Sanojen syvyys, symbolien energia ja käsitteiden räkkä

Kun kysyt mikä sinua estää olemasta sanaton.

Ajattelen että intuitiivinen itsesuojeluvaistosi. Sanasi ovat kuin hyttysparvi, jotka estävät näkemästä. Ne tunkevat suuhun, silmiin, sieraimiin, korviin. Muistan että Rovaniemellä nousee keväisin musta pilvi Kemijoesta. Rantahetteikön hyttyset nousevat talven jälkeen kaupungin halkaisevan rannan pyörätien pituudelta kuin musta huokoinen seinä. On pakokauhu kaartaa arvaamatta polkupyörällä mäestä rantaan keskelle sitä, juuri sillä ani harvalla kevään hetkellä, räkkäaika, kun rantailma muuttuu mustaksi. Tajuta olevansa keskellä vastasyntyneiden hyttysten tukahduttavaa, kutittelevaa merta iholla, sieraimissa, silmissä, korvissa ja suussa, tietämättä mihin suuntaan pelastautua. Kymmenet itikat kerralla tarttumassa kurkkuusi. Ja kun suljet suusi, tunnet ne nenässäsi. Kymmenet tuhannet ympäröimässä sinua. Ja se ininä! Tukehtumisen pakokauhuinen tunne, kuvittele sanojesi räkkäaika.

Eli kun toisaalla kysyt, kuinka näkisit tarkemmin, niin ole hiljaa. Vaikene sisälläsi, jos uskallat. Tai vaikene, jos tiedät riskin, koska kun riisut katseeltasi sanat, katkot sanoiltasi napanuorat, putoavien sanojen kuunkuoret halkeavat asfalttiin, halkeamista vaikeroivat unelmat, harhat ja halut, kuin kuolleet sikiöt pääskynmunista, ja hetkessä nekin murenevat maantomuksi kuin vedetön savi. Hiljaisuus. Sanapaastonaika.

Hiljaisuudessa et välttämättä pidä näkemästäsi, sillä metsä, luonto tai rakkautesi voivat näyttää ensin rumuutensa, sitten tyhjyytensä ilman niihin lataamaasi kauneutta, dramatiikkaa, haavekuvia, pelkoja, symboliikkaa. Ehkä joskus myös päinvastoin, tai ikään kuin, tai sekä että. Tai jotakin. Joskus.
Yhtä kaikki, symbolit ovat energialla ladattuja maljoja, jotka nousevat hetken portiksi tajunnan ja alitajunnan välille. Se tuntematon mitä kaipaat, on kätketty esiin kohoavien sanojesi kuoriin, niiden napanuorat on kytketty syvään uniesi saloihin. Vieläkin syvemmälle - kokonaisuuteesi.

Sanat ovat taikoja, jos taika on synnyttää tyhjästä olevaa. Meillä on vain nimettymme. Ei muuta. Kaunis ilma, musta vesi, palava pensas, sotilasparaati ja ihmiskehoaine.

Loppu.

(Näin kirjoitti Muusa. Ymmärsi itsekin. Minäkin jotain.)