5/03/2018

Välikänniä odotellessa



Krapulainen olo, vaikken ehtinyt juopotella tai osallistua muihinkaan vapun perinteisiin juhlallisuuksiin ollenkaan. Vappukin taitaa olla jo ohi, on ollut monta päivää. Juuri nyt olen piittaamaton päivistä. Paistoin kyllä munkit, kahdesti, teinille ja P:lle. Täytin ne pähkinäsuklaalevitteellä ja creme fraichella ja muistelen niiden olleen sairaan hyviä. Normaalista poiketen täällä ei ole kajahtanut yksikään työväenlaulu, ei edes Bella Ciao tai Balladi toveri Viljasesta. Työväen juhlan sijaan olen tehnyt töitä. Se on ollut helvetin vaikeata ja epämääräistä  tervanjuontia, höyhenissä kieriskelyä ja silkkaa kaikesta epätietoista itseinhoa.

Onneksi työmaa kääntää juuri takkiaan, muuttuu soljuvammaksi ja tunkkaisessa luolassani itäneet pienet tajunnanversot alkavat voimistua. Samalla palaan maata kiertävältä radaltani takaisin suurinpiirtein siihen mistä lähdin ja ihmettelen, kuten usein aiemminkin, miksi minun täytyy käydä välillä ulkoavaruudessa, kun kuitenkin palaan juuri tähän kohtaan, samojen kysymysten äärelle. Vastauksenikin ovat usein samat mitkä jo lähtiessä ja luulen ettei mitään ole varsinaisesti tapahtunut. Vain kallisarvoista aikaa on kulunut toivottomiin harharetkiini.

Jotain kuitenkin tapahtuu, sillä äkisti osa kirjaimista rytisee paikoilleen, sanat järjestäytyvät ketjuiksi ja liittyvät toisiinsa lähes loogisesti. Olenkin kaivannut tätä mielihyvän tunnetta, joka sekin usein tulee, muutama päivä sen jälkeen kun on menettänyt toivonsa, tervatynnyri on tyhjä ja avaruuspukukin repeämäisillään. Sitten ihmettelen taas, että miksen osaa luottaa helpotuksen tunteen saapumiseen, kun kuitenkin tiedän se tulevan jotakin kautta. Ehkä minä tosiaan tarvitsen tämän kaiken venkoilun ja häilyvän epätietoisuuden. Se on rasittavaa, osin myös teennäistä. Siksi pidänkin sen normaalisti piilossa ja ruokin sitä täällä tunkkaisessa luolassani keskenäni.

Unessani rahaa pumminut Mannerheim ei ole palannut, mutta kahtena seuraavana yönä unissani mellastikin sitten itse Keskisarja. Aivan hämmästyttävää. Toista yötä en malttanut lopettaa kesken, vaan nukuin surutta pommiin ainakin kaksi tuntia. Olimme häissä remuamassa. Emme onneksi omissamme.

Kun ei moneen päivään puhu kenellekään ääneen, tuntuu oudolta aloittaa. Soitin toimeksiantajalle ja sanat tulivat kuin luonnostaan. Sain hyvän neuvon. Toimeksiantaja kehotti minua vetämään välikännit. Itse vähän epäröin, mutta jos siitä kerran saa palkkaa, niin miksi ei?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...