28.6.2012


Ihana lahja 

Kesäpäivä näyttäisi olevan parhaimmillaan. Lämpöasteet on karanneet jo yhdeksään ja just nyt ei sada paljon mitään. Mä kävin aamulla kusettamassa koiraa sandaalit jalassa ja vain yksi villatakki päällä. Se oli sovelias kosto viimeaikaisista käytöshäiriöistäni ja ihmisvihasta jota olen salaa lietsonut.

Mä olin eilen pitkästä aikaa Piian luona kahvittelemassa sen töissä ja meillä oli oikein mukavaa ja rauhallista. Mä totesin jotenkin niin, että viime aikoina en ole sietänyt yhtä tyyppiä, tai yhtä toistakaan, tai varsinkaan niitä yksiä tyyppejä. Itse asiassa en ole sietänyt yhtään ketään tai mitään. Päädyimme yhdessä siihen että vihaamme kohtuullisen tasapuolisesti ihan kaikkia.

Hei vaan kaikki.

Tänään mä tunnustin Pilville että olen vihannut taas mummoja. Ne kun on seisoskelleet julkisilla paikoilla ja hymyilleet. Niillä on paksut vaaleanruskeat sukkahousut makkaralla ja ne seisoo aina siinä missä mä yritän liikkua. Mä jupisen hiljaa itsekseni että huoramummot! Mummohuorat! Pienet lapset ärsyttää mua myös, yritän mahdollisuuksieni mukaan töniä lastenvaunuja aina pyöräillessäni. Siihen nähden mitä Pilvi on mennyt säätämään postissa, tää on ihan pientä. Pilvi voi kertoa itse ambomaa-asioistaan jos ehtii.

Mun oloni helpottui eilen kun Paasilinna tuli kaupunkiin ja näki heti, että mä olen ylen määrin vittuuntunut. Se vei mut turistirysään ja osti mulle ihanan lahjan. Minusta tuli heti uudehko ihminen. Me vietettiin kiva turistipäivä ja nähtiin kivoja asioita. Yhtään kesäpoikaa me ei saatu tällä kertaa nalkkiin, vaikka monta kertaa oli lähellä jokin konflikti kesäihmisten kanssa.

Pahimmat konfliktit mulla on ollu tietenkin itseni kanssa. Nytkin tekisi mieli vetää mua kunnolla turpaan, mutta se menee varmaan kohta ohi. Mun poikkis on saanut osansa ja mä olen saattanut melkein tunnustaa sille, että mua ei joskus vaan kannata lähestyä jos on toiveita pysyä hengissä. Koska mä olen jo näin vanha, mä osaan sanoa, että hautaudun nyt tänne mun luolaan ja jos sä yrität jotain, mä olen ilkeä, vittumainen ja innokas tappamaan.

Kaikesta huolimatta mun poikkis ottaa mut tänään mukaan kesäseikkailulle. Tosin se kysyi että lähdenkö mukaan? Voi olla että se salaa toivoi etten lähtisi. Tai sitten se oli vain kohtelias. Toisin kun mä.

25.6.2012





Juhannuksen kunniaksi mä tein pyrähdyksen pusikkoon. Se on mun suosikkipusikko, koska se on täynnä mun suosikkikukkaa koiranputkea. Ja siellä on ampiaskammoaltistusnurkka, jossa voi istua puoli päivää seuraamassa kun ampiaiset rakentaa pesää ja samalla naukkailla kahvia. 

Mä annoin isäntäväelle paljon hyviä vinkkejä liittyen ainakin  amppareihin ja kissoihin. Tai niitten hävittämiseen ja puusta pelastamiseen nyt ainakin. Jostain syystä ne nauroi mulle. Silloinkin kun kiipesin puuhun pelastamaan yhtä kissaa. Se ei pelastunut, mutta se tuli myöhemmin ihan itse alas, niitä tikapuita pitkin jotka meille asensin. Se varmaan tajusi, että on helpompi tulla ihan itse kun joutua mun pelastamaksi.

Aamulla mä heräsin oksennuksesta. Keskikesän juhla alkoi sitten siitä. Nyt se on jo ohi. Aamun hukkumistilastot täytyy vielä tarkistaa. Veikkasin harkiten kuutta.

21.6.2012






Perkele. Kesäpäivä seisoo ja mulla on perse märkänä. Kastelin sen ulkona kun yritin tehdä kahvikauppoja vähäsateiseen aikaan. Täällä on joku saatanan katastrofiturbulenssi meneillään. Sen teoreettista hallitsemattomuutta voi jokainen testata kotonaan hämmentämällä vaikka tiskiharjalla kahvia.

Yritän turvata johonkin keskiarvottamisen teoriaan, josta mulla ei ole hevon kyrvän vertaa tietoa, mutta mua tyynnyttää ajatus siitä, että on olemassa teorioita kaikesta. Apuvälineitä sille että mikään ei oikeastaan ole mitään, vaan kaikki on aina vähemmän kuin osiensa summa.

Onneksi mulla on mun lohikäärmeen tyyneyteni ja luontainen kykyni sinkoutua avaruuteen katselemaan tilannettani vähän kauempaa. Ja totta, mikään ei ole mitään vähän kauempaa katsottuna. Ristiriita syntyy siinä hankauskohdassa, jossa joudun fyysisesti viettämään aikaani täällä kaikkien vitun idioottien ja ihmissuhteiden ja sosiaalisen kanssakäymisen parissa.

Mä olen niin tottunut siihen, että näkemäni ei useimmiten ole missään balanssissa puhutun tai kerrotun kanssa. Mulla on ilmeinen aivovamma ja jokin poimu vinksallaan tai mun kuullunymmärtäminen ja tyhjien kohtien täyttäminen on jotenkin tavallisesta poikkeavaa. Viimeisin todiste tästä on eilinen iltakävely pojan kanssa. Mä jouduin pitämään sille puhuttelua rumasta kielenkäytöstä. Ratsattuani lapsen puhelimen, olin monta uutta kirosanayhdistelmää rikkaampi ja hyvä niin, sillä mulla oli niille heti käyttöä. Mä olin juuri määrittämässä kahden vuorokauden mittaista totaalista viestimiskieltoa jälkikasvulle, kun mä näin kadulla mun poikkiksen. Mä tiesin jo että sillä on treffit isänsä kanssa. Isä vaan ei ollut se sama jonka olen jo vilaukselta nähnyt (ja jolta lainasin puukkoa). Isä oli tällä kertaa sellainen pitkätukkainen nainen joka livisti pussikaljoineen pikaisesti paikalta.

Nyt lapsi toivoo, että siirtäisin hänen rangaistuksensa poikkiksen kärsittäväksi. Mun korvissa kaikuu omat opetukseni lapselle. Että älä kirjoita kavereille että vittu ja homopaska ja muuta rumaa. Samalla näpyttelen niitä salaa eteenpäin.

Eniten vituttaa että mun puhelin on jotenkin liian siivo. Vittu on vasta kolmas sana jota se ehdottaa ja sekin mun on täytynyt opettaa sille. Vitun Nokia.

David Bowie – Ashes To Ashes

18.6.2012



Hyvä musiikki

Ukulele 


Varkaus 


Kesäpoika Martti lähestyy 


Paasilinna syö jädee 


T nuotiolla 


Lähilihaa


Kannabis 


Minä 

Avasin kalenterin tänään. Punakynätuhruista päätellen se selittää taas pitkähkön hiljaisuuteni. Mulla on ollut ongelmia säädellä voimavarojani kaiken helvetin arkisählän keskellä ja siksi mä vietän yksinäiset hetkeni lähinnä tuijottaen tiukasti tyhjää seinää. Näyttäisi kuitenkin siltä, että mä olen pääsääntöisesti hippaillut, kuullut hyvää ja maailman paskinta musiikkia, syönyt mansikoita, kirjoittanut,  käynyt elokuvissa, lettukesteillä ja maakuntakierroksilla, seuraillut kesäpoikia, paistanut makkaraa ja puhunut, karjunut ääneen ja tappanut itikoita. Ja tietenkin opetellut soittamaan ukulelea. En oikein osaa, mutta se ei estä mua tekemästä musiikkivideoita ja postaamasta niitä faseen.

Yksi iso asia jota mä mietin koko viime yön, on se että nukkuvatko hyttyset ollenkaan? Ja onko jotain väliä sillä, jos jokunen miljoonan hyttysen parvesta hetkeksi nukahtaakin? Itse asiassa, mitä suurempi lauma hyttysiä, sitä enemmän ne nukkuvat. Se on ihan järkevä ajatus, sillä mitä enemmän mäkin vietän sosiaalista elämää ja pörrään tuolla huudeilla, sitä enemmän mä tunnun tarvitsevan unta. Ja sitä tyhjää seinää.

Mä näytän ulkoisesti hillityltä rupikonnalta ja se johtuu suorittamastani "yö metsässä pahimpaan hyttysten lentoaikaan ja laavu vuotaa" -retkestä, jolla mä testasin mun tuoreehkoa parisuhdetta. Testi onnistui. Mä kuulen vieläkin ininää.

Nyt mä laiskottelen ja mietin kunka mä saisin Pilvin iloiseksi ja tänne. Mä olen luvannut Pilvifestarit ja Pilvifestarit tulee. Seitsemän vuotta Savossa on saanut mut ymmärtämään, että täällä on oikeesti ihan hyviä miehiä. Siis jossain täällä varmasti on. Mä en ole välttämättä tavannut niitä vielä, mutta oon kuullut huhuja.  Ja koska Pilvi tykkää kun ne puhuu niin hassusti, niin mun on etsittävä festareille paljon hassustipuhuvia kivoja miehiä. Aion käyttää niitten etsimiseen mun tuntemiani kivoja miehiä jotka puhuu hassusti.

Kukaan ei ole vielä ilmoittautunut, mutta mä uskon että vetovoimani puree. Ja varsinkin Pilven, äh Pilvin, vetovoima. Olenko kertonut että Pilvillä on maailman ihanimmat tissit? Ja näkisitte sen pyllyn. Voi luoja kun mä joskus toivon olevani mies.

No, mun vetovoimani puri ainakin lauantaina Marttiin, perunannostajaan, joka oli yhden oluen ottanut, mutta muuten oli sutjakka savolainen. Martti ei tietenkään päässyt ylös maasta kun oli ensin saanut istahdettua mun liepeille. Paasilinna meni halimaan sitä sellaisessa mieshengessä ja Martti luuli että nyt se kuolee, mut ei se kuollut.

Marttia ei ole kutsuttu pilvifestareille. Paasilinnan voisi kutsua, jos se suostuisi puhuman hassusti, sillä nimittäin on luontaista vetovoimaa, sellaista kärpäspaperimaista. Tosin sitä mitä Paasilinna vetää puoleensa, on joskus todella vaikea sulattaa ja sietää.

5.6.2012




Kuopion kaupunkilehti, paikallismediaa pahimmillaan.  

Viime aikoina mä olen nauttinut erilaisista märkyyden asteista. Ihmisviha ei riitä, mä olen ryhtynyt järjestelmällisesti vihaamaan myös säätä. Normaalisti olen kyllä sitä mieltä, että sää on vaan sää. Siihen ei kannata tuhlata paukkuja. Tämä jatkuva kylmyys ja märkä väsyttää mua tuhottomasti ja pilvimassojen jatkuva läsnäolo ja roikkuminen estää mun avaruudelliset harhani.

Avaruuden sijaan mä olen suunnannut katseeni maallisiin yksityiskohtiin. Rahaan, roudarin teipillä paikattuihin autoihin, naisiin,  kirjoitusvirheisiin (ei uskoisi), ruokaan, kiukutteluun, seksiin, taiteeseen ja uniin. Olen nähnyt jo kahtena yönä unta muurahaisista. Odotan jännityksellä tulevaa.