Tänä yönä tulee huominen

Haluan yhä herätä jonkun vierestä, mutta en koskaan kenen tahansa. Niinpä en mene nukkumaan.

Olen yhä hieman välinpitämätön kaiken suhteen, puoliksi rakastunut, puoliksi valmis tappamaan. Loppu on unta ja oikean asennon etsimistä. Olen väsynyt, vakava ja hiljaa. Kissa löytää kaikki asennot ja kokee ne läpi. Olen sille kateellinen.

Tänä yönä luen lukemattomat lehdet.
Viime yönä olin vain hereillä.
Tänä yönä tulee huominen. 
Viime yönä tuli tämä päivä.

"Mun mielestä sä teet ihanista rakkauden leikeistä tyhjiä esineitä." Luki viestissä jonka tänään sain. Mietin sitä rakkautta ja sen ilmenemistä. Sitä miten yhdessä lauseessa ihminen tunnustaa rakkauden olevan hänen määriteltävissään. Rajattavissaan. Jopa minun rakkauteni. Käsittämättä tietenkään minun rakkaudestani mitään. En tiedä onko se pelkoa, kateutta, vihaa, rakkautta vai pelkästään yksinkertaisuutta. Näköalattomuutta. Mies joka pelkää että sillä on liian pieni muna.

Itse olen juuri sellainen. Alati näköalaton ja peloissani. Kummissani kaiken rakkauden, vihan ja sekasotkun liepeillä. Pelkään että minulla on liian pieni muna.

Säteilen kosmista kitinää. Puhelimet ja televisiot mykistyvät, kirjaimet irtoilevat näppiksiltä. Maailma leijuu ympärillä kuin luiseva vaippa. Auringonnousun pilvet ovat revenneet vaaleanpunaiseksi hattaraksi. Kukaan ei ole nuolemassa taivaan pillua.

Annostelen menneisyyttä kuin kaurapuuroa. Itken basilikan päälle. Kuseskelen omiin nurkkiini. Itken ja kusen. Se helpottaa. Juon liikaa vissyä. Olen tuhrittu muistoillani, pienillä mustilla pisteillä. Ne ovat kuin syöpäläisiä iholla. Mietin miltä tuntuisi polttaa itsensä. Liekehtiä oikeasti.

En tarvitse ketään sanomaan etteivät sanani ole vähään aikaan olleet oikein olemassa. Voin sanoa sen itse ääneen.

Miksi en enää ole se tyttö joka sekoitti voikukanlehdistä myrkkyä ja nukahti kellariin?