30.10.2011


Jörn Donner aamun Hesarissa

Panopäiväkirja, sivu 1.

Vaikka kuvasarja maalailisi mielikuvaa, että olen paneskellut Jörn Donnerin kanssa, niin todellisuudessa se on vain mielikuvitukseni tuotetta, sillä alitajuntani teettää minulla panoaiheisia kuva-arvoituksia. Tiedättehän, yksi ajatus johtaa toiseen ja löydät sitten itsesi paneskelemasta sohvatyynyjä tai jotain dildoa josta on patterit loppu. Tai siis minä löydän.

Mulle käy aina näin Jörn Donnerin kanssa. On käynyt viimeiset 26 vuotta. Jotkut asiat on ikuisia.

Ja jos jollekin jäi mielikuva että mä olisin eilen paneskellut Asiakasta, niin se on sairaan mielikuvituksesi tuotetta. Mä paneskelin jotain ihan muuta. Tein samalla elämäni kaupat. Ne maksoi mulle yhdet 48 h yötäpäivää käytetyt sukkikset. Ei paha.

Mun elämä alkaa muistuttaa elokuvaa tai näytelmää, jonka haluaisin ihan hirveesti nähdä.

29.10.2011

 

Mä olen asentanut jouluvalot ajat sitten. Se on kohtuullista, sillä samalla olen syönyt joulusuklaat, muutamaan otteeseen. Mä haluaisin lain joka kieltää joulusuklaan kauppaamisen ennen aattoa. Joulusuklaan myynti tulisi sijoittaa alkamaan 24.12 klo 11.45. Suklaatia myytäisiin aina siihen asti kunnes Turku julistaa joulurauhan.

Mun päivät on kuin unta. Ihan kummallisen täysiä ja sattumuksia täynnä. Ihan sellaisia elämää täynnänsä olevia. Laidoilta roiskuu yli. Ihan yhtäkkiä taas. Mä annan nyt mennä. Lyhyt palaveri universumin kanssa varmisti että oikealla tiellä ollaan.

Mä en saisi puhua asiakkaista, enkä puhu, mutta tästä mä puhun, koska tämä on myös minun asiakkaani. Ihan ikioma siis. Mä olen ihan kelmeän ihastunut Asiakkaaseen. En tiennyt että sellaisia miehiä on. Vähän maagisia. Siistejä ja sinisiä, hurmaavia ja sivistyneitä. Asiakas syötti minulle savustettuja muikkuja smetanassa ja minä meinasin tukehtua niihin. Tunsin väkivallan syvällä kurkussani. Vielä väkivaltaisemmaksi meno äityi, kun Asiakas antoi minulle tehtäväksi tutustua Tom Cruisen ja Leonardo Di Caprion elokuviin, tai ainakin kahteen niistä. Asiakas pitää viihteellisestä väkivallasta kuten minäkin. En vain ole ihan varma onko tarkoituksenmukaista tappaa minut muikkuihin ja alamittaisiin vauvanaamoihin.

Tänä aamuna mä makasin sängyssä aamun lehtien kanssa, kuppi kahvia kourassani kun puhelin piippasi ja ovikello kilisi. Mä aavistelin pahinta ja kyllä, taas loiskui yli. Onneksi universumissa on tilaa polskia.

27.10.2011



Kuluttaja-asiaa tässä taas vähän.

Älkää ostako Seppälän paskakokkarekenkiä edes vahingossa, suuressa hädässä tai huviksenne. Mä tarkistin ostaneeni kengät 10.10. Voi olla että olen pitänyt niitä jalassani noin viikon.

Viime perjantaina mä huomasin niiden tuntuvan oudolta kävellessä. Niitten korot ovat murentuneet ja hapertuneet puhki! Niissä ei varsinaisia korkolappuja edes ollut, joten onnittelin itseäni hyvästä valinnasta. Niillä oli myös hyvä kävellä. Mä kävelen aika paljon, ainakin kilsan päivässä joten onnittelin itseäni toistamiseen. Mun nilkkakin on niin kapea, että on vaikea löytää nilkkureita jotka näyttävät siltä etteivät ne tipu mun jalasta. Mulla on joskus aiemmin ollut halpiskengät, joiden korko oli jotain mystistä umpikumia. Ne eivät kuluneet millään. Ne oli mahtavat!

Mä en tiedä kykeneekö suutari tekmään näille Seppälän kengille mitään. Jos materiaali on niin paskaa että se hajoaa käsiin ja murustuu kadulle, niin voiko siitä paskasta leipoa jotain pysyvää? Mä en usko.

Mutta Seppälällä on huomenna onnenpäivä. Asioin siellä todennäköisesti elämäni viimeisen kerran. Mä saatan nipottaa turhasta, 39,95 € voi olla Seppälän määrittelemä hinta jollekin murenevan kivalle joka kestää viikon, mutta mun kukkaroni ei kestä Seppälän paskatuotteita.

Samanhintaiset maiharit, jostakin automarketista viitisen vuotta sitten, palvelevat yhä.
Satkun kalliimmat italialaiset nahkasaapaat, nekin viiden vuoden takaa vetelevät viimeisiään, mutta palvelevat yhä.
Mä kävelin toissakesän enimmäkseen varvikkaissa jotka maksoivat henkkamaukassa noin 5 € ja ne olivat hintansa veroiset. Mahtikengät. Useampi pari muita kenkiä on tässä välissä kulutettu loppuun. Koskaan ei voi tietää.

Korpimies soitti tänään mulle töihin ja käski mun mennä makaamaan lattialle kädet levällään ja irrottamaan pääni tai jotain sellaista. Mä sanoin sille että menisi töihin. Se sanoi että mä olen huumetta. Mulle tuli vähän sellainen olo että se stalkkaa mua, sillä se tiesi yllättävän paljon mun menoista, missä kaupungissa milloinkin olen jne. Se on minusta outoa, sillä en tiedä itsekään ihan yhtä tarkkaan. Mun täytyy panna suu supummalle. Mä puhuin tätä sivuavaa aihetta Paasilinnankin kanssa jo viime viikolla varmaan. Että kuinka pian joku ehtii mun (tai sen) oven taa jos haluaa selvittää henkilöllisyyden ja vaikka tulla ööö jutskailemaan ja/tai tappamaan? Aika nopeesti.

Jos tiedät minkä värinen kylpytakki ja villasukat mulla tai Paasilinnalla on, niin kirjoita oikea vastaus kommenttilootaan. Oikein vastannut voittaa I love Kuopio-badgen, puoli tuntia kahvia Kanelissa ja villasukat.

Vittu mulla oli tylsä päivä.

24.10.2011


Maanantai on ihan pyhä päivä mulle. Mä nukuin siitä puolet, uneksin ihan humisevia unia, kunnes heräsin puhelimen piipitykseen ja tajusin että humina onkin totta. Mä saatan olla niitä maan hiljaisia jotka jonakin arkipäivänä vaan saavat tarpeekseen ja ryhtyvät silmittömään väkivaltaan, pyssyin, teräasein ja kaikin voimin, itkien ja huutaen, jättäen jälkeensä kasan ruumiita, kasan lehtiä. Ja tietenkin hiljaisuuden. Minä tapan kaikki lehtipuhaltajat.

23.10.2011


Mun elämässä riehuaa tunnemyrskyjä. Mä olen täynnä hellyyksiä kanssaeläjiä kohtaan. Mut vois ehkä kohta ampua. Samalla mä vietän leppoisaa ja feminiiniä aikaa ihanien naisten hehkussa, niitten rakkauden ja tyytyväisyyden loimussa. Tyytymättömyydenkin. Mä rakastan palavasti naisia. Ja jostain syystä kaikki miehetkin mun lähellä on muuttuneet vähän naisiksi.

Mä olin perjantaina aamukahvilla kainalosauvan kanssa. Mitään ei puhuttu, mutta se esitteli kaikki uudet korunsa. Ne näytti aika hirveiltä. Kainalosauvalla ei ole tapana ottaa puolikastakaan sanaani todesta, valuin kun vesi hanhen selästä, ja se kilkutteli menemään neitimäisesti. Vaikka se siis on rouva. Ja siis tottahan aikuinen mies saa halutessaan pukeutua rouvaksi kun rouva kerran on!Mies jolla on keskimäärin enempi meikkejä laukussaan kun mulla, joka ripustaa kaulaansa muovisen härän ja joka ei ota mun sanomisia todesta, ei kuitenkaan ole mies jolle raivataan ylimääräistä tilaa kalenterista.

Kun on näin vanha ja raihnainen kun minä, arvostaa täyteläisiä ja täysiä hetkiä, sellaisia joilla on sisältö, vaikka ne ajallisesti olisivatkin lyhyitä pyrähdyksiä. Mä olin eilen saunomassa hehkuvan ja intohimoisen naisen kanssa. Me puhuttiin miehestä ja miehistä, vähän lapsista, makkaroista, marsuista ja tietenkin hehkusta. Mä olen niin iloinen ihmisistä jotka löytävät toisensa, että mä liikutun melken itkuun asti, enkä sitten saa nukuttua ollenkaan. Se rakkaus, voi että, on niin kaunista, että mä alan ihan just itkemään nyt ja nyt taas.

Osan täyteläisestä ajastani mä olen viettänyt hohottaen ääneen Paasilinnan jutuille. Mä en tiedä miten mä tämän ilmaisisin, mutta Paasilinna on ihan absurdin suloinen tyttöpoika. Se haahuilee kylpytakissa öisin ja kuuntelee Leonard Cohenia ja Jamppa Tuomista samalla pieteetillä kun mä. Mä olen hirveän iloinen että se on pulpahtanut jotenkin vahingossa mun elämään kuplimaan ja tuottaa paljon iloa sellaisenaan. Se on mun itsemurhautuneen pikkuveljeni ikäinen ja saattaa muistuttaa mua siitä. Siksi on todennäköistä ettei Paasilinna saa turpiinsa täällä, eikä hänen hahmoonsa puututa muutoin kuin silkkisin hansikkain.

Korpimiehestä mä en uskalla sanoa mitään, paitsi että se on mennyttä miestä. Siis ei se ole mennyt mihinkään, mä melkein nytkin kuulen sen kuolan valuvan.

21.10.2011



Mä olin tänään retkeilemässä. Mun oli tarkoitus mennä Egyptinkorpeen, mutta mä jouduin jonnekin paikkaan jonka nimeä mä en tiedä, eikä tiedä Korpimieskään joka oli mulla tällä kertaa oppaana. Siellä oli taas korkeanpaikan leiri ja mun polvet hyytelöityi jo ekalla rapulla kohti taivaita. Samalla mua oksetti. Mä näin itseni laattaamassa nuudeliruukkua ja kahvia Korpimiehen päälle, joka naureskeli ja huuteli siellä ylhäällä että kiiruhda! Valo loppuu! Kuvaa tuo vihreys! Katso noita linjoja! Älä vaan tiputa sun kameraa!

Mä lähetän universumille vakavan toiveen, että lähettäisi mulle tänne jonkun miehen tai minkä vaan, joka ei raahaa mua ensiksi jonnekin vitun vuorelle ja korpeen ja vuoren laella töröttävään torniin ja vaadi multa sellaista mihin en vaan kykene, eli katselemaan ympärilleni tai muuten vaan nauttimaan näköalasta.

Lopulta mä päädyin Nilsiään, Ravintola Pisaan juomaan kermakahvia. Mä jouduin myös käymään miesnaiskeskustelun Korpimiehen kanssa. Se meni jotenkin näin:

S: (Kiemurtelee). Mä en vaan voi paneskella ympäriinsä miten sattuu ja kenen kanssa sattuu jos aion elää täällä vielä pitkään! Mun täytyy vähän miettiä kenen kanssa ja milloin ja jaksottaa näitä juttuja!

K: (Hakkaa molemmin käsin auton rattia.) SE ON NIIN EPÄREILUA!!

Mä jätin kertomatta että mä en ole paneskellut täällä vuosiin ja että paneskelisin vaikka vanhaa mattopiiskaa jos mattopiiska suostuisi mun kanssa suhteeseen.

Mun on pitänyt kertoa teille Paasilinnasta, mutta kerron siitä myöhemmin. Yllättäen jokin on liian intiimiä tänne. Mutta siihen liittyy vahvasti Jamppa Tuominen ja jippijaijee. Mä syön nyt grillattua ryynimakkaraa ja juhlistan sillä mun syntymäpäivää joka alkoi 9 minuuttia sitten. Juhlistan samalla maailmanloppua, joka jonkin ennusteen mukaan tulee juuri tänään.

19.10.2011



FORTUNION LAULU

Jos luulette, että mä ilmoittaisin,
ketä rakastan,
ah, en, vaikka kruunun saisin
ja valtikan.

Jos tahdotte, piirissä laulakaamme,
että ihailen.
Väri hiuksien, tietää saamme,
on olkien.

Mitä tehtäväkseni ajatteleisi,
olen täyttävä sen,
ja vaikka hengen se minulta veisi,
hän saa myös sen.

Me kärsimme haavasta, jonka salaa
löi rakkaus,
siks iät sielussa tuska palaa
ja kidutus.

Niin rakastan, että en ilmaista voisi,
ketä rakastan,
ja vaikka kuolema se oisi,
sanat vaimennan.

Alfred de Musset, suom. Yrjö Kaijärvi

Mä piipahdin eilen kainalosauvan luona kahvilla ja sain houkuteltua Mussetin takaisin kotiin. Se on siellä lojunut läpi kevään ja kesän ja syksynkin. En torunut sitä ollenkaan. Tänään otin sen syliin ja pläräsin äkkiä haisemaan kodilta ja minulta, ettei se enää unohtaisi missä sen paikka on. Mua ärsyttää tuuliajolla lainehtivat rakkausrunot.

Mä ehkä nauran rakkausrunoille, mutta rakkauden- ja rakastumisentäyteläiset ihmiset mä haluaisin ottaa syliin ja äyskäröidä itseni umpeen sitä iloa ja hymyä ja riemua jota ne tirskuu ja vuotaa. Ei verta ollenkaan, haavoja, tuskiakaan.

Mä olen melkein ihan täysin kokonaan varma, että rakkaus on hyvä juttu.

Mun rakkaudentaju on jossakin onkalossa, seiskaluokalla, imeskellyn villalapasen vieressä, märkänä kielenä tai sanattomuutena, toivottomuutena. Pelkoa siitä kuinka kieli jää ikuisiksi ajoiksi kiinni jäätyneeseen rautaan.

17.10.2011


"Täytyy kasvaa ja viisastua ymmärtääkseen, mistä johtuu se, että alle nelikymppiset naiset eivät yleensä ole, jos teknisen ammattitermin käyttö sallitaan, pantavan näköisiä."
- Tähtitieteilijä Esko Valtaoja ikääntymisestään

Mä olen siis ihan tiltissä kahvin keittämisestä ja suklaan syömisestä ja varsinkin lahjojen avaamisesta. Mulla on ilo täyttää yli nelkytvuotta jo tulevana perjantaina. Mä mietin mahdollisuutta viettää mun syntymäpäivän Esko Valtaojan kanssa, mutta tosiaankin vasta mietin. Osa vieraista kävi jo lauantaina. Mä melkein itken kun sain niin ihania lahjoja. Osan niistä mä olen pilkkonut ja kuivannut, että ne mahtuu paremmin säilöön. Mä sain myös Panopäiväkirjan. Siitä voi vielä olla iloa meille kaikille jos mä joskus vielä pääsen paneskelemaan muitakin kuin itseäni. Tosin mä ajattelin kyllä täyttää sitä kirjaa niin että aloitan minusta. Olen mulle ihan paras panokaveri. (Ja varmasti ihan kenelle tahansa.) Mä sain myös lahjaksi sitä meikkivoidetta josta mä olen puhunut kolme kuukautta. Ja ihanaa vienontuoksuista kuivaöljyä joka saa mut ihan oikeesti hohtamaan.

Pilvi oli koko viikonlopun mun ilona. Perjantaina me katsottiin sairaalan päivystysnumero valmiiksi ja syötiin lihapullia kylmänä paketista. Lauantaina me enimmäkseen juotiin kahvia ja syötiin kakkuja. Me käytiin kahdesti Sokoksen kempparissa ja toisella kerralla mä sain ostettua shampoota, eikä kukaan yrittänyt palvella mua. Ostin vähän isomman purkin ettei tarvitsis enää tänä vuonna käydä siellä.

Voi olla että puhuttiin miehistä. Mä olen vähän stressaantunut kun jono mun ovella on niin pitkä että sen ruoppaaminen kestää varmasti useamman kuukauden. Mua alkoi viime yönä pelottaa että joutuisin mahdollisesti valitsemaan jonkun kumppanin sohvan nurkkaan päivystämään. Onneksi mä muistin että Miia kertoi juhlissa aviomiespalvelusta joka maksaa 28 egee tunnilta. Ja siitä saa tehdä kotitalousvähennyksen. Tosin nyt mä muistin, että mä voisin kyllä yhdelle prinssille maksaa luonnossa jos se vaan tulis vähän tohon, edes sohvan nurkan liepeille.

Nyt mä menen syömään karpaloita. Syökää tekin. Vittuun ne gojimarjat.

12.10.2011


Ne jotka etsivät Minttu Mustakallion takkia ja takapuolta täältä, niin voi olla ettette löydä. Se takki ei minusta ole mitenkään erikoinen, hanki joku muu. Ja tänne mahtuu muutenkin vain yksi minttu mustakallio kerrallaan ja se on Pilvi ja minä. Mun elämäni kiepustelee jo ihan jossain muissa sfääreissä taas. Klikkaa mua ei pysty samaan.

Sanoinko mä tässä joku päivä jotain oikeasta sinkkuelämästä? Saatoin sanoa, mutta pyydän nyt teitäkin päivittämään listan sanomisistani, sillä se on pahasti vanhentunut. Voitte yliviivata kaiken. Paitsi sinkkuuden. Ja semmoinen vinkki niitten deittipalstojen suhteen, että älkää menkö sinne. Menkää ulos tai olkaa kotona, kyllä se ovikello ja puhelin ja netti soi jos teillä vaan on kyllin kauniit sääret, ettekä ole turhan nirppanokkaisia ja yleviä. Ja varsinkin jos olette tällaisia napakymppejä kun mä.

Sitten vaan hankitte ison kalenterin jossa on tilaa muistiinpanoille ja erivärisiä tussikyniä. Kalenterin viereen kirjoitatte tikkukirjaimin miesten  nimiä ja jaatte vapaan aikanne erivärisiin vyöhykkeisiin.Tiedätte sitten kenen kanssa milloinkin olette tekemisissä ja miten. Voitte suunnitella hauskoja retkiä, jonkin vimpaimen viritystä tai joku voi vaan käydä vaikka tiskaamassa ja imuroimassa. Ja jos mitään moraalin rippeitä on jäljellä niin ette aseta ketään etusijalle, vaan annatte kaikille yhtäläiset mahdollisuudet luoda kanssanne harmoninen ja lämmin ihmisparisuhde ja onnistua miehenä.

Ja se kalenteri ja muut muistiinpanot kannattaa pitää jonkun siivouskaapin sisäovessa kiinni. Ettei miehille tule paha mieli kun ne näkevät kalenterista että vittu Kalevi* on päässyt eilen kylpylään Sarin kaa! Mä en ala! Ja Timo** on saanut tiskata joka päivä! Miks mä en saa? Samalla kannattaa varautua kaikenlaisiin positiivisiin yllätyksiin. Miehet on joskus niin kilpailuhenkisiä.

Mä en nyt kertonut oikeesti mitään. Mä en kykene muotoilemaan. Mulla on keuhkoputkentulehdus ja ihmetys.

*Ei viittaa todellisuudessa kehenkään
**Viittaa arvostamaani mieheen, jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kalenterin tai kalenterintäytteen kanssa, ei osaa ei arpaa, mutta josta käytännössä saattaisi olla jatkossa hyötyä mahdollista excel-taulukkoa laatiessa ja joka piirtää ihan mahdottoman kauniita kuvia ihmisistä ja puistakin ja on sen lisäksi älykäs, hauska ja taulukkohenkinen.

Beat:

9.10.2011

 Jotain venäläisten tuhrimia tageja.
 
"...pitkät on puut Pisan mäellä, hongat Hornan kalliolla.”
 Vettä.
 
Akrofobia. Varjokuva altistushoidosta.
Takana Mörkö, edessä Lohikäärme. Omistettu Pilville.

Mä kävin siellä vuorella. Sain suppilovahveroita, happea, aurinkoa ja löysät polvet näkötornista. Mä en erityisemmin pidä korkeista paikoista. Mä olin myös varautunut kokopäiväiseen sateeseen, joten mulla oli housut jalassa suunnilleen 24 h. Sellaisesta tulee ihan ruumiistairtautumisolo, ei ole ollenkaan oma itsensä ja jos onkin, niin katsoo itseään ulkopuolelta ja näkee vain tuntemattoman naisen jolla on housut jalassa. Mä en vaan tunnista itseäni housut jalassa. Tuskin kukaan muukaan. Kaiken lisäksi ne valuivat jatkuvasti alaspäin ja mä jouduin vetelemään niitä näyttävästi ylös. Mä olen tämmöinen napakymppi. Mun oppaani (184 cm)oli ja on sellainen ihminen jolla on jalat ilmeisen tukevasti maassa ja housut jalassa. Se ei sanonut paljon mitään mun ongelmaani housujen kanssa. Paitsi kerran sen suusta lipsahti ajatus vyöstä. Mä en kehdannut sanoa etten mä osaa käyttää vyötä.

Ruokakaupassa mä jouduin sanomaan kaikkeen, että mähän en syö sitä ja tätä ja sivulauseessa parantelin asemiani kertomalla että mä en ole mikään kranttu, mulle kelpaa kaikki, mutta mä en vaan syö sitä ja tätä ja alkoholia en käytä ja maitoa en laita kahviin, ei kelpaa, kermaa sen olla pitää ja että mä en kyllä mitään pizzaa syö, mutta että kyllä me voidaan sitä syödä, tietenkin, mä en siis ole ollenkaan kranttu, sä saat musta nyt täysin väärän kuvan ja mä en kyllä syö ranskanleipää, kun se ei oikeestaan ole leipää ollenkaan ja aamulla mä en kyllä syö mitään ja onko sulla kahvia? Ja että mä en kyllä mihinkään ulos lähde täällä syömään, koska mä en usko että se ruoka on hyvää, mä luotan mun OMATEKEMÄÄN ruokaan, mä en vaan halua maksaa jostain pahasta ruoasta ja että mä voin tietysti tehdä ruokaa, mutta että ainoastaan vaan jotain helppoa ja nopeaa ja vaivatonta. Sanoin vielä että mun oppaan tekemä pyttipannu kyllä kelpaa mulle, että mähän tykkään pyttipannusta, en ole mikään nirppanokka, paitsi että voita pitää olla, ettei mikään margariini käy ja...siis jos kanaa otetaan, niin ei valmiiksi marinoituja koska nekään ei ole oikeastaan ruokaa ja että pastaahan mä en syö, mutta kyllä mä voin tietysti vähän syödä jos se on täysjyvää...ja siis riisiä ei nyt ainakaan.

Mä en tiedä mitä mun opas ajatteli, koska mä olen valitettavan huono tulkitsemaan miehiä. Olen silti tosi iloinen ettei se sanonut mitään. Katsoi vaan. Silleen miehekkäästi. Ja mä sain tehdä ruokaa. Sanoin että se on "ihanku" pyttipannua.
Mun ja oppaan muut keskustelut menivät päivän, ruokailun ja yön mittaan jotenkin näin:

S: Mä vihaan Liisa Mustosta.
O: Minusta se on tosi hyvä näyttelijä.

S: Mä en pysty katsomaan James Bond-elokuvia.
O: Tää on hyvä kuva.

O: Nää on mun vikat kahvit. Annostele niin että aamuksikin riittää.
S: Sä et vielä ymmärrä millaisen virheen sä olet tehnyt.

O: Sulla on niin pehmeät varpaat.
S: ...



SARIN "IHANKU" PYTTIPANNU

Kananriekaleita
Pari sipulia
Tuoreita vastapoimittuja suppilovahveroita
Skåne Meijerin kantarelli-konjakki ranskankermaa

Paistetaan kaikki yhdeksi sössöksi, oikeassa järjestyksessä. Vähän haudutellaan. Nautitaan kokojyväpastan kanssa.

7.10.2011


Tänään mä olen enimmäkseen syönyt. Ja ollut nälkäinen. Ja perustanut uskonnontapaisen Kauppakadun kiinalaisessa. En muuten suosittele tätäkään kiinalaista, sieltä saa haaleata pyttipannua lounaaksi ja tulee ihan sellainen kumma olo, että pitäisi perustaa uskonto tai jotain. Jos teidän on pakko syödä täällä joskus niin suosittelen mun kotikeittiötä tai Mustaa Lammasta. Kaikki muu on paskaa. Tosin itseäni suosittelen pienellä varauksella. Suklaakakut leivotaan yhä lattian kautta ja yleisin raaka-aine noin muuten on kahvi ja kaksi kananmunaa. Mutta tämähän kertookin jo paljon kaupungin ruokaravintoloitten tasosta. Juomaravintoloiden taso on vieläkin heikompi.

Mun uskonto liittyy löyhästi siihen että kaikki on seonneet. Ihan kaikki. Mun lounasseurakin, mun rakkaimmat naiseni sekoilivat siinä silmieni edessä, näkivät näkyjä ja olivat ehkä uskossa. Ne oli jotenkin ihan raiteettomia, fiiliksissä. Ne on saattaneet lukea liikaa elämän- ja henkisyydenhallintaoppaita. Ne kysyi multa mitä mä luen? Mä sanoin etten mä mitään LUE vaan mä harjoitan mun uskonnollisia riittejä öisin tuossa lammella ja keskustelen universumin kanssa. Lupasin kirjoittaa niille jotain luettavaa ja oman uskonnon. Mun uskontoni perusajatus on se että jumala on universumin kokoinen ja uskojan jumala on juuri uskojansa kokoinen. Seuratkaa mua.

Mun oli illalla pakko ostaa uudet kengät. Mun halpismaiharit joita mä olen käyttänyt pari kuukautta putkeen repesivät jalkaan. Mä sain ostettua kengäntapaiset, vähän korolliset, sillä mun uskontoni sanoi että on taas aika ottaa sääret käyttöön (tai niitten jatkopala). Mä tajusin just että ne kengät näyttää vähän bootseilta. Mä olen mekkonainen, villatakkinainen, hamenainen, haavenainen ja aavenainen. Mä en ole mikään motoristi ja cowboy. Täytyy miettiä miten mä pääsen huomenna töihin.

6.10.2011



Mun nuiva suhtautuminen Minttu Mustakallion on muuttunut. Mä olen siis yrittänyt muistaa katsoa Klikkaa mua-sarjaa. Eilen me katsottiin sitä yhdessä Pilvin kanssa ja itkettiin. Mä lämpenin ehkä vähän sille Ellalle joka haisee yrjölle väärässä paikassa, jolla on maalia tukassa ja jonka eksän uusi nuorikaunisihana vaimo ilmoittaa olevansa raskaana kesken sisustustuunausremonttiohjelman kuvausten ja joka nyppii kulmakarvansa ja pesee itsensä, vain päätyäkseen kaverimiesansaan ja kuuntelemaan  vaimo-lapsettomuus-ei oo kivaa-ongelmia, kun sulle on niin helppo puhua. Minullehan ei tietenkään ikinä kävisi niin, ainakaan oikeassa elämässä. Minulle ei missään tapauksessa ole ainakaan helppo puhua.

Ja mitä sinkkunaisten villiin elämään tulee niin tässä vähän maanpintaa:

- Mä olen ollut sinkku muistaakseni kaksi ja puoli vuotta.
- Mä olen ollut viimeksi treffeillä (muistaakseni) elokuussa 2010.
- Mä olen harrastanut jotakin seksin tapaista vastakkaista sukupuolta edustavan tai vastaavan olennon kanssa (muistaakseni) heinäkuussa tai elokuussa 2010. Seksistä kieltäytyminen on muuten ollut huomattavasti helpompaa kun lopetin selibaatin, silloin heinäkuussa tai elokuussa 2010.
- Mulla on ollut profiili deittipalstalla. Olen ottanut sen pois. Olen pannut sen takaisin. Olen ottanut sen pois ja päättänyt etten enää ikinä pane sitä takaisin, koska se oikeasti ON masentavaa.
- Mä olen kunnellut niin paljon vanhoja suomi-iskelmiä, että ne on piinttyneet muhun. Mä en esimerkiksi voi tiskata kuuntelematta mun tiskausmusiikkia. Mä haisen suomi-iskelmälle. Liittyykö tää muuten aiheeseen?
- Multa kysytään mun miesasioista joka päivä, koska mä ilmeisesti näytän koko ajan siltä että mulla on kuitenkin joku mies jossain piilossa. Ei ole. (Paitsi unissani on se joka tekee musta seiskaluokkalaisen ja saa mut näkemään unia villatakeista. Mutta unia ei nyt lasketa.)

Todellisuudessa suurin osa niistä deittipalstojen miehistä on kyvyttömiä muuhun kuin klikkailuun. Todellisuudessa vain murto-osa niistä kykenee selvitymään esimerkiksi livekahville (johtuen mm. päiväkahvikoti-ikäisistä lapsista). Miehillä on syynsä. Syyt ovat jotakin vaimon pettämisen ja itkemisen jatkamisen välillä. Ja molemmat syyt ja niitten välit ovat ihan tosia.


Jos joku mua todella kiinnostava mies pyytäisi mua kahville, mä menisin jo edellisenä päivänä valmiiksi odottamaan. Eikä mua nolottais paljon ollenkaan myöntää sitä.

Tällä viikolla mä olisin tarvinnut kaiken. Takkatulet ja sohvannurkat. Jonkun joka pitäisi vähän huolta minusta. Keittäisi edes ne kahvit. Ottaisi syliin. On ollut kamalaa. Ihan paskaa. Paskavittupaskaa.

3.10.2011


Huumaava tunne keskellä pienesti ja isosti murenevaa maailmaa, on umpijäisenä, armottoman ilmastoinnin alla, keskustella sähkönsinisestä, kahdeksankymmentäluvusta, olkatoppauksista, kaupungin ainoasta muinaisesta intialaisesta ravintolasta, taiteesta, teestä ja kahvista. Suu käy itsestään, silmät katsovat toisiin silmiin. Syntyy yhteys jota todellisuudessa ei ole. Ei mitään. Olen ihan autopilotilla.

Mä olin rakkaan N:n kanssa eilen katsomassa teatteria. Mä laitoin välillä silmät kiinni ja mietin että mikä tässä nyt mättää niin pahasti? Onko se se että olen nähnyt tämän jo kertaalleen, vai onko se se että alun sähinät, valot ja liikkeet on jotenkin nolosti epäsynkassa. Täytyykö mun tulla istumaan ahtaaseen katsomoon vain jotta saan silmäni suljettua? Vai onko se se, ettei tämä ole tarpeeksi todellista ollakseen teatteria? Että tästä puuttuu magia, läsnäolo ja herkkyys? En saanut sitä selville. En halunnut. Tulimme kotiin juomaan kolme pannullista teetä ja syömään tiramisua. Se tuntui todelliselta.

Mä unohdan nyt teatterin vähäksi aikaa ja keskityn sen sijaan todellisuuteen, vuorikiipeilyyn ja töölöläisyyteen. Sillä töölöläinen minusta tulee, ihan kohta, ihan vähäksi aikaa. Mä tarvitsen muutaman vanhatutun kadun ja tilaa hengittää vähän huonompaa ilmaa. Se on minulle niin oikein.

Turha muuten soitella tai muuta ennen tiistaita, mä olen pyjamassa ja nukun. Jos yrität ottaa yhteyttä, minä tapan sinut. Paitsi tietenkin jos olet unelmieni prinssi niin voit aina yrittää. Mun on vaan vaikee uskoo että oot.