27.3.2013

Hän on noussut ylös



"Ja kolmantena päivänä hän nousi kuolleista, jonka jälkeen pääsiäispupu toi hänelle yllätyssuklaamunan, jonka sisällä oli prinsessasormus." -Pilvi

Olen saanut yllärisuklaamunasta jo poron ja jonkun jutun josta en tiedä mikä se oikein on, mutta aion käyttää sitä johonkin. Koska en ole kuollut, on kai turha toivoa mitään sormusta, varsinkaan kun kuolemantapaukseni osuessa kohdalle, mä tuskin enää viitsin nousta ylös. Ylösnousemus on usein ihan saatanan vaikeaa, vaikka olisi elossakin.

Mksiköhän muuten kuolemanajälkeisestä elämästä on ihan hirveen vähän todisteita, vaikka siitä kohkataan transsissa monta pyhää putkeen? Tai onhan siitä todisteita. Kaikki ne tyypit jotka on irtautuneet ruumiistaan ja nähneet valoa ja sitten tulleet takaisin ja olleet että voi vitsi, mä näin valon! Muut on ihan että ooh, vau! Mäkin irtaudun joka aamu tosi vaivalloisesti ruumiistani ja lopulta näen valonkin, jos oikein pinnistelen, mutta ei sellaisesta voi tehdä numeroa. Olen silti ihan mutaisimmalta pohjaltani joskus melkein suvaitsevainen, joten pitäkää avoimet hautanne ja valonne.

Aion pääsiäisenä hoidella pari marsua. Mua vähän jännittää. En tajua marsujen kieltä ja ne on jotenkin pelottavan neuroottisia aina. Sain ohjeeksi että niille voi jutella kimeellä äänellä. Sen lisäksi että juttelen ylä-äänin marsuille, mä ajattelin tehdä vähän töitä. Pyhät on parasta työaikaa, kun vaan jaksaa nousta ylös.


25.3.2013

Tämän kylän ämmät



Mä istuskelin eilen rannalla ja satamassa, juomassa kaakaota ja polttelemassa tupakkia. Käytännössä mä juorusin mun kaverin kanssa miehistä ja lapsista ja töistä.

 Mä ihmettelin taas sitä, kuinka tämän kylän pahimmat juoruämmät on oikeesti miehiä. Miten niillä joillakin on tarve jakaa ja uskoutua ihan loputtomiin. Toisilleen ja siinä sivussa myös muille. Joskus ne uskoutuu asioista jotka ei oikeastaan kuulu kenellekään, ei edes niille itselle. Silloin ne muuttuvat erikoisasiantuntijoiksi ja neuvonantajiksi. Niiden auktoriteetin tarve on pahimmillaan samaa luokkaa kuin uhmaikäisen lapsen kesken tukahduttavan pahan olon. Että joku tulisi ja ottaisi pahan pois ja työntäisi tikkunekkua suuhun. Kesken lauseen ne saattavat silti muuttua kaikkien asioitten erikoisasiantuntijoiksi ja ryhtyä määkimään mantraansa siitä kuinka kunkin elää ja olla. Yliasiantuntijoita ovat he, joilla on vähiten kokemusta ihan kaikesta. Sellaiselle jolla ei ole kokemusta oikein mistään, on tosi paha sanoa ettei hänellä ole valtuuksia neuvoa. Sanoma ei koskaan löydä perille.

Tällaisessa yhteisössä asuvalle (naiselle) käy usein niin, että se alkaa katsella tähtiä ja revontulia. Se joogaa  ja lukee runoja. Hiihtää itsensä henkihieveriin järven jäällä ja vuokraa kaupungilta viljelypalstan. Se meditoi joka viikonloppu jollain valaistumisen kurssilla. Täällä on oikeesti ja jatkuvasti joku risti-istuva guru kurssittamassa ihmisiä sulkemaan silmänsä ja näkemään päänsä sisään ja auroja siinä samalla. Pahinta jälkeä tulee tietenkin siitä, kun joku miehistä muuttuu tällaiseksi naiseksi.

Mä muistin juuri että lauantaina mut totaalihaukkunut uhmaiäkäs perusteli mun kauheutta mm. sillä että olen ihan saatanan ruma, rumempi kuin se itse. Lisäksi mä olen hullu ja mielenvikainen, mutten edes tiedä sitä, sillä on olen niin helvetin tyhmä.

Voi olla että mä olen tosiaan tyhmä, mutta mä harkitsen melko vakavasti sitä risti-istuntaa. Voin olla myös mielenvikainen, mutta paras valaistumisen hetki oli viime yönä kahdelta kun heräsin kirkkaaseen kuunvaloon ja menin unissani tekemään voileivän. Toinen valaistuminen tapahtui kuudelta aamulla kun lapsi silitti mun kättä ja käski herätä. Olin ihan varma, että nyt on viikonloppu ja se on vapaa. Tajusinkin että tänään on maanantai. Ihanin on aina maanantai.

24.3.2013

Paloöljyä päälle




Olen vähän piirtänyt, vähän kirjoittanut. Oikea puoli minua on halvaantunut. Sydän on puoliksi, vaikka se onkin väärällä puolella. On puoliksi ja on halvaantunut.

Aamu kulkee edestakaisin ikkunasta ja on raikas ja elossa. Kuvittelen että se nuoleskelee minua. Voiko ilma olla kiihottava? Voi voi.

Mä tarvitsisin tänään jalustan jolle kieputtaa itseni tanakasti. Koko aamun olen kuullut tihkuvan kavalan sielukaista musiikkia. Se julkaistaan kohta, mutta ennen sitä se on salaisuus mun huoneissa ja varpaissa. Se on paloöljyä mun päälle ja olen onnekas nainen, kun saan kuvitella viivoja sen sisään ja ympärille.

Olen myös vähän harjoitellut sosiaalista elämää ja voin taas alleviivata että ei kannata. Kohtasin eilen todellisen vihamieheni. Hassua että voinkin olla jollekin niin punainen vaate, ettei se kykene muodostamaan ymmärrettäviä lauseita. Onneksi tämä ei ole mulle ongelma.

Jonkinlainen kevään ilmestys on varmasti yhä tuloillaan. Mun hyvä ystäväni rakastui Lidlin juustohyllyllä mieheen. Mä sanoin että mäkin voisin rakastua johonkin jos ehtisin. Todennäköisesti mä kohta panen jotain tiskiharjaa tai puhelinpylvästä. Mutta siis oikeesti, mähän voin mennä ostamaan itselleni jotain tosi hyvää juustoa ja panna sitä! Ja siellä Turun juustotiskillä on se yksi ihana mies. Pitääkö tästä nyt Turkuun lähteä ostamaan panojuustoa. Voi kevät sentään.


20.3.2013

Savolaisten kanssa, aika mones osa




Viikonlopun raskaan juoppoputken työputken jäljiltä mä heräsin eilen aamulla kauhuun. Istuin kermakahvin kanssa koneen eteen, sukat ristissä ja valmiina kirjoittamaan, siirtämään, liittämään ja käsittelemään. Tajusin, etten muista salasanaa kirjautuakseni sisään. Yksikään oma tiedostoni ei liiku eikä muutu eikä kehity, ennen kun muisti ryhtyy palauttamaan tietojaan. Lievin reaktioni oli itku ja parku ja sitä seurasi jokin äänenmurroksen kaltainen tila, jossa inisin yhteistyön hedelmiä odottavalle Kainalosauvalle, että ynnyyhnyyh anteeksi kun mä kimitän. Voi ei miten mä kimitän. Mun on pakko päästä pois täältä.

Iltasella salasana palautui päähän. Lapsia kannattaa tehdä ainakin yksi, koska niitä voi käyttää ulkoisena muistina kun oma alkaa reistailla. Muistitaakan pudottua harteiltani, tajusin etten ole syönyt koko päivänä muuta kuin joukon erikokoisia kahveja.

Onneksi melkein muistin missä on elävää musiikkia ja muusikoita, joten menin sinne syömään. Mä olin savolaisuuden polttopisteessä. Puskasavolaisten piirittämänä mulle tulee usein typerä olo, eikä se johdu siitä että mä olen typerä, vaan siitä että samalla tavalla kuin viittomakieli, savon kieli on mulle ainainen arvoitus. Olen ollut täällä jo niin monta vuotta, että kaikki tietää ettei mun kuulossani ole mitään vikaa. Joskus saan jonkun kivasavolaisen tulkkaamaan kaverinsa puheita. Montako oikeasti savolaista tulkkia te muuten tunnette? Mä en tunne yhtään. Herää tässä kysymys että miksi näin?

Söin etanoita ja rannareita, koska kaikki savolaisetkin syö. En halunnut erottua joukosta. Se etanoiden syöntikin on varmaan jokin heimo-ominaisuus. Ne etanat on vaan tarttuneet minuun täällä, tai sitten olen ollut etanoitten suhteen vähän savolainen aina. En ole koskaan nähnyt kenenkään syövän tai tarjoilevan (paitsi itseni) esimerkiksi mustaamakkaraa, mutta etanat on kaikilla ruokalistoilla.

Kaikki sujui hyvin siihen asti kun solisti tiedusteli yleisöltä, mahtaako täällä olla ketään espoolaista. Oli pakko puuttua asiaan ja ilmoittautua. Se tarkensi eli zoomasi Matinkylään. Että onko joku joskus ollut siellä? Minä olen ollut siellä aina! No, ainakin aina joskus olen ollut ja mun nuoruuteni muistoja ei kukaan saatanan savolainen ala tässä raiskata! Vaan alkaahan se savolainen, aina se saatana alkaa.

 Se lauloi Espoon Matinkylästä Matinkylä Boogien, joka ei siis paperilla näytä yhtään niin pahalta kuin miltä se livenä ja umpisavolaisen suusta tulevana kuulostaa. Voi että mua syletti. Mullahan on herkkiä muistijäämiä mm. Matinkylän utuiselta uimarannalta, kesäöistä, hiljaisista yöuinneista, pyöräretkistä, jääkiekosta, räjäytystöistä, tietöistä, länsimetrosta, viskihumalasta, rakkaudesta ja ihan kaikesta. Nyt ne kaikki ovat muuttuneet savonkielisiksi.

Mä poistuin paikalta kuuntelemaan jostakin Joensuun metsästä tulevaa ihanaa poikalaulajaa ja lauluntekijää, joka lausui kauniisti että followers don't make things happen. Mulle tuli vähän parempi mieli. Sitten mulla tuli hetkeksi vähän pahempi mieli, koska muistin että unohdin maksaa ruokani edellisessä paikassa. Se taisi mennä esiintyjien piikkiin. Eipä mitään. Laitan niille vielä laskun perään jos kehtaan.

Yöllä mun oli vaikea nukahtaa, vääntelin vähän kuvia ja pelkäsin aivojeni keksivän taas jotakin aamukivaa. Mä heräsin aamuyöllä orgasmiin. Kiitos aivot.



Palanen oikeaa Matinkylää.

17.3.2013

Avaruuslennolla


Aikataulut kuseskelee mun kintuille. Sovin ja siirrän ja tarkistan. Mä sorruin jo perjantaina sosiaalisuuteen ja hukkasin monta tuntia elämästäni. Onneksi se oli hyvä hukka, sillä pääsin avautumaan sielua lämmittävällä tavalla humanismista, rakkaudesta, lapsista, naisista, miehistä, pakkomielteistä, sortumisesta, masennuksesta, turhautumisesta, kirjoittamisesta ja varsinkin ihmnisvihasta ja etäännyttävästä kaikki on kärpäsen paskaa-metodistani.

Kehotin mun muusamaista kanssaihmistä lentämään avaruuteen valoa nopeammin ja unohtamaan kaiken lässytyksen ja ihmisrakkauden joka hänessä versoen kyti. Sellaisesta ei ikinä seuraa mitään hyvää. Alkaa lähinnnä siteerata Tommy Tabermannia ja Paulo Coelhoa ja meditoida aivot verille, hokien jotain merkityksetöntä mantraa. Lopulta kuolee joogasta ja mietiskelystä notkeana, mutta viimeinen ajatus on varmaan aika tyhjä. Mä en ainakaan halua kuolla Paulo Coelho huulillani.

Mikään ei kyllä voita kahden ihmisvihaajan ja elämänpilaajan lämminhenkistä kohtaamista. Siinä on niin paljon humanismia kuin yhteen baarin nurkkapöytään voi ikänään mahtua. Eikä me olla edes kovin itsekkäitä paskiaisia. Me ollaan ihan vitun saatanan itsekkäitä paskiaisia.

14.3.2013

Ne haisee hielle, hihitykselle ja vähän hiihtämiselle





Meillä kokoontuu kasvava esiteinilauma. Ne ovat enimmäkseen itsekseen, haisevat vienolle hielle ja toivovat isompaa sohvaa ja lisää tyynyjä. Sohva on jo levitetty seitsemän lasta kantavaksi divaaniksi, mutta se ei riitä. Läsnäoloni on kohteliaasti rajattu kahden oven taakse. Vietän aikaa kissan kanssa, lukemalla ja kirjoittamalla töitäni. Keittiössä saan piipahtaa hakemassa kahvia. Olohuone hiljenee silloin hetkeksi, eikä kuulu muuta kuin pidätettyä hengitystä.

Saatan myös saada ilmoitusluontoisen puhelun palaillessani reissuiltani. Viideksi voisin tulla kotiin ja koska kello on melkein kaksi, olisi parasta keksiä jotakin korvaavaa tointa. Eilen korvasin kolmatta tuntia elämästäni hipelöimällä kevätvaatteita keskustan liikkeissä. Niistä saa päänsäryn. Ne tulevat joka kevät. Oranssit, turkoosit, kirkkaat petroolit ja keltaiset. Sellaiset värit jotka satuttavat ennestäänkin satutettua päätä ja sopivat kansalliselle kalpeanaamalle kuin naula hanhen selkään. Luovutin ja menin kahvilaan istumaan, syömään porkkanaleivosta ja lukemaan lehtiä. Olen aika mummo.

Tänään minulla on melkein vapaapäivä,koska huominen ja viikonloppu ovat täynnä työtä. Kirjaimia ja animaatiota, paljon piirtämistä, tosi paljon. Pelottavan paljon. Miina Supinen sanoo aamun Hesarissa, ettei kadu sekuntiakaan jäämistään pois töistä. Mutta huono puoli on se, että jos tänään ei huvita tehdä töitä ja  katselee vain kissavideoita, siitä ei saa palkkaa.

 Minusta hyvä puoli näissä omaehtoisissa työ- ja vapaapäivissä on se, että voi vaikka vetää käteen aamukahvisängyssä, oli vapaata tai ei. Olisi kyllä kohtuullista saada siitäkin jokin korvaus. Orkkuja ei lasketa.

12.3.2013

Tuskatonta luopumista ainakin fb:sta ja mäkihyppääjistä


Luovuin sunnuntaina fb:stä. Ainakin toistaiseksi. Minulla on ilmeisesti jokin kädellisen ongelma, se että käsiä ja sormia on tarpeeksi, muttei liikaa. Silmiäkin on vain kaksi. Fb on virranut vuosia silmieni ohi, mutta mitään vieroitusoireita ei vielä ole. Paitsi tietenkin hetkittäinen ahdistus siitä, että Pilvi on varmaan hävinnyt jonnekin. Ei Pilvi häviä. Se löysi heti tien postilaatikkooni ja olemme kuten ennenkin. Ne joita ryhdyn kipeästi ikävöimään, saan kyllä kiinni muutenkin. Minutkin saa kiinni, ehkä. Tänäänkin sai, monta kertaa.

Kuvitelmissani olen vapautunut myös flunssasta. Räkä lentää yhä ja kissa juoksee pakoon aina kun aivastan,  mutta pää heräilee hiljalleen. Maanantaikin oli ihan oikea maanantai, tuottelias ja aurinkoinen. Heräsin minuutin ennen herätyskelloa, paniikkiin, joten olin erittäin reipas ja toimintakykyinen heti kuuden jälkeen. Sisäinen paniikki on aivan mainio herätyskello. Melkein unohtaa olevansa aamu-uninen.

Heti puolen päivän jälkeen sain suoritettua aikaisimman mahdollisen deadlinen, kuvailin parilla lauseella tulevan animaation animaalisen floralistisen synopsiksen, tein siihen luonnoksen ja lähetin vielä eteenpäinkin. Lisäksi vastasin puhelimeen aina kun se soi ja se melkein kannatti, sillä tarjolla oli mm. aamupäiväkahvia, rahaa ja muita vehkeitä. Solmin myös tuottoisan sopimuksen, johon sain sopijaosapuolelta nimikirjoituksen. Kiinnitin sen jääkaapin oveen. Se maksaa minulle 4,40 euroa. Olen kuluvalla viikolla vaputettu mm. roskien viemisestä ja imuroinnista.

Maanantain mukavuus on tiistaina vain muisto. Heräsin silmät ummessa ja kun sain ne hiljalleen leikattua auki, niistä roiskui räkää ja vettä. Yhtälöä täydentää päänsärky, jota kuritan tabuilla ja toisilla tabuilla. Kaadoin aamukahvini piirustuspaperille ja suutuin verisesti kuulakärkikynälle, joka lakkasi toimimasta heti kun laskin sen arkille. Tapoin sen kaikin mahdollisin tavoin.

Särky  helpottaa, kahvia voi keittää lisää ja nautiskelen ajatuksesta, että voisin mahdollisuuksien rajoissa ampua ikkunastani mäkihyppääjiä. Jos olisi ritsa.


10.3.2013

Mua ei ilahduta mikään





Viimeinen viikko ja edellisen poikaset ovat huojuneet ohi kuin The Walking Deadin tuotantokaudet. Kirves otsassa. Päästyäni yli tuolilta puotoamiseni, jouduin osalliseksi lastentaudista josta lapsi ehti onneksi tervehtyä. Parin viikon työt on rästissä. Ainakin. Sen lisäksi kai parin vuoden.

Mä olen lojunut itseni kipeäksi ja yrittänyt välillä spurtata jonnekin apteekin tienoille diilaamaan lisää mömmöjä. Punaviinit juotin hoitajalle. Mulla on (tai oli) sentään hoitaja. Olisipa hoitojakin. Kuumeessa tosin käy mikä vaan, omatekoisten unien lisäksi vaikka James Bond. Ja sitä on vaan että oi, onpa tää Skyfall tosi hyvä, vaikka oikeesti se on ihan paska ja saamaton raina, joka ei koskaan lopu. Lisäksi se on läpikotaisin harmaa, paitsi ne yhden rikollisen hipsterin murretun oranssit housut.

Mua ei ilahduta mikään. Paitsi tietenkin Pilvi. Se tekee hurrikaanina elämänsä päätöksiä ja mä tuen sitä lähettämällä nauravia naamoja aina kun jaksan. Yhtenä päivänä me mietittiin, että miksi miehet aina kertoo Me Naisten haastatteluissa, että ne rakastuu älykkäisiin naisiin. Naisina me ei uskota siihen. Ainakaan mä en ole ollut koskaan tarpeeksi älykäs joutuakseni kenekään rakkauden tulilinjalle. Mä en rakastu älykkääseen mieheen. Mua kiinnostaa miehet jotka on tarpeeksi pitkiä, tulevat toimeen itsekseen, pesevät pyykkinsä ja ovat hyviä sängyssä. Piste. Muu on määrittelemätöntä ja auki.

Ei ole mikään ihme että elän yksin. Elän luultavasti lopun elämääni yksin. Töhrin sanojani ja katselen vapaahetkinäni niitä korealaisia rakkauselokuvia. Ja Totoroa. Ja Ponyota. Toivottavasti se kaikki on hauskaa ja vaivannäön arvoista. Toivottavasti mä kuolen nuorena. Tai keski-ikäisenä, koska nuoruus meni jo ajat sitten.

 Välillä mä kuvittelen hyvästeleväni ihmisiä. Sitten kun jokin määrittämätön määrä hyvän mielen toivotuksia päivää kohti on täynnä, voi hypätä keittiön ikkunasta tupakki suussa. Sitä ennen pitää treenata vatsalihaksia ja laihduttaa pari kiloa, sillä keittiön ikkuna on harmillisen kapea.

Voikohan nuhaan kuolla?