9/26/2012




Jokunen kantasavolainen on takertunut hihaani ja kertonut minulle, etteivät savolaiset ole sellaisia kun ne minun mielestäni ovat, vaan ihan toisenlaisia, ihan muunlaisia ja erilaisia! Ja että minun pitäisi lukea paljon ja sivistää itseäni. Opetella ainakin kaikki kotimaiset murteet, jotta tietäisin mistä puhun, koska enimmäkseen olen sivistymätön ja tyhmä, ja varsinkaan en mitään mistään tiedä. Mietinkin juuri kuumeisesti, että onko katoltahyppääjien murteista tehty jotakin pätevää tutkimusta, johon voisin tässä viitata?

Mulla on savolaisista myös hyvää sanottavaa. Mä en ainakaan usko että täällä tai täältä leviäisivät sukupuolitaudit. Savolaismiehillä ei nimittäin kertakaikkiaan ole tarpeeksi munaa. Se kuuluisa lupsakkuus ylettää ihan jalkoväliin asti. Puhe kyllä kantaa, mutta paisuvaiskudos on tainnut aikojen saatossa siirtyä kieleen.

Oikeesti mulla on paljonkin hyvää sanottavaa savolaisista. Varsinkin sellaisista jotka ovat tuolta vähän ylempää. Ylä-Savosta. Niitä ihanampia savolaisia en tiedä. Panisin varmaan kaikkia. Ja yhtä panenkin. Sen kielellinen lahjakkuus on ihan toista luokkaa kun näitten perussavolaisten mappiööläisten. Tiedoksi vaan sillekin urpolle joka juuri virittelee jalustaa allensa, että loput niistä ihanuuksista on naisia.

Hirveesti on ollut kiireisiä asioita hoidettavana. Mä olen taas viikon verran juhlinut niin, etten enää muista mitä tärkeitä ajatuksia mun päästä on pulpunnut. Yksi oli ainakin se, että suojatien yli pääsee paljon mukavammin kun on korkeet korot.  Ja uskomattominta, mutta totta, mä olen löytänyt itsestäni sikspäkin. Tai ainakin sikspäkin haamun. Se on vielä ihan ihrainen, raskausarpinen ja vetelä ja lähinnä mun oman mielikuvitukseni tuotetta, mutta silti se on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...