25.12.2017

Joulurauha






Olen tänä vuonna fiilistellyt joulua etukäteen ainakin kaksi vuorokautta. Tilasin lahjatkin sillä tavalla ajoissa, että osa niistä ehtii jo tammikuun lopulla saajalleen. Unenpöpperöinen ja öinen nettishoppailu ei sovi minulle, vaikka siitä puuttuukin hiki, raivo ja ahdistus, jolla viime hetken ostoksia kaupugilla tehdään. Itse en ole ollut kaupungilla nyt viikkoon, mutta osa joulustressistä on löytänyt tiensä lähikauppoihinkin.

Yhtenä iltana seurasin mielenkiinnolla pienen ydinperheen jouluruokaostoksia. Isä, äiti, tyttö ja poika. Ehkä jossakin oli vielä koira ja pitkäperäinen perhefarmari. Isä oli tyyni ja johdatti perhettään läpi joululla miinoitetun marketin. Perässä seurasi äiti, jonka joulurauhan aistin järkkyneen jo ajat sitten. Pieni sievä vaaleatukkainen tytär kulki äänekkäästi piereskellen ja pysähdellen jokaisen valmislaatikon ja muun kauppatavaran äärellä. Vanavedessä kulki hihittelevä isoveli. Valtaisat pierut olivat äänekkäämpiä kuin joulusalsa kaupan kajareista. Tuli sellainen olo, että en ehkä ota juuri tuota maksalaatikkoa jonka yllä leijuu pikkuenkelin pieru. Äiti sitten räjähti itkupotkuraivareihin, juuri kun olin vaivihkaa hiipimässä perheen ohi. Lapset olivat hyvillään ja isä yhä vain tyyni kuin viilipytty. Säikähdin niin, että hätkähdin näkyvästi ja menetin hetkeksi tasapainoisen joulustressittömyyteni. Menin sitten maitohyllylle hihittelemään hikisenä. Joku kaappasi ilmeeni ja näki siinä jouluilon. Sitähän se, parhaimmillaan.

Vuosia toteuttamani jouluperinne, eli pyykkituvan varaaminen useammaksi tunniksi, ei tänä aattona onnistunut. Varasin sen sitten etukäteen, että saisin joulufiiliksen kohdilleen. Joku muukin talossa viritteli itseään joulutunnelmaan, sillä hän oli käynyt omin luvin suttaamassa varauslistaan ns. omia pyhiä, jolloin pyykkääminen on ehdottomasti kielletty. Aatonaatto oli yksi tällainen, sillä hakiessani aamulla pyykivuortani kuivaushuoneesta, minua odotti saatanoita ja perkeleitä huutava yläkerran setä. Omia pyhiään toteuttava ja meille siis tuntematon naapuri, oli käynyt sammuttamassa kuivauspuhaltimen ja viskonut ihan vittu tavallisena perjantaina pesemäni pyykit tuvan nurkkaan. Sedän pyykit olivat paikoillaan naruilla, mutta märkinä tietenkin. Käännettiin sitten ajastimista nupit kaakkoon ja kiroiltiin vähän yhdessä. Toivotin sedälle hyvää joulua oikein pontevalla ilolla. Taas nauratti.

Korjasin stressittömyyden kohdilleen uimahallin saunassa ja vesijuoksemalla. Pesuhuoneessa tosin liukastuin shampooseen, joka oli tehnyt itsemurhahypyn lattialle, korkki auki. Hirvittävä ansa, johon täysin astuessani olisi voinut tulla pahaa jälkeä. Kelasin vain siivoojan letkun auki ja siivosin. (Ole hyvä Kuopion kaupunki, sait joululahjan. Saanko minä nyt vuoden uimahallikortin maksutta? Jos tämä olisi Amerikan kultamaa, olisitte ns. kusessa ja saisin miljoonan tai kaksi.)

Aattoa vasten yöllä teini heräsi puoli kolmen maissa. Ollaan tasoissa, sillä samoihin aikoihin sitä edeltävänä yönä kömmin unenpöpperössä teinin huoneeseen ja tarjosin aamukahvia. Se huiputti, että kello olisi jo puoli seitsemän aamulla. Ei ollut, oli hätäisesti yli kahden yöllä. Helpotuin, enkä edes käskenyt teiniä painumaan pehkuihin. Nauroimme hetken räkäisesti yhteisymmärryksessä ja jatkoin unia.

Joulun yksi ilo, on teini joka nukkuu. Eilen hänelle oli kirjattu yksi tehtävä. Tiskiaineen ja muun mahdollisen unohtuneen noutaminen ennen kauppojen sulkeutumista. Itse kamppailin koko aamun vegaanisen ja vegaanittoman joulupuuron välillä ja siinä oli työmaata kerrakseen. Puuro oli valmis ja vegaanivaihtoehtoinen puoli kymmeneltä aamulla. Kahdentoista maissa kuuntelin joulurauhan julistusta Turusta, hämmentelin nälkäisenä puuroani ja soitin Porilaisten marssin huomattavan lujalla. Puoli kahdelta teini heräsi, kehui hyvin hautunutta puuroa ja jakoi sen kanssani ja meni sitten takaisin nukkumaan. Kellon lähestyessä kauppojen sulkeutumista, kamppailin kaksin käsin valtavan naudanpaistin kanssa, paistilanka solmussa. Jouduin pilkkomaan paistin kahdeksi, eli myös sitomaan sen kahdesti lanka solmussa. Hyvin on pärjätty ilman tiskiainetta.

Joulupöydässä lautaseltani löytyi Joose Keskitalo. Pöytä notkui hillittyä ja yksinkertaista yltäkylläisyyttä. Heti kun pääsimme asemiimme ruokapöytään ja olin siirtänyt Joosen lautaseltani vähän sivummalle, alkoi kissa oksentaa. Se oli vetänyt rucolaöverit. Annettiin sen oksentaa, Joosekin lauloi, että pian kaikki vaikeudet ovat ohitse.

Nyt kello on taas kolme ja teini huutaa aamukahvia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti