Palava pensas 

Nuotiohiilipiirros 

Foliohattu 

Danse macabre 

Viikonloppuna on vissiin metsästetty.  Lehtiotsikoista päätellen lapsia. No kaksi vaan ja ne on oikeastaan metsästäneet itse itsensä. Ja ihan vahingossa. Mulla ei ole sisäpiirin tietoa mistään, mutta mä ihmettelen vaan, että onko se ihan normia perjantai-illan huumaa, että kersat leikkii keskenään ladatulla aseella. Sitten toinen ampuu toista päähän. Ihan vahingossa. Ja että 11-vuotias laukaisee veneessä pienoiskiväärin omaan vatsaansa. Päädyin siihen, että on se ihan normaalia. Vahingot on aina sellaisia.

Mulla ei ole asetta, mutta jos olisi, mä todennäköisesti säilyttäisin sitä ladattuna keittiön pöydän reunalla, kuten säilytän kaikkea muutakin vaarallista. Lääkkeitä ja korvasieniä. Veitsiäkin. Ihan lapsen nenän edessä. Niissä lukee yleensä, että ei lasten käsiin ja pidettävä lasten ulottumattomissa ja tappavan myrkyllinen oikein käsiteltynä.

No mitään ei lue korvasienissä, se on opeteltava muista lähteistä. Ja ne muut lähteet on monimutkainen juttu. Korvasienen tunnistamiseen tarvitaan sienikirja, ehkä kokenut korvasieni-ihminen avuksi, kenttätyötä, keittiötyötä ja monta näkökulmaa, jotta lopputulos on tappavan sijaan herkullinen ja tyydyttävä.

Olen jopa opettanut lasta avaamaan lapsilukkoja, koska siten sen on kätevämpi avata vaikka kloriittipullo, jos se haluaa sitä juoda. Olen kyllä sanonut ettei kannata. Mä olen siitä kuitenkin vastuussa, jos lapsi keksii tehdä vaikka kloorista ja tärpätistä jonkun drinksun ja vaikka kokeilla samalla sytkäriä siinä.

Ei ehkä pyssyä mulle. Edes ihan vahingossa. Paitsi jos mä kykenisin suhtautumaan siihen yhtä vakavasti kuin korvasieniin. Eli mä menen piilottamaan nyt ainakin sytkärin, muovipussit, isoimmat veitset, tulitikut, kloriitin, tärpätit ja fiksatiivit.

Mietin kyllä sitäkin että eikö enää ole mato-onkia? Kun minä olin pieni, sain sormeni verille ihan ongenkoukusta. Pyssyllä mä muistan ampuneeni vain kerran. Kohtuullisen harhaan tietääkseni.