30.11.2015

Luonnos




Pyhäaamu. Vähän meteliä. Odotettavissa iltaan asti, tekemättömiä töitä, historiaa ja laiska päiväkävely eilistä reittiä. Ympyrä joka sulkeutuu kotiovelle. Vihreää lankaa ja valmis villasukka. Hieronnan jäänteet hartioissa. Naksahteleva selkä. Vasen käsi haroo kirjaa.


26.11.2015

Nimiäiset




Joskus heinäkuussa sain Nimettömältä ajatuksen laskea Tytössä esiintyvät henkilöt. Joku toinen on ehdottanut, että paljastaisin samalla kaikkien henkilöllisyyden. Istuin siis terassilla ja aloin muistella. Kynän kanssa. Nyt se lista on kadonnut. Työtä hankaloittaa sekin, että jossakin vaiheessa olen nimennyt ihmisiä etunimen ensimmäisen kirjaimen mukaan. Sitten kun tekstissä esiintyy kyllin monta A:ta, alkaa omakin pönttö levitä.

On niitä jotka on helppo muistaa ja jotka ovat nimensä ansainneet ja merkittävinä läsnä elämässäni. On niitä joiden nimeä täytyy oikein muistella ja ihmetellä. On niitä, joiden nimen olen jo ajat sitten unohtanut. On niitä joita en muista nimenneeni ja nimennyt sitten uudelleen. Luulen että laskutoimitus on yksinkertaisesti mahdoton. Lisäksi on sellainen yleisnimi kun ihana/rakas/nainen/naiset. Niitä on paljon ja se on hyvä. Ei tästä ota Pirukaan selvää. Sitten on vielä ihmisiä, joiden asema on niin erityinen, etten ole koskaan hiiskunut heistä yhtäkään sanaa.

Aloitetaan.

Ax3, Avara luonto, E, F, Jx3, Johnny Depp, Jose, Kainalosauva, Kaveri, Konsultti, Korpimies, M, Mennen, Mentori, Mies, Muusa, N, Nietzsche, Oscar, Px3, Paasilinna, Pep, Personal Trainer, Söpöliini, Pedofiili, Pilvi, Pissapoika, Poikkis, Prinssi, Samuli Putro, R, S, Setätaiteilija, Tx3, Tekokuu, Terapeutti, Työterveys, U, Vuori, Yksi Mies....

48. Enempään en nyt kyllä pysty. Tylsistyn kuoliaaksi. Eikä minulla ole mitään hajua siitä, kuka on esimerkiksi U. Tai kuka kulloinkin on Mies. Johnny Depp, Vuori ja Muusa taas ovat yleistyneet ja niitä nimiä käytetään myös tuolla oikeassa maailmassa, fiktion tuolla puolen. Ja Johnny Depp ei todennäköisesti tiedä olevansa Johnny Depp. Viimeksi eilen minulta kysyttiin että mikä sen nimi olikaan. Se on vähän pelottavaa. Varsinkin sitten jos en enää muista. Satunnaisesti ihmiset ovat esiintyneet omalla nimellään, mutta silloin sanat ovat käsittääkseni olleet neutraaleja.

Alkoi silti itkettää ja naurattaa kun pläräsin Tyttöä. Olen ennenkin sanonut, että olen itse paras ja uskollisin lukijani. Viestitin Nimettömälle, että on lohdullista, kuinka muutamassa vuodessa moni asia ja ihminen on muuttunut yhdentekeväksi. Lohdutonta saattaa olla, että minä toistun lähes muuttumattomana vuosikymmeniä. Teen hulluuslupauksia ja selibaattilupauksia ja tappolistoja ja sitten teen jotakin muuta. Ja sitten kaikki on yhdentekevää, kunnes mikään ei enää olekaan. Tuhlaan aamupäivän hihittelyyn. Päässä soi sanoitettu flow. Juuri sellainen, jonka aikana en ehdi kirjata ajatteluani ylös. Ärsyynnyn ja puhdistun.

Saatoin eilen joutua yllättävän kohtaamisen uhriksi. En uhriutunut, mutta ihokarvoilla oli taas jamit. Kirjaimia ja puhetta sellaiselta taholta, etten oikein osannut niitä odottaa. Enkä ehtinyt suojautuakaan. Jouduin kuitenkin hetkeksi pysähtymään ja katsomaan itseäni. Sitä kuinka ylikorostuneen ärsyttävä ja vittumainen olenkaan täällä muurini ja kuplani kätkössä. Ällöä. En tajua, kuinka olen tähän päivään asti selvinnyt paloittelumurhalta. Uskon että ihmisyydellä on tässä osansa. Täytyy yrittää säilyttää näitä ihmisyyden säikeitä itsessäni, jotta selviän loppuun asti. Tai kyllähän ne jotka minut oikeasti tuntevat, tietävät miten hauras ja houreinen olen. Ymmärrän silti palomuurin tärkeyden ja sen että vittumaisuus on tarpeellinen suojaväri. Olen vaan unohtanut, että muurissa pitää olla aukkoja. Etten ja ettemme tukehdu.

21.11.2015

Tänä yönä kaikki




Turhaa on melskata riittämättömyyteni kanssa, sillä sitä ei ole. Istun itkevän lapsen kanssa pöydän alla. Se ei saa nukuttua. Se on alle kymmenen ja sen silmäpussit ovat kolminkertaiset omiini verrattuna. Huomaan, etttä oma tuska on hetkeksi ohi ja elän rauhassa hetkeä. Lapsi pysyy paikoillaan ja silitän sen polvea ja hiuksia. Kohta meitä konttaa pöydän alla useampi ja väsynyt lapsi nauraa ujosti. Integroituminen ryhmään on tapahtunut. Annan mitalin itselleni. Kotona paistan oman lapsen kanssa joulutorttuja ja puhumme samalla päivän. Tulen liian myöhään kotiin, olen liian väsynyt, mutta ehdimme silti tehdä vielä kissalle kurkkukepposen. Odotamme hengittämättä kissan reaktiota. Kissa nuuhkaisee kurkkua ja katsoo meitä kuin halvinta makkaraa, nuolaisee huuliaan ja tassuttelee pois. Se kääntää vielä kerran katseensa meihin, kuin alleviivauksena. Ulvomme naurusta ja purkautuvasta hengityksestä. Alan olla tarpeeksi. Uupunut mutta riittoisa. Hoitaja toruu minua. En saisi olla töissä.

Olen tavallaan pahoillani, etten jaksa itkeä ja surra kovin laajasti maailman absoluuttista pahuutta. Tarvitsisin siihen ihokosketuksen, eikä minulla ole sitä. Suren pieniä pahoja, niitä joita voi hypistellä. Ihmismuruset, jotka aiemmin pyyhkäisin ohimennen pöydältä, hivuttautuvat takaisin. Kaikkia en voi vastustaa. Ne ovat niin lämpöisiä ja pesuaineentuoksuisia ja koostuvat oikeasta lihasta. Jotkut niistä kuolaavat ja kirkuvat. Ne ovat katkeria, vahingoittuneita, humalaisia ja kauniita imbesillejä. Lupaan vastustaa minkä voin. Lopuille kirjoitan järjestyssäännöt. Minussa ei voi melskata miten lystää. Paitsi erikoisluvalla. Tai koska minäkin melskaan. Sarin käytössä on noudatettava siisteyttä eikä sitä saa vahingoittaa.

Puhun rauhassa Johnny Deppin kanssa. Jokin ihmetys hiipii lähelle. Tässä on jotakin mätää. Ymmärrän mikä asetelmassamme on pielessä ja sanon sen ääneen. Sinä et vittuile minulle. Kuuntelen kuinka molempien ihokarvat nousevat pystyyn, mutta ne palaavat nopeasti takaisin lepotilaan. Laiska vittuiluyritys valahtaa ulos puoliavoimesta suusta ja katoaa hymyn sekaan. Sanon, että voi se olla niinkin, että vainoharhaani on laimennettu. Katselemme silmiämme. Johnny Deppillä on hienot silmät, ei ollenkaan savolaiset. Taidan olla lääketokkurassa. Tämä saattaa olla rauha. Siitä ei kannata puhua ääneen, koska muuten raukeaa tulitauko.

Tänä yönä kaikki alkaa aina alusta.


16.11.2015

Makkarakeitto ja ihmisillä hyvä tahto




Minulle on tehty ensimmäinen makkarakeitto. Hävisin siis vedonlyöntini T:n kanssa, mutta missasin tietämättäni myös makkarakeiton. Sen kerran kun makkarakeitto on tulilla, on tulilla muutakin lihaa. Ei uskoisi. Päiväni murmelina alkaa taas. Illalla keitän makkarakeittoa.

Eilen aamulla heräsin Tekokuun puheluun. Anteeksi, voisitko laittaa suodattimen päälle ja antaa anteeksi? Voin. Muiden kohdalla en nyt jaksa tehdä poikkeuksia. Poikkeustilat syntyvät poikkeuksellisista tiloista ja muistoista, aiemmista kohtaamisista, ihmisyydestä ja läheisyydestä. Ne ovat yleensä hyvin pieniä juttuja. Pelkkiä vivahteita.

Seuraavaksi kuljeskelin rannat ja lompsin vesilätäköt punaisissa kumppareissani. Kiipesin soittamaan Vuoren ovikelloa. Kaikki oli valmiina. Sain itse valita televisiosarjan ja Vuori keitti kahvia. Käperryimme turvakodin lämpöön pesimään ja katsomaan televisiota ja puhumaan. Voin kertoa kuinka vähän ymmärrän miehiä ja sitten sä voit ymmärtää mua.

Jos on olemassa naispuolisia puunhalaajia, on olemassa miespuolisia militanttihippejä, joiden rauhanomaisuus ja lempeys lepää räjähdysalttiin ja kiikkerän aggression päällä ohuena kalvona. Rauhan alta puhkeaa rutto ja räjähtää mätäpaiseena kenen tahansa silmille. Sellainen tarttuu. Loukatut, surkeat, tasapainoiset ja itseuhoiset urokset haisevat pahalle. En kestä väkivallan hehkua ja lyöntialttiuden lemua. Ei voi olla sattumaa, että törmään siihen viikottain. Puhun Vuorelle, kunka olohuoneemme ja kotibaarimme, alkaa olla sekin jo saastunut. Aiomme vaihtaa paikkaa. Vuori on niin paljon maltillisempi korjaussarjansa kanssa kuin minä. Vaihdamme ainakin istumapaikkaa.

Ihmettelen silti räjähdysten määrää. Sitä onnetonta märkimistä, jota ihmispolo suorittaa. Milloin minkäkin hyvän nimissä. Uskonnon, rauhan, ihmisyyden ja rakkauden nyt ainakin. Genitaali-ikävänkin. Sitten jaetaan puolia ja valttikortteja. Kuka on missäkin parempi ja laadukkaampi ihminen. Parempi antamaan anteeksi tai parempi selviämään itsekseen. Parempi tappamaan muita tai rakastamaan. Kaikki ihan ruvella.

Minä en anna anteeksi, enkä tapa. Uskon tänään vain pieniin asioihin, sellaisiin joita voi hypistellä. Maailmalla on kauneutensa.


15.11.2015

Puhuttelu



Tekokuu kävi pitämässä minulle puhuttelun. Pitkästä aikaa. Minun pitää kuulemma lopettaa ajatteleminen. Voi olla, että se peilaili vain itseään, sillä se ei vaikuta lopettaneen ajattelua, vaikka hyvää se tekisi sillekin. Yritän olla ajattelematta sitä. Voi olla, että se tarkoitti sitäkin, että on lopetettava sen ajatteleminen, mitä muut minusta ajattelevat. En hennonnut kertoa, että se ei muutenkaan ole päällimmäisenä ajatuksissani. Seuraavaksi se kysyi, että ajattelenko minä, että se on hullu. Sanoin etten ajattele. Ikinä semmoista. Menin ihan sekaisin siitä, että mitä tässä nyt pitäisi ajatella tästä ajattelemisesta. Ja ajateltiin yhdessä siihen päälle kaikkea.

Luulen, että ajatteleminen on ihan hyvä juttu, koska minulle jäi virkeä olo. Se saattaa johtua kaikesta kahvista ja vesisateestakin. Ja siitä, että Tekokuu vittuili ja haukkui minut lyttyyn ja pussasi päälle. Sietämätön paskiainen. Muistin miten pehmeä se on ja millainen ketku. Onneksi sen voi sanoa sille ääneen. Se haukkui kirjoituksenikin. Ettei sitä voi edes lukea kukaan muu kuin minä itse. Pitäisikö sillä olla mitään väliä? Kaikkea sekin ajattelee. En muista yhtään naista, joka olisi kertonut minulle mitä ja miten minun tulisi kirjoittaa, mutta muistan monta miestä, jotka ovat antaneet tarkkoja ohjeita. Että kirjoita puutarhanhoidosta. Kirjoita sadomasokismista. Kirjoita panemisesta. Lopeta kirjoittaminen.

Joskus ei voi pysytellä ihmisenä, kun joutuu puolustamaan puolueettomuuttaan näissä miehuuskokeissa. Minulle kasvaa varmaan kohta muna. Otsaan tai suuhun, sama se. Nämä sateiset päivät ovat tehneet minusta vähän kirkkaamman ja jostain syystä olen viime päivinä kohdannut juuri ne ihmiset, joita minun pitikin kohdata. Rakkaat runoilijat, kirjakerhon imettäväiset, koti-isät ja tohtorit. Jopa pesuaineenkatkuinen Johnny Depp teki minusta iloisen. On hyvä haistaa ja haastaa riippuvuutensa. Ja kaikki ne joiden kanssa olen puhunut, ovat juuri niitä, jotka myös ajattelevat. Olkoon liha heikko ja ihminen vajaa. Ainakin olen uiskennellut syvissä vesissä. Minut on ruokittu ja ronkittu ja rakastettu. Olen ansiokas, kaikkein ansiokkain, juuri minuna.

Olen kuin huomaamatta saanut rajani taas paremmin näkyviksi. Kaikki tapahtuu huolella. Sivallan nopeasti ja napakasti, suorastaan täsmällisesti, ylimääräisen ihmislihasaastan läheltäni. On niitä, joilta siedän kaikenlaista ja niitä, joilta en siedä edes metrin päässä minusta seisomista. Niin se vaan menee. Eikä sillä ole mitään väliä. Paitsi jos se väli on alle metrin tai objekti on alkoholisoitunut. Vaikka sillä ei ole mitään väliä, niin voin silti estää sen pääsemisen iholleni. Silti enimmäkseen rakastan. Välinpitämättömästi ja rajattomasti. Tarkkarajaisesti. Ja vihaan.

Ei sitä tarvitse tajuta. Tuntea vain.


12.11.2015

Sade märkii




Marraskuun välimatkat ovat valoisaan aikaan värillisiä. Syvän okran ja oranssin, violetin ja mustan sävyt seuraavat toisiaan koko matkan. Sade on kevyttä, hyväilevää ja hitaasti kostuvaa. Se märkii. Täytyy nukkua päiväunet bussissa. Seuraavaksi Lapinlahti ja Iisalmen linja-autoasema. Jalka on puutunut. Tulee kylmä. Sisälläni sataa. Kaikilla kylillä on tarjolla pizzaa ja kebabia.

Joku on tehnyt töitä puolestani. Kiitän. En oikein ehdi perille. Perille sinne missä milloinkin tulee olla. Olen siellä kuitenkin. Alan siivota ja järjestää, kunnes ystävällinen kollegani sanoo, että häivy täältä, hus, ala mennä jo. Menen saunaan. Pariterapiaa. Kaksi alastonta naista, kaikki elämä on tässä juuri nyt. Sitten se siirtyy iholle, puhdistaa kynnenaluset, hiukset ja varpaanvälit. Vesi on elämän välikappale. Makaronilaatikkokin on.

Vaikeita asioita ja vaikeita asentoja. Mainitsiko joku sanan kahvi? Seuraavana päivänä istumme kollegan kanssa pöydillä ja notkumme. Päiväkahvia ja keksejä. Pitää tilata mustaa akryyliväriä. Kollega on löytänyt minulle uuden miehen. Taas. Saan aina lyhyen kuvauksen, joka sisältää elämänkerran muutamalla lauseella ja parran ja silmälasit ja hipsteriysasteen ja mitä nyt milloinkin. Näistä raporteista tulee niin hyvä mieli, etten hetkeen tarvitse ketään, vaikka mieslöytöjen todellinen tarkoitus onkin saada minut muuttamaan Iisalmeen. Minulla ei tietääkseni ole varsinaista puutostilaa, mutta minulla on väsymys, laiskuus ja loppumaton epäusko ihmiseen. Todellisuuden todellisuudessa niitä miehiä ja naisiakin, on niin paljon, että joudun karsimaan vesuri kourassa, jotta jaksan pinnistellä itsessäni kiinni ja väsytettyä kauhun ja epäluulon. Kyllä minä ne rakkaimmat tunnistan. Jopa pimeässä. En vaan oikein uskalla olla olemassa.

Palaan kotiin. En minä ole menossa mihinkään. Myöhästyn junasta tahallani. Ei ole kiire olla yksin.


Yhtä ovat nälkä ja kylläisyys. Istun Nepalissa ja juon kahvia. Kahvin päälle sovitan neuletta ja nahkatakkia. Neuleiden ja lounaiden sekaan sovitan sanojani. Naiseni kuuntelee tiedottomuuttani ja epävarmuuttani. Onko tämä minulle hyvä näin? On ja ei. Sosiaalinen oleminen uuvuttaa. Uupuminen itkettää. Muumioidun moneksi tunniksi, enkä saa tapettua villakoiria. Ei tarvitse. Valitsen musiikkia, valitsen harmaata. Makaan lattialla vatsallani, saan otteen maasta. Yläkerran naapuri laulaa joka päivä. Hymyilen sille joka päivä.





9.11.2015

Kissa oksentaa jossakin





Meidän on näyteltävä sää, ilma, tuuli, myrsky,
                                       sade,
                                valaistus, ja vuodenaika,
niin kuin sen joka täynnä vapaata tahtoa

        on riippuvainen kaikesta.

- Paavo Haavikko


Aamuyöstä sanat kuolevat kuin muistokirjoitus. Minulla on perinteinen tapa kirjoittaa. Ymmärrettäviä sanoja, todellisuutta. Tilkitsemättä. Yön jälkeinen aamun kohina herättää minua. Myöhässä. Haavikko makaa sulkeutuneena harmaalla matolla. Kuka siitäkään välittäisi ellen minä. Neljältä yöllä olemme hetken yhtä. Juomatta punaviiniä luen punaviinistä. Lasin muoto ja viini joka loppuu. Valo joka kasvaa pimeydessä, mitä pidemmälle pimeys minussa ehti. Minun huoneissani. Valve päättyy. Olen yksi maailman valehtelijoista ja kiertolaisista. Kierrän kaiken tärkeän. Hullu halu kirjoittaa on koko päivän ja yön kestävä valo. Ei lihalla niin väliä, kun on näppäimistö ja kaikki maailman kahvi.

Kissa oksentaa jossakin ja Haavikko vain makaa. Kissa on käynyt salaa mutustelemassa kukkia ja Haavikko on kuollut. Haavikko on käynyt salaa makaamassa kukkia ja kissa on kuollut. Näiden kanssa vietän aikaani. Pidän parvekkeen ovea selällään, jotta marraskin pääsee apajille. Se kietoo varpaani siniseen.

Jossakin odottaa arki. Se on jo tässä. Puolentoista tunnin bussimatkan takana on toinen maailma. Kahvi on paksua kuin mustikkasoppa. Makeutan sitä. Juon espressoni puolen litran lasista. Valehtelen. Se on kolmen desin lasi. Minulla on oranssi villapaita. Kokonaisen eilisen minulla oli pyjamantapainen päällä ja katsoin Kuolleista nousseiden toisen tuotantokauden putkeen. Viimeksi perjantaina olen puhunut ääneen ihmiselle. Makasin ystävän sohvalla ja inisin ja pulputin. Kaikki kynttilät paloivat ja kaikki värittömyys oli muuttunut eriväriseksi. Niitä perinteisiä, miehet, maan matoset, naiset, lapset, ruoka, raha, itseinho, rakkaus, tajuttomuus, seksi, hiukset, taide, elämä, väri, koti ja kaikki kysymykset näihin liittyen. Otatko lasillisen punaviiniä?

Varmuuden vuoksi blokkaan vähän kaikkea. Enimmäkseen ihmistä. Kauhu laimenee, raakuus vaimenee. Veri virtaa hitaammin ja jää läikkinä lattialle. Se vuotaa kantapään kautta ulos minusta. Laitan siihen laastaria. Kaikki on vielä jäljellä. Paitsi pala verta.


6.11.2015

En minäkään jaksa säätää




Seitsemän lihavaa lehmää ja seitsemän laihaa lehmää. Oliko se seitsemän. Seitsemän sormea. Siihen heräsin aamulla. Heräsin viideltä, mutten suostunut vielä nousemaan. Päänahkaa kutitti. Varmaankin ajatukseni. Oli pehmeä ja hyvä olla ja mietin miltä tuntuisi herätä jonkun vieressä. Kissa työnsi persettä naamaan. Se on sen fetissi. Se kellahtaa nukkumaan ja kehräämään niin, että asentaa perseensä naamani viereen ja ryhtyy takomaan rytmikkäästi poskeani hännällään. Sellaista se rakkaus ja tarvitsevuus on. Kuuden jälkeen heräsi lapsi ja tuli katselemaan untani ja sitten vaati, että keittäisin kahvia. 06.28. Sanoin että nukun vielä kaksi minuuttia ja tosiaan nukuin. Uni on seitsemän lihavaa lehmää.

Joka päivä saan punnita mikä tai kuka on hyväksi minulle ja miksi. Kenet päästän lähelle. Joistakin ihmisistä luopuminen on helppoa. Jotkut voi unohtaa päättämällä, etteivät he ole olemassa. Jotkut haalistuvat. Jotkut kuolevat oikeasti. Jotkut eivät edes pääse olemassaoloon asti. Joillekin voin sanoa suoraan, että mene pois. Jotkut tekee mieli vain tappaa. Joidenkin olemassaolo on yhdentekevää, vaaratonta ja epäoleellista, sellaista ettei se vaadi mitään. Sitten on niitä, jotka ovat lähellä ja aina jossakin muualla ja joiden osalta en osaa päättää tuottavatko he iloa vai kauhua. Ihmisimurit ja ilmaisten keittiöpsykopalvelujen käyttäjät. Rajatilalliset ja minä. Rakkaat.

Minua koskettaa kaikki. Liha on verillä ja itku taas herkässä. Se kestää melkein 20 sekuntia. Viikonlopun pakokauhun myötä maiseman pakopiste on tarkentunut. Ihmiseen. Hei ihminen, olet hullu ja tyhmä. Hei ihminen, olen ihminen. Suojaan päätäni ja sydäntäni. Peitän silmäni. Teen päätöksiä. Rajaan vammoja. En minäkään jaksa säätää. Etäisyyteni kasvaessa, jotkut ihmisistä ryömivät takaisin kuin loiset ja sitkeä ihottuma. Jos tunne omasta riittämättömyydestä vain kasvaa ja laajenee, hengittämättömyyteen asti, ei ole mitään järkeä jäädä tähän istumaan ja katsomaan kun itsetunto varisee. Perse ylös penkistä ja helvettiin tästä. Siellä on ainakin lämmintä.

Pyyhkäisen pöytää. Reunan yli varisee kaikenlaista. Tuoksuu tupakka ja ikuisesti tuore kahvi. Jonkun partavesi, vanilja, kaneli ja pöly. Minulla ei ole mitään mitä minulla ei ole. Otan siitä kiinni. Kaikki on säädetty.



3.11.2015

Taivaan sulat






Ei uskoisi tätä marrakseksi. Iltapäivällä taivaan pilvet ovat eksoottisen linnun sulkia ja haituvia,
auringosta kirkkaita. Vasemman käteni alla Kurt Cobain imee loputonta sätkäänsä. Katossa ei ole lamppua. Sytytän kaksi pöytälamppua ja kolme kynttilää. Ja lyhdyn parvekkeelle. Sain sen Muusan äidiltä lahjaksi. Ajattelen Äidin naurua aina kun sytytän siihen kynttilän.

Napsin persiljaa suoraan puskasta. Puutostilaani. Jääkahvia ja persiljaa. Erikoispäiväkahvi. Sama kuin pinaatin kanssa. Joka päivä pinaattia. Lapsi ei tuskastu, sillä piilotan sen tänään tonnikalapihveihin ja kasviscouscousiin. En lasta vaan pinaatin. Tatteja en uskalla. Paitsi vähän jauheena. Punikkitatista saattaisin jäädä kiinni, mutta herkkutatista en.

Kissa makaa Psykoterapeuttisen hoitosuhteen päällä. Luin jotakin kateudesta ja sitten nukahdin kuolaisaan päiväuneen. Otin sellaisen asennon, jossa olen nähnyt vauvojen nukkuvan. Lääkäri sanoi että olen vauva. Yritän käyttäytyä sen mukaan.

Aamulla leikkautin ylimääräiset hiukseni pois. Oli jo aikakin. Tulin siitä iloiseksi. Ja aurinkokin tuli. Lounastin P:n kanssa Nepalissa. Puhuimme viikonlopusta, muutosta, etäisyyksistä uusissa kodeissa ja sen myötä kaupungissa. Hulluudesta, paniikista, ahdistuksesta ja pakokauhusta.

Viikonloppuna ihmiset kilisevät kuin kulkuset. Minä imen toisten ahdistusta kuin imuri ja katson samalla, kuinka Työterveys kierrättää Tyttöystävänsä ensin Johnny Deppille ja sitten Mennenille. Siitäkin tietää, että on ollut liian kauan yhdessä paikassa. Kun Nimetön pääsee osalliseksi vesisotaa ja raivoaa nurkassa kuin paviaani, olen kuunnellut ja katsellut tarpeeksi. Ainoa joka minua lukee kuin sokea kirjoitusta, on Muusa. Minussa lukee pakokauhu. Muusa tuo minut suoraan kotiin. Alan hiljalleen hengittää.

Imurini pölypussi on täynnä. On helppo paaluttaa rajoja. Olen sillä tavalla rasistinen, että hillitsemätön maahanmuutto on nyt loppumassa. Täällä ei ole resursseja. Täällä ei ole mitään. Kuolkaa ja hajaantukaa. Seuraavaksi alkaa väliaikaisen oleskeluluvan saaneitten karkoitus ja rajalla kiukuttelevat vatipäät ammutaan niille sijoilleen. Sinäkin voit olla yksi heistä.

Päässä soi Aki Sirkesalo. Annan sen soida. Laitan kaksi pinniä taivutellakseni uutta otsatukkaa haluttuun asentoon ja sekoitan pinaatin couscousiin.