Vuodan kuin seula, ihmislävikkö tai tulen ulos itsestäni kuin liha myllystä, pulleina suiruina, punaisena. Onko ihmisjauheliha saman väristä kuin sikanauta? Tekee mieli syödä lihaa. Kaikkea lihaa, maksaa ja kieltä, mutta eniten kuitenkin pinaattia, ehkä pizzaa.
Jos olisin minä, luulisin seonneeni ja jos olisin olisin jo seonnut. Olen seonnut. Otan kaapista jauhopussin ja teen siitä leipää, mutten jaksakaan tehdä, en jaksa hakea hiivaa, jaksaisinko paistaa. En tee, laitan pussin takaisin ja käärin savukkeen, sätkän. Unohdan polttaa sen, se katoaa, mutta löytyy myöhemmin eteisestä. Meinaako se lähteä täältä? Viekö se roskat mennessään?
Yhtäkkiä väsyttää. Vuodan kuin seula, ihmislävikkö. Pitäisikö sittenkin ajaa säärikarvat? Säärikarvojen sadonkorjuu, keräisin kaiken talteen, pahan päivän varalle, sääriperuukiksi, talven vaivoiksi.
Minulta ei ole pitkään aikaan lähtenyt liikaa hiuksia kerralla. Ne voisi pestä. Voisin pestä hiukseni yksitellen. Ehtisinkö kuolla ennen kuin ne puhdistuisivat. Ehtisivätkö ne likaantua ennen kuin kuolisin. Kuoli pestessään hiusta. Tietenkin ehtisivät likaantua uudelleen. Kuoli hiukset likaisena. Jauheliha kuoli hiukset likaisena.
Jauheliha ripustaa verhot keittiöön ja kun se tömähtää keittiöjakkaralta maahan, se säikähtää niin että päästää lyhyen huudon, näkee seinällä tuntemattoman maalauksen. Kuka helvetti sen on maalannut, siinä on jotain tuttua. Miten se on tänne tullut? Vai olisiko jauheliha hän? Voisi se olla, elävä ihmisjauheliha, kirkuva ja koriseva, kotitöitä puuhasteleva jauheliha. Nyt hän tiskaa, kastelee kukat, kuivaa pellavasekotteiset housunsa ja silittää kissaa.
Vuodan kuin seula.
Muistiinpanoni ja viivani ovat järjettömiä, täynnä liikettä, melkein hätää. Puheeni on huolimatonta ja itkuista. Vihaan itseäni ja vihaan kaikkea, rakastan. Ripustan verhot, koska en usko, että ulos haluaa nähdä sisään. Kahden verhon väliin asettuu aukko, melkein ikkunan levyinen, katson siitä ulos ja ulos tuijottaa takaisin häpeilemättä.
Missä minä olen ollut vuosikaudet ja miksi. Miten minä pääsin sinne mistä ei pääse takaisin ja miten minä pääsin? Olenko minä syntynyt uudelleen tai kuollut.
Mitään ei ole tapahtunut, mutta sen täytyy sitten olla kaikki. Kaikkea tipahtelee. Kukkia, sanoja, maalia, musiikkia, kiviä, hikeä, ihmisiä, rakkautta, inhoa, kyyneliä, patoja, kyyneliä, muistoja, seula ja jauheliha. Tuuli puskee päin lintuja, minulla on yhtäkkiä kylmä. Kalisen ihan. Jauheliha itkee. Tai ydinvoimala. Pitäisikö tämä energia yhtiöittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti