Keskusteluja

Piti oikein miettiä, mihin tämä viikko on oikein kulunut. Ei vielä mihinkään, koska on melkein perjantai jo, mutta tuntuu, että tätä on jatkunut loputtomiin. Saattaa johtua kaikista kiinnostavista aloituksista ja lopetuksista. No, keskusteluista myös.

Maanantai on yleensä se viikon kriittinen päivä. Mun suosikki. Silloin tulee aina kummallisimmat sähköpostit ja puhelut. Maanantain ylläripuhelu tuli Turusta. Olin bussissa matkalla Iisalmeen ja juuri ladannut Tinderin, jonka avulla skannasin kaikki lähiseudun miehet. Ainakin ne jotka ovat täyttäneet 18. Kun liikkuu, siinä riittää hommaa melkein koko matkan ajaksi. Pilvi soitti jostain pullapitkon liepeiltä. Se sanoi vienolla äänellä, että sitä rakastetaan. Mun sydän hyppelehti, melkein bussikin.

P: Mä en nyt halua sanoa tätä kovin isoon ääneeen, mutta mua rakastetaan.
S: ???
P:  JEESUS rakastaa mua.
S: Oh. Sä kyllä häiritset nyt pahasti mun tinderöintiä. Kuule, Jeesusta ei voi panna. Unohda se tyyppi nyt heti.
P: Mut se rakastaa mua. Mulle kerrottiin se tänään. Tosin mä olisin voinut liittyä myös Greenpeacen jäseneksi. Täällä on kevät. Kaikki feissarit on heränneet.
S: Sano niille, että sä olet jo jäsen. Että sä ja Jeesus liityitte jo kaikkiin juttuihin. Yhdessä. Viikko sitten.
P: Jee, täällä on mun suosikkipullaa!

Myöhemmin makasin tuon kuvassa esiintyvän viehättävän oravan valvovan silmän alla juomassa kahvia ja polttamassa amerikan intiaanien tupakkaa. Ikävä kyllä Iisalmen imu alkaa olla jo aikamoinen, niin töitten kuin ihanien naistenkin suhteen.

R: Sulla on tainnut olla aika raskas kevät. Kuka se mies on josta sä aina kirjoitat?
S: Ei se ole minä. Ei ole mitään järkeä kirjoittaa kaikesta kivasta. Ja mähän saatan itkeä puoli minuuttia päivässä ja loput on sitten ihan muuta. Ja se mies, ei se oikeastaan ole kukaan. Tai se on ne kaikki. Joskus se on Muusa, siitä mä olen kirjoittanut, mutta siihen taas on sekoittunut moni muu jo ennen sitä ja jälkeen.
R: Mä haluaisin jonkun jonka kanssa vaan hengailla.
S: Mä haluan jonkun, jonka kanssa ei tarvii hengailla. Kun mä hengailen muutenkin koko ajan. Kaikki perheenisätkin on mun omaa syytä. Ei pitäisi sitten märistä.

Seuraavaksi mä mielenhäiriössä tunnustin lyhyesti muutaman perheenisän. Se kuulosti raadollisen lakoniselta. Ja todelta. Tekipä hyvää. Mä en todellakaan ansaitse itseäni. Tästä pääsin sellaiseen keskusteluun, jossa kysyin yhdeltä lapseltani, että kuinka vanha hän mahtaa olla.

L: Seitsemän.
S: Se on valtavan hauska ikä.
L: Kuinka vanha sinä olet?
S: Noo, vähän vanhempi. Arvaa.
L: SATATUHATTA VUOTTA!!
S: En ihan. Vaikka kieltämättä mä näytän jo siltä....

Nyt mä unohdin loput keskustelut. Ikäkriisi varmaan. Paitsi tänään mä puhuin kaikenlaista Vuoren kanssa. Turvakodin palvelut on jotenkin huonontuneet. Eilen siellä ei ollut kahvia ja tänään siellä oli kahvin kanssa mikropoppareita, joista oli jäljellä ne paukkumattomat siemenet. Katsoin jo eilen pihalla kun varpuset (jotka Vuori on nimennyt) söivät jotain pullaa ja muuta herkkua jota Vuori oli niille laitellut. Että ollapa vaikka lintu tai käärme tai kissa. Kaikki olisi toisin. Vuori poltti mun tupakat ja mä varastin suullisen kahvia, jonka se oli lämmittänyt mikrossa itselleen. Ei ollut mitenkään järisyttävän ihanaa. Mutta tänään me juoruttiin ihmisistä. Yksi kitaristi on kuulemma sellainen, ettei sen sisään oikein pääse. Mä kuuntelin aikani tilitystä tästä kitarasankarista ja sanoin sitten että kannattaa varmaan kokeilla takaapäin! Minusta se oli tappavan hauskaa.

Voin muuten kertoa, että me juoruttiin tuntikausia kaikista ihmisistä, ihan kaikista. Eikä sille tule ikinä loppua. Paitsi sitten kun Vuori löytää jonkun ihanan naisen, toivottavasti sellaisen joka leipoo vaikka pullaa ja keväisin raparperipiirakkaa. Mulla on tosi hyvä ohje siihen raparperipiirakkaan. Annan sen sitten sille naiselle huomenlahjaksi. Ja se antaa mulle sitten sitä raparperipiirakkaa. Enkä mä melkein koskaan kerro muille mitä me juorutaan. Vuori kuulemma tietää viidessä sekunnissa tykkääkö se jostain ihmisestä. Jos nyt Vuori luet tätä, niin jätä seuraava lukematta.

Kun tapasin Vuoren enisimmäistä kertaa....Ei, kun ei se ollut ensimmäinen kerta. Se vaan oli aina samoissa paikoissa kuin minäkin, joten kerran menin sitten sanomaan sille käsipäivää. Se katsoi minua rumasti, murahti nimensä ja näytti tuskastuneen tympääntyneeltä. Siihen meni varmasti aikansa. Kymmenen sekuntia ainakin. Ei oikein kohdattu. Toivottavasti se ei muista sitä.

Nyt taitaa olla jo huomenna, eli tänään on juhlat. On tullut tehtyä kaikenlaista. En kerro mitään.