30.9.2010




Tänään on syöty mustikkarahkaa. Sen tapaista.

Purkki rahkaa
Purkki jotain jugurttia mitä kaapissa on
paljon mustikoita
hunajaa

Sekoita ja syö.

Mun yö ja päivä on menneet ihan sekaisin. Tai siis ei ne ole seonneet ollenkaan. Mulle vaan tapahtu yhtäkkinen hommeli viime yönä ja mä jouduin lähtemään kuuhun! Elämä on ihmeellistä ja taivaankappaleet ne vasta ihmeellisiä on. Aamulla mä olin väsynyt ja räkäinen (kuussa on vähän kylmä) ja menin töihin ihan normisti, sarvikuono sieraimessa ja suolavettä korvissa. Sit mun puhelin soi. Kuusta soittivat että kahville nyt ja taas mentiin. Ei ihme jos on vähän outo olo. Kuun pinta muistuttaa erehdyttävästi Kanelin ikkunapöydän pintaa. Maailmankaikkeus on pieni. Ihminenkin on vain kirpun aivastus. Tänään kirppu minussa aivasteli ääneen jo iltayöstä ja pulputtikin vähän. Samalla se kuuli asioita jotka olivat ihan selviä jo monta vuotta sitten, mutta nyt ne joutuivat siunattuun tilaan. Selvitystilaan. Eikä se ole ollenkaan huono. Aina kannattaa sanoa.


Mä olen kai muuttunut Jumalattareksi. Mun tehtävä on tuikituttaa tähdet. Mä vaan tumppaan mun tupakit taivaalle ja siellä ne loistaa, tähtivyöt ja linnunradat. Yks toinen S teippailee mandariinilohkoja taivaalle. Olin sille ensin kateellinen, mutta en enää.

29.9.2010


"Eihän me oltu sovittu mitään." Ei oltukaa. Ainakaan sitä että tarpeen tullen mut voi lennossa vaihtaa vaikka pussilliseen riisiä tai eiliseen makkaraan vaikka kieli oiskin vielä mun perseessä. Ja että sen voi tehdä ilmoittamatta. Se ei kerro minusta paljoakaan, arvokkuudestani tai arvottomuudestani. Se kertoo enemmän vaihtajan kyvystä ja tavasta käsitellä naisia ja elää elämäänsä ja ehkä vähän myös älynlahjoista.

Seuraavan kerran mä yritän muistaa. Ihan kenen kanssa tahansa sählään niin sanon että sovitaan että jos tarkoitus on pokata toinen nainen ja rakastua niin pliide pliide, enemmän kun ne kuus tuntia suruaikaa ja jokin muu kontakti kuin sähköposti kolmen päivän päästä. Eikä niitä puspuskultsi, elämä ei ole hassumpaa - viestejä siinä samalla kun hoitelee jo toista sutturaa? Että upsista, tuli vähän uitettua tuolla toisaalla, mutta ei kai sillä ole väliä kun ei oltu sovittu mitään? No ei kai sillä oikeastaan sen jälkeen ole mitään väliä, vaikka olisi jotain sovittukin. Olisi tosiaan korrektia ilmoittaa asiasta molemmille, ei vain itselleen hiljaa mielessään. Minusta sellaiset sopimukset on reiluja. Minä en siis ole toinen nainen. Joku toinen nainen on toinen nainen.

Mä toivotan silti suhteelle samanlaista onnea ja menestystä kun meidänkin suhteella oli. Ei se niin nöpönnuukaa ole. On kivuttomampaa työstää epäsuhdettaan idioottiin (jos vain omanarvontunto sen sietää että sählää joskus idioottien kanssa) mieheen kun johonkin jumalaiseen adonikseen jota on rakastanut.

Mutta koska kaikki meni kuten meni, kiittelen itseäni korrektista käytöksestä ja samalla kiittelen naisia jotka aina on. Valmiina olkapäiksi, nojiksi, kainalosauvoiksi ja naisiksi. Ja annan vinkin jonka totesin mahdottoman hyväksi: kirjoita kaikki asiat jotka haluat selviksi, ennen SITÄ puhelua. Punakynällä aanelkulle. Vastaa puhelimeen tai soita. Älä itke. Puhu. Käy samalla asialistaa läpi. Piirrä plussa aina kun asia on selvä. Älä kuuntele niitä "en haluaisi menettää sinua" ja "haluan olla ystäväsi" juttuja. Ne laitetaan puhelun jälkeen öö-mappiin. Kaikilla on sellainen. Jos ei ole niin voi laittaa ne mulle vaikka sähköpostina.

Sitten nukutaan yli yön ja toisenkin ja nojaillaan ystäviin. Tulee aamu jolloin pöytä on puhdas.

Kiitän Asinoa iltaisesta seinäkiipeilystä.

27.9.2010



Avuton, ihan vituton vitunvitun avuton kusimaanantai. Olin sellaisessa piipkoulutuksessa jossa kaiken piip jälkeen olisi pitänyt alkaa soittamaan jotain vitun kanteletta ja lehmänsarvea ja muita kilkuttimia. Piip! Kävelin ulos ja soitin kaikille jotka olivat soittaneet minulle. Puhelimella. Koulutus oli muuten ihan antoisa. Sain sieltä paperia mukaani ja kinkkusämpylöitä.

Menin kahville Marian kanssa antamaan apurahakoulutusta ja kävelimme sitten auringossa, keskellä katua, halasimme siinä ja erosimme. Nauroimme miten hassuja antamani neuvot ovat.

Olet nuori vielä.
Tampereelle on lyhyt matka.
Valitse arpomalla.

Se kuulostaa järjettömältä, absurdilta, mutta ne neuvot olivat ihanihan hyviä. Inhimillisiä. Samaa ei voi sanoa kaikesta muusta. Vielä muutama pilkottu poika ja 24 on kasassa. Terveisin Noita. Akka. Siis suudelmin.

26.9.2010



Matkalla piirtäminen muuttui joksikin muuksi. Palapeliksi. Teen tätä myös täysin väärällä puolella ja laidan yli. Anteeksi Pilvi ja kaikki pervot jotka etsitte sukkahousuja ja kusta. Ne tulevat ihan varmasti myöhemmin.

Minä mietin jo perjantaina naisia. Niitä naisia joita rakastan ja niitä joista pidän. Heille kaikille on yhteistä avoimuus, herkkyys, huumorintaju ja kauneus. Sellainen kauneus jota ei saavuteta ilman elämää, ilman vastoinkäymisiä, vittuuntumista ja vittumaisuutta, mutta ei myöskään ilman riemua, uskallusta ja heittäytymistä. Heittäytymisistä jää jälkiä eikä niitä tarvitse paikkailla.  Pentti Saarikoski sanoi joskus että kaikilla on tämänsä. Se olisi mottoni jos viljelisin mottoja. Minun naiseni ovat kauniita, lahjakkaita, masentuneita, syöpäsairaita, kuolleita, lämpimiä, seksikkäitä, haluttavia, itsenäisiä, liian pitkiä ja liian lyhyitä, äitejä, yksinhuoltajia, yhteishuoltajia, kaikkea mitä nainen voi olla. He ovat iloisia, itkeviä, tunteellisia, paikoitellen kylmiä, jääräpäisiä ämmiä. Minä rakastan niitä kaikkia.

Eli kalan lisäksi minulla on rakkautta. Yhä vaan antaa ja saada. Silityksiä, joskus etäisiä, mutta on. Sanoin jo perjantaina ääneen P:lle, että minä en selviäisi ilman näitä naisia. Niitten ahdistusta ja voimaa ja naiseutta.

Vaikka olenkin sulkeutuneena näiden 24 arkin sisään enkä kommunikoi kenenkään kanssa juuri nyt, niin tunnen edes pientä halua avata oveni taas huomenna ja kävellä ulos.

Tyttö: ja sarvikuono
Fiilikset: - 
Biisit: Naisille

25.9.2010


Tyhjien arkkien tuijottaminen on paljon hauskempaa kuin niiden tuhriminen. Piirsin oikealla kädellä. Vähän. Minä olen vasenkätinen nainen. Sitten huomasin että poskionteloni sanovat poks kun notkun lattialla ja roikotan raskasta, rakasta, päätäni miten sattuu.

Söin kalaa. En kampelaa. Ajattelin samalla tätä kaikkea. Elämää ja muuta. Että mitä ihminen tarvitsee? Kalaa ainakin. Ja rakkautta. Kalaa saa kaupasta ja vedestä, mutta rakkaus on kiven alla ja sillä on tuhat jalkaa. Olen päätynyt siihen että minulle riittää kala. Minä tykkään tuoreesta kalasta.

Tykkään minä tuoreesta rakkaudestakin, mutta se ui pois liukkaammin kuin pienten pikkukalavauvojen sekopäiset parvet, tuhannella jalalla.

A tuli yöllä piristämään minua. Olen jollekin yhä parasta runkkumateriaalia. Sain itsekin, ohimennen, nopeasti ja kivuttomasti. Koskettamatta. Nukuin sittenkin.

Tajusin aamulla väsymykseni ja nukuin lisää. Rauhassa ilman äänitehosteita. Äidin valkoiset luunsirut jossakin mielen soppeluksissa.

Minä olen tärkeä. Minun mieleni on tärkeä. Minä olen rakastettava ja minulla on vielä joitakin sanoja jäljellä. Omanarvontunnon rippeet ja ainakin verhottu halu suojella itseäni. Minä en tarvitse miestä jonka listalla olen viimeisenä. Ö-mapin lisälehti jonka sisällöstä hän ei saa selvää.

Aamupalaksi pilkoin miehen palasiksi ja syötin koneelle. Siitä tuli parempi kuin alkuperäinen.

24.9.2010


Mulla on vähän stressaantunut olo. Semmonen lasikoppiin suljetun elukan tarkkailtavanaolo-olo. Sellainenkin että päätä on muussattu seinään tumpstumps. Ja sellainen että oon nukkunut aavistuksen verran liian vähän. Ja että oon nähnyt unta vihreistä sukkahousuista. Jeesus varjele.

P:n kanssa molemmat ollaan siinä pisteessä ettei jakseta ees juopotella kirousta pois. Mut me tänään töissä puhuttiin piirtämisestä. Ja siitä että pitäis piirtää. Mä olin tuhrustellut koko aamun lyijykynällä post it-lapuille mun elämänlankaa ja se ei näyttänyt ihan käsitettävältä. Ja ne laput on niin pieniä, elämä on iso.

Kävin viinakaupassa hakemassa ihan vähän punkkua, tuli kotiin, lukitsin oven ja levittelin uuden elämän lattialle. Isomman. Se on semmoinen 280x180 kokoa oleva mediumelämä. 24 arkkia kuvastavat päivän tunteja.

Niihin tunteihin mä ajattelin piirtää ihmiskokeen. Mutta koska tää on terapiaa niin mä nyt vaan ensin katselen niitä tyhjiä arkkeja ja juon lasillisen punkkua. Arkit itsessään on jo jotenkin rauhoittavia. Mä saatan myös kokonaan jättää piirtämättä.Mutta jos sittenkin piirrän niin ajttelin piirtää näitä: apeus, banaani jota en ole saanut kaupaksi, dildo, ero, rakkaus ja rakkaudettomuus, lapsi,runous, kylmyys, kiima, kirjallisuus, halu, väsymys, painolasti, paine, nainen, yksinäisyys, vahvuus, omanarvontunto, matkustaminen, hylkääminen, kuutamo, hiljaiset keskustelut, raivo, mustasukkaisuus, unettomuus, painajaiset, epäusko, odotus ja sellaista muuta pientä.

"Tunnen eteneväni jonnekin, aivan kuin tietäisin mitä haluan sanoa, mutta mitä pitemmälle pääsen, sitä varmempi olen ettei tietä määränpäähän ole. Joudun keksimään reitin askel kerrallaan, ja se taas tarkoittaa, etten koskaan oikein tiedä missä olen. Tunnen kiertäväni kehää, palaavani aina omille jäljilleni, harhautuvani samaan aikaan moneen eri suuntaan. Ja vaikka onnistunkin välillä etenemään, en ole lainkaan varma, viekö tie minut sinne mihin luulen pyrkiväni. Autiomaassa harhaileminen ei vielä merkitse, että jossakin on luvattu maa."

- Paul Auster, Yksinäisyyden äärellä


Tyttö: tyyneytymäisillään
Fiilikset: lisää hiljaisuutta
Biisit:
Peggy Lee – Lover Come Back To Me!
Peggy Lee – I Wanna Be Loved

21.9.2010


Mä tee nniinku Pilviki. Tee mulle hyvää ruokaa ja juon punkkua. Tänään syödään valmiiksi viipaloitua Siwaemmentaalia suoraa paketista eikä korjata kirjoitusvirheitäö. Nii ja juodaan pimeessä punkkua.

Te ette taatusti haluu tietää enkä mä taatustikerro. Onko nyt aika tegdäö 3/4 osavuosikatsaus?

No huvin on menny. Samalla linjalla tositen vuosien ja katsausten kaa.

Mä oon istahtanut PAsilan asemalla vessaan jossa on törröttänyt vessapaperirullassa verinen piikki. En pyyhkinyt pillua siihen vaikka siltä musta tuntuu näuin jälkeenpäin.

Mä oon itkenyt iha nvitusti ja sit mulla on myös ollut tosi hauskaa.

Mä en muista kuinka monta kertaa mä oon rakastunut, muyt muistan että kukaa nei ole rakastuntu muhun.

Mä oon halannut tänään kait kolmea nasita. Jos ei koske toiseen ihmisee n niin kuolee.

Mä en oo kuoolut. Mut musta tuntuu että tän julkisen itsehäpäisyn aika alkaa olla ohi.

Mun on ollut bvaikeeta hengittää.

Mä kaipaan Ferdinadia vai mikä se nyt oli.

Mun pääle satoi vettä. Mulla on maailoma täynnä ihania naisia. Mua sattuu.


Haittaako jos mies ei soita viikkoon? Eikä ekrro että viettää viikonlooyua eksän kaa? Mun mielestä ei haittaa jos se kertoo siitäö. Kertomatta jättäminen tuntruu aina vähän salailulta.

En pysty enää virkkaamaan vittuja ja röökit loppuu. VIttu.

Ai nii. Loppu.

Tyttö: loppu
Fiilarit; loppu
Biisi: Gabriel Rios – Porque Te Vas
Esquivel – Boulevard Of Broken Dreams

17.9.2010



Miksi mummot olettavat aina kaupan jonossa, kassalla, että kauppa riistää heiltä esimerkiksi viisisenttisiä tai yksisenttisiä? Varsinkin yksisenttisten perään ovat nämä riistäjäkauppaketjut. Tänään mummo TIPUTTI viisi senttiä maahan, itse, ja sitten valitti. Lujaa. Minulla ei ollut mihinkään kiire. Ajattelin että maassa voi olla paljon rahaa mummojen jäljiltä. Minä tykkään mummoista. Ne on joskus niin ehdottomia.

Miksi lapsi kasvaa niin nopeasti? Ensin saadaan napanuora tuskin katki ja seuraavaksi lapsi työntää nappia korvaan ja ja sanoo että tää on Cheek. Kuuntele. Missä vaiheessa ne voi opettaa kuuntelemaan Nick Cavea, vai eikö sitä vaihetta koskaan tule? Miksi täytyy suhtautua lempeästi siihen että lapsen mielestä minä näytän Ivana Trumpilta vaikka olisi tosi ihanaa jos näyttäisin Paola Suhoselta? Ja miksi isän uudella on aina korkeammat korot ja pidemmät kynnet?

Miksi miehet kiinnittyvät nuoriin naisiin? Kun minä olin nuori, inhosin kaikkia setiä jotka työnsivät kämmentä perseeseen ja huusinkin niille siitä. Mihin ne sedät hävis? Kuoliko ne? Ja mistä on tulleet nämä alaikäiset, ikärajan alapuoliset nuoret miehet? Mä en ole mikään puuma. Mä olen karjakko. Tai siis mielelläni olisin. Tai kylmäkkö. Ainakin kylmähkö.

Miksi koirat on jotenkin niin ärsyttäviä? Ja kissat? Ja eläintarhat. Eläintarhat varsinkin. Ja miksi taas lehmät on niin ihania?

Miksi on olemassa tärkeitä asioita? Miksi ei voisi välillä olla vaan ei mitään?

Ruokalistalla tänään uuniohrapuuro:
Suurimoita
vuoltua voita
punaista maitoa
lempeää hauduttelua.

15.9.2010

  



Muistatteko kun mä kerroin että F:n mielestä mä näytän siltä näyttelijättäreltä jonka nimeä se ei muista ja joskus taas joltain muulta? Sit tuli se norppa. Nyt mä olen räväkkä lahna. Tämä menee siis niin väärin, niin väärin.

Olin monta päivää tomtebyssä täysihoidossa koska oon niin sairaan sairas. Mä sain ihan hyvää hoitoa, sellaista perinteistä äijähoitoa joka saa mut raivon partaalle. Mä en tiedä mikä tässä mättää, mutta ainakin kiinalainen horoskooppi mättää, sillä F on jänis (pikku kissa vietnamissa, koska jäniksen merkitys on liian irstas ihmisestä käytettäväksi) ja mä olen kukko. Ne saattaa olla ehkä vähiten yhteensopivat olennot joita Kiina päällään kantaa. Koska mä en jaksa elää normaalisti niin vietin paljonkin aikaa kiinalaisen horoskoopin liepeillä pohtimassa yhteensopivuuttamme. Mukavalta naapurilta saimme vielä second opinionin ja third opinionin, mutta ne oikeastaan pahensivat tilannetta. Onneksi mä en ole kiinalainen.

Kuljin mummomoodilla tomtebyn raittia ja päästin sen aukoistani sisään. Se vähän tuli ja mä en oksentanut kertaakaan. Ja mitä jäniksen irstauteen tulee niin se on ihan suominormi-irstautta, pervoa lähetyssaarnaaja-asennon imua ja kuorsausta. Haloo tomteby, kun mä tästä tokenen niin niin teidän Siwasta loppuu köysi ja pyykkipojat ja pihoilta nokkoset.

Ai niin, semmoista me leikittiin että mä oon ruumis. Se oli oikeesti tosi kivaa.

10.9.2010


Minusta on jännää miten mun pää sekoaa kaikista kemioista. Ei ole mitään aikaa, on vain uni, istuminen ja unettomuus, valveilu, jonka rinnalla painajaiset on jääneet tai jalostuneet. Olen joskus yöaikaan röhkiessäni ihan tyytyväinen tilaani ja se jos jokin on sairasta. Juttelen poikain kanssa ja kun ääni menee niin sätin. Tunnit vaan tikuttaa ja mä olen hitaampi kun kaupungin hitain mummo.

Tänään mä kävelin kaupunkiin ostamaan allergialääkettä, mutta ennen sitä mä muuntauduin roistoksi ja muuntelin pari muutakin naista siinä sivussa. Vietimme hekumallisen viiksekästä miestenpäivää naamakirjassa. Mulla ei oo muuta elämää. Valo satuttaa silmiä ja askel on hyytelömäinen.

Mä olen asunut tässä yli kuukauden ja vasta tänään pääsin ekaa kertaa saunaan. Mä istuin lauteilla jalat ristissä ja tuijotin lamppua. Mun hiuksista tipahteli vettä ja hikeä lauteille ja piirtelin niistä pisaroista alkukantaisia luolamaalauksia. Ihan vähän hymisin itsekseni, en uskaltanut maata tai nostaa jalkoja kattoon. Vieno kookos leijui ilmassa. Se tuli minusta. Ihanuus kostautui, saunomisen jälkeen,  aivan uudenlaisena paineentuntuna päässä. Aivan kuin sisälmykseni yrittäisivät turskahtaa ulos kaikista vapaista aukoista kehossani. 

Eilen hiivin kinttupolkua poikani kanssa. Metsässä hiippailu on minulta kielletty. Suoritimme kolmannen luokan ympäristötiedontehtävää. Läysimme horsman joka oli 225 cm pitkä. Yhteinen tähtihetkemme. Poika nousi kontilleen kivelle ja ulvoi kuin susi. Veikkaan ettei ole miestä joka saisi minut tuntemaan tunteita joita tunnen kun katson riemusta ulvovaa lastani. Yön kuiskaukset häviävät, unohtuvat ja toistuvat, mutta pojan ainutkertaisuus vain tarkentuu vankemmaksi samalla kun kuiskaukset hiljenevät ja miehet lipuvat virtana ohi.

Tänään muistin että maailmani on täynnä ihania hetkiä. Minulla on ollut onni riekkua mm. tämän miehen kanssa baarissa ja juoda tajuton määrä viskiä. 


Mulla ei ole mitään valittamista tänään.

9.9.2010


Mä olen rakastunut setälääkäriin. Se on sellainen vanhanajan professori ehkä 65 v ja ominaisuuksiltaan empaattinen ja pilkesilmäinen. Sellainen joka katsoo silmiin ja hymyilee ja sanoo että sienimetsään ei saa mennä koska siellä on itiöitä nyt ihan hirveesti ja mun keho on ollut sellaisen rasituksen alla että se ei siedä itiöitä ja että kun hän itse on hirvipassissa niin hän tsekkailee sieltä suppilovahverotilanteen. Minä piipitän siihen että hirvi ja suppilovahverot sopii hyvin yhteen ja minua alkaa itkettää ja haluan sen syliin nukkumaan. Mietin voisinko purkaa setälääkärille kaiken muunkin. Vetäisin syvään henkeä henkeä ja aloittaisin. Se määrää minulle lisää sairaslomaa ja lupaa mennä töihin vartioimaan etten minä ole siellä.

Kaikki päivät on jotenkin ihan sekaisin ja samoja. Aina on maanantai tai keskiviikko. Ja ne toistuu tasaisin väliajoin. Mä toistun samanlaisena kuin päivät, ihan samana, milloin mistäkin tulehtuneena.

Illalla puhun ja näpyttelen viestejä R:n kanssa. Se etätukee minua ja kysyy muistanko miten hulluna se minuun oli. Ja minä en oikein muista. Se haluaa rakastua, rakastua, rakastua ja sen takia se voi jättää jopa hyviä panoja väliin. Itken sitten sitäkin että R on täynnä myötätuntoa ja muistoja joita mä en jaksa muistaa.

Pitikö mun tehdä jotain? Pitikö mun jo olla jossakin? F ei odota minua mutta menen sinne silti hoitoon. En koskaan osaa mennä sinne missä minua odotetaan. Mun kompassi on epäkunnossa.  Menen aina sinne missä päähäni hakataan nauloja ja varpaankynsieni alle työnnetään nuppieuloja.

Ennen sitä mä katson Pienen talon preerialla. Se on ihan kamalaa paskaa. Laura Ingals ois pitänyt kuristaa kehtoon.

6.9.2010


Päivän ruoka on reissumies maksamakkaralla ja paljon lämmintä mustaherukkamehua. Lisäksi täytyy napata se antibiootti joka oksettaa. Kun oksettaa ja yskittää samalla niin tulee taas aika alhainen olo, sellainen että yskii oksennusta. Halukkaiden ei tarvii ilmottautua nyt sähköpostiin. En jaksa oksentaa kenenkään päällä. Päälle.

Vaikka olen ihan pihalla päivistä niin tänään on selkeesti maanantai. Mä arvasin sen kun avasin oven jehoville ja postiluukusta oli tullut avioliiton kahleesta vapauttava kirje. En jaksanut ottaa jehovia puhutteluun. Kirjeenkin oli joku jo avannut.

F soitti aamulla. Se oli ilmeisesti päässyt irti köysistä ja saanut naapurin rouvan/herran pikkarit suustaan ja kykeni muodostamaan puolijärjellistä löpinää ja asiasta etäännyttävää paskaa. Vähän kun koiralle palloa heittäis ettei se lähtis kissanpojan perään. Mun oli vaikee olla asiallinen, liittyen tähän yskään ja äänettömyyteen ja lääkitykseen ja seinien sisällä elämiseen. Se ei tiedä kuinka hiuskarvan varassa sen pikkuinen keski-ikäinen henki nyt on. Mä en aio jaksaa mitään keski-ikäistyvän miehen kriisiä ja sellaista muuta sontaa. F yritti puolustella että on kiva kun ei oo niin nuori ja sekopäinen tyttöystävä enää. Siis mä? Siis mitä vittua? Mä en ole mikään tyttöystävä. Sen entinen on ihan sakkolihaa. Jopa mun ikärima on korkeemmalla ja F on sentään mua aika vitusti vanhempi.

Lauran kanssa meillä on nyt kirvespiiri. Ei Zeniä, ei tantraseksiä, ei paikallaanistumisen taitoa. Pelkkää räimettä. Mä ajattelin hankkia meille semmoset tyttömäiset.

"Golffarikin kadehtisi svingiä, jonka saat aikaan halkaisukirveen 1500 Pro pitkällä varrella. Terän paino on 1 050 g ja koko kirveen 1580 g, joten svingi kulkee kevyesti."

Tyttö: kirvesmurhaaja
Fiilikset: lyömäisillään
Biisit:
The Kinks – Hatred (A Duet) 
Kauko Röyhkä ja Narttu – Lauralle

4.9.2010


Kun mulla pimenee ja sumenee niin tulee jotenkin tosi hiljaista. F on miettinyt monta päivää soittaako se vai ei, mut ei se osaa päättää tai sit se on niin kännissä ettei se osaa valita numeroa? Mä en tiedä milloin se viimeksi soitti. Ehkä maanantaina. Eihän siitä ole edes pitkä aika. Mä en ennenkään oo tykännyt jonottamisesta ja jos mä olen jossain veroviraston jälkeen viidessadas, niin en mä tiedä onko se enää imartelevaa ja kannattaako siinä jonossa olla. Mutta sen ajan kun siinä on niin tuntee itsensä aika vähän tärkeeksi ja vielä vähemmän halutuksi. Piste.

Onneksi P on reipas ja soittaa minulle ja kysyy tarvitsenko jotain? Unohdin sanoa sille että tarvitsen sen että se soittaa ja kysyy tarvitsenko jotain. Silloin on helppo olla tarvitsematta. En tarvinnut mitään, mutta sain sen mitä unohdin sanoa tarvitsevani. P on kai ainoita joille näyttäydyn ihan tavallisena naisena jolla on tavanomaisia tarpeita, ravinnosta kirjallisuuteen ja juoruiluun ja silityksiin ja vittu pannaan nyt sitten, lievään sääliin jopa. Mikään väsäämäni ja tekemäni ei ole vielä karkoittanut sitä. P on viisas nainen.

Vaikka F pysyttelee visusti Cannesissa, niin A on aktivoitunut hivelemään mun (räkäisiä) jalkapohjia, vaikka onkin itse hieman saavuttamattomissa. Mut se sentään kertoo että olen parasta runkkumatskua. Se on sentään kivasti sanottu. Vitun runkkarit.

Itse mä olen vähän itkuinen, työntelen sarvikuonoa nokkaan ja mietin että oiskohan tämä taas tässä. Hiljaisuudessa on paljon ysköksiä, räkää ja räässä yhä vähän verta. Hyvät jutut hautautuu tän tulehduskiepin alle. Mä olen halvaantunut enkä mä halua syödä suklaata.

Hajaantukaa. Täällä ei ole mitään jäljellä.


Tyttö: down
Fiilikset ja musat:
Martha Wainwright – I Wish I Were
Martha Wainwright – Bleeding All Over
Martha Wainwright – You Cheated Me
Martha Wainwright – Tower Song

2.9.2010


Kuten eilisistä kalapuikoista voi päätellä ja vähän tästäkin niin olen vajonnut entistä alemmas. Kävin harjoittelemassa työmatkaa ja palatessa menin Heseen ostamaan hampurilaisaterian.

Mun alennustilani kruunaa se että toin sen kotiin ja söin ja sammuin hetkeksi sohvalle nähdäkseni unta jossa soi taustalla El Cóndor Pasa.

Sovin F:n kanssa että se soittaa illalla, mutta siltä tuli juuri viesti että se on kännissä. Ei Cannesissa vaan jossain ihan muualla. Käskin sen kuolla ja kerroin että se on niljakas paska ja turha soitella tänne enää.Miten mä aina onnistun näin?

A lähettelee mulle kiihdyttäviä jalkakuvia ja mun jalkapohjia kutittaa kivasti. Itseasiassa mäkin taidan lähetellä kiihdyttäviä jalkakuvia. Kylvetin ne ja hioin ja öljysin kookosöljyllä. Mua surettaa että ne on olleet vähän rappiolla jo jonkin aikaa. Vähän paskana T:n jäljiltä. Mut se ei masenna mua, koska maailma on täynnä söpöjä poikia jotka haluu varpaat ja sukat suuhun ja pissaa päälle.

Mä siis keskityn noihin ruokajuttuihin. Mä en muuten oo laihtunu. Mut en lihonutkaan. Mulla on pari päivää aikaa saavuttaa mun välitavoite, josta palkkiona saan uudet saappaat. Mun täytyy ilmeisesti palata siihen itsensä nylkemiseen unissaan. Se ei ole mulle vaikeeta. Varsinkaan jos vaihtoehtona on uus-saappaattomuus.

Tyttö: öljytty
Fiilikset: raivonsekainen nuha

1.9.2010



Mä oon miettinyt ihan liikaa Mikko Alataloa. Mä en vieläkään ole ihan varma elääkö se. Kuumeunet sekoaa todellisuuteen pahasti. Mä olen ihan varma melkein myös siitä että Pilvi on vähintään pilkkonut jonkun miehen munineen kun se kännissä heiluu ton veitsen kanssa. Pilvi on lihansyöjä. Mä olen myös mut en ole eläissäni syönyt kenenkään muun kiveksiä kun pässin. Siis lautaselta. Ja kokattuna.

F ei ehdi leikkiä mun kanssa ja musta tuntuu että mä oon selibaatissa vaikka olen mukamas ihmissuhteessa. Mä olen päätynyt siihen että mä vihaan tämmöisiä etäihmissuhteita ja haluan lähi-ihmissuhteen. Lähi-ihmissuhteeseen haluavat voivat ilmottautua sähköpostiin. Siis ne jotka asuvat oheisella kartta-alalla. Ei niin että mulle tarvis soittaa joka päivä tai muistaa et mä olen olemassa, mut vaikka joka toinen päivä? Ja kahville vois mennä tosta noin vaan, ei tarvitsisi ensin matkustaa kuutta tuntia vaikka junilla.  Ja vois auttaa mua tän saatanan pyykkivuoren kanssa. Mä yritin tänään yksin ja mulle vaan nousi kuume.

Onneks Maria toi mulle tänään uuden miehen. Siitä on kuva tuossa ylempänä. Tai ei se niin uusi ole, mut mä uskon että kun mä ripustan sen sopivaan kohtaan kodissani, niin se pitää mut jossain ruodussa ja selkärankaisuudessa. Pelkällä katseellaan.

Oikeesti miehistä ei ole muuta kuin harmia. Paitsi S:tä ei ole muuta kun iloa vaan. Mä taidan jatkossa keskittyä niihin ruokaohjeisiin. Tänään mä lämmitin kuus kalapuikkoa uunipellillä ja söin jädee kurkkulääkkeeksi. Omistan tän kuvan ja ruokaohjeenkin K:lle kun tiedän että se tykkää mun ruokakuvista.