10/15/2018

Joo





Hyljäsin metsän, jätin sen hetkeksi oman onnensa nojaan. Tiedän ettei se edes huomaa poissaoloani. Se ei ikävöi vaelluskenkäni painaumia sammalohimolleen. Se ei kaipaa kiimaisia sormiani riipimään sieniä syliotteestaan, eikä ilmatilaansa leijumaan kanssasienestäjieni päälle langettamiani kirouksia. Minä kaipaan.


Olen istunut puistossa. Alppipuistossa, Ruttopuistossa ja Kuolleen etanan puistossa. Vähän Sibeliuspuistossakin. (Työnsin pääni monumentin sisään juuri ennen keskiyötä ja taoin terästä naamani kohdalla. Suosittelen.) Muusa kertoi, että legendan mukaan, kun käyt makaamaan monumentin juurelle "joku semmonen juttu" kainalossa, tuuli soittaa Sibeliuksen kadonneen sinfonian. Emme tiedä mikä "joku semmonen juttu" on. Meillä oli matkassa litra punaista maitoa. Sitä on turha kokeilla toistamiseen.

Aiemmin päivällä seurasin ihmisiä Ruttopuistossa. Katkeilevaa liikettä ja asentoja kirkkaassa auringossa. (Nietzschellä oli tähän joku juttu, jonka jo yön myötä unohdin. Tosin hänellä oli muutakin: Autuaita ovat ne jotka unohtavat, sillä niin he selviytyvät jopa erehdyksistään.) Tyttöpari kävelykahvin kanssa keimaillen. Nuori nainen jähmettyneenä paikoilleen, käsissään sylillinen lehtiä. Jo aamulla syksyiseen oranssiin pukeutunut äiti laski lapsensa lehtikasaan, käski hyppiä ja leikkiä. Se ei mennyt tarpeeksi hyvin instan kuvalaatua ajatellen, joten äiti siirsi lapsen syrjään ja kohensi lehtikasaa. Kun tilanne oli kuvattu, matka jatkui.

Kerroin tämän tarinan Muusalle ehkä kolmena versiona, eri puistosta. Nyt en enää jaksa. Katselen ikkunasta ulos Topeliuksen puistoon. Käärin vielä yhden tupakan. Päiväni täällä ovat luetut ja höyhenenraskaat. En tiedä mikä on raskainta, läheisten suru ja tuplasyöpä vai Susikoira Roi -vitsit. Tai mikä sitten parasta, lampaanpaisti vai mustajuurigratiini, pitkä lounas Tokiossa vai äidin keittämä linssikeitto. Vai tämä kaikki puhe, joka meistä sikiää. Puhumme paljon ja ainakin Muusan kanssa päädymme taas ihmettelemään kaiken merkityksettömyyttä. Kun siihen pääsee, on helpompi nousta ja tehdä vahinkouukkari. Metsän kautta mennään. Kaikki paitsi sienestys on turhaa.

Tässä kohtaa polku haarottuu taas. Kerron unieni Keskisarjasta, jota pääsin puolivahingossa kuulemaan perjantaina. Tai paremminkin näin Keskisarjan puristavan mikkiä ja jurottavan tylsistyneenä. Tylsistymiselle oli pätevä syy, eli Keskisarjaa haastatellut Aleksis Salusjärvi. 

Keskisarja on varttuneille naisille kuin lämmin pulla ja tuoreena höyryävä pannukahvi. Samaa hän on kyllä ikääntyneille miehillekin. Ei ollut yllätys, että Keskisarja keräsi pisteet kotiin, kun pidätellyn ärsyyntynyt naisihminen näpäytti Aleksis Salusjärveä (joka vahingossa veti henkeä erään lauseensa lopussa). Voisitko antaa Teemun puhua vähän enemmän? Kun sitä me on tultu kuuntelemaan.

Aleksis kertoi paljon omasta elämästään ja työstään. Vankilatyö plaaplaa, Viro jotain, minä, kulttuuriministeri sitä ja tätä, lukutaito jota edistän jaarijaari, minä, sitä ja tätä ja ai niin Leevi Lehto sanoi että. Koska en tunne Keskisarjaa muuten kuin unistani, menin tilanteessa intuitiolla. Keskisarja seisoi järkähtämättä paikoillaan, piti tarpeettomaksi käynyttä mikkiä kevyesti kädessään ja levitoi osan itseään ties minne. En tiedä miten se sen teki, ehkä joillakin mikroilmeillä, mutta noin satapäinen yleisö näki ja tunsi luissaan, ettei se(kään) enää kuunnellut Salusjärven monologia. Salusjärven kiihkoton itsetehostus päättyi yllättäen kysymykseen. Keskisarja oli hiljaa, heräsi sitten hetkeksi valveunestaan ja palaili kiertoradaltaan Malmin kirjastolle ja vastasi yhdellä väsyneellä sanalla: Joo. Yleisössä virinneet tirskahdukset yltyivät ja parista penkistä vuosi tukahdutettua huutonaurua.


Joo. 
Tulin oikeastaan vain kertomaan pienen ilouutisen. En jaarittelemaan vaahteranlehdistä. Tyttö yli laidan on aikeissa haarottua. Kaikki edellä kertomani (ja paljon muuta) liittyy siihen olennaisesti, joten jään itse mielenkiinnolla seuraamaan tapahtumia. Te pääsette niistä taas osallisiksi joskus tammikuussa tai mahdollisesti jo aiemmin. Mikään ei oikeastaan muutu. Kompassin neula vaan väräjää ja etsii uutta pohjoista, pohjaa.


1 kommentti:

  1. Anonyymi1/2/22

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...