivinen krapulapäivää jälkeistävä päivä teki meistä kaikista leväperäisen puoliavoimia ja voisin melkein vannoa, että Lapinlahden taidemuseon johtaja nauroi meille salaa availlessaan kiireellä skumppapulloja ja tarjoillessaan niitä kaksin käsin, meille sohville vaipuville ja nurkkiin nuokkuville.
Enkä siis ole ollenkaan pahoillani. Olisin helvetin onnellinen jos elämän rytmi olisi tätä aina, pienin hengähdystauoin sokeroituna. Deadline olisikin joka ikinen päivä ja minä en muuta kuin laulaisin, tanssisin ja kirjoittaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti