29.1.2012


Muikkuravintola Sampo, Kuopio

Rosemaryn painajainen

Sari

Mulla oli tänään tosi hauska päivä. Estetiikkaa kaikille aisteille. Ja taulunsuoristamista. Mä söin muikkuja ihan parhaassa seurassa ja sovin ehkä liian monet treffit. Sitten mä aloin märistä. Julkisella paikalla ulvoa. Mua nolompaa seuraa ei voisi olla. Olin tavallaan edustustehtävissä. Saan varmaan kiitokset.

27.1.2012




Mä kävin tänään hautausmalla ja museossa. Museossa mä menin heti ekana suoristamaan vinossa roikkuvat kuvat. Tein muutenkin kaiken mikä oli kiellettyä. Lähtiessä mä kerroin amanuenssille että mä tein kaiken tän ja nyt mä vielä otan näistä kieltotauluista kuvan. Se sanoi että, joo, huomasin. Ja että kun lapsiryhmiä tulee, niin niitä pitää aina opastaa ensin.

Imartelevaa. Mä olen sentään 42 v. Lapsiryhmään viittaaminen saattoi tietenkin tarkoittaa niitä mun mukana olleita kauniita ja sivistyneitä ja nuoria naisia.

Kotimatkalla mä nukahdin niitten lempeänvaimeaan puheeseen ja ajattelin että tämä on ihanaa. Vaipua liikkuvassa autossa, kuulla silti naisten tasainen mumina. Ne herätti mut vähän ennen kotia, katsomaan sinisen- ja turkoosinutuista taivasta, vaaleanpunaisia kohtia ja pieniä pulleita jään keskellä töröttäviä saaria.

26.1.2012



Klikkaa mua!

Päiväni on ollut unisen sekava, ei mikään perinteinen painajainen vaan hidastettu, takaisinkelattu ja nopeutettu looppi. Väsyneenä mun fyysinen olemassaoleskelu julkisilla paikoilla pitäisi kieltää, myös unissanolo ja online-olo.

Mä olen taas saanut olla avautumisen kohteena. Tiedättehän ne ihmiset jotka sanovat etteivät puhu tästä asiasta. Minäkin olen niitä, mutta minä teen sen niin päin, että kerron ensin nopeasti asian ja sitten sanon etten kyllä kerro enkä puhu, enkä varsinkaan sano enää mitään.

Mutta siis ne jotka sanoo etteivät puhu. Sanot niille että, no et sitten puhu. Sitten ne kohta, vaikka viikon päästä viimeistään, kysyvät että siis tajusitko että mä en haluais puhua yhestä asiasta koska se ei kuulu sulle? Sinä sanot että joopa, kaikilla on tämänsä ja että kyllä sä tosiaan voit elää sen jatkuvan tästäpuhumattomuuden kanssa. Tätä voi jatkua jonkin aikaa. Jos sinulla on pitkä pinna, niin varmaan ihan loputtomiin. Jos sulla on lyhyt pinna kuten mulla, niin joskus neljän ja viiden viikon paikkeilla huudat aika lujaa sen tyypin päälle, että saatanaperkele ole hiljaa, älä puhu! Sillä välin sä olet jo jotenkin vaistonnut, että se tyyppi haluaa kertoa jotain tästä asiasta josta se ei puhu ja yrität olla niin ettei se saisi aihetta kertoa siitä.

Mitä enemmän et halua kuulla ja sallit ihmiselle yksityisyyttä, sitä varmemmin tulee päivä jolloin sä joudut sen kysymyksen uhriksi että häiritseekö sua tää kun mä en puhu tästä mistä mä en kerro? Sanot että emmä nyt tiedä ja kyllä mä ymmärrän että ihmisillä on yksityisyytensä. Sitten se kysyy että lupaatko olla kysymättä jos mä vähän vaan kerron. Sit se on jo myöhäistä kaikki. Se kertoo kyllä.

Tää on ihan ok. Mutta arvatkaa mistä tulee vähän kummallinen olo? Siitä kun se kysyy lopuksi että HELPOTTIKO TÄÄ SUA?

No piipiti pii, ei varsinaisesti. Sitten sä jäät siihen, purat kananuggetteja pahvista ja asettelet ne uunipellille, ne on aika kylmiä, itket vähän niitten päälle ja ajattelet että tämäkin on tätä minun tämääni. Työnnät ne rivinuggetit uuniin vaikka tiedät ettei niitä saisi syöttää ihmisille. Keität paljon kahvia. Kahvi pelastaa aina. Ihan aina.

24.1.2012



Mä en muista mitä mun piti sanoa mutta jotenkin se liittyi ihmissuhteisiin ja siihen että todelliset tunteensa voi ilmaista yön pimeinä tosin kauniina hetkinä ja toivoa että joku ottaa ne vastaan sellaisenaan ja ymmärtää ja rakastaa sua ihan sinuna itsenäsi olit sitten ylipainoinen tai et ja sitten vielä se että mä olen varmaan vähän väärillä teillä nyt mut mä voisin vaikka vannoa että nyt ois aika hyvä sauma jollei yksinäiselle ja sivistyneelle miehelle päästä muhun käsiksi siis sellaiselle jonka kaapissa ei kolua tai lisäänny luurangot tai sielu ei ole varattu ikuisesti jollekin axe-enkelille ja joka osaa ihmetellä sitä miten halaaminen voi kestää sekunnin murto-osan on siinä ihmeitä kerrakseen.

20.1.2012



Valvotun yön jälkeen talon mustin kahvi näyttää ja maistuu keitolta.

Puoli seitsemältä päätin jättää sohvan siirtämättä. Säälin alakerran naapuria joka on koko aamun kuunnellut lattialle tiputtelemiani nauloja, neuloja ja ruuveja. Olen lajitellut ne sievästi uuteen punaiseen lokerikkooni. Samassa lokerikossa on hakaneuloja, rintaneuloja ja nappeja. Olen hyvin looginen. Yksinäisen naisen lokeroissa voi olla mitä vain.

Kaivauksissani olen löytänyt kaikenlaista ja lopulta myös lintsannut tuhovimmassani. En kykene hävittämään kaikkea. Mutta kykenen tiivistämään, kerrostamaan ja lintsaamaan niin, että näyttää kuin laatikoissa vallitsisi järjestys. Minun järjestelmällinen järjestykseni.

Löysin poikaystävän. Sen saman jonka löydän aina uudelleen. Tai joka löytää minut. "Kyllä sä sari oot saatanan ihana nainen." Onko siitä 24 vuotta? Kun se heitteli mua tyhjillä ja täysillä viinipulloilla? Koska se oli niin mustasukkainen. Mun poikaystävälle. Aika tarkkaan. Ja aina se ihmettelee että eikö mulla ole sitä ja tätä ja miestä ja seksisuhdetta ja mitä niitä nyt onkaan? Ja minä vastaan että ei kun ei vaan ole. Mä en koskaan muista sanoa mitä mulla on. Niinku esimerkiksi uusi kissa. Se pyytää etten rakastu siihen koska se ei kestäisi sitä. Mä en henno sanoa että ei tarvitse pelätä. Ja ehkä mä olenkin jo rakastunut ihan toisaalle.

Mä olen ihan tavattoman uupunut. Vähän kun olisin yrittänyt hirttäytyä. Mutta se johtuu taas ihan muusta. Pesen itseni, menen ulos, universumin kautta kahvilaan.

18.1.2012


Siivottu


Tirkistelty


Kuvattu


"Sä saatat vihata sitä."
-Pilvi
Mä olen eri tehokas kun sille päälle satun. Mä sain tänään kaappirivin ojennukseen. Jos jollain herää ajatus siitä että mitä mä nyt puen päälleni niin mä vastaan että en mä vaan tiedä.

Siirtyessäni kaivauksissani yhä pienempiin laatikoihin, mä löysin myös oletetun muotokuvan itsestäni. Saatan kehystää sen ulko-oveen. Tervetuloa kirvesmurhaajat, tuokaa kahvia tullessanne, muuten mä joudun huomenna ulkoistamaan itseni ja suorittamaan maallisia tekoja äsmarketin kahvihyllyllä.

Mä olen myös paastolla. Tänään. Tosin söin vahingossa kaksi konvehtia, jotka löysin erittäin nokkelasta piilosta. Konvehtipaastolla siis. En ole löytänyt enempää konvehteja vaikka olen kyllä yrittänyt.

16.1.2012


Tieteellinen koe


Paavo


Namuja


Hilloo


Paperia ja Mörköjä
Viime päivinä mä olen lähinnä vieroittunut facebookista. Ihan vaan saadakseni mörköjä ulos komerosta. Mä aina viivähdän niitten äärelle ja mietin että miksi minä tätäkin säästän. Vaikka siivoan laatikoitani vähintään kahdesti vuodessa, ovat ne siltikin täynnä aanelosia ja muita muistikirjallisia, joita yritän yhä vain säästää. Mä säästin vain yhden venäläisen karkkipaperin. Tällä kertaa. Nyt mulla on niiden tilalle reaaliajassa säästettyjä Vasemmiston namukääreitä. Tottahan niitäkin on säästettävä. Muistojen albumiin ja silleesti. Mä kävin nimittäin sanomassa Paavolle käsipäivää ja toivottamassa onnea matkaan. Jos Paavo Arhinmäestä ei tule presidenttiä niin tiedätte sitten senkin miksi. Mun maaginen kosketus ja se on sitten siinä.

Mä olen ainakin hetkellisesti tyytyväinen mun facebookin pimenemiseen. Mä olen koukuttunut sitä kautta Paasilinnaan(kin) ja niin kivaa kun se onkin, mä näen itseni jotenkin huonosti tuntikausia kestävässä sätissä jossa silmillä ei ole mitään sijaa. Ja kun se jatkuu yöhön, mä muutun juuri niin mustaksi ja itkuiseksi kuin olenkin.

Mulla on näppistuntuma siihen miten mulla on tapana menettää, olla olematon ja tuhertaa itsekseni, itkuakin, laminoida iho täyteen sanoja ja kirjoitusta, mikä ei vie mihinkään mutta minulta kaiken. Musta tuntuu että saman asian ajaisi jos kuorisin ihoani ja lähettäisin sitä tuntemattomiin osoitteisiin. Mua ainakin oksettaisi jos joku tekisi minulle niin.

Onneksi limainen lattiakaivo ja vessan viemäri ovat nyt puhtaita. Löysin kourallisen nappikorviksia, joita tuskin enää käytän.


13.1.2012


Luonnonkihara



Uusi suoja kuumuutta vastaan


Jäätelö
Tällä viikolla mä olen tuskin herännyt. Olen siis ollut paljon valveilla, välillä hieman edesvastuuttomasti ja liehuen, mutta enimmäkseen zombeillen ja kahvikuppi kädessä.

Mä kävin kampaajalla. Koska mä olen niin luonnonkaunis kaikkialta, mä kävin kampaajalla viimeksi joskus 1 1/2 vuotta sitten. Ja onhan mulla tää selibaattitukka jonka olen antanut kasvaa, vaikka selibaatti olisi rakoillutkin. Ja olin mä selibaatissa tai en, niin, no, tiedät kyllä. Uutuutena tässä asiassa on se että mun kampaajani totesi hiusteni olevan luonnonkiharat. Vihdoinkin. Siihen meni vaivaiset 42 v.

Koko viikon mulla on ollut ajatuksissani siivota möröt kaapista, jätesäkittää ne ja hyvästellä. En ole tehnyt mitään. Olen tarjoillut möröille kahvia ja sanonut että huomenna sitten.

Sen sijaan olen lukenut Aleksis Kiveä, Fredrika Bremeriä ja Dan Fantea. Hulvatonta. Lopun aikaa mä olen sättinyt Pasilinnalle, lähinnä sitä kuinka mä en puhu tästä asiasta, enkä tästä, ja varsinkaan tästä en puhu ja tästä mä en halua puhua ja nyt mä vaikenen ja mä en aio sanoa tästä mitään. Mun kanssa on sanomattoman helppo kommunikoida, kunhan mut saa ensin viritettyä oikealle taajudelle.

8.1.2012



Mavala Black Oyster


Cleaning Women, Henkka, Kuopio



Cleaning Women, Henkka, Kuopio




Paastoruokaa avajaisissa

Aamukahvi oikeakätiselle

Mä olen viettänyt viikonloppua juopotellen. Perjantai oli ihan totalitäärinen siivouspäivä koska olin illalla siellä baarissa katsomassa Cleaning Womenin 15 v -juhlamättöä. Mun korvilla on rakkaussuhde elävään musiikkiin. Mä olen hieman unohtanut sen, sillä mun suhde baareihin on viimeisen vuoden aikana haljuuntunut. Ja haljuuntuu vastaisuudessakin.

Mä kuitenkin seurasin jännittävän näytelmän jossa keski-ikäinen mies menetti naisensa keski-idioottille miesvampille ja tuli siitä hirveän surulliseksi. Se surullinen keski-ikäinen yritti katsekontaktia muhun, mutta mä en kykene enää joustavaan empatiaan sellaisten katseitten alla. Siis katsekontaktiin sellaisen kanssa, joka katsoo mua kuin humalainen spanieli, jolle olen se viimeinen keppi jonka se jaksaa noutaa. Mulle ei sovi tuo baarien pariutumiskulttuuri enää ollenkaan.

Se hyvä puoli vanhenemisessa on, että ennen baariin lähtöä muistaa suojata saappaansa Raingard Protectorilla, jotta jalkoihin viskattujen tuopillisten jäljet on sitten helppoa pyyhkäistä pois. Seuraavalla kerralla mä laitan protectoria naamaan.


6.1.2012




Mä olen tänä yönä miettinyt sitä kuinka tarpeeton ja harmaa ihminen voi olla ja miten se arjessa ilmenee.

Mulle kävi tänään mm. näin. Mä menin töihin huomatakseni ettei mulla ole töitä. Kukaan ei vaan ollut muistanut ilmoittaa siitä minulle. Viis sopimuksista ja päivämääristä. Lähdin heti. Mä en usko että kukaan varsinaisesti huomaa sitä.

Sen kunniaksi mä pidin juhlat ja join melkein kaksi lasillista punaviiniä. Sammuin niille sijoilleni.

Illalla Pasilinna sättäsi mulle baarista kun sen kaveri kävi tupakalla tai kusella tai tupakalla ja kusella. Siinä vaiheessa mulle tuli jotenkin sellainen olo, että mikä helvetin funktio mulla tässä on? Kysyin Pilviltä, että voiko ihminen tämän alemmas mennä? Pilvi sanoi että eipä juuri, mutta älä sure. Been there, done that!

Musta alkoi tuntua jotenkin kohtuulliselta ja lohdulliselta se vanha ajatus että mä voisin taas vähän välittää itse itsestäni. Ihan rakastamiseen asti.

Oikeesti me syötiin Pilvin kanssa ruisleipää ja puhuttiin naistelehtijutusta, yksinäisyydestä, varatuista miehistä, Teemu Mäestä ja lakkautetuista posteista. Mä kerroin katsoneeni tänään kaupassa suutelevaa nuortaparia ja ajattelleeni että kyllä, kyllä mun seksuaalisuuteni valuu hukkaan näin, mutta mä en voi sille mitään. Vaikka kuinka itkettäisi.

Mulla on maailman parhaat naiset. Ei kaikkea voi saada. Eikä mihin tahansa saa tyytyä.

5.1.2012


Harmaa matto


Jörn Donner


Jouko Salokorpi

Mä puistelin mun harmaan maton tänään vitosen tuuletuspartsilta pahaa aavistamattoman miehen niskaan. Sillä miehellä oli kaveri joka lupasi ottaa mut kii kun mä tipun. Mä en uskaltanut kokeilla. Mä olen harmaa matto.

Illalla mä katsoin televisiota, poikkeuksellisesti, sillä huomasin että siellä on samassa ruudussa muutama mun suosikkimies. Ne puhuu plaa plaa keskenään. Toinen kysyy plaa ja toinen vastaa plaa. Mä en ole koskaan kyennyt vastustamaan Jouko Salokorven olemusta ja varsinkaan ääntä. Mä vaivun transsiin jos se ilmestyy mun televisiooni. Tai mihin vaan ilmestyy. Mun unelmieni täyttymys olisi juoda kahvia Joukon kanssa. Mä hikoilen jo ajatusta ja menen mykäksi suolapatsaaksi enkä kykene nielemään. Jörn Donneria mä en jaksa selitellä ollenkaan. On silläkin ääni. 

Sellainen pinkee ajatus mulle tuli näitä miehiä ahmiessani, että ne on jotenkin ikääntyneet molemmat. Ja että niiden keskinäinen vuorovaikutus oli harmaata ja ilotonta, suorastaan riemullisen latteaa ja vakavan väkinäistä. Mä niin rakastin niitä molempia. Ne on vähän harmaita mattoja nekin.

Levittäisin ne olkkarin lattialle jos voisin. Lentäisin niillä lumimyrskyyn ja takasin. Sitten mä laittaisin ne takas lattialle ja nukkuisin niitten päällä, kuusen alla. Olenko mä kertonut että mä olen siirtynyt nukkumaan joulukuusen alle?

4.1.2012


Huulijuttu


Yöpukeutumisjuttu


Kynsijuttu

Mä itkin toissayönä niin paljon että mun silmät irtos päästä ja sydän kuolettui ihan totaalisesti ja jähmeentyi off-asentoon. Tiedättehän sellaiset naiskipeysasiat, kosketuksen puute, kosketus, miks mä en ikinä oo se tavallinen nainen ja silleesti. Ai niin ja vittu mä oon vanha! Paasilinna oli mun etäolkapäänä ja se tarkoittaa sitä ettei siitä ehkä ole enää mieheksi ollenkaan vaan se muuttui yhdessä yössä lopullisesti naiseksi. Ja tämä on kauniisti sanottu. Jokaisen miehen ehdoton etuoikeus on muuttua naiseksi naiselle.

Mä nyyhkytin aamuun asti, harhailin ja kahvittelin päivän ja sitten mä menin ostoksille. Mä ostin vihdoinkin sen huulipunan jota olen ollut ostamassa viimeiset kolme viikkoa. Mun kempparisuhtautuminen on parantunut sen Doll Eye-ripsarin jälkeen. Mä ikäänkuin naamioin itseni sillä, tottuneeksi ehostajaksi, ja sitten mä vaan kävelen kemppariin hypistelemään asioita. Jos ne myyjät tulee ahdistelemaan, niin mä vetäisen lähimmän naisjutun mikä silmiini osuu ja kysyn että miten tätä käytetään? Miks tämmönen on? Mitä tää tarkoittaa tää smokey eyes tässä kontekstissa? Ei vissiin liity nuotiolla istuskeluun? Mä ostin myös kynsilakkaa, ihan vaan huvikseni ja koska yöitkiessäni mä tulin hoitaneeksi kynteni kuntoon.

Itkunjälkeisessä sekamelskassa mä sorruin myös johonkin mekontapaiseen, jonka löysin henkkamaukasta. Se on täysin mun luontoni vastainen, sillä se on vaalea, siinä on joku floraaliprintti kirsikankukka mikä lie orkidea. Pukeudun siihen joskus yöllä salaa, jotta säilyttäisin kasvoni. Se pehmentää mun olemustani pullataikinan suuntaan, joten mun täytyy kerätä itserakkautta kyetäkseni esiintymään siinä julkisella paikalla.

Mä myös päätin mennä perjantaina baariin. Sieltä saa tietääkseni viinaa ja irtosuhteita. Tulkaa tekin.

1.1.2012

Tubbsilta tuli tämmönen.
Tai me otettiin väkisin.
Tai miten sen nyt ottaa.



Lempiruokani. Mä inhoan sekahedelmäsoppaa vai mitä se on se missä on turvonnutta rusinaa, luumua ja jotain limaa liemenä. Mua oksettaa sen ajattelu. Mä jouduin lapsena syömään sitä pari litraa lautaselta, koska olin typeryyksissäni antanut naapurin mielisairaan koiran purra mun vasemman käden pillun päreiksi. Se oli niinku koiranomistajan anteeksipyyntö, mutta mä koin sen koiranomistajan kostona kyllä. Joskus musta tuntuu että mä saattaisin syödä koiraa raakana ja se tippuis paremmin alas kun se soppa. En ole silti varma olisiko se mun lempiruoka. Kerran söin poikien sukeltamia ostereita tuoreeltaan, eläväisinä. Ne sukelletaan paskaviemäreitten vierestä, koska siellä ne osterit viihtyy. Tai mitä lie mereneläviä olivat. Niissä oli tarpeeksi suolaa. Mä tykkään suolasta. Myös kaikki viina on hyvää. Ja kaikki muu. Paitsi se turpeista kuivahedelmistä tehty sotku. Ja jos joku väittää, vaikka viittaamalla johonkin mun aiemmin sanomaani, että mä olen muka oikeesti nirso, niin on siellä hiljaa vaan, sillä tämä tässä on absoluuttinen totuus. Kaikesta.

Sori mun kaikki koirakaverit.


Lempikarkit. Suklaa. Jos se on karkki. Minusta se on silti enempi seksinukke, psyykelääke ja antibiootti. Mä en muuten pysty syömään salmiakkia. Jo sen läheisyys saa mut voimaan pahoin. Tuo minulle salmiakkia ja minä tapan sinut.

Lempikirja. Äh. Minä tykkään kirjoista. Mun lempikirja on mun pikkuveljeni ammoin omistama Pieni harmaa aasi, jonka sain vähän niinku perinnöksi. Olisin ehkä kuitenkin pitänyt mieluummin mun veljen.

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä. Arvatkaa. Masturbointi tietty. Virkkaaminen jää niukasti kakkoseksi, mutta vain siksi että mä en silloin saa niin nopeesti orkkuja. Siinä saattaa vaikuttaa se kollektiivinen ja sosiaalinen paine. Mulla on nyt kyllä kaksi keskeneräistä lapasta työn alla. Ne on neuleita. Mun mielenkiinto vaan raukeaa heti kun mä olen saanut yhden valmiiksi. Mulle on siis mieluista neuloa joskus yksi lapanen. Ja joskus kaulaliina. Liian pitkä tietenkin.

Lempielokuva. Jörg Buttgereitin Nekromantik oli kiva, pitkään oli semmoinen olo, ettei huvita mennä kylpyyn. Eli suunnilleen 15 vuotta. Mutta se meni sitten ohi. Ja Wes Cravenin The Last House on the Left. Pitkään oli semmoinen olo ettei huvita raiskata ketään. Sitten on tuo Aamiainen Tiffanyllä ja Berliinin taivaan alla. Erikseen siis. Ja sitten vaikka kuinka moni muu. Esimerkiksi kaikki mitä Ingmar Bergman sai sanottua tai kaikki missä on outoja ja limaisia jättisuuriksi kasvaneita ötököitä jotka rouskuttaa esim. ihmisiä. Kattelen niitä ja syön suklaata. Ja kotipornoa ei sovi unohtaa. Kotipornoa voi jatkossakin lähettää mun sähköpostiin.

Tää tunnustus piti antaa eteenpäin, joten mä annan tän tietenkin Pialle ja Piialle ja loput saa ottaa väkisin. Pilvin pitää kans tehdä.