1.8.2018

Sitähän se kaikki on


Tiedän, että nukahdan parhaiten kun puheeni kuullaan ja se uskotaan. Suurin osa ihmisistä ymmärtää puheeni ja sanani, ilman että toistan niitä, tarkennan ja selitän. Poikkeustapaukset tietenkin kiinnostavat itseäni. Ennen kaikkea se monimutkainen vaikeus. Se on hirveän uuvuttavaa, kuulla vittuilevansa, vaikka sanoisi mitä. Aivan kuin rakko jalassa, joka ei parane koko kesänä. Pitäiskö minun ryhtyä tosissani vittuilemaan? Ajatus häviää nyt jonnekin laakean taivaan sineen, olen perustyytyväinen, ympärilläni on kylliksi vesipulloja ja jäistä kahvia. Umpioin itseni. En varsinaisesti halua kotiinkaan, mutta A tulee myöhään illalla kylään. Matka on yhtäkkiä lyhyt ja armottoman tylsä. 

Marinoin punasipulia ja oliiveja, rapsuttelen pikkupaprikoiden sisustan kevyesti lusikalla pois, näpertelen, täytän ne juustoilla. Pilkon nauriita ja napsin niitä suuhuni. Onni on joskus kylmän ja mehukkaan nauriinsiivun kokoinen. Tuulee juuri sopivasti ja kuulen Popedan keikan Vänäriltä. Kuulin Karoliinan lähteneen, jätti tänne vaikeroimaan kotipiiakseen...Laulan mukana ja tanssahtelen. Haen A:n alaovelta ja halimme ja hihittelemme kuin lapset. On jo niin myöhä ja silti ehdimme ja jaksamme juhlia parvekejuhlat. Kerjään kehuja siitä, että olen saanut meidät evästettyä, vaikka taustalla on soinut koko ajan Popeda. En varsinaisesti toivonut sitä.

Olen selvästi laiminlyönyt naisiani. Kaikkia. Olen laiminlyönyt ihmisiä. Pitäisi vähän laskeutua tältä kukkulalta tai nousta tästä montusta, jossa millään ei ole mitään väliä (mikä on kyllä parhaimmillaan aika ihanaa). Tarvitsen tätä naisellista narukerän avaamista, viipyilyä langansävyssä ja yksityiskohdissa. Saan kertoa kaiken juuri niin kiemuraisesti kuin kykenen, poukkoilla, raottaa, palata ja analysoida. Jännitteetön läheisyys ja suolansyöminen on tämän päivän parasta antia. Ei tarvitse varoa loukkantumista tai hyökkäystä. Aivan erilaista kun miehen kanssa käymäni horteiset keskustelut, joiden tarkoitus tuntuu olevan se, että hiljenisin ja olisin jotenkin erilainen. Sitten kun olen, mies kiukustuu ja huutaa ettei ole vihainen. Keskeyttää puheeni ja kun luovutan, loukkaantuu siitä. Luulin sitä joskus hedelmälliseksi kommunikoinniksi. Nyt mikään ei töksähdä. A hymyilee ja silittää kissan tärviölle. Kissa rakastaa A:ta, se tuskin kiertää kauttani pyöriessään hurmoksissaan A:n ympärillä. Hiljenen siihen ajatukseen, että tässä onkin tilaa avoimelle kommunikoinnille, rakkaudelle ja ystävyydelle. Pääsen harhoistani.

Myöhemmin puhun miehenkin kanssa. Selvittelemme tukalan kiihkeän yön lähes aikuismaisella viestiliikenteellä, vuorovedoin. Yritän pitää niellyn kieleni keskellä suuta ja luulen onnistuvani. Olen hyvällä tuulella ja haluankin jutella miehen kanssa. Se ei riitä. Miehen mielestä vittuilen. Mies kertoo, että on hän ollut treffeillä viimeksi tiistaina ja huomenna on taas treffit, jonkun seuraavan kanssa. Luulen että tämä viittaa jotenkin siihen, että minä olen vanha väsynyt lahna, enkä tajua parastani. Ja taas mennään. On pakko nauraa sitä, kuinka vaikeasti tämä meiltä yhä vaan sujuu. Kuvittelen että nauramme vihdoinkin yhdessä.

Ai kun jännää! Mihin sä viet sen treffeille? 
Mä ajattelin tätä mun makuuhuonetta. Ennen sitä luultavasti käydään parvekkeella jointilla.

Olen todella kateellinen, sillä me emme koskaan käyneet treffeillä. Tosin olen vähän huono noissa pilvipalveluissa, vaikka ne lisäävätkin seksuaalista halukkuutta. Kiittelen mielessäni kaikkia naisia, jotka jaksavat ja uskaltavat käydä treffeillä, olosuhteista huolimatta, kuunnella merkitseviä lauluja, sanoa kyllä ja olla kunnollisia petikavereita ja vittuilemati. Minulle jää Anna Puu soimaan päähän ja kun se loppuu, jatkaa J Karjalainen Kesäyöllä. Pyyhin ne pois ja alan lukea runoja ja juoda ronskilla otteella jäävettä. Asteita on enää 19 ja nyt on elokuun yö.

Viideltä aamulla odotan perhe 4:47:n lähtöä. Missä ne oikeen viipyy? Mitään ei tapahdu. 5:15 kuulen oven käyvän, mutta vain yhdet verkkaiset askeleet. Pidän sitä merkkinä siitä, että voin nousta ja hapuilla taas mutteripannulle. Kuuntelen samalla Anna Puuta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti