22.12.2015

Ei ole täällä mitään pysyvää


P:n mielestä minusta voisi olla pöytäliinaksi. 





Onko tuo sade lakannut viimeisen 48 tunnin vuorokauden aikana ollenkaan? Itse olen hetkittäin lakannut olemasta. Ehkä taas herännyt kesken unen ja keittänyt lisää kahvia. Koska kahvi vähenee ja Better Call Saul etenee loppui kolme viikkoa sitten, en ole joutunut aikakapseliin tai elämään loputtomana toistona jotakin vähäpätöistä viisiminuuttista. Katsoisin mieluummin Fargoa, mutta olen jo katsonut sen.

Kohta tulee nälkäkin. Tekee mieli maksapihvejä. Niitä joita saa lahtelaisesta bulgarialaisravintola Serdikasta. Serdika on varmaan ollut kiinni jo hyvän aikaa. Ehkä vuosia. Jääkaapissa on kimpale porsasta tai hirveä tai jänistä tai sorsaa tai maksaa, jonka täytän pekonilla ja salvialla tai timjamilla tai voilla ja paistan. Koska joulu on käsillä ja jääkaapissa. En ole stressannut joulua ollenkaan.

En ole stressannut yhtään mitään. Se johtuu siitä, että stressitasot on satasella valmiiksi. Ei voi stressata enempää, koska on jo stressannut kaikkensa. Vähän kuin se liike josta puhuin aiemmin. Päästäkseen paikasta A paikkaan B, on löydettävä piste A1, jonka kautta pääsee todistettavasti paikkaan B, mutta koska päästäkseen paikkaan A1, on kuljettava paikan A2 kautta, ja päästäkseen paikkaan A2, on kuljettava paikan A3 kautta, ei tule koskaan lähteneeksi liikkeelle, koska tämän kaavan mukaan liike muuttuu lopulta mahdottomaksi yhtälöksi. Päästäkseen perille, on kuljettava puolivälin kautta. Puolivälejä on lopulta niin paljon, ettei liike koskaan ala.

Olen lohduttanut itseäni ajatellen stressiä pisteinä A ja B. Silmät keinuu päässä, kun kuvittelen sen puolimatkamäärän olemassaolevana liikkeenä ja pisteinä. Ei ihme, ettei stressiä ole ja olen pinkeästi hereillä ja valmiudessa yötä päivää. Reissussa.

En ole viikkoihin kirjoittanut. No työkseni, mutta en muuta. Sekään ei huolestuta. Olen ollut Ikeassa ja kahvilla ja neulonut ja tehnyt leikkitöitä. Enimmäkseen olen kuitenkin ollut elävä kuollut. Katsellut vaivihkaa ihmisiä ja nähnyt ne merkityksettömiksi. Tai nähnyt itseni. Merkit merkityksettömyydestäni. Ei ole oikein mitään asiaa kenellekään. Ihmisyys raapii niskaa kun koen huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksa kiivetä Vuorelle. En jaksa jutella. En jaksa olla olemassa.

Hoitaja toruu minua ja sanoo, että joulunaika on joskus raskas ja kannattaa mennä päivystykseen suoraan, jos aikoo tappaa itsensä. Pidän kieleni kurissa, kun en henno sanoa, ettei ole mitään raskasta eikä mitään kevyttä. On vain silmukka silmukalta valmistuva villasukka tai lapanen ja sitten sitäkään ei enää ole. Varsinkaan ei ole elämää tai kuolemaa. Liikkeestä en kerro.

Hetkiä on. Lapsikaan ei meinaa saada unta. Ehkä sitä vähän jännittää joulu. Kysyn että painaako jokin? Se sanoo ettei halua mennä hautausmalle jouluna. Sanon ettei meidän sinne tarvitse mennä. Sehän on jouluisin kuin jokin saatanan tivoli muutenkin. Lapsen mielestä parhaita olisivat sellaiset pop up -hautuumaat. Minusta se on mahtava idea. Sanon että kannatti tehdä sinut, koska sinulta kuulen aina mahtavimmat jutut.

Ei ole täällä mitään pysyvää. Hyvä.