28.8.2012


Palava pensas 

Nuotiohiilipiirros 

Foliohattu 

Danse macabre 

Viikonloppuna on vissiin metsästetty.  Lehtiotsikoista päätellen lapsia. No kaksi vaan ja ne on oikeastaan metsästäneet itse itsensä. Ja ihan vahingossa. Mulla ei ole sisäpiirin tietoa mistään, mutta mä ihmettelen vaan, että onko se ihan normia perjantai-illan huumaa, että kersat leikkii keskenään ladatulla aseella. Sitten toinen ampuu toista päähän. Ihan vahingossa. Ja että 11-vuotias laukaisee veneessä pienoiskiväärin omaan vatsaansa. Päädyin siihen, että on se ihan normaalia. Vahingot on aina sellaisia.

Mulla ei ole asetta, mutta jos olisi, mä todennäköisesti säilyttäisin sitä ladattuna keittiön pöydän reunalla, kuten säilytän kaikkea muutakin vaarallista. Lääkkeitä ja korvasieniä. Veitsiäkin. Ihan lapsen nenän edessä. Niissä lukee yleensä, että ei lasten käsiin ja pidettävä lasten ulottumattomissa ja tappavan myrkyllinen oikein käsiteltynä.

No mitään ei lue korvasienissä, se on opeteltava muista lähteistä. Ja ne muut lähteet on monimutkainen juttu. Korvasienen tunnistamiseen tarvitaan sienikirja, ehkä kokenut korvasieni-ihminen avuksi, kenttätyötä, keittiötyötä ja monta näkökulmaa, jotta lopputulos on tappavan sijaan herkullinen ja tyydyttävä.

Olen jopa opettanut lasta avaamaan lapsilukkoja, koska siten sen on kätevämpi avata vaikka kloriittipullo, jos se haluaa sitä juoda. Olen kyllä sanonut ettei kannata. Mä olen siitä kuitenkin vastuussa, jos lapsi keksii tehdä vaikka kloorista ja tärpätistä jonkun drinksun ja vaikka kokeilla samalla sytkäriä siinä.

Ei ehkä pyssyä mulle. Edes ihan vahingossa. Paitsi jos mä kykenisin suhtautumaan siihen yhtä vakavasti kuin korvasieniin. Eli mä menen piilottamaan nyt ainakin sytkärin, muovipussit, isoimmat veitset, tulitikut, kloriitin, tärpätit ja fiksatiivit.

Mietin kyllä sitäkin että eikö enää ole mato-onkia? Kun minä olin pieni, sain sormeni verille ihan ongenkoukusta. Pyssyllä mä muistan ampuneeni vain kerran. Kohtuullisen harhaan tietääkseni.

24.8.2012


Palautusjuomaa

Salitossut. 3 € investointi. Mä olen silti yleensä ilman.

Poikkiksen tekemää lohtupalautusrahkaa 

Kuopion tori 

 Mun elämään on ilmestynyt taas uusia kiireitä. Mä olen tykästynyt kuntoiluun. Siis sellaiseen joka on muuttunut ihan oikeaksi ja todelliseksi ruumista korventavaksi liikkeeksi.

Harva meistä uskoo mun olleen pienenä urheilija. Sellainen joka laski vuosia niihin olympialaisiin, joissa voittaa kultaa satasella. Nyt mä olen alentanut tavoitetta ja yritän säilyä hengissä seuraaviin olympialaisiin.

Liikkuminen on kyllä ihan naurettavaa paskaa. Ainakin juokseminen tappaa ja punttien nostelu tekee nälkäiseksi ja helvetin janoiseksi ja laukaisee migreenin. Varsinkin kuukautisten aikaan kannattaa olla varovainen. Ainakin mun, sillä mulla ihan kirjaimellisesti lentää veri. Tosin multa lentelee verta sinne tänne pelkästään aivastamalla. Onhan se aivastaminen aika voimallista.

 Mä kävin tänään ostamassa palautusjuomaa lähikaupasta. Pinot noiria. Sitä kun juo tarpeeksi, niin palautuu vaikka mistä.

Mä en usko että liikunta kauheesti lisää mun elinvuosia. Olisi se kyllä rasittavaa elää satavuotiaaksi. Haastattelisivat sitten lehteen että mikä se on se pitkän iän salaisuus? Sanoisin siihen että liikkumattomuus, sopivasti kuormittava tupakointi ja jatkuva punkkupöhnä. Mä en tiedä onko tätä tutkittu, mutta mä olen ihan varma että viininhimo pidentää ikää.

18.8.2012


Anteeksi kaikki kauniit fanit ja sinnikkäät pervot. Mulla on ollut häviävän kiivas viikko. Suorastaan toimelias. Mun aktiivisuuttani on lisännyt aktiivisuus ja hauskat elämänsattumukset. Viikon aikana mä olen tehnyt paljon sellaista  mitä en normaalisti tekisi  ja nyt kun olen sitä normaalisti tehnyt, aion tehdä jatkossakin. Paitsi kirjojen ja vihkojen päällystämistä kontaktimuovilla aion rajoittaa. Ja ehkä kontaktia poliisisetiin.

Mun unentarve on vähentynyt ja jostain syystä mun unet on muuttuneet aika viihdyttäviksi. Silti mua haittaa syvällisesti se, että Dexterin esitysaika on taas siirtynyt johonkin hevonvitun perukoille.

Mä olen samalla miettinyt niitä ihmisiä jotka seuraavat kiivaasti maailmaa ja sen menoa ja kommentoivat sitä vaikkapa sossumedian pyörteissä, ryhtyen tositoimiin tasan ei koskaan. Kaikki on väärin ja piloilla ja mielipiteet on vahvoja ja nokkelia, mutta todellisuudessa elämänrytmi on sisältöineen sama kuin laajakaistalla ja mielipide = pikainen jako naamakirjassa. Tärkeintä on tietenkin olla samaa mieltä samanhenkisten kanssa. Eilen illalla kun odotin uunilenkkini valmistumista, tunnustin Pilville että mä olen alkanut yhä enemmän tykätä Timo Hännikäisestä.  Tämä saattaa olla kuluneen viikkoni täthtihetki.

Muita tähtihetkiä olivat Yamahan moottorin kiukuttelu järvellä ja soutaminen, kuntosalin kahden kilon vapaat painot ja kahvakuulan esihypistely,  juokseminen, uiminen, maaninen virkeys, Pushkinin valjastaminen Pussy Riotin hengessä,  tasapaino, ilo, juoruilu, leivokset ja orgasmit. Ja se että Pilvi sai mut liittymään heiaheiaan. Se jos jokin on mun mukavuusalueen ulkopuolista aktivismia.

Aina kannattaa kokeilla. Turhaa on se ininä että sitten joskus kun tai ettei kiinnosta tai ehkä mutta kun ei. Epämukavuusalueella on kivaa, koska se laajentaa mukavuusaluetta. Jos huvittaa laulaa levylle niin laulaa. Jos huvittaa opetella soittamaan soitinta niin soittaa. Jos huvittaa juosta niin juoksee. Jos huvittaa syödä lenkkimakkaraa niin syö. Keep it simple vitun idiootti. Mene ja tee.



10.8.2012




Mä pääsin piknikille mun suosikkiteron kanssa! Se söi mun ruokaa! Se sanoi että tosi hyvää! Mäkin söin mun ruokaa, joten voi olla että olen taas lihonut kilon tai kaksi. Poikkis ja ihanainen nainen söi myös. Me puhuttiin elukoista ja kaikista paikosta mihin meidän pitäisi mennä ja romantiikasta.

Tunnustin niille, että mua hävettää kun poikkis yrittää joskus aina kävellä mun käsi sen kädessä tai kun joku tuo mulle kukkia. Siis silleen kukkia, että kuvittelee saavansa kahvia tai pillua. Mä koen sen  käden pitelemisen vähän kahlitsevana ja rajoittavana, koska mä olen tällainen vapaaheiluri. Kyllä niitä kukkia voi oikeestaan tuoda, tykkään niistä hirveesti,  mutta ruusuja ei kannata tuoda, en voi sietää leikkoruusuja. Paitsi jos ne on tuotu jostain Marsista niin sitten on eri asia. Tai jos tosiaan ei haluu pillua niin kannattaa tuoda jotain reilunpirkan ruusuja lähikaupasta. Niillä ei kyllä saa kahviakaan.

Tän kaiken kunniaksi mä ostin tänään uutta keittiönsumutusainetta ja merkkaan jokaisen suihkauksen heiaheiaan, voimaharjoitteluna. Vapaat painot on noi lautaset joita en ole vielä tiskannut. Mun eilinenkin voimaharjoittelu meni hyvin. Nukahdin vain kerran, mutta sain silti voimallista oksetuspahoinvointia naisten olympiatason uimahypyistä. Mun korkeenpaikankammo ei tykkää siitä, että joku keikkuu käsilläseisonnassa kymmenessä metrissä ja hyppää sieltä etu- tai takaperin kierien veteen. Monta kertaa. Mä kierähdin sohvalta lattialle koska  se kaikki korkeus  ahdisti ja samalla kuitenkin teki mieli vähän seisoa käsilläni. Mähän olen notkea kuin paju, kysykää vaikka poikkikselta. Se on usein ihmetellyt miten tällainen vanha lehmä löytääkin sellaisia asentoja ja tekee vielä kärrynpyöriä perään?

Mun täytyy lähtee kohta maratonille, heiaheia, mutta ennen sitä mä haluan suositella jälkiruokaa. Tätä voi syödä myös aamupalaksi, lounaaksi ja yöpalaksi ja tää on ihan paras keino alkoholisoitua.

Mansikoita (puolitettuja)
viinaa
appelsiinin mehua
appelsiinin kuorta raastettuna

Lataa kulhoon paljon mansikoita. Kaada päälle viinaa tai oikeastaan likööriä, esimerkiksi Cointreauta. Aika paljon, mutta vähän vähemmän kuin mansikoita. Sitten vähän aplarin mehua ja kuoriraastetta. Anna sotkun seistä pari tuntia jos pystyt. Syö ja juo. Vähänkö hyvää.

 Mä aion tehdä tätä tänään vadelmista ja heti huomenna ehkä mustikoista ja kaikista mahdollisista marjoista joita saan käsiini. Aion syödä marjoja ihan vitusti.

7.8.2012



Kaamee kiirus on ollut juoda punaviiniä ja siideriä ja viina pullosta ja boolia ja kaljaa ja tanssia. Mä olin tosi ihkuissa häissä. Loppuillasta mä jorasin jo Popedaa, joten voitte arvata että riemua riitti. Sain sen morsiamen heittämän kimpun koska jyräsin kuin tankki. Mulla on myös geenivirhe, joka tekee musta koripalloilevan eläimen kun joudun poimimaan kukkia lennosta. Facebookissa leviävästä kuvasta mä itse kykenin päättelemään heti, miksei mulla todellisuudessa kovin usein käy flaksi miesten suhteen. Olen siitä hyvin pahoillani. Mä pelotan itsekin itseäni. Ja miten kaikki naiset voi olla mua 40 senttiä  kapeampia lyhyempiä, vaikka mä olen just keskimittainen?

Sain myös laihtumani  kilot kilon takaisin ja olen siitä iloinen kuin pieni possu. Sen kunniaksi syön pekonia ja mielikuvaharjoittelen maratonia. Iltapäivällä mä joudun kyllä juoksemaan, koska henkilökohtainen valmentajani on kivat piipussa. Mä saan aina loppuverryttelynä seksiä ja orkkuja niin paljon kun haluun. Se saa naisen kun naisen juoksemaan. Joskus montakin lenkkiä päivässä. Saatan myös saada kirsikkatomaatteja.

Mä päätin eilen että mä pidän nyt kesäloman. Huomasin että mä taas säädän kaikki päivät ja ihan ilman palkkaa, joten mä jään nyt lauantaihin asti palkattomalle kesälomalle. Sen kunniaksi mä olen tehnyt koko aamun kirjallisia valituksia, eduskunnan oikeusasiamiestä myöten ja mulla alkaa olla ihan mediumhyvä kesämieli. Parasta on, että kantelua varten on ihkuoikea kantelulomake. Suosittelen kaikille.

Mä aion mun kesälomalla mennä piknikille ihanien ihmisten kanssa enkä ehkä mökötä ollenkaan. Joskus mä mietin, että miten jotkut ihmiset voi olla niin ihania?  Itselle tulee sellainen olo, että pitää pyyhkiä koko ajan likaa iholta, kun on niin epäihana niiden rinnalla.

1.8.2012




Mä surin eilen julkisesti, puolijulkisesti ja taas, mun lisääntynyttä kiltteyttäni ja ihanuuttani. Mä olen muutamassa tunnissa taas lupautunut yhteen sun toiseen, vaikka entisetkin lupaukseni höyrystävät päätä.

Mä olen samalla miettinyt kaikenlaista. Kafkaa ja puheluja, puhelinpuheluja, juoksentelua ja sitä mitä kaikkea mä olenkin ehtinyt olla. Tänään mun pitäis ehtiä vielä olla levylaulaja ja soitin siinä samalla. Ja juoksija.  Toivottavasti saan tarpeeksi viinaa tai punaviiniä kestääkseni moiset koettelemukset. Ikinä en ole sikahumalassa lenkkeillyt, mutta kohta varmaan olen.

Mä lupasin myös olla puheenjohtaja. Aiemmin mä olen luvannut, etten mä ikinä enää koskaan ole puheenjohtaja tai mitään sellaista. Mutku mä lupasin, vähän vaan, ylimenokausi tai jokin sellainen, alku.

Kerran mä olin elävänä huorapatsaana. Mulla oli työsuhdehuulipuna ja työsuhdetukka. Sitten mä olin pikajuoksujoukkueen kapteeni.

 Tässä välissä mä poltin tupakan ja muistin, että mä olen ollut teipattuna myös Taidehallin seinään. Kerran mä myin hampurilaisia monta vuotta ja sitten mulla oli koira ja sen nimi oli Jeri.

Joskus mä myin jäätelöä ja kirjoitin romaanin hamsterista. Se romaani ei ole vielä ihan valmis. Ihan pienenä mä söin koiranraksuja ja minusta ne oli herkullisia. Sitten mä olin terapiassa yli kaksi vuotta ja näin niin paljon unia, että nykyään yllätyn jos näen yhden vuodessa.

Miksi ikinä ei tapahdu mitään? Mä menen nyt kyllä nukkumaan, koska muuten en jaksa katsoa illalla telkkarista Dexteriä.

 Mä haluaisin olla Dexter.

Ai nii. Me mietittiin eilen poikkiksen ja omalla nimellään blogissa esiintyvän pojan kanssa, että olisi aika hyvä idea pyytää kaikki ne asiakaspalvelupuhelut joita olen suorittanut, mulle itselleni ja tehdä niistä levy. Mulla oli eilen sähköt poikki 5 tuntia. Mä soitin siitä asiakaspalveluun. Koska ne kertoo, että ne nauhoittaa ne puhelut, mä olin asiallinen noin 15 sekuntia, siinä ihan alussa. Sähköt tuli aika nopeesti takas. Koko kiinteistöön. Ennen sitä mä harhailin pihamaalla psykoottisessa tappotilassa etsimässä niitä vitun asentelijoita, jotka oli paenneet pakuillaan kahville tai muuten vaan chillailemaan. Sanoinko jo että mä haluaisin olla Dexter?