28.2.2012


Paavo silittää mun jalkaa

la 14 - su 12
(Yksinäisen naisen tutkimuksia,
matka kotipesältä kotipesään)
Mitä tapahtuu kun
mies törmää minuun?
(Yksinäisen naisen tutkimuksia)


Siivo

Mun piti sanoa jotain, mutta mä nukahdinkin useammaksi tunniksi. Mä näin unta virkatusta silmästä joka oli keskeltä kultaisen musta ja reunoilta kirkkaan punainen, se välkehti ja kääntyili, väreili liikkumattomana ja minä ajattelin, että ehkä se on minun silmäni, katsonpa tätä lähempää, silmiin saakka. Uni oli pehmeää, unelmaisen villaista ja vähän orgastista. Uiskentelin itsessäni ja pimeydessä. Pulleat lehmänsilmäni kelluivat unisilmäni seurassa, katselivat sulkeutuneina koko näytelmän loppuun.

Edessä on siis yövuoro. Silmät on nyt auki, ne skannailee pitkin seiniä, miettivät mihin tarttua nyt, tulevassa valveyössä, kun pimeyttä vielä on pehmeydeksi asti. Mä hyppelehdin flowtyyppisesti seinille, hymyilen ja välillä silitän itseäni, etten unohtaisi lihaa minussa.

Me mietittiin yhtenä päivänä Pilvin kanssa...vitut me mitään mietitty....vaan kiroiltiin ääneen naista, joka oli treffeillä kolmen (3) miehen kanssa, siis samanaikaisesti. Me ymmärrämme varmaan tämän pohjalta omaa tilannettamme paljon paremmin, ihan kohta. Se nainen ja miehet oli elokuvissa. Mäkin olin elokuvissa. Eilen. Yksin. Mun edessä, vähän viistosti, istui haiseva mies jolla oli valkoinen naisten neule päällänsä. Mua ärsytti sen läheisyys, sen jatkuva nypeltäminen rilliensä kanssa, sen pulleat sormet jotka hohtivat pimeässä ja sen suihkunraikkaus joka leyhyi mun nenään läpi elokuvan. Mä ajattelin, että olisi kamalaa olla treffeillä. Vaikka sokkotreffeillä jonkun urpon kanssa.

Huomasin tänään että mun säärikarvat on kun miehellä. Laitoin housut jalkaan, ettei ne häiritsisi mua. Ei ole kovin miehekäs olo, mutta ehkä mä joskus voisin käyttää housujakin. Mutta sitten mä en voi käyttää saappaita ja esitellä mun sääriä. Älytön maailma.

Mä olisin vaniljalta haiseva, sheivaava yksinäinen mies, joka kävisi yksin elokuvissa. Mä vihaisin mua.

Menen nyt ajalemaan nää vitun säärikarvat. Mummot aina valittaa että meidän talossa on niin hiljaista. Järjestän niille sokerikuorintaa ja sheivausta, vedenneidon yökylpyä ja laulelua, kavipannun kolinaa. Ne ei kuule yläkerran naapuria joka viime yönäkin yhden aikaan sisusti makuuhuonetta. Ilmeisesti yksin hänkin. Raahasi sänkyä jalat koristen.

Olen tehnyt kaavioita mun elämästä. Mun elämä on mukava, värikäs ja naurettava.

24.2.2012


Mä olin joku päivä kahvilahippaamassa. Illalla. Kuuntelemassa itkutuslaulua ja juomassa kahvia. Ihan paras konsepti tähän mennessä. Oikeaa kahvia, oikeaa musiikkia, ei mitään keskiyön baaripaskaa. Mä en kerro missä, sillä konseptilla on tarkoitus säännöllistyä ja mä en halua nähdä teitä siellä. Toisaalta mullahan on taipumusta niihin tyhjiin penkkiriveihin ympärilläni, eli ehkä mun kannattaisi kertoa. Artisti oli oikein hyvä ja jos se olisi kysynyt että lähdenkö sen kanssa kuuhun käymään, niin olisin sanonut että joo, kyllä, otetaan tää kahvinkeittokoneisto tästä mukaan. Koska mun elämäni ei vieläkään ole elokuvaa, niin se ei kysynyt ja mä tyydyin antamaan sille namuja ja kahlaamaan myrskynjälkiä kotiin.

Yöllä mä en saanut unta. Pitkästä aikaa. Aamulla mun piti olla kahvilassa puhumassa näytelmäkirjailusta ja paskasta ja pahan kukista. Mun vitutusvalmius ja löysän kuminauhamainen joustoni olivat jollain harmaalla alueella. Mä en vieläkään suostu siihen ajatukseen, ettei näytelmätekstissä tarvitse olla mitään sisältöä, koska näyttelijät tekevät sen. Että kohtaus kohtaus kohtaus, tilanne päällä, hirvee jännite ja onnellinen loppu. Ja kaikkien suusta valuu paskaa, mutta mitä siitä. Onneksi kukaan ei päästä mua tekemään teatteria. Mä myönnän olevani täysvartaloamatööri tässäkin asiassa.

Me mietittiin myöhemmin iltasella Pilvin kanssa ihan yleisesti miehiä. Mitäpä muutakaan me mietittäisiin, yötä päivää ja unissamme, kun ollaan tämmösiä villejä sinkkuja eli osattomia. Ollaan ilman jotain joka tekisi meistä kokonaisia ja ehyitä, jotain minkä kautta me voisimme määrittyä yhteiskuntakelpoisina olentonaisina. Jotkut Monet niistä miehistä tuntuu elävän jossain haaveisessa utopiassa, että ne voisi olla kavereita (mieluiten panokavereita) kaikkien kanssa ja maailmassa ei olisi perheitä ja siteitä ja aiempia sopimusluonteisia velvoitteita, vaan joku helvetin ameebamainen, nautinnosta, yhteisestä hengityksestä ja onnesta elävä liha, mikä lie. Sitten ne miehet kiukustuu kun kuusvuotiaat, kun kaikki ovat niin lällyjä, eikä kukaan leiki niitten kanssa rakkautta ja poispääsyä parisuhdehelvetistä tai perheestä tai mistä milloinkin. Mä en tajua miten ne voi olla niin saatanan tyhmiä etteivät tajua että suhteet on sopimuksia. Ensin tehdään sopimus ja sitten säädetään. Ei niin että ensin säädetään minne kyrpä sojottaa ja sitten aletaan hieroa sopimusta. Huono. Fail. Tää on vähän tätä samaa teemaa mitä on jauhettu jo yli kaksi vuotta. On vaimo ja lapset ja koti ja auto ja koko härdelli saattaa olla koiraa vaille, mut joku kani tai marsu kuitenkin on, kultakala. Mutta jotain vielä puuttuu. Ja se on taas se toinen nainen. Mä olen miettinyt hiukseni irti, kun kuitenkin oon tämmönen leuto olento, että mitä niillä ois mulle antaa (tai Pilville)? En oo keksinyt mitään. En yhtään mitään. Ihan kiukuttaa kun en tajua omaa parastani.

Siinä sivussa Pilvi on neulonut maailman täyteen kaikkia ihanuuksia ja tehnyt suurtekoja. Mä olen virkannut pienenpienen voodoonuken. Me leikittiin sillä tänään vohvelikahvilassa naisten kanssa. Jos sun kurkkua kuristaa ja tuntuu kuin sydämeesi olisi tökätty vääntynyt nuppineula niin tiedät kyllä miksi. Ja mä voin paljastaa että tää on vasta alkua. Mä tiedän että näitä voi käyttää myös hyvään, mutta liika hyvä liikakusipäille ei ole hyvä juttu.

22.2.2012


Mä olen tässä universumin kanssa aamukahvilla jo kolmatta tuntia ja olen ihan kauhissani kaikesta siitä mitä on tullut tilattua ja mitä on tullut saatua. Ihan ei ole tasapainossa nämä asiat nyt, mutta oikeastaan, paremmin kuin osasin kuvitella. Mulla on jäänyt huomiotta pari pientä juttua. Sekin että täällä on muitakin kuin minä ja universumi tekee temppujansa kaikille. Meidän suhteen piti olla erityislaatuinen ja niin se näyttää olevankin. Mulla on kädessä punaisena hehkuva langanpää ja sen toinen pää on mustassa tähtipöllyssä tuolla jossain.

Mä olen tarponut myrskyssä muutamana päivänä, saunonut itseni nirvanaan ja alkanut nähdä unia. Se johtuu ihan varmasti siitä että olen nukkunut.  Minulle luvattiin selkounia, mutta tajusin, että ainahan mä olen niitä nähnyt. Viimeksi mä taisin tappaa yhdeksän miestä ja heräsin vahvana kuin vampyyri. Viime yönä mä leijuin jossain tähtisumussa ja kuulin päässäni mantran. Se muistutti mun kissan naukumista ja huvitti mua suurenmoisesti vielä kun voitelin lapselle hapankorppuja aamupalaksi. Mau mä sanoin itselleni ääneen.

Mullahan on maailma täynnänsä velvotteita ja olen niistä iloinen. Vaikka välillä tuntuu, että elän jonkinlaista sikiöelämää itkuvedessä, niin mut palauttaa kyllä maan pinnalle hapankorppuiset aamut ja habbosetelit. 

Mä olen oman parkuni ohella saanut täsmällisiä todisteita ihmisyydestä ja muusta mun ei tarvitse välittää.  Samalla mä tunnen jonkinlaista varalaskeutumispaikan autiutta. Tai sitten se on vahingoniloa. Klisheepsykoilua. Mä olen saanut sanoa ihmiselle monta kertaa että mä olen iloinen sen puolesta kun se saa vihdoin vähän kokemusta elämästä. Pienikin kokemus on hyväksi, jos toinen elää kuplassa tai missä lie, ampiaispesässä, jonka seiniä on vahvistettu vuosikausia, räkimällä muureja vahvemmiksi.
 
Mä en tiedä onko tärkeää elää tässä todellisuudessa enempää kuin on pakonpakko. En usko että on.

Mä olen vieläkin iloinen pehmoisesta pojasta joka silitti mua just tarpeeksi että muistan taas miten helppoa kaikki voi olla. Ja nyt on sentään jo keskiviikko. Taidan pitää karkkipäivän.

19.2.2012



G12, Kuopio, Arto Väisänen
Ihmeparaneminen, piirustuksia ja piirustuskollaaseja





Minä olen sellainen nainen jolle sanotaan, että jos joutuisin kanssasi autiolle saarelle, olisin jo soutamassa sieltä pois. Minä itken sille. Vaikka en minäkään haluaisi kanssani autiolle saarelle. Olisin jo ajat sitten soutanut pois jos olisin.

Minä olen tällainen nainen, joka herää aamulla vieraan koiran vierestä. Koira nuolee kainaloita.

Minä olen sellainen nainen jolle esitellään suomen kielen professori jolla onkin jo sellainen toisenlainen nainen. Se unohdetaan kertoa. Ja esitellä.

Minä olen sellainen nainen, jonka vuoksi jotkut miehet saavat ulkonaliikkumiskiellon. Sekin unohdetaan kertoa.

Tällaiselta naiselta kysytään että oletko saanut hellyyttä? Oletko saanut seksiä? Oletko saanut jotakin? Tällainen nainen vastaa kaikkeen ettei.

Minä olen sellainen nainen jolle sanotaan että silmiini voi uida. Minä uin takaisin.

Minä olen tällainen nainen. Keitän hitaasti kaurapuuroa ja puhuttelen naisiani. Aamulla sain orgasmin. Kävelin lammen rannalla ja sitten tuli päivä.

Suljen ensin vasemman silmäni, sitten oikean silmäni ja katson myrskyä ulkona. Mietin että minun pitäisi kävellä suoraan sen syliin, heittäytyä. Kukahan ottaisi minut vastaan myrskyn silmästä.

17.2.2012


Pesijätär


Värjäri


Nainen


Rippituoli


Lounas
Oi mikä elämä. Oi mitkä elijät. Elimistö. Eläimistö. Mikä se sana on?

Sosiaalinen elämä eläin alkaa palailla normaaliuomiinsa. Sormenpäät ovat pehmeän punaiset jatkuvasta näpytyksestä ja suu kuivakas lakkaamattomasta puheesta. Mä puhuin viime yönä unissani. Heräsin siihen kolme kertaa. Jo ennen seiskaa kyllästyin heräämään ja heräsin sitten  keittämään kahvia ja puhumaan kissalle.

Kun Paasilinnan yötä päivää jatkunut puhe on loppunut, huomaan että olen jäänyt siihen koukkuun. Narkkariksi. Yhtäkkiä päivät ovat täynnä ylimääräisiä tunteja, asiat hoituvat nopeammin ja jäljellä on autio hiljaisuus, näppäilemättömyys ja lievä kohina joka hiljalleen vaihtuu käsitöiksi,sanoiksi ja silmukoiksi. Olen nukkunut pois huminaa. Opin taas olevani helpoista helpoin. Ja aina auki. Vaikka se aukinaisuus on huonoin ominaisuuteni, en silti mene nytkään kiinni. Koska minä. Seison päälläni ja jatkan minuna.

Mä olin Kainalosauvan kanssa juomassa monta lattea. Meillä oli ehkä vähän semmoinen rippituolinasennusmeininki ja tappomeininki. Kukaan ei kuollut, mutta jotakin kuoli. Kuolema virkisti ainakin minua. Kun saa sanoa toiselle tarpeeksi monta kertaa että olet sika/kusipää/tyypillinen mies/idiootti/tyhmä/kuten kaikki muutkin/kaksinaamainen paska jne. tulee sellainen vähän väsynyt olo ja sitten voi taas vähän itkeä et mutku tää mun elämä! Tää mun eläin! Nyt kuuntelet mua. En muista kirosinko kertaakaan. Ei tarvinnut. Enkä muuten itkenytkään. Kainalosauva sanoi, että minä olen outo, kummallinen ja erikoinen nainen, tai ehkä se sanoi ihminen. Niin vahva. Kättelimme kadulla ja minä menin sinisen naisen kanssa syömään lounasta. Taisimme nauraa tälle ihmishulludelle, sille miten päin helvettiä kaikkien asiat on, paitsi, yllättäen, minun.

Mä kahlasin kotiin, ostin matkalla kukkia ja palan juustoa. Vesitin kukat ja kaadoin lasillisen punaviiniä. Juopottelen. Avaan vanhan tiedoston. Tajusin aamulla mitkä sanat siitä puuttuvat. Nyt on hyvä olla vähän hiljaa.

Samae Koskinen – En anna periks

15.2.2012


Melkein kahteen päivään en ole itkenyt. Mä olen takertunut siihen mitä mulla on käsissäni, tässä ja nyt, ei missään menneisyydessä tai mahdollisesti tulevaisuudessa. Vaan mua vastapäätä ja mun vieressä, katsomassa silmiin ja olemassa.

Mun hehkuni palailee, se tarvitsi vain elokuvaa, etanoita, taloussuklaata,  kymmenen tuntia taukoamatonta unta ja suudelmia kauniilta mieheltä joka on niin niin kaukana ettei koskaan yletä minuun. Suutelee silti, aamupalaksi, juuri oikeaan aikaan, vaikkei osaa kieltäni, vaikkei mitään.

Ja mun naiseni! Ihanuuksia, pulleita toukkia nälkäisenä nokkivalle minulle, asiallisia, vihaisia, rakastavia, suoria ja luotettavia tukipylväitä, huojumattomia, pehmeitä silti.

Mä olen melkein pahoillani joidenkin osattomuudesta tähän ja muhun.

Sen kunniaksi mä menin tänään kävelemään aivoni vinoon. Huomasin jossakin vaiheessa nauravani vähän ääneen itselleni, sopottavani. Mä menin sitten kenkäkauppaan ja sovittelin aika monta paria. Sitten ostin ne kengät kaikilla rahoillani. Mä kerroin myyjälle, että tuon näitä huomenna varmaan takaisin, ainakin suurimman osan. Hymyiltiin kaikilla suilla.

Vähänkö ässää.

14.2.2012


Aamukahvi


Yötyö

Mä olen läpi yön uneksunut mulle ominaisia asioita. Pitkän pitkä uni, ainakin kuusituntinen, on riisunut turhan tutinan ja kahvi maistuu taas. Samalla mä olen miettinyt juorua ja juoruilua. Lähinnä sen kehityskaarta kyseenalaisesta tiedotusmuodosta sen varaan rakennettuihin kaupallisiin pamfletteihin. Mä olen joskus jopa kirjoittanut juorusta esseen. Yritin kaivaa sitä, mutta jos kukaan muistaa mun aiempia antropologisia kaivauksiani, niin arvaatte varmaan kertomattakin että löysin venäläisiä ja suomalaisia karkkipapereita. Laitoin ne muuten roskiin.

Juorun tarkoitus on lähinnä vahingoittaa kohdetta, mutta samalla se on kollektiivista tiedonvälitystä ja tutkimusta. Niin paljon kun se piinaa ja häpäisee kohdettaan, se myös valaisee ja auttaa meitä hallitsemaan omaa elämäämme ja sen rakennetta. Se on meidän kaikkien voimavara yhteisöä lujittavana toimintana, vaikkakin siten aina eristää osan heimosta jonnekin lantakasan taakse häpeämään. Moraaliton paskapuhe siis liimaa meidät osaksi yhteisöämme ja pientä piiriämme jossa elämme. On ilo elää ihmisenä.

Itse tietenkin hyökkäsin heti illalla/yöllä juorun kohteen kimppuun, koska sehän on mun kaveri! En kerro enkä juorua siitä mitä sanoin, koska se on vähän ruokotonta, äkkipikaista ja alatyylistä. Pois se minusta. Mun täytyi kuitenkin ystävänpäivän aamupalaksi tarkentaa että en mä sitä vihaa. Vihaan lähinnä epäluottamusta, sitä että sekin paljastuu hiljalleen tyypilliseksi tulitikkumunamieheksi. Mä olen aina epäillyt että se onkin juuri sitä, mutta se on saanut sen anteeksi koska on mun kaveri. Kaveria ei jätetä. Tavallaan se itse on jättänyt mut nyt ystävyyden ulkopuolelle. Niin kauas ystävyydestä, että mä joudun kuulemaan sen asioita juoruina, jotka ovat siis tätä tiedonvälityksen ja tutkimuksen tasoista ainesta. Mä erotan kyllä. Mä en ole niin saatanan tyhmä ja helppo kuitenkaan. Mulle tulee sellaisesta oksennusripulipaskannusolo. Lähinnä itseni takia. Että kuinka halpa mä ja mun ystävyyteni onkaan. No, ilmaistahan se on. Siksi mä keräänkin magneetin tavoin ihan outoa ainesta heimooni. Ja tähän lisäisin totuutena, että tämä ei koske naisiani, he ovat yhä valioluokan olentoja, vikoineen, suruineen ja iloineen.

Ja niille jotka nyt miettii että mitäköhän nuokin nyt säätää niin mä voin kertoa totuuden. Ehkä jo huomenna.

Ai niin. Mä olen ihastunut tai rakastunut. Se menee kyllä ohi. Hiljalleen. Mun Pandoran lippaassa saattaa kuitenkin olla nyt lokero, joka ei aukea, ei millään. Siellä on ydin. Tai sitten siellä on luoteja.

13.2.2012



Olen saanut ihan hirveän hyviä neuvoja mun läheisiltä naisilta. Mullahan on tämä tosi mahtavan naisen ongelma. Mä olen alkanut epäillä että tosi mahtava nainen on joku mieskielinen salasana jonka oikea tarkoitus on jotain Pandoran lippaan ja lehmän väliltä. Kukapa ei nyt lehmistä tykkäisi tai haluaisi ihan vähän vilaista Pandoran lippaan sisään (joo, joo, siellä on pohjalla toivo, mutta näyttäisi että joku on nyysinyt senkin).

Mun naiset on antaneet mulle hienoja neuvoja. Heittäydy. Anna sen prosessoida omassa päässään. Mä olen korvannut ainakin heittäytymisen hyytymisellä. Mä en edes tiedä enää kenestä minä puhun.

Mä olen kinunnut ja saanut paljon hellyyttä ja rakkautta (mun naisilta), mutta mun hehku on kadonnut. Mä olen rypistynyt ja musta näkee että mä en tee muuta kun itken. Se itku ei enää ole sellaista puhdistavaa ja ravitsevaa vaan se syö loputkin energiat, takerrun kahvikuppeihin ja ne tärisee mun kädessä. Mä juon niitä kun kone, ilman nautintoa, täynnä pahoinvointia ja liikakäyttöä, mutta koneen liike ei pysähdy. Sitten mä kävelen itkien seuraavalle kahvipisteelle ja toistun. Tälle pitää tehdä nyt jotain.

Mä olen viimeistään tänään oppinut, että mulla ei ole mitään millä prosessoida sitä saatanan avautumisen määrää mikä on kahden ihmisen välillä tehty ja sitten seurauksena on pelkkä hiljaisuus, tympeys ja hohhoijaa. Mä en voi luottaa ihmiseen joka ei edes sano, että nyt on paha paikka, anna mä vähän mietin.

Mut on houkuteltu ulos koloista pekoninpaloilla ja nakeilla ja kun mä olen kuukausia hiljalleen avautunut, mun pakoreitti on samalla paukutettu  umpeen. Mulle on ihan turha tulla sanomaan että ei tää ollut mitään hei, höpöhöpö, sä kuvittelet ja kaikki on sun omassa päässä!

Mä kävin screeniltä katsomassa Bergmanin Personan ja muistin senkin, että miehet on sokeita. Suurimmalla osalla niistä ei myöskään ole munaa edes tulitikun vertaa. Sen mä keksin just äsken.

Because He Likes You!


12.2.2012


Mozart ja mä


Pitko


Tieteellinen koe

Jos haluaa kaiken tai ei mitään, niin kaikki muu häviää ja halu jää. Ja sitten voi haluta muuta. Halukasa.

Söin myös pullaa.

Rikkinainen.

9.2.2012




Mä olen juonut tänään ennätykselliset 100 litraa kahvia. Mä valehtelen, mut mä vaan olen semmoinen.

Mä join pitkästä aikaa kahvia Kainalosauvan kanssa. Sillä on joku supersankarikiikari jolla se kiikaroi. Se näkee heti kun mä olen kurassa ja pulassa. Me ei olla ehditty nähdä liian pitkään aikaan. Enkä mä aina oikein jaksa haluta nähdä sitä kun se on niin rasittava. Mutta se osaa viekoitella mut taikasanoilla ansaan. Minuun toimivat sellaiset taikasanat kun kahvi, liian mahtava nainen, lukeminen, suhde ja itku.

Me puhuttiin ainakin rakkaudesta, lasten kasvamisesta, korseteista, lääkäreistä, Paasilinnasta, miehistä, prinssistä Hollywoodissa, puhumisesta puhumisesta, outoudesta, ystävyydestä, käsistä ja koruista, Korpimiehestä,  kutittamisesta, siitä että tarjoillaankohan meille enää (meille luvattiin tarjoilla), mun ihan pienestä vinoudesta, keski-iästä, rakkauden maisemasta, näytelmistä, paskasta, possuista, kasviksista, ryhdistä, kahtiajakautumisesta, jaloista maassa, näyttelijöistä, perheenisistä, vaimoista, pojista, tunteitten läpiviemisestä ja lihasta.

Mä aina välillä aloin itkeä ja se silitti mua pienesti ja mä niistin sen paitaan ja itkin kaiken sen päälle. Mä en sano enää ikinä yhtään rumaa sanaa kainalosauvasta. Täällä. Mulle tuli ihmismäinen olo. Siitä että se on mulle olemassa, eikä se häviä vaikka se olisi jossain hukassa. Se tulee kun sen on pakko tulla.

Mä sain kaksi tosi hyvää neuvoa. Ne oli niin huonoja etten mä toista niitä tässä. No ihan lyhyesti referoin kuitenkin.

K: Sun täytyy kokeilla jonkun naisen kanssa?
S: En mä voi naisten kanssa silleen sekstailla, kun mä haluan oikeeta munaa, nyyhhhyhyyyyyyy.

K: Tälle on tehtävä jotain! Nyt tehdään niin että sä valitset maailman parhaan miehen, joka on sinkku ja hyökkäät! Hyökkäys on paras puolustus! Ai eikö? No, sä voit valita vaikka jonkun filmitähden, ihan kenet vaan!

S: En mä tarvitse mitään miestä! Yyhhhyyyyy. Mä tarviin ihmisen!!


Myöhemmin, kun olin jo hoipparoinut kotiin, tuli mun rakas Pia tarkistamaan mun haluni. Ne mitä olen kirjoittanut punakynällä parperisuikaleille. Mä romahtelin tunnin, itkin ja nauroin. Varsinkin sille kun sanoin Pialle, että mä en ikinä voisi kunnioittaa miestä joka pettää mua vaimonsa kanssa.

Pia puhui mulle, että asiat joskus muuttuu kun niistä puhuu. Niiden muoto muuttuu, olemus, olemassaolo. Koostumus. Tarkoitus. Ei se ihan niin sanonut, minä vain ajattelin sen niin. Muutin sen puheen tähän itselleni sopivaan muotoon. Haluamaani.

Pia kertoi mulle miehistä jotka kusevat autotallissa kanisteriin. Ja joskus vähän ohi. Omakotitaloissa.

Minä kerroin Pialle miehistä jotka kusevat rappukäytävään. Kerrostaloissa. Viidennestä kerroksesta ensimmäiseen.


6.2.2012




Tubbs ei varsinaisesti haastanut minua mihinkään, mutta aina kun mulle aukeaa edes välillisesti mahdollisuus runkkailla julkisesti, niin mä tartun tilaisuuteeni riemulla. Minun pitää vain kertoa 8 asiaa, jota en ole aiemmin kertonut. No tuota. Tää voi olla helevetin vaikeeta.

1. Mä rakastan kahvia. Mä oksennan jos mä juon vihreetä teetä enemmän kun 2 kuppia.
2. Mä laulan mielelläni,vaikken osaa. Se tuo mieleeni äitivainaan joka aina lauloi vaikkei käsittääkseni ollut mitään syytä.
3. Mä olen aikeissa karata. Joskus. Ehkä aika pian.
4. Mä tiedän paljon liikaa salaisuuksia.
5. Mä olen arjessani hirveän tylsä.
6. Mä en jättänyt yhtä ammoista miesystävääni vaikka se yritti kännissä pokata 12-vuotiaan lapsen. Me ei siis enää olla kimpassa.
7. Mä olen ollut ihmissuhteessa tutkimuksellisesta syystä. Että voiko olla tyypin kanssa joka vähän ällöttää? No jaa, jonkin aikaa, turkimuksellisesta syystä, muttei ehkä kannata. Mekään ei siis olla enää kimpassa.
8. Mun täytyy nyt mennä askartelemaan woodoonukke.

Ja tähän saa osallistua ja vastata kaikki. Tyypit.

4.2.2012


Jyväskylä 4.2.2012


Ruokaa


Lisää ruokaa


Mia Peltola, Galleria Becker, Jyväskylä


Tiina Vaahtera, Galleria Becker, Jyväskylä
Mä olin naparetkellä Jyväskylässä. Mä join vähän valkoviiniä. Mulla oli muistaakseni hauskaa. Mä söin paljon kebabia ja join automaattikahvia ja Paasilinnan paskaa kahvia jota edes se itse ei juo. Paasilinna kuunteli kärsivällisesti mun juttuja, senkin missä mietin ääneen että ehtiikö mun oksennus jäätyä matkalla maahan. Se kuunteli suhteellisen kiltisti myös pahempia juttuja ja tarjoili sievästi buranaa kun päästelin kuolinkorahduksia. On todennäköistä etten kuule siitä enää ikinä.

Nyt on helmikuu ja kohta on ystävänpäivä. Mun pitäisi päästä silloin Turkuun, koska Pilvi haluaa mut. Me mietitään just että mitä me voitaisiin myydä. Mä päätin että mä myyn itseäni. Me mennään sitten Turussa kaikkiin baareihin, ystävänpäivänä. Meillä on tarkoituksena pokata miehiä. Tulkaa tekin sitten sinne. Siis miehet.

S: Mä voisin myydä itseäni. Huokaus. Mulle taitaa tulla ahdistus.

P: Nyt on aika kylmä seisoa kadunkulmassa kauppaamassa. Ostaakohan kukaan vielä niitä käytettyjä pikkuhousuja?

S: Varrmana ostais. Mä oon niin tyhmä että mä aina annan ilmatteeksi kaikkia kalsareita ja sukkahousuja.
No hooh. Toiveajattelua.

P: Pitäisköhän perustaa nettikauppa...

S: Onko meillä varaa ostaa tarpeeksi kalsareita?

1.2.2012


Kirkko


Päiväpala


Jasmiinitee
Hautautumiseni kotirotaksi ei ole saanut luonnotonta tuhoa aikaan. Noin kahdeksassa tunnissa sain päivitettyä tietoni kaikesta tärkeästä mitä lähiympäristössä tapahtuu. Ilokseni kuulin kourallisesta melko paikallisia ihmissuhteita, jotka menevät niin päin vittua että kuolevat ja luhistuvat painonsa alle. Iloon on aihetta, sillä suuri osa vapautuvista miehistä on juuri minulle sopivaa ikäluokkaa. En siis iloitse kuolevista ihmissuhteista, pois se minusta, iloitsen vain siitä mitä mahdollisuuksia ja positiivisia muutoksia niiden myötä avautuu.

Jotkut mahdollisista suhdekoukeroista liippaavat niin läheltä itseäni, että jouduin piirtämään ison kartan, eräänlaisen mindmapin siitä mitä voisi tapahtua ja mitä ehkä on jo tapahtunut. Kenen värkit ovat yhtyneet, positiivinen ja negatiivinen napa, mies ja nainen? Olenko yhä puhdas paikallisesta suhdekuonasta ja vierailla kuormilla käynneistä, vai onko kenties jonkun tulevan poikakaverini penis sujahtanut jonkun entisen poikakaverini tyttökaverin suuhun ja sitä tietä parhaan tyttökaverini tai vihamieheni pimpsaan tai trendikkäästi peräreikään? Mahdollisesti. Tässä Syvä Joki -elämässä ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua! Joku informaatiomutoilija voisi tehdä sellaisen valmiin karttapohjan tällaisille pohdinnoille, ettei aina tarvitsisi aloittaa alusta.

Mä katselin aikaansaannostani vähän mietteissäni. Sitten katselin juna-aikatauluja, bussiaikatauluja ja lentoaikataluja täältä poispäin.