28.12.2010


alaston sari hakala

Mun piti tehdä mittavia juonipaljastuksia ihan omasta elämästäni ja vaikka siitä miten yksinainen ihminen paistaa uunissa vaikka itsensä, niskavilloineen ja miten kaikki tiet vievät sylviaan ja...ööö...ladata interneetti täyteen nakukuvia A:sta, eli miehestä, eli tytöstä, eli Barcelonasta, eli mikä se nyt olikaan.


Vai pitikö mun laittaa lampaanpaisto-ohje? Mä olen taas unohtanut. Mä saan vastalahjana tietää kaiken. 


Mä en edes uskalla ajatella mitään oikeita asioita, niinku elämää ja vaikkapa huomista. Mä olen vajonnut ihan alas, sohvalle makaamaan. Olen ihan vitun masentunut ja huolissani. Mä heräsin taas ajoissa ja menin sitten vauvapalstalle lukemaan niitä viestiketjuja, sillä ne saa oikeesti jotain suhteellisuudentajuista mussa heräämään. Siellä oli juttu siitä miten joku on heittänyt pandan konvehtirasian korkkaamattomana roskiin ja siitä miten jonkun naapurissa naidaan ja kysely siitä milloin anopin lapsille antamat joululahjat voi heittää roskiin ja siitä miten ikävää on että joku on listinyt koiranpennun. Sinä päivänä kun osallistun vauva-palstan keskusteluihin niin mut saa tappaa, mut kipakammin kun koiranpennun, ei siis rääkkäämällä vaan kertalaakista.


Mulla on naapuri. Useampi kuukausi on pojan kanssa ihmetelty sitä miten se teippaa ovilukkonsa pakkausteipillä tukkoon ja piirtää mustalla tussilla päälle mystisiä symboleja. Niinku X:n. Pyöritellään usein silmiämme ja hihitellään päälle kun teippi on ovessa. Mä olin jouluaattona metsästämässä niitä etanoita ja tullessani osuin naapurin kanssa samaan hissiin. Se oli jo sen ikäinen ja niin pieni ja kylmissään, että teitittelin häntä, varmuuden vuoksi. Ovella tajusin että nyt ollaan olennaisten asioiden äärellä kun naapuri osottautui teippinaapuriksi. Se on eräänlainen varashälytin. Hänen kotiinsa on joskus murtauduttu. Hassua kyllä, olen ihmetellyt murtojälkiä omassa ovessani, sellaista oven ja karmin välistä nirhailua. Luulin että se on joku mun poikakaveri joka on halunnut yllättää mut. Ehkei se oo?

Mun elämänpelkoa ei tänään ollenkaan ole vähentänyt se että fb:n alati nimeään vaihtava stalkkeri on aktivoinut koneistonsa ja kestinnyt minua aamuöisillä kyrpäkuvilla. Parasta on sekaan ujutetut kuvat tunnistamattomista naisenraadoista, ilmeisen väkivaltaisesti kuolleista. Mulla on hirveen pitkä pinna tällaisen suhteen. Jos mun ruokaohjeet on niin huonoja niin keksi ite parempia. Saatana.


Mut se nolo juttu jota kahdeksan tassua yhä odottaa on tää. Mun "nimeltä mainitsematon vanha ystäväni" eli "L", lähetti mulle ketjullisen sähköpostia. Se oli sen ja jonkun miehen välistä pornopirkkosivustomateriaalia ja se kysyi multa että vaikuttaako se tutulta jotenkii? Kyllä se vaikutti. Se toinen viestittelijä oli, ette ikinä arvaa kuka! Multa meni punajuuret ja -viinitkin väärään kurkkuun ja silmistä vuosi jäätävää tihkua kun hihitin pissat housuun. Ei voinut olla totta. Mutta toisaalta oli se. Tapahtuuko teille muille tällaista? Kuinka usein? Älkää laittako sähköpostia, mä en oikeesti halua tietää. Ellei sitten ole joku tosi mehevä juttu.


Koska mun elämänlaatu on tätä, mä nousen nyt sohvalta ja lähden kahville. Kahvilaan. Pois. Voisko joku lämmittää mulle saunan?

26.12.2010


PAAHDETUT KASTANJAT
Viiltele kastanjat terävästä päästä. Ristiviilto.
Virittele kastanjat uunipellille, paista 20-25 min, 200°. 
Syö voin kanssa.


Günter Grass, Bitterlinge (Bitterlings), 1978


Tänään mun himoni huusi paahdettuja kastanjoita. Tämä joulu on tämmöinen voin kanssa lotraava, himokas ja uninen kokonaisuus. Onneksi kaupat on huomenna ja tänäänkin taas auki, niin pääsen mahdollisesti hakemaan lisää voita. Siis jos herään.

Mä nukuin päiväunta, semmoset kuusi tuntia ja tein sitten jouluaterian. Mun yksi suosikki muutenkin kun jouluna on rakuunaporkkanat, mut usein mä teen niitä jouluna koska teen myös salviaherneitä. Teen niin koska tykkään oranssin ja vihreän yhdistelmästä lautasella. Mun rakuunaporkkanat varioitui tänä vuonna vähän toisenlaiseksi, koska mulla ei jostain syystä ollut rakuunaa. Tein sitten tätä ja siitä tuli hyvää.


CURRYINKIVÄÄRIPORKKANAT
- Pilkottuja porkkanoita paljon, sitä enempi mitä enempi voit samalla kuvitella pilkkovasi vaikka jonkun erkin. Keittiöllistä sielunhoitoa siis.
- Voita niin että porkanat voi uida, vähän niinku lastenaltaassa.
- Turetta silputtua inkivääriä just sopivasti.
- Currya paljon.
- Hunajaa jos maistuu.
- ripaus jotain suolaa.

Höyrytä porkkanat. Sulata lastenaltaallinen voita. Laita inkiväärit uimaan ja curry ja hunaja kans. Käristä ne keskenään, laita sekaan porkkanat ja huljuta vähän. Valmis.

Huomenna teen tuota Günter Grassin kuvailemaa (alin kuva) ruokaa, jos vaan raaka-aineita löytyy.

Tyttö: Kylläinen.
Musa: Elokuvan ääniraita.
Nähty: Toinen jalka haudasta. Red.

25.12.2010





 lievää iätitoteutumatonta toiveekkuutta ilmassa ton alastoman sari hakalan suhteen

Vuosikatsausherkkyyttäni tänään hieman lieventävät asianhaarat jotka levittäytyvät eteeni tuoreina ja aikasidonnaisina. Juuri minunaikasidonnaisina. Kuulin muutama yö sitten jotakin juuri niin kornin kornia kuin kuvitella voi. Sain nähdäkseni suorastaan hihittelyvarman viestiketjun, liittyen näihin kuka ketäkin lyö ja kuka kenenkin varpaita nuolee-juttuihin. Poikkeuksellisesti ajattelin säästää meidät siltä, enkä nyt siteeraa noita tekstejä ellei joku nosta äänekkäästi tassua pystyyn? Enivan? Mut siis maailma on pienipieni ja mulla ei jatkossa ole mitään tarkoitusta piirileikkiä sen kohtalokkaissa pyörteissä.

Mulla oli tänään pyykkipäivä mut ennen sitä koin silmittömän himonväreen ruumiissani. Himonväre huusi että anna mulle etanoita, likaisia jätteitä nuolevia etanoita, juota niille voita ja syötä persiljaa, mutta anna ne minulle, täytä, paisuta. Niin mä sit laahauduin jo aamulla Anttilan eläinosastolle hakemaan pientä purtavaa aatoksi. Samalla mä mietin että oon aika toivoton ihminen. Mulla ei ole tehosekoitinta tai kahvinkeitintä tai mikroa. Mutta etanapannu minulla on. Jotenkin tähän mun nykyperiatteeseen, niukkuuteen ja vähään ei kuulu etanapannu. Tiedättehän, jos ei ole salaattikulhoakaan niin mitä sitä etanapannulla? Mutta. Mun elämä ei ole kaatunut vieä kertaakaan salaattikulhon puutteeseen, mut juuri tänään, jouluaattona, se olisi kaatunut etanapannun puutteeseen. Eli minulla on se mitä tarvitsen, ei muuta.

Odotin kovasti pukkia, mutta se ei tullut. Odotin saavani vähintään kolme säkillistä lahjoja, koska olen ollut niin kiltti. Mutta ei aina käy niin. Mitään en saanut.  Sain puhelun K:lta. K on vähän semmoinen että se aina muistaa jos on joku juttu, synttärit, synkkyys tai joulu tai mikä vaan. Ja näkee sen vaivan että kaivaa puhelinnumeroni jota ei saa selville kuin minulta. Oli kivan kivaa jutella. Tuli ihan jouluyö mieleen.

Röyhtäisen valkosipulietanaisia röyhtäyksiä ja laulan vienosti ja nuotin vierestä Oi Jouluyö ja panen tallin lattialle maata. Ensin punkkuhömpsy loppuun ja taivaallista torvisoittoa.

Biisi: Westminster Choir – Christmas Oratorio: Jauchzet, Frohlocket (Bach)
Tyttö: Ihan helga.
Muu: itsetehdyt villasukat ja kirpparimekko 2 € (Fransa), suussa artisokansydän ja lasissa malbeciä. Kynttilät ja muu reksvisiitta tulessa.
Nähty: Social network ja muutakin.

23.12.2010



"Oikeastaan ei siis voida sanoa: on kolme aikaa, mennyt, nykyinen ja tuleva. Asianmukaisemmin ehkä sanottaisiin, että on kolme aikaa: menneen nykyisyys, nykyisen nykyisyys ja tulevan nykyisyys. Sillä nämä kolme asiaa ovat jollakin tavalla sielussa, muualla en niitä näe. Menneen nykyisyys on muisti, nykyisen nykyisyys on havainto ja tulevan nykyisyys odotus."
- Augustinus: Tunnustukset XI.20, s. 429.

Menneen nykyisyydestä pulppuaa muistettavaa. Pitkiä unia joilla ei ole minun jälkeeni ketään muistajaa, ei lukijaa, ei kantajaa. Onko silläkään mitään väliä? Ei ole.

Kerran eräs nuori nainen uneksi olevansa kolme ja ampui itseään jalkaan, katsellen samalla ikkunasta tätä mielenkiintoista sessiota. Onneksi naisella oli tumma,  pitkä ja komea  terapeutti, jonka kanssa silputa elämä suikaleiksi ilman mausteita. Sinne menivät unet. Upoksiin. Alas ja alas ja alas.


21.12.2010






Kehitä muistiasi kahteen suuntaan: opi unohtamaan se mikä ensimmäiseksi muistuu mieleen, koeta muistaa se, minkä olet jo unohtanut.

Surffailin herätessäni sivulle josta löysin todennäköisen lainauksen Kai Niemiseltä. Se on tuo kursivointi yllä. Oikeastaan yritin muistaa Veronica Pimenofin romaanista Risteilijät lukemaani ja joskus siteeraamaani lauseketta joka liittyy aikaan ja vielä todennäköisemmin se on Pimenofin lainasitaatti (kaunokirjallisessa kontekstissa) kirkkoisä Augustinukselta mutta enivei, pyörinyt päässäni. Yritän saada yhteen lauseeseen mahtumaan universumin ajan, omat henkilöhtaiset muistoni (niistä ne joita en muista) ja mahdollisuuteni unohtaa jo muistamani (miten sellainen muisto ajasta pitäisi esitää niin että sen voisi havaita?)  ja ajan määritelmän jota en muista. Tämä liittyy kiinteästi vuoteen jota aion muistella tai unohtaa ja siten se on tämän menneen nykyisyyden puitteissa vuosikatsaus. Tai esipuhe sille.

Blogin ehdoton tunnistevoittaja vuodelle 2010 on elämä (47). Seuraavat voitokkaat ja itsemääritellyt tunnisteet ovat järjestyksessä ruoka, miehet, rakkaus ja vittusaatana. Niinkin tärkeät asiat kuin henkisyys ja hirvenmetsästys ovat kumpikin ansainneet vain yhden tunnistekerran. Ehdotankin itselleni ja Pilville mahdollisuutta tulevana vuonna käyttää enemmän blogiaikaa henkisyyteen ja hirvenmetsästykseen tai ainakin niistä kirjoittamiseen. Minusta ne ovat hienoja asioita ja ansaitsevat enemmän tilaa blogissa.

Vuosikatsauksen puitteissa minulla ei ole elämästä mitään, ei niin yhtään mitään sanottavaa. Paitsi viimeksi kun olin kahvilla, koin elämän läsnäolon poikkeuksellisen laajana ja tarpeellisena. Täytenä ja täyteläisenä, ehkä myös rakkaudellisena hetkenä. Sellaisena pyyteettömänä ja paisuneena tilana, jolloin antaa itsensä, kaiken, toisen käsiin, alustaksi ja sammioksi, on auki, haluaa imeä toisen tuskan ja kyyneleet ja kantaa nekin, koska tietää jaksavansa, koska rakastaa. Tietää että rakastaa tuota toista ihmistä niin paljon että rakastaa vaan.

Miehistäkin minulla on muutama vuosikatsauksen tasoinen muisto. Kun yritin muistaa sen minkä olen unohtanut, jouduin tukeutumaan vanhoihin kirjoituksiin, tiedättehän, niihin jotka ovat piilossa ja joiden toivotaan tulevan poltetuksi heti kun olet kuollut, mutta jotka todennäköisesti lapsesi tai puolisosi lukee heti kun olet kuollut ja tuskin koskaan polttaa niitä. Toisaalta saatat itse polttaa ne ennen kuolemaasi ja aina kun sinun tarvitsee palata niihin, muistat vain polttaneesi kaiken. Onneksi kuolema josain vaiheessa vapauttaa sinut tästä eikä sinun enää tarvitse sättiä itseäsi. No, olen taas tänään iloinen siitä etten ole polttanut tai tuhonnut kaikkea (tai kuollut!) vaan minulla on mahdollisuus palata aikaan ennen nykyisyyttä ja saada sieltä valtavasti lohtua ja virikkeitä. 

Vuosikirjoissa lukee monta kertaa miehen kohdalla että mies ei ryhdy suhteeseen kanssani, vaikka antaisi ymmärtää ja ymmärtäisi jopa antaa, koska haluaa "tavallisen naisen". Aika häpeällistä tunnustaa, mutta yhteen kirjaan mahtui monta tällaista miestä, unohtunutta siis, mutta nyt taas muistettua. Naisille tuntuu sopivan hyvin että olen minä. Heistä minä olen hyvinkin tavallinen. Minä tulin ihan kamalan nauravaiseksi kun luin tuota kirjaa. Mitä ihmettä minä olen oikein sählännyt? Ai niin, tätä samaa mitä nytkin! Mikä helpotus ettei perusteissani tapahdu kummoisia muutoksia vaikka kuluu kymmenen ajanlaskumme vuotta.

Rakkaus on. Rakastin tänä vuonnakin oikein kovasti. Pieniä asioita, joitakin hetkiä, värejä, öitä, lasta, naisia, itseäni, kylmyyttä, kummallisia haahuilujani, ruokaa, viiniä, myrskyjä, itkua, valvomista, kesäöitä, parittelua, runotyttöjä, herneitä, kalaa, vettä, uimista, pyöräilyä, runoja, vittua, aurinkoa, sanoja, humalaa, puhetta, ahdistusta, tuskaa, itkua. Kyllä. Ja todennköisesti, vaikka kaikki menisi päin vittua niin jatkan ihan huomaamattani samoilla linjoilla. Toivon ettei tästä nyt jää sellaista mielikuvaa että jotenkin rakastaisin elämää. En minä sitä rakasta.  Ei sillä ole mitään väliä.

Olenkohan mä taas väärällä blogilla. Sanon varmuuden vuoksi vielä tämän. Kesällä kun pyöräilin aamuyöstä kaupungista toisen, näin kesäyössä hiippailevan ketun. Sykähdytti. Tänään, herättyäni neljän maissa roikuin ulos ikkunasta ja poltin sätkää ja näin kun suojatietä ylitti näätä tai mäyrä tai mikä lie. Sykähdytti. Minä ja elukat. Minä ja öisin liikkuvat hiljaiset elukat.

20.12.2010


Tän villin kumittamisen rinnalla olen joutunut miettimään hiuksia. Vaikka vittusaatanaselibaatti tuli ja meni niin olen antanut hiusteni yhä kasvaa vaan. Perustelen tätä itselleni sillä etten "lukuisista" yrityksistäni huolimatta löytänyt miestä jonka takia vittusaatanaselibaattihiuksia kannattaisi ainakaan leikata. Lyhyestä vähemmän lyhyeen on matkaa ja matkalla olen tutustunut uusiin asioihin. Ensimmäiset ongelmat olivat ne kun säikyin hiuksiani viikkokausia niiden lääppiessä naamaani ja olivat jotenkin muutenkin ennänäkemätättömän läsnä. Seuraava etappi oli irronneitten hiusten löytyminen kaikkialta. Vaatteista, sohvasta, lavuaarista, tiskialtaasta, ruuasta. Hyi saatana.

Tänään päätin kuvata kaikki hiusjuttuni joita joudun nyt käytämään kun minulla on hiuksia. Masentavaa. Kuvasin vain pesu- ja hoitotuotteet ja väsyin. Ihmettelen arkea jonka keskellä joudun elämään nyt kun hiusten pesu on yhtä kyrpähommaa. Ensin pesen hiukseni shampoolla, jonka jälkeen levitän hoitoaineen, annan sen vaikuttaa ja kun olen saanut läämäisen hoitoaineen huuhdottua hiuksistani, levitän niihin kaksin verroin läämäisempää latvankorjaushoitotöhnää jonka huuhteleminen sekin vie aikansa. Ennen mä vaan pesin ja menin. Nyt niiden kanssa on hirveesti tuhertamista. Kampaa ja harjaa ja kuivattamista. Mä en keksi mitään turhempaa puuhaa. En mitään. Vituttaa.

Mä askartelin lapselle joulupaketin ja samalla mä askartelin lumitähtiä. Mä ajattelin samalla niitä kaikkia miehiä ja poikia tänä vuonna. Tein lumitähden T:lle ja laitoin sen pieneen kirjekuoreen ja liimasin siihen vielä joulupukin päälle. En kirjoittanut mitään viestiä. Kirjoitin nimen ja osoitteen ja liimasin postimerkin. Siitä tuli tosi hieno.

Katselin sitä aikani ja tajusin että minulla ei ole mitään syytä ilahduttaa ketään T:tä. Tehdä lumitähti miehelle joka kohteli minua kuin paskaa kaikessa jumalataruskossaan ja etsii todennäköisesti elämänsä tappiin valtiatarta suositulta pornopirkkosivustolta. Hei haloo! Elämä, huhuu!

Otin kuoren ja silppusin sen niin pillun päreiksi kun kykenin. Tuli heti parempi olo. Kohta on vuosikatsauksen aika. Oikeasti.

16.12.2010



Mun päässä räjähti tähti. Mä imuroin tänään vähän pahimpia pölymöhkäleitä ja mun päähän tuli ihan mieletön lause. Tai mikään lause ollut vaan sanapari. Mä unohdin sen. Mun piti laskea se imurin juttu, mikä se on, se varsi maahan ja yrittää kaivaa joku muistikirjantapainen käsiini, mutta se ei kaivautunut ja niin mä sitten seisoskelin ja imuri teki itsenäisiä tekoja ja mä tajusin että mä en vaan muista. Ja samalla mä muistin että en muista paljo mitään muutakaan. Mun on ilmeisesti alettava täyttää sanaristikoita välttääkseni ne tarkemmat muistitestit joilla lääkäri mua uhkaili. Mut sit mä tajusin että muistamattomuus on oikeestaan aika mainio juttu. Mä päätin unohtaa koko kuluvan vuoden, muutamaa tosi kivaa juttua lukuunottamatta. En nyt muista mitä ne on mut kerron jos jotain tulee mieleen.

Sitten muistin että mun täytyis aika äkkiä toimia jos mä haluaisin noi tapetit pois seiniltä ihan kokonaan ja otin yhteyttä orjapoikaan, joka on siis alaikäinen (siis mulle alaikäinen, muuten ihan täysikäinen, ihan reilusti) ja kerroin että nyt ois ihan mahtisessiot tarjolla. Mä tilasin sen repimään tapetit, pukeutuneena pelkkään siveysvyöhön ja lupasin tosi laiskaa ruoskaa ja naamaraiskauksia välipaloiksi. Se on ihan täpinöissään. Sitten mä lähdinkin etsimään mun ruoskia, mut en löytänyt niitä, kun en oikeesti muista missä ne on. Mä olen villasukkavaltiatar, mähän voin ruoskia niillä.

Mikä sydän? Mikä se on? Mä olen universumin sydämessä ja teen sen kanssa juttuja. Mä suojaan itseni kumittamalla elämästäni pois turhan muistamisen tai muistelun ja unohdan mitä huvittaa.

Jouluvinkki 1: Varaa taloyhtiön pesutupa aatoksi.Niin mäkin teen.
Jouluvinkki 2: Tee tryffeleitä. Täytä ne jaloviinalla. Näytän myöhemmin miten.
Biisi: Reverend Horton Heat - where in the hell did you go
Tyttö:makaava.
Fiilikset: maitokahvintäyteläiset.

14.12.2010




Mä olen pari päivää katsellut taivasta. Katsellut yötä. Ei kun katsellut tai vilkuillut öistä tähtitaivasta. Aika pilvistä on ollut. Odotan geminidien tähdenlentoparven aktiivista osallistumista aamuöiseen elämääni. Olen kirjoittanut universumille toivomuslistan. Siinä on sata asiaa jotka haluan itselleni, mieluiten tietenkin heti aamulla kun tähdet on tarpeeksi lennelleet. Ei kun oikeasti lausun tärkeimmät toiveeni ääneen niille ja sitten vain odotan.

Olen niin innostunut listoista nyt että olen mielessäni kirjoittanut jo uudenvuodenlupauksetkin ja ne on aika rajuja. Ne on myös lausuttu ääneen. Ne sekoittuvat jotenkin tuohon sadan asian listaan. On tullut vähän itkettyäkin. Tosin se on kompensoitu karaokella ja punaviinillä ja vittupään valmiiksi virkkaamisella.

Meillä oli ihan vitun hyvät pikkujoulut joskus tuossa viikonloppuna. Niin hyvät etten muista kuinka monissa pikkujouluissa mahdoinkaan olla ja mihin mun hiukset jäi? Miksi viimeinen pullo piti avata saksilla? Miksi en tullut taksilla kotiin? Miksi joka paikassa, ympäri kaupunkia on selittämättömiä tahroja? Kuka on puhunut mulle järkeä ja saanut mut olemaan menemättä nakkikioskille? Miksi mun repussa on miniDV-nauha? Kuka on sujauttanut postiluukusta "On aika avata raamattusi"-esitteen? Lauloinko mä ihan oikeasti Yön Vain pienen hetken rakkaus on sinivalkoinen? Kaksi kertaa? Ja loppuiko jatkot mun kotona joskus puoli kolmelta sunnuntaina päivällä kahteen vaaleanpunaiseen pannulliseen kahvia ja buranaan? Kyllä varmasti.

Mutta vaginanvirkkauksen ja punssipötkylöiden lomassa puhuimme naisten kanssa toiveistamme. Ja siitä että on saanut kaiken. Mitä tässä kitisemään kun on kerran saanut kaiken? Sata uutta toivetta universumille ja odottamaan. Uskouduin jo N:lle ettei ne toiveet liity mitenkään miehiin. Mutta on siellä jotakin välillisesti niihin liittyvää.

Koska universumi on valmis toteuttamaan toiveeni, annan oman panokseni lupaamalla tulevana vuonna kaksi yksinkertaista asiaa:

1. En deittaile.
2. Pidän tipattoman vuoden, siis alkoholin suhteen.

Jos universumi ei toteuta mun toiveita (aika nopeesti) niin minulla on lupa rikkoa lupaukseni mennen tullen n. 100 kertaa. (Paitsi jos Nick Cave soittaa että lähetkö lasilliselle niin sit se on menoa, siis ehkä, jos mulla ei oo muuta menoa just sillon, mut sen universumi varmasti ymmärtää. Laitan Nickille hammasharjan valmiiksi kylppäriin heti huomenna.)

Nyt mä menen keittään kahvia ja valitsen ne tärkeimmät toiveet, sit lähden jossain vaiheessa sopottamaan niitä universumin tähdenlentojen korvaan tuohon lammelle. Onko kukaan muuten teistä koskaan uhkaillut universumia? Vastaukset numeroon 041 7047699.

Mä laitan vielä yhden asian universumin listaan. Toivon että Nick Cave ei kauheesti googleta itseään yksin kotona ja käytä googlen kääntäjää ja saa selville tätä juttua, tai ymmärtää soittaa sitten vasta vuonna 2012. Mä laitankin vielä sen toiveeksi vuodelle 2012, että Nick Cave soittaa 1.1.2012.

Tyttö: kosminen kuningatar, siunaa kynttilät, noituu hyvyyttä
Fiilikset: luottavaiset
Biisit:
Nick Cave & The Bad Seeds – Sleeping Annaleah
Nick Cave & The Bad Seeds – Babe I'm On Fire

11.12.2010



Paholaisen munat ja leipää suoraan mieleen. Arvatkaapa sukkahousuhorot missä mä oon ollu? A) Sairaalassa B) Shoppailemassa C) Treffeillä D) ABC ?

Oikea vastaus on D.

Mä jumahdin. Silleesti että pää puutu. Olen ollut kirjoitustaidoton ja virkkaustaidoton ja elämystaidoton yli viikon. Onneksi se menee ohi. Kaikki menee aina ohi. Elämäkin. (En ole tappamassa täällä itseäni, arvon sossuntädit, kirjoittelen vaan sanoja.) Mun tekis jo mieli kirjoittaa kokovuosikatsaus, lähinnä kait lääketeollisuuden tarpeisiin. Että kuinka paljon niiden lääkeliikevaihto kasvaa ensi vuonna mun tän vuoden tarpeen mukaan ennustettaessa. Mä olen kyllä selvinnyt vähällä siihen verrattuna kuinka moni on kuollut. Tai siis mitä selviämistä kuolemisessa nyt onkaan, elävillä mailla hallanvaara.

Mä olen silti yrittänyt istua kahvilassa. Mulla oli treffit torstaina Kari Ketosen kanssa. Me oltiin tietty mun kahvilassa eli Kanelissa. Mut sit mulla olikin toiset treffit siihen päälle ja meillä jäi juttu pahasti kesken. Päästiin siihen huomaamaton sadisti kohtaan ja sit mun mummodeitti tulikin. Se ei varmaan pahastu jos mummottelen sitä. Meillä meni reippaasti tunti kun puhuttiin kaikki vaivat ja kolotukset ja osa jäi vielä tälle päivälle. Mun täytyy tänään mennä uudestaan ja toivoa että Kari on vielä siellä.

Ostin kaksi kynttilänjalkaa kirpparilta. Ne näytti molemmat niin rumilta siellä että mun oli pakko ostaa ne pois. Köyhdyin melkein 3 euroa, mutta kun toin ne kotiin niin ne alkoivat heti näyttää siltä että ovat kotonaan. Mun kotona on rumaa. Lapsi sanoi että täällä on tämmöstä sen takia kun mua ei huvita tiskata. Laskin vähän kuumaa vettä ja kolistelin astioita joskus tiistaina viimeksi, jotta sille syntyisi mielikuva että äiti puuhastelee keittiössä ja tiskaa vielä päälle. Mietin että pitäis varmaan sopia jotkut tiskivuorot. Ma-ke-pe mä en tiskaa ja loppuina päivinä lapsi ei tiskaa.

Ostin mä sukkahousutkin, sellaiset alekorivaaleet. Laitan ne tänään jalkaan kun meen hippaamaan. Tänään on varmaan joku kansallinen hippapäivä kun mullakin on kolmet. Mut onneksi su-ma-ti-to on hippavapaita päiviä.

28.11.2010


Sunnuntai on hyvä päivä. Esimerkiksi tehdä rästiin jääneitä kotitöitä. Mä yritin jo perjantaina houkutella kainalosauvaa ompelemaan napin kii mun takkiin, mut ei se suostunut. Mä tein sen tänään itse. Ihan hyvin se sujui. Laitoin vain takin ja napin kanssa samanväristä lankaa neulaan ja yhdistin takin ja napin sillä langalla. Kehtaa taas ihmisten ilmoille.

Korjasin myös rintaneulani joka on ollut rikki monta kuukautta. Siihen meni viisi sekuntia, mutta aiemmin ei ole ollut sopivaa hetkeä. Siitä tuli hieno. Ihan vaikka joululahjavinkkinä: varasta legopalikka tai useampi lapselta (omalta tai toisen) liimaa se kuumaliimalla askarteluliikkeestä ostamaasi rintaneulaan. Siihen voi rakentaa enempikin ulottuvuutta, mut mä pitäydyn tässä yhdenlegon mallissa. Mä olen cool enkä mikään joulupuu. Sitäpaitsi mulle tulee aina niin paha mieli varastamisesta. Lisävinkki: palikan voi antaa (eli palauttaa) lapselle myös joululahjan muodossa. Kierrättäminen on hieno juttu, paljon hyväksyttävämpi termi kun varastaminen.

Heti kun mä päätin lopettaa sinkkuilun ja vanhapiikuuden niin kaikki kivat rivipervot ja nekin jotka ei oo pervoja heräsivät ja sanoivat haloo. Mulla on siis ollut ihan hykerryttävä viikonloppu. Kynsilakka on ihan finaalissa. Mietin mitä maailman miehet minussa menettivät kun statukseni muuttui. Keksin vain yhden jutun. Mä käärin näppärästi sätkiä. Ja koska mun kädet on ihan sikakauniit kun ne puuhastelee juttuja, niin menetys on melkein käsinkosketeltavaa.

Seuraavaksi lupaan jotain sukkahousujuttuja. Se näyttäis olevan kova sana lukijakunnan toiveissa.


Suosittelen muuten nahkahanskoissa runkkaamista. Sormikkaat on jotenkin niin - neuleblogijuttuja.

Ai niin ja lisää joululahjavinkkejä: http://vagina.posterous.com/onko-sinulla-joku-jolle-haluat-antaa

Tyttö: käärii sätkiä, letitti tukan.
Fiilikset: ihmettelee miten voi hiusta irrota näin vitusti yhden ihmisen päästä? Onko se normaalia?
Biisi: Dominanainen

27.11.2010











Mun lammasturkki on kriittisessä tilassa. Ja sukkahousujen alla on karvoitus, jota ei ole siistitty sitten kesäkuun. Mä olen rajalla.

26.11.2010


Mä olen siirtynyt suoraan luolautumistoimintaan. Mä valvoin koko yön ja luin. Luin tyttöjen juttuja, uutisia, runoja, eropalstoja, deittipalstoja - joo, mulla oli vahingossa jäänyt yks profiili yhteen paikkaan ja tsekkasin sen, joku kiväärinimimerkkinen, todennäköinen metsästäjä, pyssymies siis, oli viestittänyt jotain ja joku muu pyysi kyytiin, oon brändännyt itseni vähän kelmisti, en löydä sitä mitä etsin, tai siis löysin tietenkin, hööh, kerron tästä aamuyön tunteina lähdevedeksi muuttuneesta mutavellistä lisää joskus myöhemmin - brändityöryhmän raportin, jossa kerrottiin että Seitsemän veljestä sijoittuu luontoon ja suomen sisävedet voi juoda vuonna 2030 keittämättä (Drink Finland drink!!) ja että suomalainen on jokaisessa lentokoneessa samaan vuoteen mennessä ja aina kysytään että onko täällä joku suomalainen paikalla?

Eiku.

Luin tyttöjen sinkkublogeja, jotka olivat täynnä niitä ihannemieshommeleita. Mun silmiä kirvelsi yhden ja toisen nuoren naisen toive miehestä, lukeneisuus sinkkuoppaiden, bridgetjonesien, venusmarsien ja jokaiselle on joku, kunhan vaat teet kylppäriin tilaa hammasharjalle- jutskien parissa. Mä en ole niitä lukenut mutta nyt olen. Ja mulle kirkastui se sama mikä Pilville jo ajat sitten. Vanhapiikuus. Mutta koska yötä oli rutkasti jäljellä mä annoin itselleni luvan ihan tarkasti pohtia mihin mä miestä tarvitsen?

Niin mä luovuin sinkkuudesta ja vanhapiikuudesta. Ne ei sovi mulle. Kumpikaan. Siis olettamus siitä että olen ilman jotakin ja etsin jotakin. En etsi. En halua. Mä olen yhä vaan mieluummin sietämätön ja kestämätön minä kun suhteessa. Kun ne ei luonnistu niin ne ei. Kannattaako sitä koko elämäänsä vääntää rautakangesta pehmolelua? Ei.

 Mulle tuli oikein helpottunut olo. Vaikka siis tietysti sitä edellisenä yönä itkin kun laskin että kuinka monta vuotta elän vielä ja ihan yksin (20v, btw, ellen murhaa itseäni ennen sitä, kielikuva tämä vain on, sossuntädit rauha! Paikka!).

Ihanan kirkasta vettä.

Ai niin, piti kostaa joku juttu kiertoteitse A:lle, kun lupasin etten kosta, mutta en nyt muista mikä se oli, se liittyy jotenkin lapsiin ja velliin ja lällään jota seinäkiipijät harjoittavat. Ehkä myös copypaste miehiin joiden luonnollinen ikä läpi elämän on 8 v. Selkee kuvio.

Rapsuttelin vähän seinää myös ja lakkasin varpankynnet, pitkästä aikaa. Ihan pokerina, en edes kuvitellut niitä kenenkään suuhun.

24.11.2010




On talvi ja pojilla on tennarit jalassa. Tytöillä on revityt sukkahousut. Ne on varmasti muotia. Paitsi Saimilla, joka sanoi jossain naistenlehdessä että jos joissain sen sukkahousuissa on edes yksi pieni nyppy niin se on kuolema niille sukkahousuille, vaikka ne olisi vaan housujen alla piilossa. Ja toiset on käsilaukussa piilossa.

Mun käsilaukussa on huulipunia- ja rasvoja, kamera, pattereita, nauloja, raportti, muistitikkuja, viisisenttisiä, kirje, hiuslenkkejä, erikokoisia pinnejä, kumi, kamman piikkejä, pölyä, tupakkaa, neljä sytkäriä, kyniä, lapsen toppahousut, kuitteja, papuja, puhelin, papuja, Teatteri-lehti, Black Peider-hihamerkki, Ville Rannan "Ohjeita rakastavaisille" ja jotain nöyhtää. Ei jälkeäkään sukkahousuista.

Mulle on tänään tullut sähköpostiin valituksia ettei mun puhelin vastaa. Se ei ole mikään ihme, sillä mulla on uusi puhelinnumero jota mä en ole antanut teille. Parille vaan. Jos on ihan hirvee hätä niin mut saa kyllä kiinni. Se etten mä vastaa myöskään sähköposteihin johtuu vaan siitä ettei mua huvita. Ja tätä jatkuu niin kauan kun jatkuu, koska se huvittaa mua. Uskon että se kestää pari kuukautta. Siinä ajassa ei ehdi tapahtua mitään mitä ei ehdi hoitaa niitä kuukausia seuraavan kahden kuukuden aikana. Tää on tätä lifestyleä parhaimmillaan. Slowfoodia ja muuta. Tossa ylhäällä on slowfoodia mun tän päivän kahvittelureissulta. Munaa ja makkaraa. Omistan Pilville ja Karille noi skottilaiset munat ja siskonmakkarat.

Mä yritän päästä silti kahville joka päivä. Mun omallatunnolla on pissapoika jolle en oo jaksanut sanoa mitään moneen päivään. Omatunto soimaa, ei pissapoika. Mut mä sanon ihan kohta ihan varmasti. Juodaan kahvia.

Mä oon muuten ehkä hullu.

Tyttö: huulesta tuli äsken verta
Fiilikset: puoliraaka, mehukas
Biisi: joku hyräili pihalla itsekseen, kuulosti ihan vitun tyhmältä

20.11.2010





Mä olen siirtänyt loppulopetustyön deadlinen pari kertaa. Mulla on muutakin tekemistä. Niinku nukkuminen. Ja mä oon vasta ylityövapaalla. Se tarkoittaa sitä että teen pari tuntii hommia päivässä, naureskelen lopun aikaa enkä ole antanut uutta puhelinnumeroani ku viidelle ihmiselle. Mulle on siis turha soitella koska mu ei vastaa.

Mä olin mun kainalosauvan kanssa juomassa kahvia ja mua nauratti ihan kamalasti. Se piristää mua, se on sanojen kanssa tekemisissä ihan vitusti ja toi mullekin uusia sanoja, pyynnöstä, mut kumminkin, J:n sanoja, joka myös on sanojen kanssa tekemisissä. Me puhuttiin ainakin noita-akoista ja kirjottamisesta ja jostain muusta. Kainalosauvakin näytti jotenkin pirteemmältä kun aikoihin. Melkein söpöltä. Mä olen kyllä ollut kummallisen tyytyväinen vähän aikaa, nauranut ihan muutenkin. Se saattaa johtua myös uudesta salaseurasta joka valloittaa maailman ja ja johon mä olen jostain syystä päässyt osalliseksi. Olen valittu. Se on hauskempaa kun seksi. Tai siis nauraminen, kainalosauva ja maailmanvalloittaminen yhteensä on hauskempaa kuin seksi. Ja kun siihen lisää vielä laiskottelemisen niin mun maailma on aurinkoinen yötä päivää. Jopa niin aurinkoinen että unohdan nukkua. Paitsi äsken nukuin 12 tuntia. Se on aika vähän viimeaikaisiin saavutuksiini unen saralla.

Olenko mä kertonut niistä perjantain saunailloista? Mun lapsi paljastaa silloin todellisen nahkansa. Eilen se kertoi että kulttuuri olisi lopetettava koska maailmassa tärkeintä on raha ja ihmisten hyvinvointi ja hyvinvointia saa vaan rahalla. Kulttuurista ei ole mitään hyötyä, ei mitään. Tärkeää on myös suoja ja rahalla saa suojaa mikä = aseet ja armeija. Sairaaloita voi kuulemma rakentaa kaksi. Kysyin varuilta  näkemystä maahanmuuttajista ja hän sanoi että se on positiivinen asia koska niiltä voi kerätä verot. Kerjäläisiltä pitää kuulemma kerätä vikat sentitkin pois. Minusta tuo kuulosti vähän perse eiku persujutuilta. Mä en tiedä mistä tuo herätys on tullut, mutta jätkä seisoi alasti lauteilla ja saarnasi. Mä epäilen et mut on joskus yheksän vuotta sitte imastu ufoon ja hedelmöitetty Timo Soinin siittiöillä.

Mä tarvitsen jalkalampun tai kaksi. Sellaisen jossa on se varsi ja sitten töks varjostin. Tai kolme. Mä vaan tarviin. Kirjoitin tän tähän koska tää on kuitenkin sisustusblogikin ja muoti- ja lifestyle-. Jalkalamput voi lähettää taas sähköpostiin.

Niin ja Pilvi on menny ja rakastunu. Tai jotain sinne päin. Meidän piti tehdä joku ihannelistaus miehistä, mut ei me taaskaan jakseta. Me käydään YKSITYISTÄ kirjeenvaihtoa.

14.11.2010



Napapiirin sankarit, Submarino, You Will Meet a Tall Dark Stranger, An American Crime, My Summer of Love, Zodiac, Parfyymi, Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella, Pilvilinna joka romahti, Mainio vuosi, The Illusionist, Eat Pray Love, Viettelysten vaunu, Where The Wild Things Are, The Hangover, Hierro.

Mun elokuvaviikosta tuli melkein kaksi. Jos olisin itseni niin olisin katsonut kaksi viikkoa Bergmania ja itkenyt itsemurhan partaalla, mutta mä tein tiedottoman ja väsyneen valinnan hukkua paskaan ihan tajuttomana. Kauhea kankkunen (The Hangover) oli ainoa joka jäi oikeesti kesken, yritin kyllä, mutta mullakin on rajani. Tyttö joka leikki tulella sai mut nukahtamaan, mut mä aloin katsoa sitä vasta joskus kolmelta aamuyöstä, eli olin jo lievähorteinen avatessani silmäni. Kolme elokuvaa katsoin seurassa ja loput miten sattuu itsekseni. Mä en ole kauheen seurallinen ihminen. Huonoimmat penkit on Kuvakukossa, mut toisaalta siellä on parhaat leffat ja tilaa laittaa jalat edemmäspultatulle istuimelle.

Pahin tilanne kuitenkin sattui You Will Meet a Tall Dark Strangerissa kun sali pimeni ja mä tajusin että olen kadottanut suklaapatukkani. Olin melkein hysteerinen ja meinasin huutaa että mun suklaa on hävinny! Laittakaa heti valot päälle! Apua! Onneksi mulla oli seuraa (kaunis nainen) joka keksi että tehdään semmonen innovatiivinen taidepläjäys ja kooditetaan suklaat niin että niihin patukoihin voi soittaa ja ne alkaa sitten piipittää ja sen piipityksen perusteella sen taas löytää. Kyllä mä sen löysin, mutta se vaati arkeologista käsilaukkukaivuuta.

Paras elokuva oli Submarino ja sillä reissulla mä ehdin syödä mun suklaapatukan ennen elokuvan alkamista. Onneksi, koska leffan aikana ei tullut mieleenkään suklailla. Keskityin lähinnä hengittämisen yrittämiseen. Onneksi mulla oli seuraa (mies, kainalosauva) ja mä kuulin välillä että sekin hengitti ja pysyin pinnalla ja saappaat jalassa.

Eat, Pray, Loven mä katsoin yksin kotona ja mua hävetti koko ajan, koska tiesin että kirjoitan leffojen nimet ylös. Et jätän ikuisen jäljen et oon katsonut tämmöistä. Mut oon tavallaan ylpeä itsestäni että katsoin koko elokuvan ja kerron julkisesti että näin tuli toimittua.

Eniten mä itkin katsoessani Viettelysten vaunua, enkä mä voinut sille mitään. Mua vitutti itkee, mua vitutti tietää miks itken ja mua vaan vitutti ja vitutti. Mä näin itseni, epätoivoni, sairauteni ja rakkaudenkaipuuni ihan selkeästi siinä ruudulla ja mua ahdisti niin että teki mieli oksennella ympäriinsä. En oksennellut. Se on vaan elokuva. En tuhlaa oksennusta elokuviin.

Samalla kun oon katsonut elokuvia, oon vasemmalla kädellä lopetellut työt. Loppuraportti jää omalle ajalle. Olen repinyt ihan vitusti paperia, loppuja arkistoinut ja toivon että maanantaina saan ison kaktukseni ehjänä kotiin. Puhelimen suljin jo torstaina. Se tuntui kivalta. Kellään muulla ei ole mun numeroa paitsi lapsella. Nyt on oikeesti aikaa pysähtyä. Vähän edes. Tehä pieniä merkityksellisiä asioita, kuten ajatella ja keskittyä. Aion poistaa nukan yhdestä villapaidasta ainakin. Ja nyt aion katsoa vielä yhden elokuvan, The Roadin. Kirjana se meni, muutkin McCormacit kuin verinäyte putkeen mun paksuista suonista.

5.11.2010


Mä kadotin eilen mun hanskan. Mä löysin tänään mun hanskan. Mä päätin eilen rangaista itseäni enkä antanut itseni ostaa uusia hanskoja vaikka mun sormia paleli rajusti,varsinkin kotimatkalla. Mä löysin mun hanskan keittiön pöydältä ja olin niin iloinen että se oli siinä, mustana ja turvallisena, että annoin itselleni luvan ostaa vaikka toiset hanskat ja vaikka heti jos huvittaa.

Mä tapasin eilen hirveen suloisen pojan ja se rikkoi sääntöjä koska se puhui mun korvaan suoraan. Sillä oli kiva ääni. Jos mä olisin 16 v mä olisin nyt rakastunut.

Mä luin Kodin kuvalehdestä "Tässä elämäni muuttui" artikkelin ja siinä oli Mirva jonka elämä muuttui kun se kohtasi vahingossa kadulla uudelleen miehen jonka se oli kohdannut juhlissa. Ja sit ne vaan alko silleesti - rakastaa. Mä aion tänään mennä kadulle ja katsoa toimiiko toi käytännössä. Mä kävelen läpi kaupungin.

Mä ihmettelin Pilvin kanssa sitä kuinka paljon suomalaisilla miehillä on aseita, kuinka paljon ne ampuu ja kuinka pelottavaa se on. Ajateltiin puhua siitä mutta ei me jakseta.

Mä olen nykinyt pari pannua kahvia naamaan ja tilannut illaksi saunan. Olen hirveän väsynyt ja unissani kuljen sokkeloisissa vessoissa. Ne ovat kaikki valkoisia, puhtaita ja minun pitää valita niistä joku. En tiedä miksi.

Mä olen kahtena päivän laittanut ripsiväriä ja yhtenä korkokengät. Mä saatan alkaa taas käyttää ripsiväriä. Se on vähän perseestä, koska mä saatan myös alkaa itkun ihan missä vaan. Itku ja vedenpitävä mascara ei oo hyvä yhdistelmä. Se vedenpitävyys on silloin aika kovilla. Uhkean kurvikkaat värikylläiset ripset (Rimmel) ei toimi mulla kuten mainoslauseissa. Mä olen uhri. Mulla on tätä Maybellinen tuotetta, ripset kolossaalisiksi tekevää töhnää. Mä taidan nyt herätä ja lähteä sinne kadulle, mut ennen sitä laitan oikein paljon ripsiväriä.

3.11.2010




Mä olen ajautunut suhteeseen kahvin kanssa. Tässä vaan kävi näin. Muut fetissit häviää syrjemmälle, ne liittyy jotenkin seksiin ja miehiin mut ne molemmat on jotenkin vaan hävinneet mun elämästä. Tai siis mä olen toistaiseksi arkistoinut ne hevon vittuun häiriköimästä mun elämääni. On surullista mitä kahvi ja taide voi tehdä ihmiselle. Ja unille.

Mulla on meneillään elokuvaviikko. Menen joka päivä elokuviin. Ehkä mä juutun johonkin niistä niin etten tule enää takaisin.

Unikuva miehestä joka syö villalankasotkua piinaa mua. Tiedän melkein kuka se mies on mut en ole jaksanut tehdä asialle mitään, en pyytää  miestä malliksi. Olen maksimaalisen laiska. Se on sama asia kuin pyytäisin jotain nuolemaan mulle orgasmin ja mä en jaksa pyytää. Mä olen siirtynyt takaisin yksityisiin ja yksineuvoisiin orkkuihin, eikä se tunnu oikein missään. Siinä on se hyvä puoli ettei kukaan satua toista, ei loukkaa toista, ei rakasta, ei tarvitse, ei välitä. Mä saatan alkaa itse malliksi jos jaksan syödä villalankasotkua.

Mä olin tänään kaiken kahvinjuonnin jälkeen N:n kanssa syömässä ja aloin itkeä ravintolassa. Mä sanoin sille ääneen että pelkään. Ja nyt mä alan itkeä taas. Mutten juuri nyt pelkää.

Hirmuinen väsyttävä kimppu elämistä käsissä. Pakahduttavaa.

Tyttö: itkupilli
Fiilikset: onnistunut olo
Biisi: Tindersticks – Peanuts

1.11.2010




Kahvi ei petä melkein koskaan. Se parantaa sairaudet, korjaa ihmissuhteet ja jos se on tarpeeksi vahvaa, sen päälle ja sisään voi itkeä, eikä se muutu. Se alistuu, se tulee juoduksi, se on kuumaa ja kylmää ja joskus monta vuotta sitten siihen pantiin sokeria ja joskus vieläkin, pimeinä öinä, jotain vitun luomuintiaanien ruokoruskosokeria joka on varmaan ihan paikallaan, peittona, kunnes sulaa lämpöön, hajoaa pyhään nesteeseen ja niin.

Lisäkupillinen hajoaa ravintolavaunun muovimarmorille, vuotaa itsensä ulos, neiti ei, eikä rouva, ehdi keittää sitä lisää niin nopeasti kun minä tarvitsen.

Vaaleanpunainen pannu on minuuteni ruumiillistuma, huuhdeltavissa, täytettävissä, likainen, oikukaskin, vuotava, kylmenevä.

Viikuna huojuu tuulessa, harjoittelen kylmyyttä, kolmen minuutin ihmehoito päässä ja unet valmiina tulemaan. Unessa mies syö lautaselta villalankaa, minä tiedän kuka se on mutta minä en kerro.

Kun minulta kysyttiin sinnekö se sydän jäi, minä sanoin sinne ja sitten tajusin mitä sanoin ja kyllä tuli paska olo, viisinkertainen kaksinapainen mielialahäiriö moneksi tunniksi. Nyt on itkut itketty ja tämä yö muuttuu päiväksi, sellaiseksi jota vastaan suojaudutaan sydän Tiimarin banaanikotelossa, sinisessä. Ettei kävisi ilmi että se on lihaisan punainen ja ihan kylpyvaahdossa.

Onneksi on yöt, onneksi on kahvia. Jos Jumala olisi sillä olisi todennäköisesti jotakin tekemistä kahvin kanssa. Hymyilen ja sanon ja mittaan viisi kuupallista Löfbergin Lilaa.

24.10.2010



Mun usko miehiin ja poikiin on vuorokauden aikana palannut. Kiitän siitä miehiä ja poikia. Kaikkia kuutta. Musta on valtavan valtavan viehkeää juoda satoja litroja kahvia, puhua niitten miesten kanssa, lukea niitten runoja ja muita kirjoituksia ja kuunnella niitten keskinäistä puhetta ja katsoa kun ne kaataa mulle kahvia tai kuunnella kun ne nauraa mun epäonniselle, suorastaan surkealle rakkauselämälle ja miesasioille ja nauravat vieläkin vaikka mä jo itken. Ja sanovat etteivät halua kuulla mun runoja enempää ja valokuvaavat mua ja mitä nyt kaikkee ja kuuntelevat kun minä hakun niitä ja haukkuvat takaisin. Ajavat autolla ja haluavat pysähtyä syömään ennen kun on edes päästy liikkeelle. Poikailevat ja ovat miehekkäitä.

Minä olen katsonut niitten miesten käsiä tänään ja eilen. Salaa tuijottanut. Viime viikot on ollut niin naiskäsistä kaikki, vaginanvirkkausta ja sellaista muuta, naiskosketusta. Mutta nyt katsoin miesten käsiä ja mitä ne niillä oikein puuhaavat ja miten ne elää kun ne viuhtoo ilmaan kaaria puheen painikkeeksi, vilkuttavat, nostavat, avaavat, käärivät, koskevat, syövät, juovat, piirtävät, kirjoittavat ja pysähtyvät. Enkä mä haluaisi muuttaa niissä miehissä mitään.

Mä halusin itse olla poika pienenä. Poikien kanssa oli kivempaa leikkiä. Jotain samaa mä kaipasin nyt. Ja aika selvästi ymmärsin ettei se taida enää onnistua. Että mä olen kuitenkin totaalisen ulkona poikuudesta. Mutta jotain, jotain selkeesti epänaisellista mussa nyt liikkuu kun miehet ovatkin miehiä ja poikia vaan. Enkä minä ole niille uhka enkä ilmeisesti nainenkaan oikein koska ne ei ole varuillaan. En edes haista niitä kunnolla. Voihan se olla että musta on tullut täti.

Silleesti vois tietty tehdä että kutistaisi ne kaikki kakskyt senttii pitkiksi ja rakentaisi niille nukketalon. Leikkisi niillä elämänkaltaista avaruutta ja ajattelua.

22.10.2010




Mä olen mun suosikkitilassa, makuuasennossa Helsingissä. Ihan viis sekuntia vaan ja sitten menen taas. Mulle nousee hymy huulille kun katson tätä yhtä suosikkimaisemaani. Verhoon on tullut lisää itikan-/kärpäsentapporoiskeita ja tupakanpoltosta aiheutuneet reiät ovat yhä paikallaan. Melkein kun olis kotona, mutta kotona kukaan ei siivoo mun jälkiä, tapa roiskeita, eiku kärpäsiä, eikä polta verhoja.

Tää on siis sisustusvinkki. Asukaa hotellissa. Tää on samalla elämänohje. Polttakaa tupakkaa, älkää verhoja. Toi on kyllä yhdistetty sisustuselämänohje. Lopettakaa sisustaminen. Polttakaa tupakkaa. Ai nii ja olkaa homoja, ihan kiusallanne.

21.10.2010


Aika soljuu työssä, pillun parissa puuhastellessa. Vitulla on kasvot ja ne ovat nyt paikallisesti, ainakin muutaman päivän olleet omat kasvoni. Se ei haittaa, vittu on niin ihana että olen mielelläni ikonina.

Vitusta on puhuttu kauniisti ja kuulin vaginanvirkkaajat- näyttelyn avajaisissa ihastuneita huokauksia. Vittumme ovat kietämättä kauniita ja värikkäitä. Ne ovat kokonaisuus jota luomassa on ollut ryhmä ihania naisia. Ja naisia tulee koko ajan lisää.

Paikallislehden toimittaja oli käynyt blogilla kopipeistaamassa minulle suosiollisia lauseita jotka sitten nosti haastattelussa esiin. Esimerkiksi tämän: "En kyllä tiedä ketään muuta valtion virkamiesnaista joka työksensä virkkaa vittuja, mutta oon siinäkin siis ainutlaatuinen." Mahtavaa osallistuvaa, suorastaan tutkivaa journalismia, jonka seurauksena nainen oli lähinnä oksentamaisillaan päälleni koko jutustelun ajan. Oksennusmeninki jatkui niin ettei häntä suuremmin kiinnostanut videoteokseni tai vittuvirkkausdokumentit, joita näyttelystä löytyy jos jaksaa vähän paneutua. Nainen on naiselle paska. Haluaisin sen naisen virkkaamaan vittunsa kasaan seuraavaan virkkausiltaan, mutta unohdin pyytää. Saman puljun miestoimittaja teki videon ja oli toimittajamaisen asiallinen, kysyi kolme kysymystään ja kiitti. Miehet on joskus naisille hyväksi.

Kun homma on pulkassa voi vähän hengitellä ja istua pimeässä sohvannurkassa ja kuunnella Nick Cavea ja Tom Waitsia ja miettiä että onko tämä kaikki tässä? Elämä yhtä vittua. Mutta ihania naisia, ihania juttuja ja ihania täytekakkuja on maapallo pullollaan.

Olen ihan sanomattoman iloinen ettei minulla ole miestä tässä vaivoinani. Se voi kuulostaa tosi hömelöltä (ihan kaiken jälkeen), mutta tuntuu että nyt mun kaikki energiani saa taas pursuta valtoimena virtana juuri sinne minne sen haluankin kanavoituvan. Ja kun ei ole miestä joka kestäisi tätä virtaa joka mut pitää hengissä.

Taide on mun kermavaahto ja sperma, suklaa ja siittiöt.

Mun syntymäpäivä on tänään. Tykkään vanheta. Joskus tykkään myös aamuisesta räntäsateesta.

Tyttö: Onnellinen nainen,eilisen etusivun tyttö, syntymäpäiväsari
Fiilikset:täytekaakkumaiset
BIitti: The Velvet Underground – I'll Be Your Mirror - Album Version (Mono)
Velvet Underground & Nico – There She Goes Again - Album Version (Mono)

16.10.2010


Mä olen rakastunut. Johanna Tukiaiseen. Jos mulla olisi hänen puhelinnumeronsa niin lähettäisin hänelle nyt tekstiviestin. Tai voisin vaikka perustaa jonkun support Johannaa ja Johannan jalkoja klubin. Symppaan niitä pikkuisia, väsyneitä ja surullisia varpaita jotka roikkuu ikkunasta, ihan itsemurhan partaalla.

Johanna heittäytyy elämään kuin blondi. Olen ihan katkera. Mutta silleen hyvällä ja kivalla tavalla. Johannaa lukiessa ja katsellessa mulla on herännyt useita elintärkeitä kysymyksiä. Esimerkiksi sellainen että miten on mahdollista saada sellainen määrä meikkiä pysymään naamassa valumatta ja kohdillaan? Ja kuinka paljon siihen menee aikaa kun sen asettelee ja maalailee? Ja entä sen poisto? Kun mä sutasen jotain aurinkopuuteria aamukuudelta naamaan niin puoli seiskalta se on jo tiessään.

"Silmämeikeissä käytän välillä pelkkää vihreää, välillä sekoituksena esim. keltaista, vihreää ja sinistä. Saatan laittaa siniset silmien rajaukset ja ruskeaa luomiväriä. Se näyttää tosi makealta, sitten valkoinen rajaus silmien sisäpuolelle ja kimaltelevaa aurinkopuuteria poskipäille.

Myös erilaiset kimalteet sopivat luomille ja poskipäille. Hiukset tykkään tupeerata Brigitte Bardot tyyliin ja laittaa niihin isot rullat.
Rusketus kaunistaa tosi paljon, joten etelässä tai solariumissa kannattaa käydä tasaisin väliajoin. Hiustenpidennys on myös must minulle."


Vaikka mä olenkin kaunis ja isorintainen ja oon joskus ollut myös blondi, niin mä olen auttamattoman avuton näissä naisjutuissa niinku loppupelissä. Mä en edes tiedä kuinka korkeita korkoja mun saappaissa on! Mutta tota silmämeikkijuttua mä lupaan kokeilla heti huomenna ja laittaa rohkeasti kuvani tänne kun oon saanut sen valmiiksi, koska niin Johannakin tekisi. Saatan myös lähteä etelään ruskettumaan. Botoksia tai muutakaan seksyä pumpattavaa en huuliini laita, mun ei nimittäin tarvitse, ne on luomunakin vähän pumpatun oloiset.

Oikeesti oon ollut koko viikon taas saikulla, mun poskiontelot on vähän niin ja näin, kuume myös. Olen hoitanut itseäni lukemalla, parilla elokuvalla, yhdellä kässärillä, virkkaamalla vaginoita, kuuntelemalla punastuttavia kohteliaisuuksia, työnteolla ja unella. Mulla on taas vetävät siniharmaat silmäpussit. Onko siellä ketään kelle ne ois fetissi?

11.10.2010






                                                                 
Teksti on tänään poikkeuksellisesti kamerakopioitu eli valokuvattu Masturboimisen ylistys - teoksesta, jonka ällöttävintä antia on kuvaus masturboinnin kitkemisestä pienten tyttöjen ruumiista ja mielestä. Siihen tarkoitukseen parasta on klitoriksen polttaminen hehkuvalla raudalla, kunnes hinkkaminen ja itsesaastutus loppuu.

Runkatkaa. Se on kivaa ja terveellistä ja paras tapa tuntea itsensä. Samalla ylimääräiset uittomiehet eliminoituvat ja puutarhatontut rapistuvat omaan mahdottomuuteensa.

Pieni sanasto:
masturbointi = ennenaikainen häpeätahra
itsesaastutus = halpamainen pahuus
dildo = mies
puutarha = minä
puutarhatonttu = mies
uittomies = kyrpä märkänä kohdetta vaihtava mies, ei välttämättä tarvitse erityistä kohdetta, mikä tahansa aukko tai lämpöinen vasikakeuhko kelpaa.


pikapuuro = 1,5 dl kiehuvaa vettä valmiiseen annospussiin.

9.10.2010


Istun junassa matkalla naisten juhlaan. Pieksämäki on just hollilla. En haluasi olla tyttö jonka korkokenkään on tarttunut paskaa ja mieli täyttyy Cosmopolitanin laatuartikkeleista. Yritän olla tarkkaamatta ympäristöä, minulla ei oikeasti ole mitään paskaa, Cosmoa ja tyttöjä vastaan. Mä olen mummomoodilla liikenteessä, koukku kassissa ja mun rypyt näyttää junan ikkunasta peilattaessa ihan aidoilta. 

F soitti eilen. Se oli löytänyt sängyn. Se halusi myös analysoida sen naissuhteita. Eksiä. Että kun niin ja sitten niin ja niin ja niin. Ja kun se oli kuulemma luvannut miettiä, ihan itselleen ja minulle myös. Ei kuulemma säkenöi tämä uusi ihan niin kybällä. Että on rauhaisa ja tyyni tämä satama johon on F pääsyt uittamaan laivansa.

Jotenkin se lauseisti asian niin että minä olen eksä. Yritin vähän selostaa että eihän meillä ollut mitään. "Eihän me oltu sovittu mitään" -moodi oli unohtunut jonnekin kahden viikon taa. En mä nyt suostu olemaan kenenkään eksä jos en ole ensin ollut sen kanssa suhteessa! Jotain suhteellisuusteoriaa kaivattaisiin johonkin kohtaan tässä. Mitä se semmonen peli on. Pippelipeliä, pimpelipom peliä jota vakavissaan ja puhtaat jauhot pussissa pelaa vain mies. Pikkuisen vanhentunut ja sellainen joka ei oikein tiedä missä koti on.

Mutta rakastuneet miehet on niin liikuttavia. Ne haluaa pelastaa ja suojella ja tappaa kaiken mikä uhkaa niiden reviiriä. Ja nuorina ne jaksaakin. Joskus vanheneva uros käpertyy vähän itseensä, omaan pesäänsä tai poistuu laumasta keskenään kuolemaan ja katsomaan vähän kauempaa kun nuoret leijonat jatkavat siitä mihin hän itse jäi. Silloin on turha enää itse yrittää astua koko laumaa nuoria naisia. Mutta eipä ne vanhan uroksen tunteet tai luonne siitä sen kummemmaksi muutu. Silloin voi olla ihan hyvä että löytyy se turvaisa satama jossa ei ihan niin säkenöi tai järjestetä ilotulitusnäytöksiä joka yö, pissafestareista puhumattakaan. Se on suloista, ja minä ymmärrän sellaista yhä paremmin. Ymmärrän siis joskus, ihan hetkittäin miehiä. Se ei edes ole sääliä vaan puhdasta..hyväksyntää? Huomaan suhtautuvani heihin vallattoman lempeästi, valtaa käyttämättä. Eli,voi jeesus, suhtaudun heihin siis kuin ihmisiin.

No. Puhelun jälkeen minulla oli hyvä ja hymyilevä mieli. Pelastunut olo taas. Poika oli sekoittanut vaatekaappini, pukeutunut mekkoon ja korkkareihin ja leikki ruumista olkkarin lattialla. Menin mukaan.

F on paskaa joka tarttui mun maihinnousukenkien pohjaan. Mut nyt ne on jo puhtaammat.

Tyttö: fiilistelee
Fiilikset: asiallisen lempeät
Biisit: luurit jäi kotiin, humisee juna

7.10.2010



Sekin taas kerran on yksi vittu että ihmisen pitää käydä töissä.
Mä saan kohta mahahaavan ja kun mut avataan niin musta löytyy kuustoista kiloo Juhla Mokkaa. Tietysti Pauligin. Tai niitä puruja. Mä olen taistellut tietsikan kanssa työn puolesta ja kone on valistanut mua kun nainen että sinulla ei ole oikeutta suorittaa tätä ja sitä ja turha yrittää ees vitun horo tai että nyt kaatuu, varo, kaikki mitä olet koskaan tehnyt häviää nyt, mut voithan sä aina yrittää palauttaa niitä.

Tajusin tänään että jos mä olen tarpeeksi raivoissani niin mä muutun flegmaattiseksi ja poissaolevaksi. Tyyneksi tavallaan. Mä jätin sen dellin keskenään ja menin kertomaan päällikölle, kesken palaverin, että nyt loppu tää homma. Haluun heti uuden koneen joka ei ole missään tekemisissä työpaikan kanssa. Ei missään. Se ei ole ikinä kuullutkaan työpaikasta. Ja mä haluun sen heti tai no maanantaina riittää. Poissaoleva ja flegmaattinen raivo on ihan hyvä olotila. Suorastaan tuloksellinen.

Työnteko on siitä paskaa että se on joskus myös niin kivaa ettei sitä pysty lopettamaan. Nyt kun mulla ei ole mitään paneskeltavaa ja kuseskeltavaa tai sukkahousunsolmuja väkerrettävänä niin huomaan joskus yölläkin tekeväni töitä. Siis palkkatöitä. En kyllä tiedä ketään muuta valtion virkamiesnaista joka työksensä virkkaa vittuja, mutta oon siinäkin siis ainutlaatuinen.

Miehettömyys on herkkua. Mulla on ihanan lämpöinen ja terve olo. Semmonen pesivä ja pelastunut olo. Tosi vaginaalinen. Ja mua naurattaa taas. Pillut levii ympäri maan ja naiset on ihania. Lauantaina mä pääsen Helsinkiin naisten juhliin, ne tulee kun tilattuna. Haaveilen punaviinistä ja junamatkasta virkkuukoukun kanssa.

Tänään söin lounaaksi munkkipossun. Mun maha sano yök. Sitten iski ihan hillitön lihanhimo. Paistoin sellaiset lehtipihvit mulle ja pojalle, mut se ei tainnut riittää. Mulla on ihan hirvee himo vieläki. Paistia, pataa, ihan mitä vaan. Jos mulla ois auto niin menisin kaatamaan hirven ja söisin sen raakana.

3.10.2010



Tänään eli eilen mä menin jo puoli neljältä nukkumaan. Oli kuujuttuja, puhetta täyttymättömyydestä ja sanoista. Vanhoja sanoja, samoja kun ennenvanhaan. Kai siinä oli pari sanaakin seassa. Vähän kummaa mutkumeininkiä, kainalosauvalla liikkumista. Häpeään kuolemista. Maailmassa on todistettavasti yksi mies johon en sorru. Mahtaa sillä olla yksinäinen olo?

"Aamulla" heräsin reippaana ja työnsin hampurilaisen lapsen suuhun ja sitten ripustin joulukoristeet. Varmuuden vuoksi. Join aika paljon kahvia mun vaaleenpunasesta pannusta ja hyräilin. Vittu hyräilin ääneen, hymhym.

Kirous tekee pilkkukiusaa, arktista sulamisefektiä sun muuta, mutta sen pösilöt teot tänään johtivat usean tunnin ruokailuun, elokuviin ja miten se nyt sanotaan. Mikä se termi on kun koko päivänä ei tee mitään eikä tarvii? Syö ja köllii ja puhuu naisellisen paljon viisaita ja hihittää, jos ei itke. Vapaapäivä. Se se on. Eli kirous ei vörkkinyt niinkun piti. Lällätän sille. Muikut on hyviä. Kalaa kannattaa syödä joka päivä. Myös leipäjuustoa.

Niin ja siis joulukoristeet kannattaa laittaa oikeesti jo nyt. Ei tuu aattona niin kiirus.

Tämmösenkin sain facebookista. Se nauratti mua niin että melkein tuli pissat housuun. Mä rakastan sitä.


Asino Cotto teki tän

Asino Cotto teki tän.