8.5.2018

Tai sitten



Ihan tukossa ja auringonpaistoksissa.

Turhien tekojen, aasinsiltojen ja haudansyvyyteen (2,1 m) kaivettujen poteroiden päivä. Liian pitkä ja kimpoileva. Ärsyttävä. Kuilun pohja täynnä abortoituja ajatussikiöitä ja sammuneita järjen valonheittimiä. Roinaa.

Tai sitten:

Jääkahvia ja lohta, yksi hodari ja paljon salaattia. Joitain nimiä pursuaa huonosti paistetun ajatusletun päälle, kuin loputtomasta kermavaahdonpursottimesta. Sitä roiskuu seinille ja silmiin.

Tai sitten:

Tiikerijäätelöä ja suklaakastiketta. Mielessä sarjamurhaajat ja kyyhkyslakat. Kynsikalat. Eikun kynsilakat.

Tai sitten:

Jännittää lapsen puolesta ennen seitsemää. Silmät ummessa aamukahvia ja lämmintä kolmioleipää. Henkilöllisyystodistus on toisessa kaupunginosassa. Järjestelykysymys, kunhan vain muistaa hengittää. Hyvin se menee. Onko sulla nyt se 6B?

Tai sitten:

Jos istahdan tähän hetkeksi. Juon sen Stallhagenin hunajaoluen. Mihinköhän ne kaksi meille pesinyttä kimalaista ovat joutuneet? Toisella saattaa olla joku projekti parvekkeen kierrätysvaatesäkissä. Toinen tanssi itsensä uuvuksiin ikkunalla jo monta päivää sitten. Pulleat karvaturrit, miniatyyrit. Ehkä ne pakenivat tätä hölynpölyä.

Linnutkin ovat yötä päivää kuin palosireenit. Ambulanssin kutsuhuuto peittyy niitten kiekumisen alle, eikä se tavoita saalistaan.

Pihan riippakoivu räjähtää vihreyteen vasta tänään. Ihan kohta.



5.5.2018

Tankoparsaöverit


En tiedä onnistuinko välikänni-toimeksiannossa, mutta aloitin sen sulkemalla kirjat ja muistivihot ja piilottamalla kaikki muistiinpanoni sängyn alle. Kuulostaa jotenkin monumentaaliselta, mutta ei se sitä ole. Saatan etsiä pienen pientä yksityiskohtaa, jonkun nimeä, yhtä sanaa tai jotakin aiemmin kirjoittamaani, joka johtaisi etsinnässä eteenpäin. Ehkä etsin jälkiä löytämisestä. En välttämättä tarkalleen tiedä mitä etsin, mutta minulla on päässäni varma tieto itse etsinnän tarpeellisuudesta. Saan aikaan sekasotkua ja mielenhäiriön. Joskus tehtyäni löydön, ymmärrän sen olevan täysin hyödytön. Hyödyttömyys saattaa muuttua hyödylliseksi joskus myöhemmin aikajanalla, joten säilön varmuuden vuoksi mielikuvan hakuprosessista jonnekin aivojeni peräkammariin. Sieltä sitten kaivelemaan, aina vaan uudestaan.

Seuraavaksi nukuin erityispitkät päiväunet ja purin hieman päätäni P:lle. Tajusin etten päästä tänne maailmaani sisälle ketään, mutta P pääsi livahtamaan jo aiemmin. On paljon näitä vähän epämukavia ja samalla ihania aikoja, etten siedä ollenkaan ylimääräisiä ärsykkeitä. Ja mikään ei ole niin ärsyttävää ja rasittavaa kuin elämä ja yhteisö: Henkilökohtaiset ihmissuhteet, ystävyydet, yhdessä syöminen, rakkaudet, puhuminen ääneen, työ, puhelut ja viestit, aikataulut, sättäily ja kuunteleminen, ulkona käyminen, some, kaikkinainen turhanpäiväinen kommunikointi ja sälä. Vapaina hetkinä katson mieluummin useamman tunnin keskinkertaista ja käsikirjoitettua fiktiota, kun keskityn todelliseen elämään ja ihmissuhteisiini. Luotan siihen, että minut tunnetaan jo ihmissuhdepiireissäni ja antamani elonmerkit saavat olla häviävän pieniä.

Välikänni tosiaan meni ehkä vähän metsään, sillä vedin heti alkuun tankoparsaöverit. Join puolitoista lasia pirskahtelevan keväistä valkoviiniä ja sammuin käsikirjoitetun viihteen äärelle. Se pyöri itsenäisesti pitkälle aamuun ja opin unissani espanjaa tai italiaa. Aamulla en ollut ihan varma, oliko uni vain kääntänyt espanjan italiaksi. Mietin tätä kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin aiemmin Mannerheimia ja Keskisarjaa, joten lisään muistiinpanoihini pyrkimyksen vältellä historiallisia dokumentteja, artikkeleita tai keskustelutilaisuuksia sellaisina aikoina kun olen herkistynyt ja keskittynyt vihaamaan kaikkea muuta kuin sitä mitä mieleen juolahtaa.



3.5.2018

Välikänniä odotellessa



Krapulainen olo, vaikken ehtinyt juopotella tai osallistua muihinkaan vapun perinteisiin juhlallisuuksiin ollenkaan. Vappukin taitaa olla jo ohi, on ollut monta päivää. Juuri nyt olen piittaamaton päivistä. Paistoin kyllä munkit, kahdesti, teinille ja P:lle. Täytin ne pähkinäsuklaalevitteellä ja creme fraichella ja muistelen niiden olleen sairaan hyviä. Normaalista poiketen täällä ei ole kajahtanut yksikään työväenlaulu, ei edes Bella Ciao tai Balladi toveri Viljasesta. Työväen juhlan sijaan olen tehnyt töitä. Se on ollut helvetin vaikeata ja epämääräistä  tervanjuontia, höyhenissä kieriskelyä ja silkkaa kaikesta epätietoista itseinhoa.

Onneksi työmaa kääntää juuri takkiaan, muuttuu soljuvammaksi ja tunkkaisessa luolassani itäneet pienet tajunnanversot alkavat voimistua. Samalla palaan maata kiertävältä radaltani takaisin suurinpiirtein siihen mistä lähdin ja ihmettelen, kuten usein aiemminkin, miksi minun täytyy käydä välillä ulkoavaruudessa, kun kuitenkin palaan juuri tähän kohtaan, samojen kysymysten äärelle. Vastauksenikin ovat usein samat mitkä jo lähtiessä ja luulen ettei mitään ole varsinaisesti tapahtunut. Vain kallisarvoista aikaa on kulunut toivottomiin harharetkiini.

Jotain kuitenkin tapahtuu, sillä äkisti osa kirjaimista rytisee paikoilleen, sanat järjestäytyvät ketjuiksi ja liittyvät toisiinsa lähes loogisesti. Olenkin kaivannut tätä mielihyvän tunnetta, joka sekin usein tulee, muutama päivä sen jälkeen kun on menettänyt toivonsa, tervatynnyri on tyhjä ja avaruuspukukin repeämäisillään. Sitten ihmettelen taas, että miksen osaa luottaa helpotuksen tunteen saapumiseen, kun kuitenkin tiedän se tulevan jotakin kautta. Ehkä minä tosiaan tarvitsen tämän kaiken venkoilun ja häilyvän epätietoisuuden. Se on rasittavaa, osin myös teennäistä. Siksi pidänkin sen normaalisti piilossa ja ruokin sitä täällä tunkkaisessa luolassani keskenäni.

Unessani rahaa pumminut Mannerheim ei ole palannut, mutta kahtena seuraavana yönä unissani mellastikin sitten itse Keskisarja. Aivan hämmästyttävää. Toista yötä en malttanut lopettaa kesken, vaan nukuin surutta pommiin ainakin kaksi tuntia. Olimme häissä remuamassa. Emme onneksi omissamme.

Kun ei moneen päivään puhu kenellekään ääneen, tuntuu oudolta aloittaa. Soitin toimeksiantajalle ja sanat tulivat kuin luonnostaan. Sain hyvän neuvon. Toimeksiantaja kehotti minua vetämään välikännit. Itse vähän epäröin, mutta jos siitä kerran saa palkkaa, niin miksi ei?