1/31/2014

Plan B



Kohta on tipaton tammikuu ohi. Koska olen rikkonut kaikki lupaukseni tälle vuodelle, on aika rikkoa myös pullo ja tehdä uusia lupauksia.

Lupaan että helmikuussa juon vähintään pullollisen punaviiniä päivässä ja litran Jaloviinaa viikossa. Ei pitäisi olla mahdoton lupaus pitää. Lupaan myös rakentaa majan. Heti huomenna. Olen odottanut sitä jo monta päivää. Pesin siellä koko viikonlopun. Haluan sinne jonkun kivan miehen myös, koska mä just unodin ostaa patterit mun klitoriskiihdyttimeen, enkä jaksa lähteä sen takia takaisin kauppaan. Se joku kiva mies voi tietty tuoda ne patterit myös tullessaan. Kiitos jo etukäteen. Kaikesta. Epäilin, että maailma hiljenee ympärilläni tällaisiin toiveisiin, mutta Pilvi kannusti mua. Monikin voisi ilahtua majailukutsusta. (Kannusti yövuorossa, tehdessäni sen työt etänä, jotta se saattoi keskittyä syömään karkkia. Ai hyvä ihminen, ai minä vai? Miksi muuten kaikki hyvät ihmiset, kuten minä, jää aina ilman karkkia? Munaa? Limukkaa? Kynttiläillallisia? Pesimistä? Rakkautta? Oulua? Joululahjoja? Syntymäpäivälahjoja? Palkkaa? Pizzaa? Unilääkkeitä? Voi että.)

Sitten kun olen kyllästynyt pesimiseen, lähden jonnekin pois. Vuori ehdotti mulle matkaa Pielavedelle, mutta tutkittuani karttaa ja rajattomia mahdollisuuksiani mennä minne huvittaa, olen päätynyt Iisalmeen. Ja Lahteen. Lahdessa aion ainakin käydä syömässä lihamukin. Tuplana, jos mahdollista.

Mun kahvilassa on kolmatta päivää käytössä uusi kahvikone, jota kahvila ei ole saanut toimimaan niin, että se tuottaisi kahvia. Saatanan tunarit sanon minä. Olen juonut paskaa kahvia ainakin kolme litraa ja maksanut siitä. En tiedä miksi. Ehkä olen hieman allapäin. Siksikin on hyvä mennä Lahteen. Ei tunnu niin pahalta palata ja kahvilan henkilökunta on siinä ajassa saattanut oppia käyttämään kahvipannuaan.

1/28/2014

Totuus kermalla tai jotain








Pääsen paneutumaan maanantaimagiaan vasta tänään tiistaina, sillä maanantai hävisi jonnekin horoskooppien ja kalttaavien kuukautiskipujen kuiluun. Jouduin myös epäkohtakeskusteluun lapsilauman kanssa ja sain todeta, että vaikka ponnekkaasti vihaankin lapsia, niin niillä on kyllä hetkensä. Tosin kuin miehillä. Mutta siihen myöhemmin kohta. Tai siis on miehilläkin hetkensä. Siihenkin ihan kohta. Oon juonut vähän liian monta pannullista kahvia tänään, joten tästä tulee nyt tätä perinteistä. Totuus valuu suupielestä. Kanelilla ja horoskoopeilla maustettu totuus. Totuus kermalla. Saattaa sisältää ristiriitaisuuksia. Elämä usein sisältää.

Lasten kanssa ei kannata tahallisesti hankkiutua tekemisiin. Ei miestenkään, varsinkaan siinä mielessä, että hankiutuisi lapsentekotekemisiin, koska siinä saa useamman kärpäsen yhdellä iskulla. Vaikka se aluksi saattaakin tuntua hyvältä, ovat seuraukset lopulta aika verisiä. Kaikille. Luulen, että ihmiskunta pelastuisi, jos se vihaisi enemmän itseään ja lapsiaan. Heittäisi vastasyntyneet virtaan ajelehtimaan, eikä muistaisi tekemäänsä pahaa, vaan iloitsisi vääryydestä. Vai miten se meni. Korinttolaiskirje. Ai mut aikalailla näinhän se meneekin nykyään, jos virran käsittää nyky-yhteiskunnan metaforana ja kaiken muun ties minkä metaforana. Lapset kysyy aina niin vaikeita. Ja keskustelee ylivaikeista asioista.

Miksi tytöt aina pussailee poikia?
Jos kaikki vaan opettaa, niin ei ole enää niitä jotka oppii!

Lapset on parhaita. Ne vetää mut vaikka väkisin ulos maailmaan. En tykkää. Varsinkaan nyt, kun luonnollinen ja nopea kuolema yhä antaa odottaa itseään. Lasten lisäksi voisin kuristaa Putous-hahmot. Tiedän että niitä on, sillä lapsilla on uusi kieli. Putouskieli. Vihaan sitä. Se tappaa lasten oman kielen ja mielen. Taidan olla vanha. Tai sitten minulla ei ole televisiota. Sanoin lapsille, että minä tiedän kaiken. Aika nopeasti ne pääsivät jyvälle totuudesta. Tytöt nyt vaan pussailee poikia. Niin se vaan kuulkaa on. Se on totuus. Tästä minä saan onneksi palkkaa. Rahallista korvausta. Se ihmetyttää lapsia aina vaan. Oletko sä Sari suuttunut? En, mä olen vaan ihan raivona.

Rakastan nukahtamista liikkuvassa liikennevälineessä. Tutulla reitillä tiedän missä olen fyysisesti, vaikka samalla olenkin unessa. Ja kun avaan silmät, voin sulkea ne taas. Voin lentää. Sitten kun avaan ne taas, herään siihen, että seison ärrän ovenkahvassa kiinni ja odotan, että savolaismummo uskaltautuu ulos. Pidän kohteliaisuuttani ovea auki tälle kansalle, joka rupattelee liukuportaiden edessä ja maailman tukkona. Suvuittain. Koska olen hyvä ihminen. Jossakin syvällä minussa elää hyvyyden siemen. Se on tosin mätä, mutta siitäkin joskus enemmän. Mummo ei osaa tulla ulos. Se ei seiso kulkuväylällä, joten puoli Iisalmea kulkee ohitseni karvahattu päässä. Sormia alkaa paleltaa. Lopetan ystävällismielisen hymyilyn ja huudan että NO! Siihen mummo herää. Varmaan ensimmäinen kerta elämässäni kun savolaiselle riittää lyhyt ja asiallinen tokaisu. Se ymmärtää. Tätä on hyvyys.

Eiliset uneni olivat syöksyunia. Ehkä jokin pelko oli sittenkin patotutunut sisälleni, sillä saadessani kohtuullisen hyviä uutisia, muuttui kehoni taas eläväksi, kihiseväksi ja melkein rennoksi. Kasvaimeni ei ole kasvain, se on vain virhearvio ja kroonistuva tulehdus. Olen tottunut tulehtuja, joten annan sen olla. Jos elämäntehtäväni on tonkia paskaa, kuten eräs ystäväni aikoinaan asian ilmaisi, saattaa laajentunut elämäntehtäväni käsittää mädännäisyyden harjoittamisen. Tongin paskaa ja mätänen. Olen tänään maagisen tyytyväinen osaani. Se tietenkin johtuu horoskoopeista, joita heräsin lukemaan jo neljältä aamulla. En malta pysytellä omalla reviirillä, vaan lähetän niitä aamupalaksi myös kavereille. Yhä vaan niitä jotka lupaavat kaksikymmentä hyvää ja kaunista, eikä laihoja lehmiä ollenkaan.

Karvalakista tuli mieleeni, että olin viikonloppuna lähiöbaarissa. Siellä oli irstasta sonnipunkkia tarjolla. Savolaista irstasta mieshuorakännikantria. Miettikääpä sitä. Lähiöbaarissa oli myös paljon karvalakkipäisiä savolaisia. Jos niitten kanssa eksyi miesten vessaan, meinasi kuolla. En  mennyt miesten vessaan, minussa ei ole tarpeeksi miestä siihen, mutta Vuori meni ja sai melkein turpiinsa ja ainakin homottelua ja hipittelyä osakseen. Se hölmöläinen (savolainen) kun menee vielä puhelemaan niille joutavia. Savolaisheimo tekee sitä aina. Kaikkea joutavaa.

Tunnelma oli muutenkin vähän Twin Peaks. Ilman näkyviä kalmoja.  Ellei sellaiseksi lasketa seksikkäästi umpihumaloitunutta ja örisevää solistia. Minä niin tykkään juuri sellaisesta. Muutun ihan märäksi, varsinkin jos keikka on ilmainen, minulla on tipaton tammikuu tai vuosi, edessäni lasillinen imkiväärilimonaatia, odotukset matalalla ja mielessä kasvain ja kuolema. Musiikki tekee terveeksi. Luulen ettei se koske muusikoita. Pokeja se ei ainakaan koske. Lähiöbaarin virkaatekevä lopetti keikan torumalla solistia siitä, että tämä meni ja kohteli mikrofonia. Voi että. Loppuu se saatanan kantrihomma täällä minun baarissa ja mikin runkkaaminen ja muu rokkimeininki. Jos savolainen poke olisi päässyt Woodstockiin ovimieheksi, niin meillä ei olisi Woodstockia koskaan ollutkaan. Solistin mahdollinen oksentaminen jäi siis näkemättä, mutta ehkä joskus näen senkin vielä.


Sentähden pitäkäämme juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa, eikä pahuuden ja vääryyden hapatuksessa, vaan vakuuden ja totuuden happamattomassa taikinassa.
 - Korinttolaiskirje

Oikeestihan mä tulin kertomaan, että mua vaivaa rakkaus. Rakastan jo niin montaa savolaista, että mahaan sattuu ja sormet uupuu. Luulen muistavani etten ole aloittanut selibaattia, mutta nyt luulen etten aloitakaan ja vaikka olisin aloittanutkin ja vaikka en olisikaan, en lupaa mitään. Tuliko selväksi. Milloin tää tipaton tammikuu oikein loppuu?

1/22/2014

Sykkyrällä




Horoskooppi elättää itse itseään. Olen lukenut kaikki käsiini joutuneet horoskoopit. Uskon vain niihin pätkiin, jotka povaavat loistavaa tätä päivää ja huomista ja maaliskuuta. Mitä vitun väliä on todellisuudella kunhan saa uskoa. Uskotaanhan Jumalaankin.

En muista mitä minulle tapahtuu. Olen nukkunut monta päivää ja valvonut monta yötä ja nukkunut monta päiväunta. Siinä välissä olen tehnyt kalenteriin merkittyjä asioita, katsonut sarjaputkia, nukahdellut turvakotiin ja harjoittanut aikuisviihdettä keskenäni. Se ei vaan riitä. Olen harkinnut vakavasti sammakkoa. Unikaveriksi ja panokaveriksi. Se olisi ainakin uutta.

Sain maailman parhaan tarjouksen lauantaina. En tosin ole ehtinyt päättää onko se maailman paras tarjous vai taas kerran yksi suurimmista loukkauksista ihmisyyttäni (tai naiseuttani) kohtaan. Mitä tapahtuu jos sitoutuu johonkin ja siten sitoo itsensä sellaiseen, jonka ansiosta seisoo taas kuilun reunalla ja ihmettelee että mistä tää kuilu nyt tähän. Ai niin, mähän tilasin tän. Ja eiku hyppäämään.

Kohtasin eilen palan maaliskuuta. Se vaan tuli jostain ja sanoi terve. Olin hetken ihan että voi mitä sentään. Mutta nyt on tammikuu ja minä olen kylmettynyt.

Yöllä haaveilin siitä lapsuuden lumilinnasta tai -luolasta, jossa makasin sykkyrällä ja kuuntelin lumen ääntä ja omaa hengitystäni. Imeskelin lapasia ja olin helvetin tyytyväinen. Onneksi en silloin tiennyt mitään. Sillä hetkellä en tiennyt mitään, tunsin vain. Kylmyys oli pelkkää turvaa ja yksinäisyys selittämätöntä onnea ja rauhaa.

Nyt tiedän jotain siitä mitä kestän. En kestä pään hakkaamista jäähän. Jos silittäisin itseäni ihan pehmeällä siveltimellä. Tänään on vapaa päivä ja ulkona paistaa aurinko. Laitan kaihtimet kiinni ja verhot vielä päälle. Kuvittelen maaliskuun. Välillä tuntuu että se on jo tässä, hengittää niskaan ja antaa turvasylin. En vaan uskalla olla sen kanssa samassa huoneessa.



1/16/2014

Elämä on aprillia





 "Sinulla on parin viime vuoden aikana ollut mahdollisuus murtaa monia ihmissuhdesolmuja, ja nyt kun olet viimein vapaa vanhoista asioista, voit lähestyä ihmissuhde- ja rakkausasioita uudenlaisesta näkökulmasta."

Päätin jokunen päivä sitten uskoa. Tähän horoskooppiin. Se povaa elämäni vuoden alkaneeksi, joten tartun siihen kuin hukkuva koiraan. Toteutan sen viimeistä piirtoa myöten ja sitten olen sujut elämän kanssa. No ei ehkä elämän, mutta tämän vuoden.

"Samalla sisäisen rauhan, oikeudenmukaisuuden ja kauneuden teemat ovat elämässäsi voimakkaasti läsnä. Kaikki ihmissuhteesi – eivät vain romanttiset – tulevat muuttumaan radikaalisti, ja samalla muutut radikaalisti itsekin."

Maaliskuussa on aikani sitoutua, sillä silloin olen siihen valmis, kelannut kaiken vanhan pois ja elämääni ilmestyy joku, jonka pitääkin ilmestyä. Olen alkanut sisäisesti psyykata itseäni "maaliskuun ihmeellä". Kävelen vaan ja hymyilen kun ihmiset virtaa ohitseni. Koska ihan kohta on maaliskuu! Tosin olen myös päättänyt muuttaa Haitille ja McMurdoon, joten katsotaan mitä kaikkea tästä vielä kehkeytyykään.

Jos vain elän sinne asti. Kävin eilen lääkärissä viattoman tulehdusryöpsähdyksen jälkeen. Kyynärpääni punkteerattiin, tavanomaiset verikokeet imettiin ja pääsin vielä röntgeniin. Minulla on limapussin tulehdus, joka pamahti päälle noin viidessä minuutissa. Ei siinä mitään, sillä sen ilmeisesti aktivoi jokin muu minussa. Kyynärpäässä on jotakin ylimääräistä. Joku kasvain.

En ole saanut ikinä lottovoittoa, joten tuskin nytkään on kyse mistään käänteisestä lottovoitosta. Ellei horoskooppi sitten ole käänteinen horoskooppi. Se olisi kyllä tosi sikamaista. Se on tällä hetkellä ainoa mihin suostun uskomaan.




1/10/2014

Yölento


Eläminen alkaa saada uudenlaista rytmiä. Ei niin että täällä kukaan vieläkään nukkuisi muuten kuin sipaisten sieltä täältä. Kyllin tarpeeksi kuitenkin.

En tarvitse diagnoosia. Taidan tietää mikä minua riivaa. Elämä riivaa ja puuhastelee omiaan. Ei auta kun ottaa sitä kädestä ja kaatua suorilta, seisoa taas käsillään, tehdä kärrynpyöriä ja juosta. Tulin puoli tuntia sitten aamulenkiltä. Juoksin ympäri lampea ja pupu juoksenteli kanssani, laski kierroksia ja söi ruohoa. Kummallinen tammikuu. Ennen sitä suoritin keittiöpsykiatriaa tekstiviestein ja vieläkin ennemmin kävin juomassa Vuorella kupillisen kahvia. Päivä meni menojaan jo ajat sitten ja nyt on jo uusi päivä.

Tarkoitukseni on viedä roskiin se kirja joka piinailee. Mutta mitä jos se on tarpeellinen piina? Ehkä mä vaan laitan sen johonkin hoitokotiin. Mutta se on saatava ulos tästä talosta tänään. Sillä avasin sen taas.

Minä tulin rakastumisen hetkeen pitkän yksinäisen harhailun uuvuttamana. Minulle ei ollut jäänyt muuta kuin pelkkä vapaus, ja sen mahdollisuudet olin jo käyttänyt loppuun: minusta ei tulisi mitään uutta enää esiin, minä en ryhtyisi mihinkään rakentavaan  elämiseen yksin, niin tarpeekseni olin saanut yksinäisyydestä. 

Olin aivan uupunut avaamaan aina uusia ovia: ravintoloihin, hotelleihin, huoneistoihin joissa kaikki eivät olleet kotona, rekkoihin, laivoihin, lentokoneisiin, ihmisiin, suhteisiin. Aina sama ovi aukesi, olkoon se sitten Berlevågissa ikuisen jäätymisen reunalla tai Provencessa missä vuosituhantiset luut yhä lepäävät kuivan auringon säilytyksessä: aina sama ovi yksinäisyyteen, ymmärtämisen vaikeus, kosketuksen välinpitämättömyys, lohduttomuus, suru: yksin. Ja yhdentekevien ihmisten aiheuttama häiriö. Ei yksinäisyyttä voi kuitenkaan eksyttää ihmispaljouteen, se kyllä löytää omansa mistä tahansa joukosta. Se pakollinen ja paha yksinäisyys.
         - Liisa Laukkarinen, Härkä ja hyvä mies, Gummerus, 1984

Ikävä kyllä, minulla on jo uusi uhri. Sietämättömät Henrik Tikkanen ja Märta Tikkanen ja Märtan Kaksi, kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta....

Kaunokirjalliset elämät ovat siitä hyviä, että niissä on monta sivua ja sitä elämää elää aika usein kaksi ihmistä, esimerkiksi mies ja nainen. Minun elämääni elää vain minä. Ehkä Laukkarinen liittyy liian kiinteästi Prinssiin. Vein kevään vaatteetkin roskiin jo ajat sitten. Ei niin, että oloni olisi kovin musta tai synkeä juuri nyt, tai että Prinssillä olisi oikeasti mitään osaa elämässäni, edes sivuroolia. Se on vain niitä kahden tunnin ihmissuhteita, jotka osuvat väärään kohtaan, väärään naiseen, väärään maailmaan, väärään aikaan ja paikkaan ja kun tämä toistuu tarpeeksi usein, sitä kuvittelee että se on jotakin mitä on olemassa. Mutta eihän se ole.

Olen huomaamattani hymyillyt jo monta tuntia. Tule tänne elämä ja pane mut sekaisin.


Jaakko Laitinen & Väärä Raha – Pettymys

1/05/2014

Tilastollisesti noin kolmen tähden panot ovat kaikista vaarallisimpia tunne-elämälle




Koko päivän olen nukkunut ja siinä sivussa harjoittanut tilastotiedettä. Tein teidänkin iloksenne tällaisen summittaisen katsauksen vuoden 2013 panoista. Kukaan ei ole Turusta. Se oli helpottava tieto Pilville, vaikka itse jouduin samalla hirveän tuskastumisen valtaan, sillä tilastot lupaavat savolaisille pelkkää hyvää. Tai pelkkää huonoa. Saa itse valita. Itse valitsin juuri selibaatin. En osaa päättää onko se savolaisselibaatti vai mikä. No en valinnut. Ajattelin vaan ottaa. Vähän rauhallisemmin.

Mulla on näitä palkkeja noin sata sivua ja on ihme, jos ei ala sopivaa kumppania löytyä. Kunhan vaan jaksan pari vuotta ahertaa. En usko enää, etteikö niitä miehiä olisi. Alan ihan oikeasti uskoa siihen, ettei minua ole. Olen jonkinlainen ylimääräinen kappale, ylijäämä ja alijäämä, pariton ja vielä vasenkätinenkin. Ja muutaman vuoden kuluttua myös vainaa. Voi ei!

Pyysin Pilviä kiinnittämään huomionsa erityisesti noihin kolmen tähden panoihin, sillä mulla on sellainen tilastotuntuma, että ne ovat kaikista vaarallisimpia. Jos joku koskaan pääsee tunkeutumaan syvälle mun tilastotieteeseeni, niin sieltä löytyy paljon lisää todisteita tälle Hakalan syndroomalle. Olen ihan itse luonut nämä todisteet. Luulisi minunkin jo uskovan.

Yleisesti ottaen ei kyllä kovin hyvältä näytä. Enkä mä noin moneen ole ihastunut. Ihmiset ovat ihastuttavia monella tavalla. Jotkut. No muutama. Mutta rakastua mä en ihan hirveästi halua. En aio edes ajatella mitään sellaista tänä vuonna. Se on näin vanhalle hirveän raskasta ja kivuliasta. Eikä siihen oikein ole mitään lääkettä. Voin mä silti jatkaa rakastamista.

1/04/2014

Yksi nukuttu yö


Synkkä ajatus, häpeä, pahansuopuus;
tervehdi heitä kaikkia ovella nauraen
ja kutsu heidät sisään.
- Rumi

Olen kutsunut uneni täyteen mantelimaitoa ja lämpöä. Lämpö kuorsaa vireisessä sängyssä ja liikkuu unissaan, kietoutuu ja kävelee, heittää peittonsa keittiöön ja seisoo puolivaloisassa eteisessä kuin ei missään. Sitten se aukaisee silmänsä ja tappaa kaikki.

Hengittäminen jatkuu kuin itsestään, jopa räkä valuu kuin itsestään. Käteni taipuvat eteen ja taakse, varpaisiin taas, kämmenet koskettavat kokomuovista lattiaa kuin moppi.

Unessa luulin että joku silitti minua. Painauduin sitä vasten ja selkäni kihisi lämmöstä. Se olikin kipua vain.

Halkaisen greipin ja ilmassa viipyy sen tuoksu ja mehu. Hallittu ikävä. Halu katsoa hiljaa silmiin. Ihmisvitamiinia. 


1/02/2014

Zeniä pintaan



Vuodenvaihteen masennuskausi on ohi. Olen nykinyt rajoja paikoilleen ja kellunut takaisin pintaan. Olen saanut apua myös kellukkeena hienosti toimivalta Söpöliiniltä, jonka nimen vaihdankin Vuoreksi tai Kellukkeeksi, heti kun muistan. Tai Avara luontohan se on.

Makasin kokonaisen eilisen päivän turvakodissa kääriytyneenä peittoon ja join kahvia ja limukkaa ja söin Omareita. Ja pälätin. Ja olin hiljaa ja katsoin kun Matlock ratkaisi jonkin rikoksen ja kaiken muunkin katsoin. Sain jopa käyttää kaukosäädintä itsenäisesti. Siinä kohtaa kun norsunpoikanen kuoli, meinasin itkeä, mutta en itkenyt. Ehkä melkein en siinäkään kohtaa, missä M.A.Numminen puhui kauniisti ja hallitusti. Saan yhä itkeä kerran päivässä, mutta jostain syystä nyt on jo toinen päivä, jolloin se ei oikein tule. Tyhjentyminen on ohi ja täyttymys kutittaa selkärankaa. Vuori hieroi selkärankani siihen kuntoon, että aloin hengittää. Kohta luulen pääseväni punttikselle tai veteen jatkamaan.

Olen vahingossa vienyt Vuorelle vaikka mitä. Ja se pysyy tyynenä ja selkeänä. Olen kuitenkin aika helppo kellutettava. Kahvia nenän eteen ja kaukosäädin käteen. Jos puhun, minulle voi hymähdellä osallistuvasti tai sitten sulkea korvansa järjestäytymättömältä ja poukkoilevalta virralta, joka suustani valuu. Sekin käy. Luulen silti, että Vuori on ainakin osittain läsnä, antaa mun opetella taas hengittämään rauhassa, eikä tee siitä sen suurempaa numeroa. Se lisää omaa helpotustani ja virittää jotain pientä tyyneyttä ja zeniä pintaan.

Suunnittelimme, että hankimme Vuorelle sellaisen mukavan hippivaimon tai sitten palkkaamme orjia. Hippivaimon tehtävänä on tuoda ja keittää sitä kahvia nenän eteen ja hakea meille popcornia jos tekee mieli. Ta mitä nyt mieli tekeekään. Sellaista naista ei voi olla vaikea löytää. Yleensä ne tulee itsestään. Nyt vaan odotellaan. Voi tietenkin olla, että tulee sellainen vaimo, joka ei pysty pitämään yllä turvakotia sen perimmäisessä hengessä ja se on sitten loppu ja slut se kaikki hyvä ja mä joudun siirtymään johonkin uuteen laitokseen.

Se on parasta kun sanat ja teot tukevat toisiaan. Pelkät sanat eivät koskaan riitä ja sanojen ja tekojen ristiriidasta syntyy hajoamisjätteenä kyllästymistä, vittuuntuneisuutta, itkua ja tuhkaa.

Mä sain uudenvuoden yönä tietää, että Muusa ja Prinssi on kohdanneet. Onneksi kohdanneet eivät tiedä ketkä ovat kohdanneet. Prinssi ei tiedä ja Muusa tuskin muistaa. Mä sain tänään puhelun Iisalmesta, jossa mut toivotettiin tervetulleeksi sinne asumaan. Perustelut on aika hyvät. Asuminen on sen verran edullisempaa, että viiniin ja huumeisiin jää ainakin satku enemmän kuukaudessa. Täytyy nyt kätkeä tämä ajatus rintaan ja tutkiskella sitä.

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...