Horoskooppi elättää itse itseään. Olen lukenut kaikki käsiini joutuneet horoskoopit. Uskon vain niihin pätkiin, jotka povaavat loistavaa tätä päivää ja huomista ja maaliskuuta. Mitä vitun väliä on todellisuudella kunhan saa uskoa. Uskotaanhan Jumalaankin.
En muista mitä minulle tapahtuu. Olen nukkunut monta päivää ja valvonut monta yötä ja nukkunut monta päiväunta. Siinä välissä olen tehnyt kalenteriin merkittyjä asioita, katsonut sarjaputkia, nukahdellut turvakotiin ja harjoittanut aikuisviihdettä keskenäni. Se ei vaan riitä. Olen harkinnut vakavasti sammakkoa. Unikaveriksi ja panokaveriksi. Se olisi ainakin uutta.
Sain maailman parhaan tarjouksen lauantaina. En tosin ole ehtinyt päättää onko se maailman paras tarjous vai taas kerran yksi suurimmista loukkauksista ihmisyyttäni (tai naiseuttani) kohtaan. Mitä tapahtuu jos sitoutuu johonkin ja siten sitoo itsensä sellaiseen, jonka ansiosta seisoo taas kuilun reunalla ja ihmettelee että mistä tää kuilu nyt tähän. Ai niin, mähän tilasin tän. Ja eiku hyppäämään.
Kohtasin eilen palan maaliskuuta. Se vaan tuli jostain ja sanoi terve. Olin hetken ihan että voi mitä sentään. Mutta nyt on tammikuu ja minä olen kylmettynyt.
Yöllä haaveilin siitä lapsuuden lumilinnasta tai -luolasta, jossa makasin sykkyrällä ja kuuntelin lumen ääntä ja omaa hengitystäni. Imeskelin lapasia ja olin helvetin tyytyväinen. Onneksi en silloin tiennyt mitään. Sillä hetkellä en tiennyt mitään, tunsin vain. Kylmyys oli pelkkää turvaa ja yksinäisyys selittämätöntä onnea ja rauhaa.
Nyt tiedän jotain siitä mitä kestän. En kestä pään hakkaamista jäähän. Jos silittäisin itseäni ihan pehmeällä siveltimellä. Tänään on vapaa päivä ja ulkona paistaa aurinko. Laitan kaihtimet kiinni ja verhot vielä päälle. Kuvittelen maaliskuun. Välillä tuntuu että se on jo tässä, hengittää niskaan ja antaa turvasylin. En vaan uskalla olla sen kanssa samassa huoneessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti