29.5.2012




Me on vähän hiljennytty Pilvin kanssa. Ei mitenkään suremaan viimeaikaisia ikäviä tapahtumia siellä sun täällä, vaan lähinnä suunnittelemaan yhteisiä kuukautisia, pms:ää ja tapoja ilmaista ihmisvihaa. Lähimmäksi olen päässyt hakemalla kiloittain korvasieniä kotitarpeisiin. T ei vieläkään suostu syömään niitä, sen epäluulo on kokemuksen kautta karttuvaa ja helvetin viisasta.

Tänään Pilvi kysyi multa miehenpaloitteluohjeita. Onneksi osasin antaa niitä, sillä lapseni jakoi niitä puhelimitse jo sunnuntaina. Sunnuntai oli muutenkin poikkeuksellisen sekopäinen päivä, sellainen perinteinen vuoristoratapäivä, nousuineen ja laskuineen. Etenkin laskuineen, sillä iltaa kohden itkun määrä lähipiirissä kasvoi uuteen huippuunsa. Minä olin ihan pingpongmailana kyyneleitä torjumassa. Tai ei niitä tarvinnut torjua, kunhan vaan vastaanotin. Eilinen oli palautumispäivä ja tänään yritän palautua eilisestä.

Mä kirjoitin, että elämä on yhtä monisäikeistä helvettiä, mutta mä perun sen. Mun viime päivät on olleet täynnä kuninkaallisen kivoja hetkiä. Mä olen kävellyt läpi kaupungin ihanassa kekkulissa ja skumppakänässä ja juonut matkalla valkoviiniä suoraan pullosta. Mä olen kuullut mitä hellyttävintä lavarunoutta ja mun suosikki on voittanut siinä mestaruuden. Olen lukenut Pushkinia ääneen puistossa ja laulanut Heart of Goldia ja Hallelujaa. Olen nukkunut tarpeeksi. Olen nukkunut liikaa. Olen saanut yliannostuksen lettuja. Ja vähän prinsessakakkua.

Huomenna ajattelin aloittaa työviikon. Aloitan sen karkaamalla kaupungista. Ei tää nyt onnistu millään. Vihaan silti kaikkia ja kaikkea.



21.5.2012

Viime päivinä mun elämä on jotenkin mennyt niin, että herään aamulla ja seuraavaksi on yö. Saan silmäni auki ja kello on yksi ja kaksi ja kolme yöllä. Ja sitten se on  neljä ja mä katson ulos ja mietin, että onkohan tuo auringonlasku vai -nousu? Ja mikä kuukausi nyt on? Onko nyt joku kuukausi?

Niinkin käy, että seison yllättäen keittiössä ilman mitään hajua siitä, kuinka mä taas olen leiponut kaksi kiloa sokeria piirakaksi. Vaikken syö sokeria enkä piirakkaa. Sitten on taas aamu ja joku on syönyt piirakan. Melkein. Puoliksi kokonaan.

Äsken mä heräsin vessasta. Harjasin hiukset ja ajattelin jotakin suurta. Tai siis pientä, mutta silleen isoa ja vapaata, vähän kun karannut kuumailmapallo. Jotakin todellisuudesta ja arjesta. Sidoin hiukseni ponnarille ja rasvasin käteni. Ajattelin että tässä mä olen, todellisuudessa lillumassa ja rasvaan sormiani yksitellen. Kosketan todellisuutta puolikylmillä varpailla. Ja että se on ihme, se lattiakin. Matkalla kynän luo mun ajatus katkesi ja lattian läsnäolo unohtui.

Luulen silti, ettei tarvitse mennä kauas löytääkseen itsensä. Yleensä maanantaihin meneminen riittää.









18.5.2012



Korvasieni.
Tappavan myrkyllinen oikein käsiteltynä. 

Korvasienikeitto omasta päästä.
Höysteenä katkarapuja. 

Äitienpäivälahja? 

Jonkun elukan kaluama ranka. 

Maa.

Vähän tyhmäpaska viikko käsissä, vaikka perusvire onkin positiivinen. Ainakin laatta on lentänyt. En tiedä onko mun korvasieniretkillä mitään tekemistä sen laatta-asian kanssa. Löysin hienon vinkin fb:stä. Mun kaveri on keksinyt myydä korvasienten keitinlientä virkistävänä janojuomana tienvarren turisteille. Mä otin eilen sitä puolitoista litraa mukaani metsään. Nestetasapainon kannalta hyvä veto ja hakkaa mennen tullen kaikki gojimarjat ja raakakaakaot.

Sitten mä menin möyrimään maata. Enimmäkseen istuskelin ja polttelin tupakkia ja kuvasin jo möyrittyä maata. Sellaisista kuvista saa mielikuvan, että olen ahkeroinut talikon kanssa. Kun liitän ne muistojen albumiin, luulen kohta itsekin olevani maatyöläinen.

Mun poikkis sai mut eilen houkuteltua kotiinsa iltamyöhään. Oltiin ensin katsomassa Ristoa, joka oli maanisen psyko, niinku aina. Karvoja sillä oli nyt enemmän ja se piti vaattetkin päällä, vaikka välillä basisti kellahtikin seljälleen lattialle. Se ei kyllä soitantaa haitannut. Eilinen oli oikeastaan muutenkin maailman paras päivä. Se saattaa johtua siitä korvasienten keitinliemestä kyllä.

No siis poikkis sai mut houkuteltua kämpille ja iltakahville vielä. Sain kyllä keitellä ne ite. Kermankin sain viedä ite. Se kinusi mua jäämään yöksi. Mä lopulta suostuin, vähän siksikin että nukahdin pieneksi hetkeksi kahvikuppikätisenä sohvan nurkkaan. Sitten se kysyi multa, että miksi mä jään yöksi? Mä olin vähän häkeltynyt, sitten mä olin vihainen, sitten mä olin surullinen ja sitten mä valvoin neljään.

Mä en ymmärrä miehiä, enkä mä ymmärrä itseäni. Mä olen jo niin vanha, etten mä jaksa enää opetella ymmärtämäänkään. Niitä. Miehiä. Mä toivon, ettei kenekään tarvitse enää kysyä multa mitään.

11.5.2012


Saatananpalvontaa


Saatananpalvontaa


Saatananpalvontaa


Kuva ei liity saatananpalvontaan

Kävin kotiani läpi vähän tutkivalla silmällä.

Olen joskus epäillyt, että täällä räyhyy joku paha henki. Jopa itse Saatana. Sen tietää ainakin siitä, että rullamitta on aina kateissa ja kerma on usein selittämättömällä tavalla loppu tai hapantunut. Lisäksi eteisen matot on rutussa ja likaiset, vaikka ne just imuroitiin ja suoristettiin.

Mä löysin merkkejä. Koko talo on täynnänsä väärinpäin olevia ristejä. Valokuvasin ne kaikki. Niitä on jokaisessa huoneessa. Mä luulen että mä olen kirottu, lumottu tai etuoikeutettu, riippuen vähän näkökulmasta.

Tämän lisäksi mun toinen nimi on Anneli. Ja koska mun eka nimi alkaa S:llä, se viittaisi musta selkeesti johonkin saatanalliseen kulttiin joka pitää mua vallassaan ja mun kotia pesäkolonaan.

7.5.2012





Mitäpä tässä. Pojalle oon opettanut tahranpoiston alkeita. Viikon verran olen myös yrittänyt löytää kalenterista kohdan johon sopisi treffit mun poikkiksen kanssa, muttei sellaista kohtaa ole oikein löytynyt. Eilen mä luovutin ja täytin mun kalenterin kaikella mahdollisella, kaikilla mahdollisilla ja vähällä työllä. Nyt on semmonen aikataulu, etten ehdi nähdä edes itseäni.

Eilen mä olin päiväkävelyllä, kuuntelemassa kun jäämurska kilisi rantaan. Lampi sulaa. Näin ison kalan joka kellui selällään aurinkoisessa rantavedessä. Tuli hyvä mieli.

Mulla on magaluokan pms ja tänään pitäisi korjautua nää verenkiertoasiat. Parasta olisi, sillä mulla vuotaa aivot ja pää on niin särki että suomut pois. Olen ollut jo monta päivää kuristamaisillani itseni, mutta olen säälinyt lasta ja kuristamisen sijaan leiponut Jamie Oliverin mozzarella-parmesaanilihapullia. Suosittelen.

Nyt mä lähden katsoman kun hauki kutee. Otan ensin päänsärkylääkettä ja juon kannullisen hapanta vettä.