12/31/2012

Who ever is filthy, let him be filthy still




Kaikki lupaukset uudelle vuodelle on peruttu. Pilvi käänsi kelkkansa ja ryhtyi laulamaan musikaaleja, koska sitä huvitti. Minäkään en jatkanut listaani. Menin peiton alle punaviinipullon kanssa ja kuuntelen Johnny Cashia aika lujaa. Näyttäisi siltä että viini loppuu kesken. Mä saatan juhannushukuttautua heti kun se loppuu tai sitten menen kadulle saamaan silmävamman.

Vähän lupailin lopettavani tupakanpolton, mutta mitä mulle sitten jää? Lisää elinviikkoja? Kuka helvetti haluaa vapaaehtoisesti elää vähän vielä lisää, janoten uutta röökiä joka saatanan tunti, tietäen että jokainen kieltäymys tuo lisää elinaikaa? Lievän psykoottisen kammottava ajatus.

Mä voisinkin sittenkin luvata vielä etten lähde baariin, kahville tai seurustele sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät polta tupakkaa. Pilvi on kuitenkin poikkeus. Ja muut itsestäänselvät. Ja mun lapsi tietenkin. Jotenkin mun täytyy yrittää peittää ketjupoltteluni lapselta, koska olen jo panostanut ja painostanut sen lupaamaan jotain. Tulossa on kyllä tosi kiero vuosi.

En toivota mitään kivaa kenellekään. Ennemminkin toivon, että te kaikki kuolette ja mahdollisimman pian. Jäätte auton alle ja kaadutte lentokoneesta. Ja jos ette kuole, niin katkaisette ainakin jalkanne tai kätenne tai menetätte kassillisen omaisia/läheisiä/rakkaita ja sokeudutte ja tulette kuuroiksi. Tai muuten vaan, putoatte tikkailta ja lähikaupan kassa ei hymyile teille. Eikä kukaan leivo teille pullaa. Jumala hylkää.

Katotaan sitten miten suu pannaan, saatanan ilopillerit ja muusat.

Elämä kulkee sykleissä. Ensin minä olen elävä ja sitten minä olen kuollut. Siinäpä se sitten onkin. Paitsi jos saa toivoa, niin toivoisin aina hetkittäin, en juuri nyt, että elämäni olisi viiden tähden romanttinen komedia, jolla olisi onnellinen loppu ja erityisen hyvä soundtrack. Ja se olisi sekä katsojien että kriitikoiden ylistämä, varsinkin dialogiltaan. Naispääosassa olisi Susan Sarandon. Olisi ollut jo viimeiset 30 v.

12/29/2012

Mustalakaa olla selvätämä asia


Mulla on eräs viehättävä ystävätär, jonka kanssa lähes vuosittain päätämme, joko hiljaisesti tai ääneen puhumalla, ettei tätäkään vuotta kannata mitenkään koota kokonaiseksi tai muistella hyvällä. Alkaa vaan vituttaa koko meininki.

Hyvä vuosi on tämä vuosi, loppua kohti vain paranee. Munaa ja viiniä on ollut tarpeeksi, ihan liikaakin. Mä kyllä muistelen antaneeni sellaisen juomis- ja naimislupauksen vuosi sitten, joten sen suhteen vuosi tosiaan on rukkaset naulassa. Töitäkin on ollut niin, että kädestä suuhun on ajoittain ollut pitkä matka, mutta sen suhteen mitä olen tehnyt ilmaiseksi ja korvauksetta, on käynyt mahtavan hyvä flaksi. Olen saanut käyttää niihin töihin sekä aikaani että rahojani, enkä oikein tiedä minkäasteista tämä antamisen riemua seurannut onnellisuus oikein on.

Jos kävisin vuoden läpi kuukausi kuukaudelta, niin tästä tulisi vaan sotkua. En edes muista missä esimerkiksi tammikuu on. Eikä sillä ole paskankaan väliä missä se on, kunhan ei täällä.

Siinäpä ne tärkeimmät. Ei vaan huvita. Paitsi mun naiset. Olisin tappanut itseni ainakin viidesti tänä(kin) vuonna ilman naisiani. En ole mistään kiitollinen enkä haikaile minkään perään. Paitsi parin jutun. Lapsen terveyden ja yhden unen, mutta niistä mä kerron lisää vain maksusta. Maksun voi periä suoraan mun tililtä.

Uudenvuodenlupaukseni ovat yhä vähän hakusessa. Mut mä hahmottelen kovasti, luonnostelen.

1. Älä lupaa mitään. Äläkä kerro tai tunnusta mitään.
2. Ole huonompi ihmisenä.
3. Älä kuuntele (ikävystyttävien ihmisten) horinoita. Juo liikenevä aika vaikka kahvia.
4. Ole tosissasi.
5. Opettele ampumaan.
6. Lähde pois pariksi kuukaudeksi.
7. Ole hiljaa ja kirjoita.
8. Älä tiedä mitään. Varsinkaan toisten puolesta.
9. Ikärajaa voi näköjään ihan hyvin laskea.

Jatkuu varmaan jo huomenna.

12/27/2012

Niin hyvä lämmin hellä


Joulupukki soittaa ja laulaa Kellbergin baarissa. Huomaa lattialla kilistimet ja kalistimet. Niitä sai soittaa. 


Joulu pääsi lipumaan ohi maltillisesti. Jätin etanat tänä vuonna väliin ja istuin pimeässä sohvan nurkassa neulomassa lapsen myssyä loppuun ja kuuntelemassa Jouluyötä. Aloitin toisenkin, se minun piti viemäni eilen rakkaalle naiselleni, mutta pimeyden vuoksi se on keskeneräinen. Pimeys hidastaa toimiani ja langanjuoksua. Ehkä järjenkin.

Mikään ei mennyt ihan päin vittua, söin yhden konvehdin enkä saanut yhtään lahjaa. Joulu on lasten juhla, ei neulovien mummojen.

Eilen karkasin Iisalmeen, koska Iisalmi on todennäköisesti paras paikka maailmassa. Ainakin tapaninpäivänä. Juna oli myöhässä. Tai ei juna ollut, mutta jokin muu juna oli ja sittemmin kaikki muutkin junat. Kuuntelin ihan hiljaa savolaisten uhoa.

Kuha tulloo se inttersiti nii on helevetin halukkaita tulijoita. Siihen asti istun tähä. Parempi se on tähän jäähä ku pakkaseen. Pitäis vua päästä oikiinpäi istummaa! Se o yks suatana tämähi tekniikka, ku ei voi valita penkkiä jossa sais  istuu oikiin päin!  Kuha piäsis ies etteepäi!

Itse jouduin kiikkiin tupakkakoppiin. Runoilijan uhriksi. Se työnsi uusimman kokoelmansa käteen ja käski lukea. Mulla oli sytkäri kädessä ja joulumieli nollilla, joten mietin voisinko sytyttää sen tuleen ja sanoa että mä olen performanssitaiteilija, näit juuri uusimpani. Mä kuitenkin luin panemisen ja huumeisen viinanjuonnin seasta muutaman kivan rivin ja mumisin jotakin Bukowskista. Sitä paitsi runoilija näytti lihamestarin ja kirvesmurhaajan sekoitukselta ja sitä janotti kovasti. Ravintolavaunu oli yhä kiinni ja junan lähdöstä ei tietoakaan, joten olin ihan hiljaa ja yritin väkinäisesti hymyillä runotyttömäisesti. Täytyy vaan ihmetellä, kuinka helposti se yhä menee läpi lihamurhaajien keskuudessa.

Mä saatoin olla hieman allapäin, mutta mun mieleni piristyi kun mä pääsin Pian suklaavarastoihin käsiksi ja Kellbergin baariin humputtelemaan ja keskustelemaan henkevästi orgasmeistani ja ihmissuhteettomuuksista muutoinkin.

Oikeastaan mä piristyin vasta sitten kun sain yöllä lapselta 200 g Fazerin sinistä, ihan yksityiskäyttöön. Otin sen lapsen varmuuden vuoksi matkaani tänään ja yllätys yllätys! Siltä löytyi lisää suklaata! Mä en jaksanut syödä niitä, mutta se jaksoi. Samalla se availi joululahjoja kääreistään ja minusta se oli oikein hauska tapa matkustaa. Tiemme erosivat Kuopion linja-autoasemalla, mutta mulla on yhä suklaata. Tänään en vihaa ollenkaan lapsia.

12/24/2012



Kaikki on jäässä. Minäkin.

Tielleni on osunut niin möykkyisiä vastoinkäymisiä, etten kykene sanoin kuvaamaan. No, voin mä ehkä nimimerkillä. Nimimerkillä Voi Vittu Sentään. Tarkemmin ajatellen en mä voi. Jatkakaa silti lukemista, jotain saattaa lipsahtaa.

Pilvin kanssa olemme tehneet uudenvuodenlupauksia. Tai listaa. Tai opas elämiseen se taitaa olla. Ei kyllä mikään selvitymisopas. Pilvillä on viimeisten laskelmiemme mukaan listallaan 139 lupausta. Minulla on 1. Minulla pitäisi olla niitä paljon enemmän. Muistan ehkä joskus aiemmin hourailleeni jotain lupaavaa, ainakin joskus silloin kun teimme niitä neljännesvuosikatsauksia, joissa luettelimme kaikki virheemme ja pahat tekomme, vai mitä ne nyt on, epäonnistumisiamme. Ehkä lupaan vaan jatkossakin epäonnistua täyteläisesti ja aina. Ainakin ihmissuhteissani. Miessuhteissani. Tai siis enhän mä varsinaisesti epäonnistu miessuhteissani vaan miehet jotka joutuu tekemisiin kanssani, epäonnistuvat naissuhteessaan.

Mun pää pitäisi leikata irti. Ja kieli. En tiedä voiko noita varsinaisesti luokitella uudenvuodenlupauksiksi.

Nythän on jouluaatto. Mun ei kannata vielä lupailla mitään. Muistaakseni juuri äsken oli uusivuosi ja kävelytin cardigania koivikossa. Oli kylmä. Itkin pari kuukautta siitä eteenpäin. Se teki hyvää, koska sen jälkeen en ole itkenyt.

Mun täytyy aamulla muistaa käydä varaamassa pyykkitupa, kuten aina aattona. Joulu on lapseton, joten  kävin jo perjantaina juomassa punaviiniä baarissa ja kuuntelemassa elävää, eräänlaista raastepainotteista musiikkia ja sitten vielä suomeksi väännettyä Tom Waitsia, joka paljolti olikin Nick Cavea. Uskokaa tai älkää, mutta mä tapasin siellä zalandomiehen. Zalandomies on mun prinssi, joten mun kannattikin olla vanhoissa kalsareissa, haista paskalle ja roikottaa rasvaatihkuvaa hiustani sen kahvissa.

Muutenkin meni ihan putkeen. Ympäristöinsinööri 27 v meinasi ryhtyä suhteeseen kanssani ja lupasi ettei mene Talvivaaran töihin. Kiinaan saattaisi mennä. Suosittelin sille lämpimästi Kiinaa. En suostunut ottamaan sen puhelinnumeroa. Kaikkea ei aina tarvitse saada.

12/20/2012

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi






Joulu on ihan hollilla. Sen huomaa kilisevistä lapsista. Varsinkin omastaan. Tosin lapsi on helkännyt myös, esitellyt parhaita avustavia temppujaan, itseni maatessa reilun vuorokauden koomaisena emakkona peiton alla. Nyttemmin olen voinut paremmin ja eilisestä aamukahvista alkaen  harjoittanut enimpien rästien suorittamista. Sesonkiin liittyen, sain ensimmäisen joulukortinkin. En koskaan lähettele niitä, joten ihmettelen suuresti kuka mulle on sellaisen väsännyt. Eduskunnassa! Omilla pikku kätösillään.

Mekin olemme lapsen kanssa askarrelleet. Jouluisista minifiguureista Josef on lähellä sydäntäni. Tuossa pojan askertelemassa hahmossa kiteytyy paljon sellaista inhimillistä tuskaa, jota Josef kaiken rajallisen järkeni mukaan saattoi kantaa. Jos olisin Josef, minulle olisi valtava taakka Marian kaltainen petollinen luuska, joka kehittelee mielipuolisen järjettömän toeorian, jolla salata aviorikoksensa. Varsinkin kun homma ei ollenkaan pysy hanskassa ja perhepiirissä, vaan paisuu maailmanlaajuiseksi ja vuosituhansia kestäväksi hurmeeksi. 

12/18/2012

Sortumisvaara





Joskus tulee se hetki kun hanhen selästä valuu vesi. Tai kamelin selkä katkeaa. Ja heinäsuova menee neulansilmän läpi.

Palelee. Kuvittelen olevani Hohdon Jack Nicholson, paitsi että mulla on kahdet villasukat ja yksi villapaita ja mä istun sohvan nurkassa. Ei mulla ole edes kirvestä. Tämä ei ole varsinainen labyrintti, mutta tässä pari päivää vähän kaikki on ollut mulle labyrinttia. Tai ehkä tämä on vain helpohko ristisanatehtävä, jota en ehdi täyttää.

Paitsi lomalla. Mä en ole saanut viikonlopun hommia tehtyä koska menin lomalle. Olin ainakin vuorokauden, melkein. Makasin saunassa nestehukkaan asti ja puhuin, puhelin ja selitin, maalailin, valitin, tuskastelin, hihittelin, raavin, paheksuin, ihmettelin, totesin, kauhistelin ja pesin. Voi olla etten kuunnellut, mutta Pian luona mulle käy aina niin. Valun kuin vesi heinäsuovasta ja menen neulansilmän läpi. Puhdistun. Ehkä mä jo seuraavalla kerralla kuuntelen. Tasapainon vuoksi.

Mä en ole vieläkään oppinut kuulemaan niitä joilla ei ole muuta kuin itsensä ja oma äänensä. Sitten kun minä, joskus kun, kun minä, minä kun, tulevaisuudessa, nyt kun, jos, minä, aika varmasti, jo ensi vuonna. Sellaiset ihmiset eivät oikein ole, koska ne eivät koskaan ole läsnä, tässä ja täällä.

Tänään sain vartissa pakkini sekaisin ja nostatettua kuumeen. Ennen sitä join kahvia ja päivitin tietoja. Tiedättehän sen kun vaihdellaan kuulumisia ja kerrotaan missä mennään. Omat kuulumiseni saivat minut lopulta  vähän hysteeriseksi, sillä jos ne eivät olisi omia kuulumisiani, olisin kenties empatian vallassa ja keräisin katastrofiapua itselleni. Sytyttelisin ainakin fb-kynttilöitä. Oli kovin turha niiden kaikkien lauseitten jälkeen sanoa, että mä olen ihan tasapainossa ja kaikki on oikein hyvin. En ole pahoilla mielin.

Oksentaminen saattaa olla juuri oikea ratkaisu joskus. Kun on niellyt liikaa. Vieraita esineitä, ikäviä näkyjä.

Välillä vaan tulee ruumiita.

12/14/2012

Joukkoliikenne ja joitakin huomioita yössä


Joukkoliikenne. En tiedä kutsutaanko tätä joukkoliikennettä täällä joukkoliikenteeksi. Ehkä. Olen tutustunut siihen nyt parisen viikkoa ja alan olla sujut sen kanssa. Vielä maanantaina pelkäsin henkeni puolesta, se tuntui arvotavaralta kuskin kyydissä, joka kaahaili motarin rampeilla ja vei matkustajia piennarten kautta vain vähän ohi pysäkin, kiilasi toisten bussien kylkiin ja ajeli kaupunkialueella agressiivisesti punaisia päin. Matkan aikana ajattelin useasti, että no nyt ja nyt kyllä viimeistään! Ei naarmukaan. Normiluisena pääsin ulostumaan enterprisestä kadulle. Hetken luulin, että jumala olisi olemassa, mutta ehkei se sentään ole. On vaan helvetin tehokkaita, kauhun tasapainoa ylläpitäviä bussikuskeja.

Oikeesti suurin osa niistä on kivoja ja hyviä kuskeja, hymyilevätkin ennen aamuseiskaa ja sanovat että hyvää huomenta, nyt mennään. Mutta joskus ihan varmasti on bussikuskillakin pms. Minusta niillä pitäisi silloin olla palkatonta vapaata, jonka ajan ne pelaisivat Need for Speediä ja söisivät suklaata.

Olen tässä hoidellut vuoden kalenteria pois alta ja kiire alkaa helpottaa. Ihan hyvä niin, mä niin inhoan savuttomia työpaikkoja, melua ja paskaa paskamokkamasteripaskakahvia ja tuoreelta tuoksuvia lehtipinoja, joita ei ehdi koskaan lukea. Työni kohteet ovat kuitenkin hauskoja ja nöpöjä. Mulla oli tänäänkin hienoja keskusteluja valokuvareportaaseista, muotiblogeista (uskokaa tai älkää) ja  paikallisen kirjakaupan liiketoiminnan mahdollisuuksista ja liikevaihdosta. Ja maailmanlopusta. Hieman vetelehtivä suosikkioppilaani kärtti mua kertomaan milloin sen työn olisi oltava valmis. Lopulta sanoin, että maailmanloppu on deadline ja sen jälkeen alkaa joululoma.

Mun mielestä opetustyössä on tärkeintä antaa lukiolaisten hakea kahvia automaatista kesken oppitunnin. Jos taas joku haluaa vessaan 10 minuuttia ennen kokeen päättymistä, niin se ei kyllä käy. Joku roti pitää olla.

Mä sain myös eilen hauskan puhelun. Paikallinen taideneuvosto kysyi, voiko mun hakemuksen siirtää pois yhdestä paikasta toiseen paikkaan, johonkin muuhun taiteeseen ja ehkä kirjallisuuteen tai johonkin muuhun nyt kuitenkin?  Siellä kun on kuulemma ihan koulutettuja hakijoita ja hyviä hakemuksia! Mä sanoin että siirrelkööt vaan. Mä en tajunnut ehdottaa, että ne voisi luoda sellaisen mappi ö:n, johon laitetaan erikseen kaikki paskat hakemukset ja sellaiset jotka ovat yksiselitteisen hankalia. Ja sinne sitten oma määräraha. Miksi helvetissä näin ei olla jo tehty? Koskaan ei ole liian myöhäistä ehdottaa.

 Mä olen viisi vuotta lukenut niitä hakemuksia itse, joten mulla on jonkinlainen käsitys niistä ja niiden tasosta. Myös siitä millä periaatteilla niukkuutta jaetaan. Siirrellään viisikymppistä kerrallaan kuvataiteesta musiikkiin ja juodaan kahvia päälle. Onneksi sentään on kahvia. Vertaisarvioinnissa on se paha puoli, että arviota tekevällä olennolla saattaa olla käsitys hakijan terveydentilasta, taloudellisista ja ihmissuhteellisista asioista tai pelkästään siitä, että tyyppi on aika vittumainen. Kukaan vaan ei ole niin täydellisen immuuni, että saisi suljettua sen ulkotaiteellisen sirinän kokonaan pois. Olen itse joskus ollut tilanteessa jossa ruoditaan hakijan miehen ansioita. Tai ennemminkin ansiotuloja. Pätee myös hakijan  rouvan ansiotuloihin. Tasa-arvoisesti. Onneksi siellä on yhä niitä, jotka muistavat sanoa että tämä ei käy.

Paljastin juuri salaista tietoa ja kirjoitin vahingossa myös vähän kulttuurista. Toivottavasti ei nyt mennyt työpaikka tässä. Tulen sitten kertomaan. Nukun ensin pienet unet.

12/08/2012



En ole varma tuleeko kylmyys sisältäni, viltistä johon olen käärinyt itseni, vai läpi kantavien seinien. Ehkä se puskee tasaisesti kaikkialta. Keskuskylmyys. Jos pukeutuisin ja menisin ulos, lämpenisin.Tässä on kuitenkin keskeneräisiä kahviastioita sohvalla ja keskeneräinen elämäntilanne.

Mietin olenko ihmisenä kohtuuton, selkärangaton vai pelkästään vittumainen. Olen päätynyt siihen etten keskivertovallitsevasti mitään niistä, vaan voittopuoleisen kiltti, päättämätön ja ymmärtäväinen ja siksi aina vähän sivuluisussa. Se ei estä minua tasaisen varmasti vihaamasta kaikkia ihmisiä jotka esimerkiksi tänään tielleni osuvat.

Mä kävin eilen umpivalaistussa kempparissa ja meinasin saada sieltä migreenin. Mä en yhtään ihmettelisi vaikka ihmiskunta tuhoutuisi ylihuomenna. Vaikka sen laskettu aika taitaa olla vasta 21.pvä. Yritin ostaa naamarasvaa. Talven tulo on tehnyt ihosta santapaperia ja mulla oli pakkorako edessä.

Mä en ole kevään jälkeen joutunut asioimaan naamarasvakaupassa ja olin taas ihan pihalla kaikkien niiden ryppyjäpoistavien ja nuoruuttaedistävien tuotteiden seassa. Kyllä vitutti. Hyllymetreittäin katteettomia lupauksia ja turhauttavia tuoteselosteita. Peilistä näin harmaan ja keski-ikäisen naisen joka murjotti otsatukka vinossa. Luulen että se olin mä. Löysin lopulta nurkan jossa ei haissut pahalle ja valokin oli vähän harmaampi. Siellä oli tuote joka ei luvannut paljoa muuta kuin imeytyä helposti, olla hajusteeton ja kosteuttaa ihoa 24 h. Sen käytölle ei ollut ikärajaa, sen pakkaus ei kimaltanut, eikä sitä suositellut mikään photoshopattu kalmonaama joka olisi sen arvoinen. Mä tein pyhän päätöksen käyttää jatkossakin sitä kempparin harmaata aluetta ja vain sitä.


Täyteläinen, helposti imeytyvä, hajusteeton ja väriaineeton kosteusvoide kasvoille. Suojaa ja rauhoittaa herkkää ihoa. Aqualance -yhdiste kosteuttaa tehokkaasti. Tuloksena pehmeä ja hoidettu iho. Sopii sekä päivä- että yövoiteeksi.

Odotan hämärää ja lähden vasta sitten pyryiselle kadulle, tönimään mummoja ja syljeskelemään lasten päälle.

12/06/2012

Kaikki uni ja jää




Kalmea marras on mennyt ja pakkanen on tullut, vähä lumikin. Tavallaanvalo. On niin kylmä, että toinen italialainen saappaani repesi jalkaan aamuisella kermanhakumatkallani. Tai oikeastaan sen vetoketju repesi, kestämättä kalsareitten ja kahden villasukkaparin painetta. Lopun päivää kuljeskelin tohveleissa. 


Olen joutunut tekemään eräänlaisen kalenteriuudistuksen. Multa loppuivat punaiset neliöt joilla merkitsen pikkuiseen kalenteriini työteliäimmät hetkeni, sellaiset varmat päivät, rahavirrat ja sen sen kuinka paljon aikaa saan kuhunkin virtaan haaskata. Minuutilleen. Painoin vahingossa kaksi kertaa paniikkinappulaa, tai ehkä kolmannenkin, ja jotenkin yllättäen mulle napsahti punaisia neliöitä kaikkialle. Myös päällekkäisiä. Jokunen. Jokunen liikaa.


Mä olen jo muutamana aamuna ihmetellyt heräämistäni omasta sängystä. Varsinkin puoli kuudelta heräämistä. Varsinkin kun olen mennyt puoli viideltä nukkumaan. Että miten mä tähän olen joutunut, vaikka luulin olevani jossakin ihan muualla. Välillä olen pohdiskellut sitä, että olenkohan mä ollutkaan missään. Missä minun olisi pitänyt olla? Olenko unohtanut ilmoittaa jonnekin, etten ole täällä koska olen siellä. Ja missä kaikkialla olen unohtanut jo olleeni?

Silti alan olla sinut juoksurytmini kanssa ja huomaan, että tämä sopii minulle. Hetkittäin. Olen kuin vieteriukko joka sinkoilee pisteestä A kaikkiin muihin pisteisiin ja sitten takaisin A:han.  Vieterit vaan venyy päässä, kun vaihdan moodista toiseen. Sellainen pitää valveilla, vähän niinku hereillä.

Oikeesti meidän nukkumisjärjestelyistä voisi kirjoittaa kirjan. Ei ole kummallista, että välillä ihmettelen heräämistäni. Siirtelemme lapsen kanssa sänkyjä huoneesta toiseen ja rakentelemme erilaisia pesiä. Itse herään usein sohvalta. Lapsi nukkuu mielellään uusimmassa sängyssä, sillä siinä näkee hulluja unia. Juuri nyt lapsi on sohvalla ja minä tässä hullujen unien sängyssä. Kukaan ei ole työhuoneen isossa sängyssä.  Olisin siellä mielelläni, mutta lapsi haluaa herätä mahdollisimman läheltä minua. Vielä muutama päivä sitten työhuoneen iso sänky oli olohuoneessa, mutta se itse halusi mennä takaisin työhuoneeseen, yksin ja rauhassa. Ja tämä uusi hullujen unien sänky on niin pieni vielä, ettei se uskalla nukkua yksin. Se haluaa olla mahdollisimman lähellä sohvaa. Ja mulle taas kelpaisi pari hullua unta juuri nyt.

Mun poikkis on hävinnyt. Se alkoi siitä että se teki päätelmiä. Ja insinööri kun on, suoritti yhteenlaskua. 1+1. Se johti siihen, että se ymmärsi asioita. Mä erehdyin kysymään, että mitä se ymmärsi, mutta se sanoi ettei se mitään. Sitten se sanoi menevänsä ulos. Nyt se varmaan on jo ulkona.

Itse saatoin ulkoistaa poikkiksen ihan huomaamattani jo muutama viikko sitten. Mä en vieläkään varsinaisesti ole mitään ihmissuhdemateriaalia. Se on vähän surullista. Menkää ja tehkää te jotka jaksatte olla ihmissuhteisia, mustasukkaisia ja kaikkea sellaista.

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...