28.12.2010


alaston sari hakala

Mun piti tehdä mittavia juonipaljastuksia ihan omasta elämästäni ja vaikka siitä miten yksinainen ihminen paistaa uunissa vaikka itsensä, niskavilloineen ja miten kaikki tiet vievät sylviaan ja...ööö...ladata interneetti täyteen nakukuvia A:sta, eli miehestä, eli tytöstä, eli Barcelonasta, eli mikä se nyt olikaan.


Vai pitikö mun laittaa lampaanpaisto-ohje? Mä olen taas unohtanut. Mä saan vastalahjana tietää kaiken. 


Mä en edes uskalla ajatella mitään oikeita asioita, niinku elämää ja vaikkapa huomista. Mä olen vajonnut ihan alas, sohvalle makaamaan. Olen ihan vitun masentunut ja huolissani. Mä heräsin taas ajoissa ja menin sitten vauvapalstalle lukemaan niitä viestiketjuja, sillä ne saa oikeesti jotain suhteellisuudentajuista mussa heräämään. Siellä oli juttu siitä miten joku on heittänyt pandan konvehtirasian korkkaamattomana roskiin ja siitä miten jonkun naapurissa naidaan ja kysely siitä milloin anopin lapsille antamat joululahjat voi heittää roskiin ja siitä miten ikävää on että joku on listinyt koiranpennun. Sinä päivänä kun osallistun vauva-palstan keskusteluihin niin mut saa tappaa, mut kipakammin kun koiranpennun, ei siis rääkkäämällä vaan kertalaakista.


Mulla on naapuri. Useampi kuukausi on pojan kanssa ihmetelty sitä miten se teippaa ovilukkonsa pakkausteipillä tukkoon ja piirtää mustalla tussilla päälle mystisiä symboleja. Niinku X:n. Pyöritellään usein silmiämme ja hihitellään päälle kun teippi on ovessa. Mä olin jouluaattona metsästämässä niitä etanoita ja tullessani osuin naapurin kanssa samaan hissiin. Se oli jo sen ikäinen ja niin pieni ja kylmissään, että teitittelin häntä, varmuuden vuoksi. Ovella tajusin että nyt ollaan olennaisten asioiden äärellä kun naapuri osottautui teippinaapuriksi. Se on eräänlainen varashälytin. Hänen kotiinsa on joskus murtauduttu. Hassua kyllä, olen ihmetellyt murtojälkiä omassa ovessani, sellaista oven ja karmin välistä nirhailua. Luulin että se on joku mun poikakaveri joka on halunnut yllättää mut. Ehkei se oo?

Mun elämänpelkoa ei tänään ollenkaan ole vähentänyt se että fb:n alati nimeään vaihtava stalkkeri on aktivoinut koneistonsa ja kestinnyt minua aamuöisillä kyrpäkuvilla. Parasta on sekaan ujutetut kuvat tunnistamattomista naisenraadoista, ilmeisen väkivaltaisesti kuolleista. Mulla on hirveen pitkä pinna tällaisen suhteen. Jos mun ruokaohjeet on niin huonoja niin keksi ite parempia. Saatana.


Mut se nolo juttu jota kahdeksan tassua yhä odottaa on tää. Mun "nimeltä mainitsematon vanha ystäväni" eli "L", lähetti mulle ketjullisen sähköpostia. Se oli sen ja jonkun miehen välistä pornopirkkosivustomateriaalia ja se kysyi multa että vaikuttaako se tutulta jotenkii? Kyllä se vaikutti. Se toinen viestittelijä oli, ette ikinä arvaa kuka! Multa meni punajuuret ja -viinitkin väärään kurkkuun ja silmistä vuosi jäätävää tihkua kun hihitin pissat housuun. Ei voinut olla totta. Mutta toisaalta oli se. Tapahtuuko teille muille tällaista? Kuinka usein? Älkää laittako sähköpostia, mä en oikeesti halua tietää. Ellei sitten ole joku tosi mehevä juttu.


Koska mun elämänlaatu on tätä, mä nousen nyt sohvalta ja lähden kahville. Kahvilaan. Pois. Voisko joku lämmittää mulle saunan?

26.12.2010


PAAHDETUT KASTANJAT
Viiltele kastanjat terävästä päästä. Ristiviilto.
Virittele kastanjat uunipellille, paista 20-25 min, 200°. 
Syö voin kanssa.


Günter Grass, Bitterlinge (Bitterlings), 1978


Tänään mun himoni huusi paahdettuja kastanjoita. Tämä joulu on tämmöinen voin kanssa lotraava, himokas ja uninen kokonaisuus. Onneksi kaupat on huomenna ja tänäänkin taas auki, niin pääsen mahdollisesti hakemaan lisää voita. Siis jos herään.

Mä nukuin päiväunta, semmoset kuusi tuntia ja tein sitten jouluaterian. Mun yksi suosikki muutenkin kun jouluna on rakuunaporkkanat, mut usein mä teen niitä jouluna koska teen myös salviaherneitä. Teen niin koska tykkään oranssin ja vihreän yhdistelmästä lautasella. Mun rakuunaporkkanat varioitui tänä vuonna vähän toisenlaiseksi, koska mulla ei jostain syystä ollut rakuunaa. Tein sitten tätä ja siitä tuli hyvää.


CURRYINKIVÄÄRIPORKKANAT
- Pilkottuja porkkanoita paljon, sitä enempi mitä enempi voit samalla kuvitella pilkkovasi vaikka jonkun erkin. Keittiöllistä sielunhoitoa siis.
- Voita niin että porkanat voi uida, vähän niinku lastenaltaassa.
- Turetta silputtua inkivääriä just sopivasti.
- Currya paljon.
- Hunajaa jos maistuu.
- ripaus jotain suolaa.

Höyrytä porkkanat. Sulata lastenaltaallinen voita. Laita inkiväärit uimaan ja curry ja hunaja kans. Käristä ne keskenään, laita sekaan porkkanat ja huljuta vähän. Valmis.

Huomenna teen tuota Günter Grassin kuvailemaa (alin kuva) ruokaa, jos vaan raaka-aineita löytyy.

Tyttö: Kylläinen.
Musa: Elokuvan ääniraita.
Nähty: Toinen jalka haudasta. Red.

25.12.2010





 lievää iätitoteutumatonta toiveekkuutta ilmassa ton alastoman sari hakalan suhteen

Vuosikatsausherkkyyttäni tänään hieman lieventävät asianhaarat jotka levittäytyvät eteeni tuoreina ja aikasidonnaisina. Juuri minunaikasidonnaisina. Kuulin muutama yö sitten jotakin juuri niin kornin kornia kuin kuvitella voi. Sain nähdäkseni suorastaan hihittelyvarman viestiketjun, liittyen näihin kuka ketäkin lyö ja kuka kenenkin varpaita nuolee-juttuihin. Poikkeuksellisesti ajattelin säästää meidät siltä, enkä nyt siteeraa noita tekstejä ellei joku nosta äänekkäästi tassua pystyyn? Enivan? Mut siis maailma on pienipieni ja mulla ei jatkossa ole mitään tarkoitusta piirileikkiä sen kohtalokkaissa pyörteissä.

Mulla oli tänään pyykkipäivä mut ennen sitä koin silmittömän himonväreen ruumiissani. Himonväre huusi että anna mulle etanoita, likaisia jätteitä nuolevia etanoita, juota niille voita ja syötä persiljaa, mutta anna ne minulle, täytä, paisuta. Niin mä sit laahauduin jo aamulla Anttilan eläinosastolle hakemaan pientä purtavaa aatoksi. Samalla mä mietin että oon aika toivoton ihminen. Mulla ei ole tehosekoitinta tai kahvinkeitintä tai mikroa. Mutta etanapannu minulla on. Jotenkin tähän mun nykyperiatteeseen, niukkuuteen ja vähään ei kuulu etanapannu. Tiedättehän, jos ei ole salaattikulhoakaan niin mitä sitä etanapannulla? Mutta. Mun elämä ei ole kaatunut vieä kertaakaan salaattikulhon puutteeseen, mut juuri tänään, jouluaattona, se olisi kaatunut etanapannun puutteeseen. Eli minulla on se mitä tarvitsen, ei muuta.

Odotin kovasti pukkia, mutta se ei tullut. Odotin saavani vähintään kolme säkillistä lahjoja, koska olen ollut niin kiltti. Mutta ei aina käy niin. Mitään en saanut.  Sain puhelun K:lta. K on vähän semmoinen että se aina muistaa jos on joku juttu, synttärit, synkkyys tai joulu tai mikä vaan. Ja näkee sen vaivan että kaivaa puhelinnumeroni jota ei saa selville kuin minulta. Oli kivan kivaa jutella. Tuli ihan jouluyö mieleen.

Röyhtäisen valkosipulietanaisia röyhtäyksiä ja laulan vienosti ja nuotin vierestä Oi Jouluyö ja panen tallin lattialle maata. Ensin punkkuhömpsy loppuun ja taivaallista torvisoittoa.

Biisi: Westminster Choir – Christmas Oratorio: Jauchzet, Frohlocket (Bach)
Tyttö: Ihan helga.
Muu: itsetehdyt villasukat ja kirpparimekko 2 € (Fransa), suussa artisokansydän ja lasissa malbeciä. Kynttilät ja muu reksvisiitta tulessa.
Nähty: Social network ja muutakin.

23.12.2010



"Oikeastaan ei siis voida sanoa: on kolme aikaa, mennyt, nykyinen ja tuleva. Asianmukaisemmin ehkä sanottaisiin, että on kolme aikaa: menneen nykyisyys, nykyisen nykyisyys ja tulevan nykyisyys. Sillä nämä kolme asiaa ovat jollakin tavalla sielussa, muualla en niitä näe. Menneen nykyisyys on muisti, nykyisen nykyisyys on havainto ja tulevan nykyisyys odotus."
- Augustinus: Tunnustukset XI.20, s. 429.

Menneen nykyisyydestä pulppuaa muistettavaa. Pitkiä unia joilla ei ole minun jälkeeni ketään muistajaa, ei lukijaa, ei kantajaa. Onko silläkään mitään väliä? Ei ole.

Kerran eräs nuori nainen uneksi olevansa kolme ja ampui itseään jalkaan, katsellen samalla ikkunasta tätä mielenkiintoista sessiota. Onneksi naisella oli tumma,  pitkä ja komea  terapeutti, jonka kanssa silputa elämä suikaleiksi ilman mausteita. Sinne menivät unet. Upoksiin. Alas ja alas ja alas.


21.12.2010






Kehitä muistiasi kahteen suuntaan: opi unohtamaan se mikä ensimmäiseksi muistuu mieleen, koeta muistaa se, minkä olet jo unohtanut.

Surffailin herätessäni sivulle josta löysin todennäköisen lainauksen Kai Niemiseltä. Se on tuo kursivointi yllä. Oikeastaan yritin muistaa Veronica Pimenofin romaanista Risteilijät lukemaani ja joskus siteeraamaani lauseketta joka liittyy aikaan ja vielä todennäköisemmin se on Pimenofin lainasitaatti (kaunokirjallisessa kontekstissa) kirkkoisä Augustinukselta mutta enivei, pyörinyt päässäni. Yritän saada yhteen lauseeseen mahtumaan universumin ajan, omat henkilöhtaiset muistoni (niistä ne joita en muista) ja mahdollisuuteni unohtaa jo muistamani (miten sellainen muisto ajasta pitäisi esitää niin että sen voisi havaita?)  ja ajan määritelmän jota en muista. Tämä liittyy kiinteästi vuoteen jota aion muistella tai unohtaa ja siten se on tämän menneen nykyisyyden puitteissa vuosikatsaus. Tai esipuhe sille.

Blogin ehdoton tunnistevoittaja vuodelle 2010 on elämä (47). Seuraavat voitokkaat ja itsemääritellyt tunnisteet ovat järjestyksessä ruoka, miehet, rakkaus ja vittusaatana. Niinkin tärkeät asiat kuin henkisyys ja hirvenmetsästys ovat kumpikin ansainneet vain yhden tunnistekerran. Ehdotankin itselleni ja Pilville mahdollisuutta tulevana vuonna käyttää enemmän blogiaikaa henkisyyteen ja hirvenmetsästykseen tai ainakin niistä kirjoittamiseen. Minusta ne ovat hienoja asioita ja ansaitsevat enemmän tilaa blogissa.

Vuosikatsauksen puitteissa minulla ei ole elämästä mitään, ei niin yhtään mitään sanottavaa. Paitsi viimeksi kun olin kahvilla, koin elämän läsnäolon poikkeuksellisen laajana ja tarpeellisena. Täytenä ja täyteläisenä, ehkä myös rakkaudellisena hetkenä. Sellaisena pyyteettömänä ja paisuneena tilana, jolloin antaa itsensä, kaiken, toisen käsiin, alustaksi ja sammioksi, on auki, haluaa imeä toisen tuskan ja kyyneleet ja kantaa nekin, koska tietää jaksavansa, koska rakastaa. Tietää että rakastaa tuota toista ihmistä niin paljon että rakastaa vaan.

Miehistäkin minulla on muutama vuosikatsauksen tasoinen muisto. Kun yritin muistaa sen minkä olen unohtanut, jouduin tukeutumaan vanhoihin kirjoituksiin, tiedättehän, niihin jotka ovat piilossa ja joiden toivotaan tulevan poltetuksi heti kun olet kuollut, mutta jotka todennäköisesti lapsesi tai puolisosi lukee heti kun olet kuollut ja tuskin koskaan polttaa niitä. Toisaalta saatat itse polttaa ne ennen kuolemaasi ja aina kun sinun tarvitsee palata niihin, muistat vain polttaneesi kaiken. Onneksi kuolema josain vaiheessa vapauttaa sinut tästä eikä sinun enää tarvitse sättiä itseäsi. No, olen taas tänään iloinen siitä etten ole polttanut tai tuhonnut kaikkea (tai kuollut!) vaan minulla on mahdollisuus palata aikaan ennen nykyisyyttä ja saada sieltä valtavasti lohtua ja virikkeitä. 

Vuosikirjoissa lukee monta kertaa miehen kohdalla että mies ei ryhdy suhteeseen kanssani, vaikka antaisi ymmärtää ja ymmärtäisi jopa antaa, koska haluaa "tavallisen naisen". Aika häpeällistä tunnustaa, mutta yhteen kirjaan mahtui monta tällaista miestä, unohtunutta siis, mutta nyt taas muistettua. Naisille tuntuu sopivan hyvin että olen minä. Heistä minä olen hyvinkin tavallinen. Minä tulin ihan kamalan nauravaiseksi kun luin tuota kirjaa. Mitä ihmettä minä olen oikein sählännyt? Ai niin, tätä samaa mitä nytkin! Mikä helpotus ettei perusteissani tapahdu kummoisia muutoksia vaikka kuluu kymmenen ajanlaskumme vuotta.

Rakkaus on. Rakastin tänä vuonnakin oikein kovasti. Pieniä asioita, joitakin hetkiä, värejä, öitä, lasta, naisia, itseäni, kylmyyttä, kummallisia haahuilujani, ruokaa, viiniä, myrskyjä, itkua, valvomista, kesäöitä, parittelua, runotyttöjä, herneitä, kalaa, vettä, uimista, pyöräilyä, runoja, vittua, aurinkoa, sanoja, humalaa, puhetta, ahdistusta, tuskaa, itkua. Kyllä. Ja todennköisesti, vaikka kaikki menisi päin vittua niin jatkan ihan huomaamattani samoilla linjoilla. Toivon ettei tästä nyt jää sellaista mielikuvaa että jotenkin rakastaisin elämää. En minä sitä rakasta.  Ei sillä ole mitään väliä.

Olenkohan mä taas väärällä blogilla. Sanon varmuuden vuoksi vielä tämän. Kesällä kun pyöräilin aamuyöstä kaupungista toisen, näin kesäyössä hiippailevan ketun. Sykähdytti. Tänään, herättyäni neljän maissa roikuin ulos ikkunasta ja poltin sätkää ja näin kun suojatietä ylitti näätä tai mäyrä tai mikä lie. Sykähdytti. Minä ja elukat. Minä ja öisin liikkuvat hiljaiset elukat.

20.12.2010


Tän villin kumittamisen rinnalla olen joutunut miettimään hiuksia. Vaikka vittusaatanaselibaatti tuli ja meni niin olen antanut hiusteni yhä kasvaa vaan. Perustelen tätä itselleni sillä etten "lukuisista" yrityksistäni huolimatta löytänyt miestä jonka takia vittusaatanaselibaattihiuksia kannattaisi ainakaan leikata. Lyhyestä vähemmän lyhyeen on matkaa ja matkalla olen tutustunut uusiin asioihin. Ensimmäiset ongelmat olivat ne kun säikyin hiuksiani viikkokausia niiden lääppiessä naamaani ja olivat jotenkin muutenkin ennänäkemätättömän läsnä. Seuraava etappi oli irronneitten hiusten löytyminen kaikkialta. Vaatteista, sohvasta, lavuaarista, tiskialtaasta, ruuasta. Hyi saatana.

Tänään päätin kuvata kaikki hiusjuttuni joita joudun nyt käytämään kun minulla on hiuksia. Masentavaa. Kuvasin vain pesu- ja hoitotuotteet ja väsyin. Ihmettelen arkea jonka keskellä joudun elämään nyt kun hiusten pesu on yhtä kyrpähommaa. Ensin pesen hiukseni shampoolla, jonka jälkeen levitän hoitoaineen, annan sen vaikuttaa ja kun olen saanut läämäisen hoitoaineen huuhdottua hiuksistani, levitän niihin kaksin verroin läämäisempää latvankorjaushoitotöhnää jonka huuhteleminen sekin vie aikansa. Ennen mä vaan pesin ja menin. Nyt niiden kanssa on hirveesti tuhertamista. Kampaa ja harjaa ja kuivattamista. Mä en keksi mitään turhempaa puuhaa. En mitään. Vituttaa.

Mä askartelin lapselle joulupaketin ja samalla mä askartelin lumitähtiä. Mä ajattelin samalla niitä kaikkia miehiä ja poikia tänä vuonna. Tein lumitähden T:lle ja laitoin sen pieneen kirjekuoreen ja liimasin siihen vielä joulupukin päälle. En kirjoittanut mitään viestiä. Kirjoitin nimen ja osoitteen ja liimasin postimerkin. Siitä tuli tosi hieno.

Katselin sitä aikani ja tajusin että minulla ei ole mitään syytä ilahduttaa ketään T:tä. Tehdä lumitähti miehelle joka kohteli minua kuin paskaa kaikessa jumalataruskossaan ja etsii todennäköisesti elämänsä tappiin valtiatarta suositulta pornopirkkosivustolta. Hei haloo! Elämä, huhuu!

Otin kuoren ja silppusin sen niin pillun päreiksi kun kykenin. Tuli heti parempi olo. Kohta on vuosikatsauksen aika. Oikeasti.

16.12.2010



Mun päässä räjähti tähti. Mä imuroin tänään vähän pahimpia pölymöhkäleitä ja mun päähän tuli ihan mieletön lause. Tai mikään lause ollut vaan sanapari. Mä unohdin sen. Mun piti laskea se imurin juttu, mikä se on, se varsi maahan ja yrittää kaivaa joku muistikirjantapainen käsiini, mutta se ei kaivautunut ja niin mä sitten seisoskelin ja imuri teki itsenäisiä tekoja ja mä tajusin että mä en vaan muista. Ja samalla mä muistin että en muista paljo mitään muutakaan. Mun on ilmeisesti alettava täyttää sanaristikoita välttääkseni ne tarkemmat muistitestit joilla lääkäri mua uhkaili. Mut sit mä tajusin että muistamattomuus on oikeestaan aika mainio juttu. Mä päätin unohtaa koko kuluvan vuoden, muutamaa tosi kivaa juttua lukuunottamatta. En nyt muista mitä ne on mut kerron jos jotain tulee mieleen.

Sitten muistin että mun täytyis aika äkkiä toimia jos mä haluaisin noi tapetit pois seiniltä ihan kokonaan ja otin yhteyttä orjapoikaan, joka on siis alaikäinen (siis mulle alaikäinen, muuten ihan täysikäinen, ihan reilusti) ja kerroin että nyt ois ihan mahtisessiot tarjolla. Mä tilasin sen repimään tapetit, pukeutuneena pelkkään siveysvyöhön ja lupasin tosi laiskaa ruoskaa ja naamaraiskauksia välipaloiksi. Se on ihan täpinöissään. Sitten mä lähdinkin etsimään mun ruoskia, mut en löytänyt niitä, kun en oikeesti muista missä ne on. Mä olen villasukkavaltiatar, mähän voin ruoskia niillä.

Mikä sydän? Mikä se on? Mä olen universumin sydämessä ja teen sen kanssa juttuja. Mä suojaan itseni kumittamalla elämästäni pois turhan muistamisen tai muistelun ja unohdan mitä huvittaa.

Jouluvinkki 1: Varaa taloyhtiön pesutupa aatoksi.Niin mäkin teen.
Jouluvinkki 2: Tee tryffeleitä. Täytä ne jaloviinalla. Näytän myöhemmin miten.
Biisi: Reverend Horton Heat - where in the hell did you go
Tyttö:makaava.
Fiilikset: maitokahvintäyteläiset.

14.12.2010




Mä olen pari päivää katsellut taivasta. Katsellut yötä. Ei kun katsellut tai vilkuillut öistä tähtitaivasta. Aika pilvistä on ollut. Odotan geminidien tähdenlentoparven aktiivista osallistumista aamuöiseen elämääni. Olen kirjoittanut universumille toivomuslistan. Siinä on sata asiaa jotka haluan itselleni, mieluiten tietenkin heti aamulla kun tähdet on tarpeeksi lennelleet. Ei kun oikeasti lausun tärkeimmät toiveeni ääneen niille ja sitten vain odotan.

Olen niin innostunut listoista nyt että olen mielessäni kirjoittanut jo uudenvuodenlupauksetkin ja ne on aika rajuja. Ne on myös lausuttu ääneen. Ne sekoittuvat jotenkin tuohon sadan asian listaan. On tullut vähän itkettyäkin. Tosin se on kompensoitu karaokella ja punaviinillä ja vittupään valmiiksi virkkaamisella.

Meillä oli ihan vitun hyvät pikkujoulut joskus tuossa viikonloppuna. Niin hyvät etten muista kuinka monissa pikkujouluissa mahdoinkaan olla ja mihin mun hiukset jäi? Miksi viimeinen pullo piti avata saksilla? Miksi en tullut taksilla kotiin? Miksi joka paikassa, ympäri kaupunkia on selittämättömiä tahroja? Kuka on puhunut mulle järkeä ja saanut mut olemaan menemättä nakkikioskille? Miksi mun repussa on miniDV-nauha? Kuka on sujauttanut postiluukusta "On aika avata raamattusi"-esitteen? Lauloinko mä ihan oikeasti Yön Vain pienen hetken rakkaus on sinivalkoinen? Kaksi kertaa? Ja loppuiko jatkot mun kotona joskus puoli kolmelta sunnuntaina päivällä kahteen vaaleanpunaiseen pannulliseen kahvia ja buranaan? Kyllä varmasti.

Mutta vaginanvirkkauksen ja punssipötkylöiden lomassa puhuimme naisten kanssa toiveistamme. Ja siitä että on saanut kaiken. Mitä tässä kitisemään kun on kerran saanut kaiken? Sata uutta toivetta universumille ja odottamaan. Uskouduin jo N:lle ettei ne toiveet liity mitenkään miehiin. Mutta on siellä jotakin välillisesti niihin liittyvää.

Koska universumi on valmis toteuttamaan toiveeni, annan oman panokseni lupaamalla tulevana vuonna kaksi yksinkertaista asiaa:

1. En deittaile.
2. Pidän tipattoman vuoden, siis alkoholin suhteen.

Jos universumi ei toteuta mun toiveita (aika nopeesti) niin minulla on lupa rikkoa lupaukseni mennen tullen n. 100 kertaa. (Paitsi jos Nick Cave soittaa että lähetkö lasilliselle niin sit se on menoa, siis ehkä, jos mulla ei oo muuta menoa just sillon, mut sen universumi varmasti ymmärtää. Laitan Nickille hammasharjan valmiiksi kylppäriin heti huomenna.)

Nyt mä menen keittään kahvia ja valitsen ne tärkeimmät toiveet, sit lähden jossain vaiheessa sopottamaan niitä universumin tähdenlentojen korvaan tuohon lammelle. Onko kukaan muuten teistä koskaan uhkaillut universumia? Vastaukset numeroon 041 7047699.

Mä laitan vielä yhden asian universumin listaan. Toivon että Nick Cave ei kauheesti googleta itseään yksin kotona ja käytä googlen kääntäjää ja saa selville tätä juttua, tai ymmärtää soittaa sitten vasta vuonna 2012. Mä laitankin vielä sen toiveeksi vuodelle 2012, että Nick Cave soittaa 1.1.2012.

Tyttö: kosminen kuningatar, siunaa kynttilät, noituu hyvyyttä
Fiilikset: luottavaiset
Biisit:
Nick Cave & The Bad Seeds – Sleeping Annaleah
Nick Cave & The Bad Seeds – Babe I'm On Fire

11.12.2010



Paholaisen munat ja leipää suoraan mieleen. Arvatkaapa sukkahousuhorot missä mä oon ollu? A) Sairaalassa B) Shoppailemassa C) Treffeillä D) ABC ?

Oikea vastaus on D.

Mä jumahdin. Silleesti että pää puutu. Olen ollut kirjoitustaidoton ja virkkaustaidoton ja elämystaidoton yli viikon. Onneksi se menee ohi. Kaikki menee aina ohi. Elämäkin. (En ole tappamassa täällä itseäni, arvon sossuntädit, kirjoittelen vaan sanoja.) Mun tekis jo mieli kirjoittaa kokovuosikatsaus, lähinnä kait lääketeollisuuden tarpeisiin. Että kuinka paljon niiden lääkeliikevaihto kasvaa ensi vuonna mun tän vuoden tarpeen mukaan ennustettaessa. Mä olen kyllä selvinnyt vähällä siihen verrattuna kuinka moni on kuollut. Tai siis mitä selviämistä kuolemisessa nyt onkaan, elävillä mailla hallanvaara.

Mä olen silti yrittänyt istua kahvilassa. Mulla oli treffit torstaina Kari Ketosen kanssa. Me oltiin tietty mun kahvilassa eli Kanelissa. Mut sit mulla olikin toiset treffit siihen päälle ja meillä jäi juttu pahasti kesken. Päästiin siihen huomaamaton sadisti kohtaan ja sit mun mummodeitti tulikin. Se ei varmaan pahastu jos mummottelen sitä. Meillä meni reippaasti tunti kun puhuttiin kaikki vaivat ja kolotukset ja osa jäi vielä tälle päivälle. Mun täytyy tänään mennä uudestaan ja toivoa että Kari on vielä siellä.

Ostin kaksi kynttilänjalkaa kirpparilta. Ne näytti molemmat niin rumilta siellä että mun oli pakko ostaa ne pois. Köyhdyin melkein 3 euroa, mutta kun toin ne kotiin niin ne alkoivat heti näyttää siltä että ovat kotonaan. Mun kotona on rumaa. Lapsi sanoi että täällä on tämmöstä sen takia kun mua ei huvita tiskata. Laskin vähän kuumaa vettä ja kolistelin astioita joskus tiistaina viimeksi, jotta sille syntyisi mielikuva että äiti puuhastelee keittiössä ja tiskaa vielä päälle. Mietin että pitäis varmaan sopia jotkut tiskivuorot. Ma-ke-pe mä en tiskaa ja loppuina päivinä lapsi ei tiskaa.

Ostin mä sukkahousutkin, sellaiset alekorivaaleet. Laitan ne tänään jalkaan kun meen hippaamaan. Tänään on varmaan joku kansallinen hippapäivä kun mullakin on kolmet. Mut onneksi su-ma-ti-to on hippavapaita päiviä.